km kokeneet,ajatustenvaihtoa

aattelin jos aloittaisin tällaista vertaistuki-keskustelua.
itse olen ainakin kokenut jääväni niin kovin yksin omien tunteitteni kanssa ja sen voin sanoa että vain itse km/lapsen menettänyt voi tietää miltä se tuntuu!! :'(

olen saanut 2 keskenmenoa peräkkäin ja viimeinen oli14.10 sunnuntaina kun synnytin kuolleen pikkuiseni.. :'(
tätä tyhjyyttä ja tuskan määrää on vaikea kuvailla..
kohtalotoverit,jaetaan surua,ehkä se on silloin helpompi kantaa! :flower:
:hug:
surullinen tilly

 

Voi Tilly, olen pahoillani puolestasi! :heart: :hug: Voimia sinulle, koita pitää itsestäsi huolta! Ainoa noista iänikuisista fraaseista mikä pitää paikkansa on, että aika parantaa...ei km:a koskaan varmastikaan unohda, mutta ajan myötä vähän helpottaa. Takapakkeja kyllä voi tulla ja useimmille tuleekin, mutta niiden on vaan annettava tulla, ja itku ainakin itseäni on helpottanut. Mieskään ei koskaan ihan täysin ymmärrä, miltä puolisosta pienen ihmisen alun menettäminen tuntuu, ja miehet muutenkin surevat niin erilailla. Mutta molemmille se on menettämisen paikka. Naisella vaan tuska, suru ja tyhjyyden tunne on suurempi, onhan elämän alku ollut hänen sisällään. Me olemme jo reilut kaksi vuotta lasta yrittäneet, ja nyt suuri ilo odotuksesta muuttui vielä suuremmaksi suruksi. :'( Mutta päivä päivältä koitamme porskuttaa eteenpäin.

 

Voi, olen todella pahoillani, :hug: Itse siirryin nyt tänne tuolta "toukokuun odottajien" keskustelusta. Voin vain kuvitella miltä sinusta tuntuu. Minä sain viikko sitten tietää tuulimunaraskaudesta. Voi sitä tyhjyyttä kun odotuksen onnesta menin ulraan ja siellä olikin pitkän yrityksen jälkeen pelkkää mustaa.

Kuolleen lapsen synnyttäminen on varmasti todella raskasta. Muutama ystävä on saman kokenut. Voimia sinulle. Naistenklinikan paperissa luki, että kolmannen keskenmenon saamisen mahdollisuus peräkkäin on enää prosentin luokkaa, jos se nyt yhtään lohduttaa.

Minä olen kotona, sain mifegynen, jolla loppu raskausmateriaali poistetaan. Mieheni on ulkomaan komennuksella ja esikoinen koulussa. Tästä raskaudesta en ole ehtinut puhua kuin muutamalle ja täällä keskusteluissa. Onneksi yksi ystävä tulee tuekseni päiväksi.



Voimia!
Henriika

ja :flower: enkelivauvan muistoksi

 

Mulla nyt ensimmäinen keskenmeno, tai itseasiassa en edes tiedä mikä se oli. Joka tapauksessa, raskaustesti positiivinen ja ilmeisesti heti alkuvaiheessa kehitys pysähtynyt, koska kohdussa ei ollut mitään. Vuoto alkoi rv 10, mutta kohdun koko vastasi rv4-5, mutta tyhjä. Eilen tuli isoja hyytymiä ja ensi viikolla on kontrolliultra.

Tämä oli yllätysraskaus, mutta varsinkin minä kovasti toivoin vauvaa... Siksi luulen, ettei miehelleni niin kova paikka kuin mulle. Itkenyt olen, tosin vain silloin, kun ei ole lapset näkemässä. He eivät onneksi tienneet raskaudesta, ei tarvi selitellä. Onneksi on nuo lapset, heidän takiaan ei ihan koko aikaa ajatukset ole surullisia.

Voimia sinulle, kamala kokea tuo kaksi kertaa peräkkäin :hug:

 

^Jos kohdussa ei ollut mitään, kyseessä oli todennäköisesti ns.tuulimuna. Meilläkin yritystä takana jo kolme vuotta ja tuloksena vain keskeytynyt keskenmeno, kohdunulkoinen ja nyt tuulimunaraskaus.
Alkuun luulin, että tähän turtuu ja tottuu kun usein sattuu, mutta päinvastoin.
Joka kerta pettymys on suurempi ja epätoivoinen pelko valtaa enempi.
Olo on lannistunut, mutta emme osaa luovuttaakkaan..

 

halauksia teille kaikille ja voimia paljon!!
hassua mutta jotenkin nyt vaistosin ettei kaikki ollut kohdallaan.
kävin rv 9 ultrassa ja silloin vauva eli suloisesti pikkupussissaan ja sydän löi terhakasti :heart:
mutta perjantai iltana myöhään sain oudon levottomuuskohtauksen ja mieheni sai todella rauhoitella ja kävimme keskellä yötä juomassa kupilliset teetä kun en pystynyt nukkumaan..olen varma että lapsemme sydän pysähtyi sinä yönä :'(
aamulla alkoi pieni vuoto ja päivällä meni lapsivedet,sinnittelin yön vielä kotona koska mieheni oli kovassa flunssassa eikä jaksanut lähteä ajamaan autoa.
sunnutaina kivut ja vuoto pahenivat ja silloin olin jo varma miten on käynyt.soitin ystävääni heittämään minut saikulle.
kun lääkäri katsoi ultralla kohtuun ja näin pikkuiseni makaavan kohdun pohjalla,en tuntenut mitään,olin täysin shokissa ja lukossa.. :ashamed:
en tarvinnut lääkettä kohtuntyhjennykseen sillä aloin vuotaa ja supistella rajusti ja vaikka sain paljon kipulääkkeitä,henkinen tuska oli sanoin kuvaamatonta kun tunsin kuinka kohtuni vääjäämättä tyhjeni.se veren haju ei ole vieläkään lähtenyt sieraimistani :'(
lopuksi jouduin kaavintaan,olin menettänyt jo verta ja olo oli heikko..
vauvamme haudataan syntymättömien lastenmuistolehtoon :heart:
vasta kotona tuska tuli ulos hysteerisena itkukohtauksena,sen jälkeen oloni on ollut rauhallinen mutta niin lohduttoman surullinen ja tyhjä..
vauvankaipuu on kova mutta kuinka uskallan...en kestä enää jos taas menetän pikkuiseni.. :'( :'(
kuinka kauan raskaushormoonia on elimistössä km:än jälkeen?
kuinka kauan raskaustesti antaa positiivisen vastauksen?

kaikille tsemppiä ja elämäniloa,ehkä aika tosiaan auttaa ja asian käsitteleminen ja huomasin miten hyvältä tuntui pystyä itkemään!

:hug: kaikille!

tilly

 

Hei kohtalotoverit. Enpä olisi uskonut vielä eilen aamuna että tällekin osastolle kirjoittelen :snotty: Eilen oli 9+3 ja meillä oli yksityisellä ylimääräinen varhaisultra aika. Varasin sen ajan oman mielenrauhani vuoksi eli takana ei ollut vuotoa taikka kipujakaan. Aiemmin oli ultrattu 6+4 ja silloin sydän sykki ja kaikki näytti olevan hyvin. Eilen sitten ei enää sykettä näkynyt ja alkio vastasi viikkoja 8+4. Tänään aamulla mentiin gynen polille päivystyslähetteellä ja siellä varmistettiin asia ultralla ja annettiin vaihtoehdoiksi joko kaavinta tai lääkkeellinen. Olin ollut aamun syömättä ja juomatta joten tehtiin sitten puoliltapäivin kaavinta. Halusin näin koska en kestänyt ajatusta siitä että tämä helvetti kestäisi monia päiviä ja joutuisin jännittämään että tuleeko alkio siteeseen tai pönttöön. Muutenkin kun viikonloppu oli tulossa niin olisin kait joutunut itse laittamaan jotkut tabut emättimeen(?) lauantaina jotka olisivat sitten käynnistäneet homman. Nyt siis kaavinta tehty, vointi fyysisesti ainakin vielä hyvä mutta henkisesti olen pahoilla haavoilla. Välillä olen ihan rauhallinen mutta hetkessä mieleen tulee joku ajatus joka kastelee silmät ja tulee itku. Onneksi sairaslomaa vielä huominen ja mies jää tuekseni myös huomiseksi päiväksi. Sitten on vielä viikonloppu jolloin saa olla kotona itsekseen ja surra tätä asiaa. Maanantaina täytyy sitten katsoa kykenenkö töihin. Työkaverini on raskaana jotain rv22-24 joten kauhulla mietin miten reagoin nähdessäni hänen mahansa :'(

Jos tästä jotain hyvää pitää hakea niin se että tämä kävi ilmi tässä vaiheessa eikä esimerkiksi vasta rv13 jolloin olisi ollut np-ultra. Kun sanonta kuuluu että luonto korjaa heikommat pois niin silleen tässä sitten vissiin meillä kävi.

Haleja teille kaikille :hug:

 

voi näpsy...0len pahoillani :'(
en olisi itsekään vielä viime viikolla voinut kuvitella että täällä kirjoittelen... :ashamed:
olinhan kanssa nähnyt pikkuiseni voivan hyvin ja keskenmeno riskikin alkoi olla jo pieni..mutta yllättäen näin kävi :'(
en aluksi tuntenut oikein mitään,olin ihan lukossa ja nyt viikolla on suru tullut kovempana kun alkaa oikeasti tajuta että sitä pikkuista ei enää masussa ole... :'(
minäkin sain tietää etä ystäväni on raskaana ja lasketut ajat olisivat olleet meillä lähekkäin!!onnellinen olen hänen puolestaan,en katkera.
mutta voi olla että kun hänen pikkuistaan pitelen sitten joskus sylissä,voi tuntua haikealta ajatus että minullakin voisi olla tämmöinen suloinen nyytti.huoh..
mutta tsemppaan hänen kanssaan sata lasissa!muiden onni tekee myös minut onnelliseksi =)

aika auttaa,siihen on pakko uskoa,ei muuten jaksa!

voimia,toivotteleepi tilly :wave:

 

Kyllä itkettää... :'( Oma kokemus, ja muiden juttujen lukeminen. Minä koin keskenmenon viime viikolla, rv7. Suru on suuri, ja itku on tullut vielä joka päivä jossain tilanteessa. Onneksi on isommat lapset, jotka eivät tiedä tapahtuneesta. Mutta toisaalta on hankalaa kun heidän nähden en viitsi kovasti itkeä. Tulee heti kyselyitä että mikä äidillä on... Sinnitellä pitää, ja käydä vessassa itkemässä... Tuska on suuri, ja sitä lisää kun mies ei haluaisi lisää lapsia... Keskenmennyt vauvamme sai alkunsa hutiloidessa ehkäisyn kanssa. Mutta olisi ollut niin kovasti toivottu, ainakin äidin mielestä! :heart: En tiedä miten jatkaa eteenpäin, mies ei keskustele asiasta, eikä taida keskustella enää mistään muustakaan. Hitsin tuppisuu. Raivostuttaa se, eikä kyllä helpota ainakaan minun tilannettani. Vertaistuki siis myös täällä tulee tarpeeseen. Yritetään jaksaa ymmärtää tapahtunut...
:hug: ja voimia.

 

Mulla ei siis lääkärin mukaan ollut tuulimuna, koska kohdussa ei ollut pussia, pelkästään limakalvo oli paksuuntunut. Eli tosi alussa oli jäänyt kehittyminen kesken..

Mimi76 Mulla samanlainen tilanne, eli tämä oli ylläriraskaus ja mun puolelta oikein toivottu ja haluttu, mies ei ole halunnut ainakaan toistaiseksi lisää lapsia, mutta ihan iloinen oli sitten kuitenkin vaikka yllätys kävi. Eilen juteltiin eka kerran asiasta kahden kesken, tällä viikolla on ollut kahdenkeskinen aika kortilla, mies yövuorossa, joten lapset lähettyvillä melkein koko ajan.. Ei oikein nyt kieltänytkään mahdollisuutta uuteen raskauteen, vaikka ensin kyllä kyseli ehkäisystä eli meillä on ollut kondomi käytössä kolmosen jälkeen ( 1v 9kk ) mutta kun sanoin etten tiedä haluanko laitattaa hormonikierukkaa, tuumasi että jatketaanko sitten ilman mitään. Toisaalta itse haluaisin nyt pudottaa painoa jonkin verran, jotta mahdollinen raskausaika sujuisi helpommin kuin viimeksi. Mitään ei päätetty tai sovittu varmasti, mutta antoi kuitenkin itselle hieman toivoa.

 

Lämmin halaus kohtalosisaret! Teillä on monilla juuri sattunut tämä ikävä kokemus, minulla siitä on jo hiukan aikaa, mutta suru on edelleen murskaavan suuri. Kyyneleet polttavat silmiä lähes päivittäin.

Viikolla 12+1 alkoi vuoto, ultrassa havaittiin keskeytynyt km (vk 8+4), tehtiin lääkkeellinen tyhjennys, fyysinen ja henkinen paraneminen lähti käyntiin. Jälkitarkastuksessa jotakin pientä kohdussa, ei kuitenkaan toimenpiteitä, kk-vuodon pitäisi hoitaa homma. No niin ei käynyt, 5 vk tyhjennyksen jälkeen alkoivat menkat (tai niin minä luulin) eikä niille loppua kuulunut, vuoto vain paheni. 6 viikkoa tyhjennyksestä polille ja ultraan ja kaavintaan. Henkisen puolen paraneminen otti takapakkia, meni miinuksen puolelle. Tästä on nyt 4 viikkoa ja jonkun sortin menkat ovat täällä taas. Toivon todella, että tämä olisi nyt edes fyysiseltä puolelta tässä.

Minulta otettiin pois jotakin mittaamattoman arvokasta, vauvaa oli toivottu yli vuosi. Onneksi on esikoinen pitämässä kiinni elämässä. Toisaalta hänen olemassaolonsa kautta menetys tuntuu ehkä vieläkin suuremmalta, kun "tietää mitä menetti". Jatko on meillä avoin, toisen lapsen toivoisin joskus saavani, mutta luonto saattaa päättää toisin, lapsettomuutta kun on taustalla ja esikoista tehtiin 3 vuotta. Päivä kerrallaan kuitenkin mennään eteenpäin!

Tänään voi olla tarpeeksi jo se,
että jaksamme ajatella
huomisesta alkavan
uuden alun elämässämme.
Se ei olekaan vähän,
vaan paljon!
Paljon siksi, koska tänään on
niin vähän voimia,
mutta jaksamme
uskoa huomiseen.
-Marleena Ansio-

 

Berry: Onkohan se sitten viralliselta nimeltään kemiallinen raskaus?
No, eipä sillä mitään väliä ole, kipu on sydämessä varmasti ihan yhtä kova. Olen pahoillani niin teidän kaikkien, kuin itsenikin puolesta. Nyt vaan sydämen rippeitä kasaamaan ja uutta yritystä taas. Kunhan saisi vaan lääkäriltä luvan :/

 

Joko teillä muilla on mieli edes vähän noussut? Minä olin tänään jo töissä ja päivä meni ihan ok. Lähin työkaveri (mies) kysyi että olitko kuumeessa loppuviikon ja kun vastasin että en vaan oli naisten vaivoja niin sekään ei kysynyt enempää. Viime torstaina tuntui ettei tästä selviä eikä jaksa edes yrittää selvitä mutta kait se jotenkin se toipuminen vaan lähtee käyntiin ja aika on nyt parasta lääkettä.

Haleja teille :hug:

 

Hei kaikille! Täällä ilmoittautuu yksi kohtalontoveri.

Eilen saimme kuulla, että vauvamme on kuollut jo rv 7+6 ja tänään olisi ollut rv 10+3.

Arvasin asian kyllä jo ennen kuin lääkäri sen meille kertoi, koska sanoi, että sikiö oli huomattavasti pienempi kuin rv10 ja minusta se näytti ultran näytöllä "kuolleelta möykyltä".

Tunnepurkaus oli heti uutisen kuultuamme tosi voimakas, mutta hyvin nopeasti pystyimme kääntämään asiassa jo uuden sivun, koska molemmat uskomme siihen, että näin luonto hoitaa kipeät ja heikot yksilöt pois. En voi sille mitään, mutta meille tuo lohdutusta, kun ajattelemme esimerkiksi elefantteja, jotka ovat kuitenkin verrattain älykkäitä eläimiä ja ne todella julmalla tavalla hylkäävät heikot yksilöt laumastaan ja jättävät yksikseen pärjäämään, jos pärjäävät.

Siis tuntuu todella typerältä kirjoittaa tänne jotain elefanteista, mutta vertaistuki-palstahan tämä on, joten ehkä jotakin toista lohduttaa nämä samat ajatukset, joista me olemme saaneet tukea.

Sain sairaalassa saman tien lääkkeen, joka ns. lopettaa kehossani kaikki raskaus-toiminnot. Jotain keltarauhas-hormonin vastahormonia se oli. Huomenna on tyhjennys.

Kotona illan aikana vatsakipuni vain voimistuivat. Otin Burana 600:n, mutta sekään ei juuri auttanut. Yö meni valvoessa. Yhtäkkiä verta alkoi tulemaan todella voimakkaasti ja vähän ajan kuluttua vessassa tunsin, kun kaksi isoa "möykkyä" tulee ulos. Kurkkasin pöntön pohjalle ja toinen oli n. peukalon pään kokoinen ja toinen kananmunan kokoinen. Siellä ne mahanasukit taisivat mennä. Eniten koko keskenmenossa olen pelännyt, että joudun lähikontaktiin näiden raskauskudosten (tai miten niitä neutraalisti voi kutsua) kanssa. Edes kivut eivät ole pelottaneet.

Tämän vessakäynnin jälkeen vuoto lakkasi melkein kokonaan ja kivut hellittivät. Luonto hoiti keskenmenon!

Soitin aamulla gyn. polille ja kysyin, että onko lääkkeellinen tyhjennys enää tarpeellinen ja voitaisiinko minut ainakin sitä ennen ultrata, jotta nähtäisiin onko kohtuni tyhjentynyt. Kyllä, he ultraavat, mutta hoitaja sanoi, että monesti tyhjennys on silti suositeltavaa, koska kohtuun jää helposti hyytymiä ja raskauskudosta. Mutta luulen, että pahin on jo takana.

Uskon, että myös henkisesti pahin on jo takana. Emme olleet ehtineet (uskaltaneet) luoda vauvaan mitään tunnesidettä, koska emme olleet kuulleet sydämen ääniä emmekä tunteneet liikkeitä. Olen kiitollinen, että keskenmeno tapahtui näin aikaisessa vaiheessa! Myöhemmin se olisi ollut paljon rankempaa.

Gyn. polin hoitaja sanoi, että jälkitarkastukseni voidaan tehdä 3 viikon sijaan jo 2 viikon kuluttua, koska lähdemme 2 viikon päästä lomamatkalle Malesiaan. On varmasti hyväksi, että saamme kokonaan muuta ajateltavaa! Ja mistäpä sitä tietää, jos meille vaikka syntyisi ensi kesänä vauva, joka olisi Made in Malaysia!

Toivotan kaikille kohtalotovereille voimia! Ja uskoa tulevaan!

 

siirryn minäkin..
Perjantaina menimme ekaan ultraan viikolla 11+4. Odotimme näkevämme ruudulla heiluvat jalat ja kädet, mutta siellä olikin vain musta tyhjä kohta eli kyseessä oli tuulimunaraskaus. Mitään merkkiä siitä ei ollut, kaikki raskausoireet olivat samanlaiset ja yhtä voimakkaat kuin ekassa raskaudessa, ei ollut vuotoja eikä kipuja. Kohdussa näkyi myös jotain epämääräistä joissakin kuvakulmissa, mahdollisesti revennyttä istukkakudosta, mutta lääkäri ei osannut varmaksi sanoa mitä oli. Siksi päädyttiin kaavintaan, että saadaan näyte. (Välillä mietityttää mitä se oli. Onko kellään kokemusta vastaavasta?)

Tuli itku ja hämmennys. Nyt totuttelen ajatukseen, ettei vauvaa tulekaan, ainakaan vielä toukokuussa. On sellainen olo, että mua on petetty. Eikä oikein tiedä mitä suree, omia pitkälle ehtineitä kuvitelmiaan kai eniten ja olihan pieni elämä alkanut, vaikka olikin lopettanut kasvunsa jo hyvin pian. En olisi etukäteen arvannut, että tämä tuntuu näin kipeältä ja menetys niin suurelta.

:hug: ja voimia kaikille!

 

:hug: teille kaikille..

näpsy kyseli että onko mieli yhtään parempana..
Meillä odotettiin kans että nähtäisiin (juuri niin kuin syysomppu sanoi) pikkuisen liikkeet kohdussa mutta sieltä löytyikin pienen pieni eloton mytty jonka kasvu oli jostain syystä pysähtynyt :'(
tämä tapahtui siis aivan elokuun lopussa ja nyt alkaa tuntua siltä että jaksaa ajatella muitakin asioita... edelleen tulee pahamieli ja vaikeita hetkiä.. ja ennen kaikkea kova ikävä joka puristaa sydäntä, mutta pahin on takana päin.
Olen yrittänyt ajatella että kai tällä oli joku tarkoitus ja olla onnellinen siitä että meille on jo yksi rakas lapsi suotu.

Itselle oli ehkä enemmänkin helpotus palata pian töihin lääkkeellisen tyhjennyksen jälkeen ja nyt voi jo asioista iloita ja näkee monet asiat myös eri valossa kuin silloin raskaimpina hetkinä.

voimia ja parampaa mieltä teille kaikille toivotellen!! :hug:

 

Tänään todettiin keskenmeno :'( Se on nyt mun toinen. Edellisen sain nyt toukokuussa. Yhtään onnistunutta raskautta ei vielä ole. Viikko pitää odotella, että raskausmateriaali tulis itsestää ulos. (En usko, että näin käy, sillä viimeks se tyhjennys olis niin hankalaa... Ensin lääkkeillä monesti ilman tulosta. Sairaanhoitajan mukaan vuosin niin paljon, ettei oo ennen sellasta näyny. Pari kertaa pyörryin ja löin pään. Lopulta kaavintaan.)

Tänään oli siis kontrolli ultra, rv 8+3. Reilu viikko sitten sydämen sykettä ei meinaan ultrassa näkyny. Nyt mulla kuitenkin on vuotanu kolme päivää, joten tiesin "tuomion", mikä ultrassa odottaa.

Miten tästä eteenpäin? Kaksi perättäistä km ja ei lapsia. Mulla alkaa pelko hiipimään kylään ja iso sellainen. Mitäs jos mahdollinen seuraava raskaus menee TAAS kesken. JOS sellasta yleensäkään uskaltaa käydä yrittämään. Onneks on raskastava ja ymmärtävä mies tukena. Voidaan yhdessä puhua ja surra. Onhan meiltä viety jo 2 pienokaista aivan alkutaipaleella!

Onko kellään tietoa, miten suuri "riski" on saada 3:s peräkkäinen km? (voikohan sitä edes mitata millään?)

Ja :hug: teille kaikille, jotka tässä samassa tuskassa olette!

 

Aaarre, olen todella pahoillani!!! :hug:
Jostain olen muistaakseni lukenut, että 3. peränjälkeiseen km:n on n. 1% mahdollisuus. Ja jos 3. peränjälkeinen tulisi, niin silloin pääsee tutkimuksiin.
Lähdettä en nyt pysty sulle antamaan, mutta ehkä joku muu pystyy siinä asiassa auttamaan.

 

Voimia kaikille menetyksen kokeneille! :hug:

Ei tää helppoa ole, ei ollenkaan. Itsellä km syyskussa ja vieläkin koskee. Äskenkin jouduin itkua tihrustamaan, jostain se vaan taas tuli. Raskaana olevien näkeminen koskee, pienten vauvojen näkeminen koskee...

Pahinta on kun ei voi edes yrittää uutta raskautta... Mulla on kierto kateissa... sain terot kyllä viime viikolla, mutta ei paljon lohduta...

Kun vaan pystyis edes hetkeksi unohtamaan, mutta ei onnistu. Kokoajan miettii, että kuinka iso masu nyt olisi ja mitä kaikkea voisi tulevalle vauvalle jo ostaa ymsyms....

 

Aarre, olisiko näistä linkeistä sulle apua:

Mikäli naisella on ollut kolme tai useampia keskenmenoja puhutaan toistuvista keskenmenoista.

Monet lääkärit eivät ryhdy etsimään syytä keskenmenoihin ennen kuin naisella on ollut kolme peräkkäistä keskenmenoa. Kuitenkin esim. Amerikassa suositellaan nykyään, että tutkimukset aloitettaisiin jo kahden keskenmenon jälkeen, sillä kolmannen keskenmenon riski kahden jälkeen on jopa 40% naisilla, joilla ei ole aiempia onnistuneita raskauksia. Erityisesti jos nainen on yli 35-vuotias suositellaan tutkimusten aloittamista jo kahden keskenmenon jälkeen.

http://metku.net/~pesu/keskenmeno.php

Toistuvia keskenmenoja on 0.4-1 %:lla hedelmällisessä iässä olevista naisista.

http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_haku=Toistuva%20keskenmeno&p_artikkeli=dlk00176


Keskenmenojen lukumäärä vaikuttaa seuraavan raskauden ennusteeseen: yksi ei lisää riskiä, kuitenkin vielä kolmen keskenmenon jälkeen seuraava raskaus onnistuu ainakin 60 %:lla.

http://therapiafennica.fi/wiki/index.php?title=Gynekologinen_vatsakipu

Kuitenkin on hyvä muistaa, että kolmenkin keskenmenon jälkeen neljäs raskaus onnistuu ilman spesifistä hoitoa 60-70 %:lla.

http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=sae21050

 

Iltoja!siirryin tuolta toukokuun toivotuista.Maanantaina oli NP-ultra jossa selvisi sykkeetön elämä.RV11+4 ja vastasi7+4-6.Olin valitellut että oireita ei ole ja tunsin että elämä on sammunut..oli kuitenkin kamala tilanne nähdä eloton vaaveli :'( yritän lohduttautua sillä että onneksi näinkin alussa...mutta tiedätte että tuska on kova...lääkkeellinen tyhjennys.Onneksi kivut olivat melko lieviä ja vuoto normaalia,kait..pelottaa tulevat yritykset.Voimia kaikille teille :hug:

 

Kiitos KeepCool noista linkeistä!

Elriina :hug: Se on totta, että täällä ymmärretään, millaista on, kun km on takana. VOIMIA!!!

Tänään mulle kajahti tajuntaan, että lekuri ei ees pahotellu, kun km tuli!!! Katto vaan ultralla ja totes tilanteen. Nyt ei voi olla kyse siitä, etten järkytyksestäni muista, sillä mies oli mukana ja aamulla siltä asiaa kysyin ja se tuumas, että ihmetteli sillon samaa miten lekuri vaan töksäytti asian. Se ei oo varmaan ite kokenu koskaan tällasta. Aivan toisenlainen ku aiemman km ilmottanu lääkäri. Se kerto että sillä myös km takana. Se vei meidät rauhalliseen huoneeseen ja siellä juteltiin sit asiasta. Mut nyt oli vaan tunne, että lekuri kerto, että tää on tuomio... Kiitos ja hei... Seuraava potilas sisälle!

Kauheinta on mun mielestä tässä odotus... Kaikki on vielä mun sisällä ja itestään pitäs pois vaan tulla. En saanu tyhjennystä tai kaavintaa, koska tää on kuulemma paras tapa. Ehkä fyysisesti, mutta henkisesti ei tosiaan oo. Viikko pitäs ainakin näin katella. Sit mietitään mitä tehdään, jos vielä "pikkunen" tuolla sisällä on. Vuodan niin vähän, että pahoin pelkään, ettei näin onnistu...
Ois kaikki jo ohi, että pääsis odottamaan kuukautisia. Ja sit uutta yritystä. Ei kai sitä muutakaan voi! Vaikka ajatuks yrityksestä tuntuu niin h******n pelottavalta, mutta eihän voi tietää, jos vaikka nyt onnistus. Jos ei kokeile, kaikki jää vaan arvailujen varaa.

Huomenna alkas työt uudessa työpaikassa! Mieli sellanen, että ei yhtään innostas Kyllä mä jo manasin, että ku ehdinkin siihen suostua :headwall: Nyt olis tarvinnu ehkä vähän aikaa itelle! Saikulle en sentään voi jäädä heti, siihen ei mun kantti anna periks! Hittolainen :headwall: :headwall:

Anteeks mun vuodatus :ashamed:

Ja tuo "Aarre" nimikin tuli, kun sillon mun masussa oli se "Aarre" :'( Nyt pitää vaan jäädä toivomaan uutta sellasta...

Kiitos teille kaikille, että olette olemassa :hug:

 

Muakin jotenkin kauhistutti ajatus, että mun sisällä on jotain kuollutta. Melkein tunsin kuinka se mätänee sisällä. Anteeksi raju ilmaus!
Mutta totta on, että luonnollinen keskenmeno on kaikista hellävaraisinta. Mulla keskenmeno alkoi oikein vauhdilla sen jälkeen, kun oltiin oltu ultrassa. Sitä ennen oli vaan vähän tipotellut ja verentulo melkein tyrehtynyt kokonaan. En sitten tiedä auttoiko polilla annettu keltarauhas-vastamyrkky (en nyt todellakaan muista mitä se oli, mutta lääkkeellisen tyhjennyksen alkulääke, joka annetaan pari päivää ennen tositoimia).
Mua ehkä ihan vähän helpotti ajatus, että onhan mulla jotain kuollutta elimistössä silloinkin, kun olen syönyt lihaa. Pyydän anteeksi, jos joku loukkaantuu näistä ajatuksistani. En tarkoita todellakaan pahalla! Kerron vaan, miten itselleni asian järkeistin.

 

Liityn joukkoon synkkään. Ollaan yritetty lasta jo reilut neljä vuotta. Ensimmäinen inseminaatio onnistuttiin vihdoin tekemään lokakuun ensimmäisenä päivänä. Odotukset ei ollut korkeella. Liikkuvia siittiöitä oli niin vähän, että lääkärikin varoitteli toivomasta liikoja. Sitten kaikkien yllätykseksi tein positiivisen raskaustestin 2 viikon kuluttua inseminaatiosta. Ensimmäiset pari viikkoa meni epäuskoisuuden vallassa. Oli vaikea käsittää, että olin todellakin raskaana. Sitten yhtäkkiä tajusin asian, että olin todella raskaana ja ehdin olemaan pari päivää asiasta onneni kukkuloilla.

Eilen tuli sitten isku vasten kasvoja. Illalla kotiin tullessa alkoi vuoto joka aamua kohden vaan yltyi. Tänään olin lääkärissä joka ultrassa varmisti, että keskenmeno oli todella tullut. Lääkkeitä ja kaavintaa ei lääkärin mukaan tarvittu, koska kohtu oli tyhjentynyt jo niin hyvin. Nyt seurataan vaan raskaushormonin tasoa ja toivotaan, että se tippuu mahdollisimman nopeasti alas.

Mä luulin varautuneeni tähän mahdollisuuteen, mutta käsittämättömän kovaa se kuitenkin iski. Jos vähänkin ajatukset siirtyy tähän asiaan alkaa kyyneleet valua silmistä. Mies on pettynyt myös, mutta tuntuu ottavan asian paljon paljon rauhallisemmin kuin minä.

Elämä tuntuu niin tyhjältä eikä tiedä miten tästä jatkais eteenpäin. Olen muutenkin ollut niin rikki tämän lapsettomuusasian kanssa. Hoidot on rankkoja ja epäonnistumisia on tullut, kun ei ole edes päästy toimenpiteita tekemään joka kerralla. Paljonko vielä täytyy kestää? Olisko vaan helpompi haudata haaveet lapsesta ja alkaa miettiä elämää kahden miehen kanssa ilman perhettä. ( Mies ei missään nimessä halua adoptiota edes harkita)

 

Voi Eltigre, olen todella pahoillani puolestasi :hug:
Meillä kanssa yritystä jo 2,5 vuotta, positiivinen testi tehtiin elokuun ekana päivänä, ja syyskuun alussa selvisi, että sikiön sydän ei enää syki. :'( Nyt on noin 1,5 kk tyhjennyksestä, ja vieläkin itku tulee ajoittain. Surra saa ja pitääkin, mutta ei saa luovuttaa! :heart: Ajan kuluminen on ainoa mikä hieman auttaa, eikä km koskaan tietty unohdu. Toivon sinulle jaksamista! Kuten kaikille tällä palstalla :hug: