koira pissaa sänkyyn

  • Viestiketjun aloittaja mäykky
  • Ensimmäinen viesti
mäykky
Tälläinen ongelma ilmennyt meillä. Meillä kaksi narttu mäyräkoiraa ja toinen niistä, hieman yli vuoden vanha, on nyt kolmena perättäisenä päivänä pissinyt sänkyyn. Pissaaminen on tapahtunut, kun ollaan oltu kotona ja yhdellä kertaa olin aivan vieressä, kun narttu suhautti sänkyyn. Meillä on puolivuotias vauva. Onko kyseessä jonkun asteinen mielenosoitus vauvaa kohtaan?Koirat pääsevät pihalle aina kun haluavat, joten kyse ei voi olla siitä.

Kiitos vastauksiata!
 
Kyse on mitä luultavammin siitä että koira on mustis vauvasta ja tekee sitten mielenosoitus pissoja.
Koira valitsee tälläisessä tilanteessa aika usein juuri sängyn sillä sehän on kaikista loukkaavinta jos kusasee toisten "pesään".

Tuollainen menee mitä luultavammin ohitse sitten kun lapsi kasvaa ja koira tottuu tähän.

Vaikka kuinka ottaa päähän se kun koira on kusassut sänkyyn niin koiraa ei saisi torua. Pitäisi vaan käyttäytyä todella välinpitämättömäksi.
Koira on laumaeläin ja pahin rangaostus sille on "jäädä lauman ulkopuolelle".

Luultavammin syy miksi koira on nyt vasta tehnyt näitä mielenosoituksia on se, että yleensä semmoinen puolivuotias vauva on mukavassa iässä. Vauva alkaa ottaa kontaktia kunnolla vanhempiin,nauraa ääneen,jokeltelemaan jne. vanhemmat tietty sitten huomio lasta kauheasti ja koira voi täten tulla mustasukkaiseksi.<br><br>
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 11.10.2006 klo 23:11 Jepulisko kirjoitti:
Kyse on mitä luultavammin siitä että koira on mustis vauvasta ja tekee sitten mielenosoitus pissoja.
Koira valitsee tälläisessä tilanteessa aika usein juuri sängyn sillä sehän on kaikista loukkaavinta jos kusasee toisten "pesään".

Tuollainen menee mitä luultavammin ohitse sitten kun lapsi kasvaa ja koira tottuu tähän.

Vaikka kuinka ottaa päähän se kun koira on kusassut sänkyyn niin koiraa ei saisi torua. Pitäisi vaan käyttäytyä todella välinpitämättömäksi.
Koira on laumaeläin ja pahin rangaostus sille on "jäädä lauman ulkopuolelle".

Luultavammin syy miksi koira on nyt vasta tehnyt näitä mielenosoituksia on se, että yleensä semmoinen puolivuotias vauva on mukavassa iässä. Vauva alkaa ottaa kontaktia kunnolla vanhempiin,nauraa ääneen,jokeltelemaan jne. vanhemmat tietty sitten huomio lasta kauheasti ja koira voi täten tulla mustasukkaiseksi.
Minä olen aika sanatarkasti samaa mieltä :)
 
Minä lisäisin tuohon vielä mahdollisen johtajuusongelman pois sulkemisen. Teitä tuntematta vaikea tietysti ottaa kantaa, mutta kannattaa miettiä sitäkin. Eli onko koira se lauman alin? Luovuttaako tavarat, luut ym suosiolla, varastaako pöydästä, hyppiikö sohvilla, määrääkö milloin silität, syöttekö ensin itse ja annatte koiralle ruoan vasta sen jälkeen jne jne?
Itse ottaisin sellaisen linjan, että niskasta alas vaan, jos yllätät itse teosta. Itse henk koht en usko, että huomiotta jättäminen poistaa ongelmaa.
Tietenkin myös koirien kanssa puuhailuun on otettava aikaa ja kannatttaa palkita nyt vaikka aina, kun tekee ulos. Toivottavasti tuo inha tapa ei ole tullut jäädäkseen. Voin kuvitella, mitä on jatkuva lakanoiden pesu vielä vauvan hoidon lisäksi :/ . Tsemppiä!
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 12.10.2006 klo 11:14 Alumiinikuu kirjoitti:

Tuo niskasta ottaminen ei ole fiksua jos kyseessä on tosiaan huomion hakeminen. Itsellä oli aikanaan sijaiskodissa nuori narttukoira joka leimautui minuun täysin. Kun opiskelin niin koira koki saavansa liian vähän huomiota ja osoitti sitä juuri noin, pissimällä sänkyyn. Kielsin koiraa kyllä jos sain kiinni itse teosta. Meillä ongelma hävisi melkein yhtä pian kun oli tullutkin, koiraan kiinnitin vain enemmän huomiota kuin normaalisti.
Kyllä se siitä, vauva vie paljon aikaa joten en ihmettele vaikka olisikin huomion kerjäämistä ja mielensosoitusta.. Jaksamisia :)
 
mäykky
Tämä nuorempi sänkyyn pissivä mäykky ottaa luut ja lelut pois vanhemmalta koiralta.Eli onko se silloin niistä se johtaja? Viime yönä koira oli kusassut myös sängyn viereen.Kattellaan mitä se tänään keksii...
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 12.10.2006 klo 17:09 mäykky kirjoitti:
Tämä nuorempi sänkyyn pissivä mäykky ottaa luut ja lelut pois vanhemmalta koiralta.Eli onko se silloin niistä se johtaja? Viime yönä koira oli kusassut myös sängyn viereen.Kattellaan mitä se tänään keksii...
Ei se välttämättä johtaja ole, voi se vanhempikin vaan luovuttaa luunsa ja lelunsa pois, eri asia on luopuuko se nuorempi kiltisti omistaan. Ja jossain vaiheessa jos johtajanpaikka kyseenalaistuu, saattaa nuorempi saada vanhemmalta nenuun vaikka vaan kävelis metrin päästä luusta... Kuulostaa tosiaan joo mielenosoitukselta, Jepulisko olikin jo hyvän pätkän aiemmin kirjoittanut. Meillä nuorempi koira teki aikanaan tuota samaa sänkyyn pissimistä ja kun en torua viitsinyt niin homma lopetettiin sillä että sänkyyn nostettiin pölynimuri aina päivän ajaksi (koira pelkäsi imuria), jolloin se ei edes tahtonut mennä sängylle. Ja muut paikat ei ilmeisesti olleet tarpeeksi koston arvoisia pissiä kun se kuseskelu loppu siihen.
 
kuka pomottaa
Meillä myös koira on lirautellut sänkyyn tuossa alle vuoden ja nyt vähän yli vuoden iässä. Saatiin kertaalleen se kuivaksi kun kiinnitettiin huomiota säännölliseen päivärytmiin, johtajuuteen= ihminen määrää, tiukennettiin kuria mutta myös päivän aikana koitettiin antaa huomiota, leikkiä ja kehua hyvästä käytöksestä. Pomotuselkeitä ja huomionkipeyttä tuo on, aivan varmasti koira tietää ettei sänkyyn saa tehdä. Nyt on taas makkarin ovi pidettävä kiinni kun lirauttelu uusiutui, meillä on päivärytmi useasta syystä vaihdellut ja koira ollut enemmän lasten hoidossa... Hermoja tarvitaan mutta sitkeys palkitaan!
 
Mielestäni oleellista ei ole se, kumpi koirista on johtaja vaan se, että jokainen ihmisotus on koiraa ylempänä laumassa. Itse kannatan koiran koulutuksessa myös yksinkertaista rankaisemis/palkitsemismetodia. Jos koira tekee hyvin, sitä palkitaan, jos koira tekee pahasti, sitä rangaistaan. Eikä koiran rankaisemisessa pidä hempeämielinen olla. Poskista kiinni vaan ja tantereeseen kunnon rähjingin kanssa. Tämä tosin on tehtävä vain, jos koira jää rysän päältä kiinni.
 
Yhteistyössä