Kohta se loppuu nakuna kekkulointi

En varmaan ikini ole ollut näin paljon kotona nakuna kuin tänä kesänä. Töistä tai muualta kotiin tultua, niin kyllä kaikki lähti. Kuuma on ollut sisälläkin, mutta ihanaa viiletellä vaatteitta. Taitaa vaan kohta tämäkin ilo loppua, mutta ainakin tänään vielä. Kissa hieman aluksi ihmetteli emännän intoa nakuiluun, mutta tottui sekin siihen. Hyppi syliin raapimatta.
 
Älä nyt vielä lopeta. Karaise itsesi. Jos kylmä tulee, niin villasukka jalkaan. Ei muuta.
Kesä on ollut kyllä semmoinen, että useinkin on löysä läiskytellyt reittä kun kotona on touhunnut.
 
Minä odotan jo innolla kelien viilentymistä. On niin ihana vetää päälle uudet vaatteet, joita olen kesällä EMPiltä tilannut. Oli pakko Pahalapsen suosittelemana tilata sellainen jättisuuri huppari ja siihen sopivat legginsit. Aiemmin alkukesästä tilasin järjettömän suuren villapaidan, joka käy mekostakin. Ja hupparin ja ja ja. :barefoot: :love:

On tämä kesä ollut aivan ihana, kun on lämpöä piisannut kahden edellisen viileän kesänkin edestä.
 
vierailija
Mua on hauskuuttanut suuresti viime päivien protesti ja keskustelu siitä, että saako uimarannalla naiset olla yläosa paljaana. Samaan aikaan Mykkäs Kaitsu lupailee telkkarissa, että Suomi voisi hyvin ottaa 10 000 nuorta muslimimiestä vuosittain ”pakolaisina”. Mä en tiedä miten tämän sanoisin... :D No jätän tämän vain tähän :D
 
Yhteistyössä