Km:n jälkeen kuumeilevat vol.2

Ensiksikin kiitoksia kaikille ketjulaisille, olette aivan ihania ihmisiä ja todella, todella iso tuki!! :hug: :hug:

Ja näin jälkikäteen vielä synttärionnea Epskepsille! Toivottavasti söit oikeen ison palan herkkukakkua juhlan kunniaksi! :p

Kiitos MyAngel lohtusanoistasi. Kyllä se tosiaan menee niin, että päivä kerrallaan. Ja mulle tuli kyllä kyyneleet silmiin, kun mietin mitä te olette saaneet kokea ja millaista siitä kaikesta on ollut selvitä. :hug: Ja mitä kaikkea tässä ketjussa mukana olevat yleensäkin ovat saaneet kestää ja jaksaa.

Kutmula ja juuliai - pahoitteluni ja lohdutusta täältä. Erikoislämpimät lohtuhalit vielä kaikille kesäkuisille, jotka ovat tänne tulleet. Meitä on kyllä ihan liian paljon täällä. :'( :'( :'(

Omasta navasta sen verran, että mulle tehtiin kaavinta eilen. Nyt ei ole mitään kipuja eikä edes oikeastaan vuotoakaan ollenkaan, ja olo on todella hyvä. Mulla alkoi maanantaina aika kovat kivut ja yritin päästä kaavintaan aikaisemmin, mutta koska vuoto ei ollut runsasta, niin pidettiin kiinni siitä eilisestä ajasta. Sain vaan ohjeeksi syödä riittävästi särkylääkkeeitä, ja niitä kyllä meni ja kivut kuitenkin säilyi. Joten olen todella tyytyväinen kaavintaan, ainakin tällä hetkellä. Ja varasin jo lapsettomuusklinikalle jälkitarkistusajan kolmen viikon päähän.

Ja itse asiassa meidän lapsettomuusklinikan lääkäri sanoi mulle, että vaikka seuraavat hoidot aloitetaan sitten ekojen menkkojen jälkeiseen kiertoon, niin hän vahvasti suosittelee meitä olemaan käyttämättä mitään ehkäisyä nyt ennen niitä ekoja menkkoja, sillä mahdollisuudet raskautua nyt heti on sitten ilmeisen suuret. Ilmeisesti kohtu jotenkin jää odottamaan sitä hedelmöittynyttä munasolua eikä oikein ymmärrä mitä on käynyt. en tiedä, mutta siis mulle sanottiin, että mahdollisuudet tulla heti keskenmenon jälkeen raskaaksi on lähes keinohedelmöityksen luokkaa. Onko muilla tietoa tästä? Voiko se pitää paikkaansa?

Vielä kerran :hug: kaikille teille.

Viikonloppuja toivotellen,
Kurreliini
 


berry76: Kiitos plussapuhureista ystäväni =) Ootko käynyt nyt viime aikoina mittauttamassa hb:täsi? Että joko olisi noussut? Mulla oli synnytykseen mennessä hb 138, ja ite synnytyksessä en juuri verta menettänyt. Istukan irroituksessa sitä olin menettänyt sitten vähän reilumminkin, koska hb oli 90 leikkaussalista tulon jälkeen. Mä söin 3kk rautatabuja. Vaikka hb nousi nopsaa, niin vasta tuolloin 3kk:n jälkeen fyysinen kunto oli sitä luokkaa mitä hb näytti. Tosi pitkään siis oli huimausta ja silmissä mustenemista. Haleja siulle!


Miikkis: Voi sua kun oot herttainen ja ihana

Kiitos sanoistasi, aivan liikutuin...

Tosi hieno juttu että saitte noin ihanan lääkärin. Mahtavaa että homma etenee, ja aivan varmasti kohta te saatte sen pienen tuhisevan nyytin

Eikä me sua täältä päästetä pois! Ei ei ei!
Paitsi odotuspuolelle toki

Pilvet kaikkoaa mielestä kun lukee sun viestin

Jaksat aina olla iloinen, positiivinen ja luottavainen. Samalla luot meihin muihin uskoa, iloa ja luottamusta tulevaisuutta kohtaan


Epskeps: Kiitos tädin karkoitus-hymiöstä

Epsukkamme myös jaksaa olla positiivinen, vaikka elämä heittelee ja koettelee välillä oikein olan takaa

Voimahali!!


Orchid: Kiva kuulla siusta =)
Vai lomamatkan viihdykettä...

Kiitos sullekkin kovasti lämpimistä sanoista, oot ihana!

Kurjaa kun sunkin "ystävä" käyttäyty noin :( Mutta eihän me sellaisia ihmisiä elämiimme tarvita!

Nyt sitten vaan ovista hyödyntämään, ystäväiseni =)


Gatsu: Kiitos myös sulle!

Perhana tollasia "kavereita"
Sinäkin oot saanut sellaisen elämääsi :ashamed: Yritetään olla välittämättä, vaikka mieli tekisi vähän ojentaa...

Kovasti viheltelen täältä plussaa siulle!
+++++++++++++++++++++

Eliisa80: Kiitos plussatuulesta =) Hyvää syntymäpäivää pikkuiselle



Danjuska: Tunnut olevan suuren halin tarpeessa, ystäväni! Tässä, tunnen kuinka halaan sua!


helmitaustailija: Suuri kiitos sullekkin sanoistasi ja ymmärryksestäsi

Meitä ystävän kolhimia näyttää olevan aivan liikaa... En ymmärrä miten paras kamu voi tehä sulle noin...
Hali sullekkin virtuaaliystäväni!


myymä: Toivotaan että vuoto on nyt loppu. Hali!


masukki08: Voimia sinne!!


Kurreliini: Voimia myös sulle kovasti!


ON: Menkkamaista kipua oli koko eilisen illan. Meinas taju lähtee...


Ja uniosio: Joku sanoi mulle viime yönä, että "Uusi vauva teille viikolla 41." Nyt sitten oon miettinyt pääni puhki, että mitä mitä mitä mitä ja mitä???!


Poikamme laskettu aikahan olisi tänä vuonna ollut juuri viikolla 41. Mutta mitähän lie tuo sanoma tarkoitti...? Että teen plus-testin vasta viikolla 41, vai että olisko meillä jo silloin vauva...? Hmmmmmm......


MyAngel hiipuu nyt hetkeksi miettimään tuota viestiä....

 
Epskeps: Multakin myöhästyneet synttärionnittelut!

Gatsu: Meinasit sitten pitää jännityksessä muita!!!

MyAngel: Palstan oma ennustajaeukko! Sulla on aina noita outoja unia =)

Kurreliini: Voimia! Hyvä, että pääsit kaavintaan, jos se auttoi!

Nyt on oikeasti tullut liian paljon uusia, verrattuna siihen, kuinka vähän on ollut plussanneita! Surullista :'(

:attn: mun kiertopäivät on väärin. :attn: Kp 22 on tänään.

Mulla ei tässäkään kierrossa taida olla mahiksia raskautua. Sellasta "palautumisjuilintaa" on koko ajan, vatsa ja selkä aika hellänä, kun juilinta ei lakkaa. Menkkamaista kipua ja muutenkin kierron pitäs lähennellä loppuaan, rintoja vähän aristaa, mutta ovistesti näytti eilen plussaa... Tulis nyt ne menkat, niin pääsis seuraavaan kiertoon. Jotenkin tää kiertokin tuntuis jäävän oikeesti tosi lyhyeks aiempiin verrattuna. Toivottavasti ei kauheen sekasin ois kroppa. Tää on kuitenkin vasta 2. kierto keskenmenon jälkeen

Oon varmaan saanut jonkun mahataudinkin, ku vatta ihan sekasin, mikään ei pysy sisällä. Heikko olo ja kauhee ripuli :( Selkää särkee niin etten koneella voi pitkään istua, joten tsemppiä kaikille tasapuolisesti!!! Ja lisää niitä plussia!!!
 
...kertomassa, että tein testin. Tänään on pikkujoulut, joten ajattelin vain varmistaa... Negahan sieltä tuli....kunnes testiajan jälkeen selvä haalea viiva!!!
Ei, ei, ei, ei, en tykkää roskishaamuista...


Mietityttää...


H-E-L-P-!!
 
voi sua MyAngel. Kyllähän minä auttaisin jos vaan voisin. Jos totta puhutaan, niin kaipaisin itsekin vähän apua... Mä luin uudestaan ton oman tekstini ja aattelin ihan varmistaakseni tehä testin, hetken ajan viiden minuutin jälkeen (5min ootetaan tulosta, 10min jälkeen ei saisi enää tulkita) siinä ihan varmasti oli ohut vaaleanpunainen viiva. Siinä 10 paikkeilla kun testi alkoi kuivua, niin viiva vahvistui ja näkyi tosi selvästi ja testin kuivuttua viiva hävisi, jos oikein kuikuilee, niin valkoinen viivanpaikka on. Oon ennenkin tehnyt tollaisen babyplus:n liuskatestin (vissiin samanlainen tai ainakin saman valmistajan kun mammaksin testin) eikä siinä käyny noin... Aina vaan menee oudommaksi...
 
toden totta, voi, miten paljon täällä on uusia kohtalotovereita :( teille kaikille haluan sanoa, että tämä ei ole maailmanloppu, ensijärkytyksen jälkeen tilanne tasoittuu ja sitä alkaa nähdä muitakin värejä kuin mustaa. antakaa armoa itsellenne ja antakaa itsellenne lupa tuntea kaikki tunteet ajallaan :hug:

taaskin vaan kurkkaan ovelta ja kiljaisen, että hih, yrittäminen on hilpeää edelliseen vakavan yrityksen kiertoon verrattuna ;) suorastaan hulvatonta, joten ainakin pääkoppa on molemmilla oikealla kohdallaan hartioiden välissä ;) edellinen vakavan yrityksen kierto taiskin olla vähän turhan vakavaa rypistystä... keskellä kiertoa mennään, ei hajuakaan oviksen ajankohdista, kierron pituudesta tai muusta, joten pitääkin yrittää paaaaaljon ja usein, nam! :p

hyvää vkl ihan kaikille =)
 
tännehhän on tullut jäniä uutisia :D

Voi miten rupesi jännittämään Taspun ja Myangelin puolesta :D
Entä jos testaatte huomen aamulla uudestaan?? (hehee.. minäkö muka malttamaton :whistle: )

Miikkis: Yleensä en muista mitä unta näin mut herään aina ihan paniikissa. ja aihe ei oo aina sma jos satun muistamaan mitä unta näin. Kiitos sinulle ja :hug: myös itsellesi. ja tottakai olet täällä meidämn kans =)

Myangelille myös kiitos piritävästä rutistuksesta =) Vietä mukavat pikkujoulut!

Nyt luulisin että kierto alkaa palautua normaaliin.. viimesin oli siis 34 pv... menkka juilinta jatkuu.. tulis nyt sitten ajallaan vaan.

ja nyt ystävät rakkaat.. yritän olla hiukan (ja ehkä vielä hiukan enemmänkin) positiivisella asenteella ja keskittyä olennaiseen.. siis tämän kuumeilun lisäksi :LOL: eiku siis oikeesti keskittyä nyt enemmän arkisiin asioihin ja jospa se sitten tosiaan viimestään ensi syksynä meille pikkuinen suotas...

oon muuten huomannu että kukat pirstää :D toin kaupasta neilikoita ja ruusuja kimpun.. oransseja ja punaisia.. ja vaikka olis kuinka väsynyt niin tulee semmoinen mukava tunne kun niitä kahtoo :D pienet on ilot mut siitä se lähtee :LOL:
nyt pizzan paistoon..

ja sitten nukkumaan.. herätys aamulla5.30 mut sitten 2 vapaata. ajattelin askarrella pojan kans :D
 
Kiitos onnitteluista Tapsu ja Kurreliini


Onpas nyt jännät paikat MyAngelilla ja Tapsulla
Voi kun te kumpikin sen plussan ja SELVÄN semmoisen nyt saisitte!!! Pidetään peukkuja!!

+++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++ :whistle: ja se täti lähetetään maata kiertävälle radalle!!!



Irtiksellä on niin ihanan kuuloista menoa miekkosensa kanssa siellä että!
Jatkakaa vaan samaan malliin!


Masukki voi ei, kohtutulehdus :( Olen tosi pahoillani
Onneksi menit lääkäriin ja sait niitä antibiootteja joilla mokoma vaiva lähtee. Mullahan oli 1 km:n jälkeen kohtutulehdus (kohta vuosi sitten..), sain silloin 2 eri antibioottia ja niitä piti syödä 2 viikkoa! :eek: Mut kyllä se mokoma riesa niillä lähti.. Paranemisia sulle!! :heart:

Kurreliinille toipumisia kaavinnasta
Hyvä että se ikävä toimenpide sujui hyvin.

MyAngel vois kuulostella unissaan koska se nyytti tänne tulee...
Hauskaa pikkujoulua!


OmaanNassuun ei niin mittää ihmeellistä. Huomenna on kaverin pienen poitsun ristiäiset ja minusta tulee sen poitsun kummitäti. On se vaan niin suloinen pikkumies


Hyvää viikonloppua kaikille
 




Haaveissa esikoinen

Juuliai......................KM 11/07
Kurreliini...................KM 11/07
Kaa 29v...................KM 11/07
Diodium...................KM 11/07
Tinkatar...................RK 10/07
ToukoMuru..............KM 11/07
Valssu.....................KM 09/07
NinaTT.....................KM 09/07
Jemima....................KM 07/07
Betania...................KM 06/07
Angelina..................KM 07/07
Pullenah85..............KM 03/07
Emppu78.................KM 06/07
Tinii 21v HKI.............KM 02/07
Mymmelis.................KM 05/07, 07/07
Nannukka................KM 04/07, 07/07
Kummi.....................KM 11/06, 06/07...................KP -/30-32
Tuizu 31v Nurmijärvi..KM 08/07............................KP 8/-
Irtosora 35v.............KM 08/07.............................KP 15/32
Julietta......................KM 09/07............................KP 19/28
Siilura......................KM 10/07.............................KP 22/40(?)
Miikkis 25v LAHTI....KM 12/06,TM03/07,KU05/07..KP 26/-
Syksyinen haave....KM/KU 10/07.........................KP 41/28
Miukuli 22v HKI........KM 07/07..............................KP 54/-

Haaveissa toinen

Milba.......................KM 10/07
Äippä0806..............KM 10/07
Helmitaustailija.......KM 10/07
Kotirokki.................KM 10/07
Typy83....................KM
Smigul.....................KM 09/07
Myymä....................KM 09/07
EevaRouva.............KM 07/07
Kentia.....................KM 04/07
Orchid.....................RK 06/07..............................KP -/28-30
Epskeps 37v...........KM 12/06,03/07,10/07.....KP 13/28
Danjuska................KM 08/07..............................KP 22/-
Tapsu85..................KM 09/07.............................KP 23/-
Sonja74..................KM 07/07..............................KP 26/26-29


Haaveissa kolmas

Kutmula....................KM 11/07
Elriina.......................KM 10/07
Singa........................KM 10/07
Perämaan emäntä....KM 06/07
Tuulenpuuska...........KM 02/06, 08/07..................KP 4/30-32
Aurinkoenergiaa 27v..KM 06/07...........................KP 23/26-28
Eliisa80.....................KM 05/07,09/07...................KP 24/25-27
MissMaisa.................KM 09/07..............................KP 32/-


Haaveissa neljäs

Masukki08.................KM 11/07
Zelda.........................KM
Berry76.....................KM --/07...............................KP 21/-

Haaveissa viides

Viidettä haaveillen....KM 10/07
Tilly...........................KM --/07, 10/07

Haaveissa kuudes

Rouva Rajatapaus 34v..KM 08/07........................KP -/-

Haamuilijat


Plussanneet



Vieras
Jonttu
Nasu
Suurperheellinen
Pikkupeikko85
Pippuri84
Viia
mjss
Riikkuli
Napsuh87
Minky
Vinja
Sipuli
Sopuli83
Ninni78
Tyynex
Suppis76
Haikara
Tonttutiina
Strömsö (ent.Hippula)
Puella
Pulttibois
Nasuliini
Mimmuli82
Malttamaton
Beccy
Repa
Hiidi
Giia
Risukasa
Amira
Dulle
Marleena83
Stoppis
Margherita
Tuutikki
Mouse
SatuKa
MargeSimpson
Nättitähti
Äitee2
Eevarouva
Neitikevät
Bee
Minda
Gatsu
MyAngel
 
Voi Tapsu! Kumpa sen plussan saisit

Tollaset oudot testit on ihan pepusta


Tervetuloa joukkoomme positiivinen Danjuska

Mäkin pidän valtavasti kukista, harmi vaan että onnistun aina tappamaan ne alta aikayksikön


Irtosoralla ja miekkosella on ihku-ihanaa...


Epskeps: Täytyypä kysäistä seuraavassa unessa kun ääni mulle taas juttelee, että mikäs on Epsukan tilanne

Kiitos ystävä tädin karkoituksesta =) On tepsinyt ainakin vielä

Ihanaa juhlaa teille =)


ON:Testi odottaa.... teenkö, teenkö, teenkö... Jänskyttää... Mullon ihan pää pyörällä...

Viime yönä näin unta että tein positiivisen raskaustestin, ja toisen unen, että raskaus meni kesken rv 8... :/ Muistan unessa ajatelleeni, että no, tottakai mun piti pojan kuoleman jälkeen vielä keskenmenokin kokea... :ashamed:

Tekis niin mieli tehä testi, mutta ärsyttää jos tulee nega


Terveisin: Rohkaisua, ja sitten negan jälkeen lohtuhaleja kaipaava MyAngel :ashamed:
 
Voi MyAngel tee testi, kyllä se varmasti on positiivinen =) eikös siulla oo menkatkin jo myöhässä...

Tapsu toivottavasti sinäkin plussaat :)

ON Ovis tais mennä ja jäi kyllä oikeestaan hyödyntämättä, ensin sain aikaseks riidanpoikasen ja eilinen meni radalla :/ tultiin pikkasen liian myöhään kotiin ja painuttiin saman tien nukkumaan... että pitikin lähtee seikkailemaan :headwall: Menee taas siihen että tasankerran koko viikon aikana raksuteltu :ashamed: No nyt poitsua hakemaan ja sitte siivoomaan, pihavalotkin pitäis laittaa :)

Aikaansaamaton Orchid :wave:
 
No niin arvon jännäilijät ja tsemittäjät, piina on ohi ja kaksi viivaa tikussa :heart: :heart: Joten epsukka voit siirtää mut pykälää alemmas listassa.Olette kyllä olleet niin ihanasti mukana hetkessä että jään edelleen tänne tartuttamaan teille "plussia" :D

En uskalla vielä katsella odottajien puolelle vaikka mieli onkin melko varma ja hyvä oman odotuksen suhteen. Tuleva mummikin jo aamulla sano että sai maailman parhaan joululahjan! Noiden epäsäännöllisten (ts. olemattomien) menkkojen takia hänelle jouduin paljastamaan, koska hän on koko ajan ollut tilanteen tasalla ja kantanut huolta =)

My Angel ja Tapsu siitä se alkaa vahvistumaan, täällä on elävä todiste :D Viivan vahvistus tuulta sinne kauhiasti, nyt nostatetaan kunnon plussa-aalto!!!

Miikkis, oireita on alkanut hiljokseen ilmaantuun...ilmeisesti oviksen jälkeen on huimannu välillä ja pinna ollut tosi tiukalla. Tällä viikolla on tuntunut alavatsassa kun siellä joku oikein venyis ja paukkuis
:LOL: ja nännit on aikas arkana. Jään tsemppaamaan sun tilannetta :heart:

Irtosora, tuloksellisia hetkiä sinne hulvattoman menon pariin :D

Orchid, toivotaan että se yksikin kerta näyttää taikansa! Meillä heilu peitot tasan 3 krt viime menkkojen jälkeen ja tässä sitä ollaan =)

Kiitos ja kumarrus vielä kerran kaikille teille palstasiskot :heart:
 
WAUTSI WAU!!
Ihan mielettömän hienoja uutisia täällä!!

ONNEA MYANGEL JA GATSU!!!!!!


Onnellista odotusaikaa teille kummallekin ja pienille salamatkustajille paljon tarrasukkia


Meninpäs ihan pökerryksiin näistä uutisista


Ristiäiset olivat tänään ja kivasti menivät. Sai poitsuli komian nimen. Kyllä se on vaan niin suloinen
Tahon tuommoisen pienen kanssa...
 
IIIIKK!!! IHANAA MYANGEL JA GATSU!!!! pALJON ONNEA MOLEMMILLE!!! :flower: :flower:

Töissä rankka päivä ja olo oli jo aamusta semmonen kun olisin ollu pilkkuuna sti kapassa.. siis ihan hirvee krapulainen olo vaikka en tosiaankaan mitään eilen juonu tai missään käyny :LOL: pikkusen jollain hartiat jumissa :whistle: tajuton päänsärky ei enää tunnu helpottavan joten olen viimein päätynyt siihen tulokseen että jos hierojalle varais ajan.

Kaveri tuossa sanoi että jos halutaan lähtee käymään ihmisten ilmoilla niin voisivat täällä olla sen aikaa pojan vahtina.. Luulen kyllä että jää menemättä.

Mukavaa illan jatkoa itsekullekkin..

oli ihana tulla kotiin kun mies ja poika olivat siivonneet ja ruokakin oli valmiina :heart:
 
Voi kuinka ihanaa lukea plussauutisia. Onnea MyAngel ja Gatsu!!! Teidän takia piti kirjautua!!!!!!!!!!! :heart: :heart: :heart: :heart: :heart: :heart:

En kyl itestäni osaa sanoa et plussaanko sitten kuitenkaan, tänään ovistestinkin viiva oli jo haalistunut. Oireita kyllä olisi jakaa vaikka muillekin =)
 
myangel ja gatsu huuurrrrjan paljon onnea ihanaa :heart: :heart: :heart: :hug: :hug: nyt menin kyllä ihan sanattomaksi näistä uutisista :D

kiitos paljon kaikille onnitteluista, juhlat meni hyvin ja rauhallisesti tänään tulee vielä muutama vieras ja sitten siirrytään joulun odotukseen =)

danjuska hyvä että olet paremmalla mielellä, niitä paiviä vaan välillä on toivottavasti nyt helpottaa :hug:

miikkis juu ei me sua pois täältä lasketa, sul on niin hyvät jutut ja jaksat aina piristää :D

itsellä ei mitään oireita enkä uskalla asiasta mitään ajatella kun pelkään niin sitä pettymystä joka kuitenkin keskiviikkona tulee =)
:wave:
 
Gatsu ja myangel Voi kuinka hienoa! ONNEA, ONNEA! Teidän iloiset uutiset tuovat valoa omaankin tilanteeseen.

Muillekin paljon peukkuja!

ON:Itsellä elämän rankin viikko alkaa lähestyä loppua. Minulle tehtiin lääkkeellinen tyhjennys ja perjantaina otin kaikki 6 Cytotec tablettia. Olin aamulla hermostunut, kun pelkäsin kipuja ja runsasta vuotoa, mutta MITÄÄN ei sitten tapahtunut. Minulla oli pientä kipua vatsassa ja selässä. Kuukautismainen vuoto oli alkanut jo edellisenä iltana ja jatkui perjantainakin, ei kuitenkaan selvästi muuttunut runsaammaksi. Mitään klönttejä tai kalvonpalasia en nähnyt. Mitään kipulääkkeitä en tarvinnut.

Nyt siis huolettaa ihan hirveästi, että, jos sikiö ei ole tullut ulos. Ja jos joudun vielä kaavintaankin, kun pelkään sitä nukutusta ja itse toimenpidettä.

Minulla oli siis rv 9 ja sikiö oli hieman pienempi vajaa 8 viikkoa. Onko jollain kokemuksia? Voiko kohtu tyhjentyä tällaisella vuodolla näillä viikoilla. Ongelmani on, että lähden ensi viikolla keikkahommiin kuukaudeksi Pohjoiseen ja tulen käymään kotipaikkakunnalla 3 viikon päästä, jolloin jälkitarkastus. Mietityttää vaan, uskallanko odottaa siihen asti???

Ja onnea vielä plussanneille!
 




Haaveissa esikoinen

Juuliai......................KM 11/07
Kurreliini...................KM 11/07
Kaa 29v...................KM 11/07
Diodium...................KM 11/07
Tinkatar...................RK 10/07
ToukoMuru..............KM 11/07
Valssu.....................KM 09/07
NinaTT.....................KM 09/07
Jemima....................KM 07/07
Betania...................KM 06/07
Angelina..................KM 07/07
Pullenah85..............KM 03/07
Emppu78.................KM 06/07
Tinii 21v HKI.............KM 02/07
Mymmelis.................KM 05/07, 07/07
Nannukka................KM 04/07, 07/07
Kummi.....................KM 11/06, 06/07...................KP -/30-32
Tuizu 31v Nurmijärvi..KM 08/07............................KP 9/-
Irtosora 35v.............KM 08/07.............................KP 19/32
Julietta......................KM 09/07............................KP 20/28
Siilura......................KM 10/07.............................KP 23/40(?)
Miikkis 25v LAHTI....KM 12/06,TM03/07,KU05/07..KP 27/-
Syksyinen haave....KM/KU 10/07.........................KP 42/28
Miukuli 22v HKI........KM 07/07..............................KP 55/-

Haaveissa toinen

Milba.......................KM 10/07
Äippä0806..............KM 10/07
Helmitaustailija.......KM 10/07
Kotirokki.................KM 10/07
Typy83....................KM
Smigul.....................KM 09/07
Myymä....................KM 09/07
EevaRouva.............KM 07/07
Kentia.....................KM 04/07
Orchid.....................RK 06/07..............................KP -/28-30
Epskeps 37v...........KM 12/06,03/07,10/07.....KP 14/28
Danjuska................KM 08/07..............................KP 23/-
Tapsu85..................KM 09/07.............................KP 24/-
Sonja74..................KM 07/07..............................KP 27/26-29


Haaveissa kolmas

Kutmula....................KM 11/07
Elriina.......................KM 10/07
Singa........................KM 10/07
Perämaan emäntä....KM 06/07
Tuulenpuuska...........KM 02/06, 08/07..................KP 5/30-32
Aurinkoenergiaa 27v..KM 06/07...........................KP 24/26-28
Eliisa80.....................KM 05/07,09/07...................KP 25/25-27
MissMaisa.................KM 09/07..............................KP 33/-


Haaveissa neljäs

Masukki08.................KM 11/07
Zelda.........................KM
Berry76.....................KM --/07...............................KP 22/-

Haaveissa viides

Viidettä haaveillen....KM 10/07
Tilly...........................KM --/07, 10/07

Haaveissa kuudes

Rouva Rajatapaus 34v..KM 08/07........................KP -/-

Haamuilijat


Perämaan emäntä

Plussanneet



Vieras
Jonttu
Nasu
Suurperheellinen
Pikkupeikko85
Pippuri84
Viia
mjss
Riikkuli
Napsuh87
Minky
Vinja
Sipuli
Sopuli83
Ninni78
Tyynex
Suppis76
Haikara
Tonttutiina
Strömsö (ent.Hippula)
Puella
Pulttibois
Nasuliini
Mimmuli82
Malttamaton
Beccy
Repa
Hiidi
Giia
Risukasa
Amira
Dulle
Marleena83
Stoppis
Margherita
Tuutikki
Mouse
SatuKa
MargeSimpson
Nättitähti
Äitee2
Eevarouva
Neitikevät
Bee
Minda
Gatsu
MyAngel
 
Juuliai sinuna soittaisin sinne gynepolille (vai mistä soi cytotekit sait) heti huomen aamulla ja kertoisit tilanteet. Antavat sulle sitten uuden satsin tai mitä nyt tarvitseekaan tehdä. Kyllä sieltä kohdusta pitäisi "tavaraa" tulla ulos.. Koeta jaksaa! :hug:
 
MyAngel ja Gatsu Onnea, onnea! Mielettömän hienoa! Tosi ihanaa!

Juulia Kyllä munkin mielestä sieltä pitäisi ehdottomasti niitä klönttejä tulla. Mulla oli 'vain' tuulimuna, mutta silloinkin sitä tavaraa tuli todella reilusti. Mä jouduin lääkkeellisen tyhjennyksen lisäksi kaavintaan, eikä se kaavinta mikään oikeasti paha sitten ollutkaan vaikka muakin se nukutus pelotti. Tsemppiä! Soita viimeistään huomenna lääkäriin! :hug:

Omaa napaa... Tein eilen kp 28 testin, joka näytti negaa. Toivoa, en ole vielä menettänyt ja kunhan saan tästä uusia testejä niin täytyy vielä testailla. Niin kauan kun tätiä ei näy on toivoa - ainakin näin tahtoisin uskoa.

Pahoittelut uusille ja tervetuloa!

Hauskaa viikonlopun jatkoa kaikille!
 
Juuliai kun olin itse lääkkeellisessä tyhjennyksessä huonetoverillani ei vuoto alannut myöskään kääkkeistä huolimatta. hän joutui kaavintaan. kaikilla lääkkeellinen tyhjennys ei onnistu, soittele polille :hug:

meillä on km.-huoli jo paljon väistynyt taka-alalle aikoja sitten ja nautin odotuksesta koko sydämestäni. tuon km:n pelko helpotti mulla nt- ultran jälkeen. kaikki on mennyt tosi hyvin.onneksi =) rakenteeseen on vielä 3vkoa. se kyllä hieman jännittää..

paljon onnea plussanneille. ihanaa odotusta!! :heart: :heart: :heart: :flower: käyn teidän kuulumisia joka pv. katsomassa. ehditte tulla niin rakkaiksi. olitte keskenmenossani niin suuri tuki :hug: . kiitos vielä :hug:

mimmuli ja niiiiiin rakas rv 18+0
 

Yhteistyössä