Kohdunulkoinen?

Ajattelin kirjoittaa oman tarinani tänne, ehkä se helpottaa oloani.
Maanantaina plussasin ekaa kertaa elämässäni, olin onnesta ihan soikeana mieheni kanssa. Tämä oli vasta yk2, mutta kaksi vuotta sain miestäni odottaa, ennen kuin yritys alkoi. Ihan älyttömän hyvä fiilis oli kaikesta: kesällä naimisiin ja sitten syysvauva.
Muutama päivä meni ihan hyvin, kunnes pe töissä aloin vuotaa ruskeaa vuotoa. Vasen alavatsa myös vihlaili. Siitä sitten lähdin Diacorin kautta Kättärille. Siellä sainkin sitten odotta 3 tuntia ennen tutkimusta. Vatsa vaan kipeyty edelleen.
Lopulta pääsin ultraan, kohtu tyhjä. Ultrasivat myös munasarjat ja ilmeisesti myös -johtimet. Ei mitään. Lääkäri oli tosi tyly, kun kysyin, että mitä on tapahtunut. Kuulemma oli kaikki tullut jo ulos, tai sitten raskaus vielä niin alussa, että mitään ei näykään. Tai sitten en edes ole ollut raskaana. Viikot olivat 4+6.
Eilen hain kipujen takia sairaslomaa yksityisellä, jossa ottivat hcg:n verestä. Vahvasti positiivinen. Numeeriset arvot tulee tiistaina.
Nyt vatsakipu yltyy ja vain vasemmalla puolella. Välillä kouristaa ja välillä vihloo. Huomenna aamulla Kättärille taas. Mä olen niin soikeena huolesta, että huh huh. Sairastan ahdistuneisuushäiriötä. Yksityisellä epäilivät kohdunulkoista... Asiaa ei helpota se, että mulla ja kahdella siskollani oli la syyskuussa. En haluaisi olla kateellinen, mutta valitettavasti se tunne vaan pursuaa jostain alitajunnasta.
 
cora, olen tosi pahoillani!!! toi sun kipuilus kuulostaa aika paljon samlta kun mun keskenmeno. mulla tosin oli viikkoja puolet enemmän, mutta diagnosoitu tuulimuna. ne ei siis ultralla nähny mitään..? ei edes tyhjää sikiöpussia? kyllä tossa vaiheessa sen pitäs jo näkyä! jos ne katto munasarjat ja johtimet niin sieläkin olis pitäny näkyä, jos jotain ylimäärästä olis ollut, tosin joskus voi kiinnittyä tosi piiloon!

muista, jos kipu yltyy vielä paljon, niin on syytä mennä päivystykseen! kohdunulkoinen on todella vaarallinen! en halua mitenkään pelotella, mutta mun kaveri meinasi kuolla verenmyrkytykseen, kun sitä ei sairaalassa otettu todesta, kun oli kohdunulkoinen raskaus, hän ei tiennyt sitä, luuli normaaliksi. ja henki olisi kahden tunnin sisällä ollut mennyt, ellei olisi otettu hoitoon!

voimia hirveesti, tiedän ettei ole helppoa!! itsellä nyt 7 viikkoa km.stä ja vieläkin olen surun murtama :'( ainoa ero on että olen jo hyväksynyt asian, se on tärkeää!hyväksyä,jatkaa normaali elämää, uskoa tulevaan, toivomaan parasta EIKÄ pelkäämään pahinta!!! :hug: tuntuu niin pahalle sun puolesta, kun muistan sut kuumeilijoista niin hyvin.. :'(
 
Kaikki voikin mennä hyvin.. Juuri päivystyksessä istuin 4h. Ultrasivat munajohtimet tarkasti ja kohdun. Aluksi kohdussa ei mitään ja munajohtimessa joku muutos. Sitten pääsin tarkempaan ultraan, onneksi. Siellä muutos todettiin keltarauhaseksi ja lopulta kohdussakin näkyi 3mm ilmeinen vauvan alku... Siinä sitten itku tuli. Kauheat paineet oli. Toivottavasti tämä pieni vauvan alku jaksaa muidenkin vaikeuksien yli :heart: :heart: :heart:
 

Yhteistyössä