Koiranomistajat, teettekö koiran kanssa varsinaisesti muuta kuin käytte lenkillä,

  • Viestiketjun aloittaja "vieras"
  • Ensimmäinen viesti
Mä ainakin leikin koiran kanssa eli heitän palloa/lelua, vedän leluja ja piilotan namia/lelua. Koira vasta poulivuotias joten myös käytän lähes joka päivä aikaa kouluttamiseen, johon olen ottanut mukaan myös alta kolmivuotiaan tyttäreni.

Meillä onkin aktiivinen roru joten lenkin liäsksi oltava muutakin puuhaa. Jos olisin halunnut koiran jolle riittää pelkkä lenkki niin olisin ottanut toisen rodun. Joten mun mielestä riippuu rodusta, paljon tarvitsee aktiviteettia lenkin lisäksi.
 
"Sirkkeli"
No ei todellakaan riitä pelkkä oleminen. Leikin, laitan kaikenlaista puuhaa(esim. älypeli, namit laatikkoon yms.), harjailen ja hieron usein kun toinen tykkää jne. Tuo on alle 5 v., ja todella leikkisä ja touhuileva tyyppi.
 
Riippuu niin paljon rodusta. Aktiiviselle koiralle ei riitä millään, koska lenkki ei kuluta koiraa henkisesti ja väsytä ellei se ole todella pitkä ja täynnä hajuja ym. Meillä on rotikka pentu jonka kanssa tullaan harrastamaan mm. hajutyöskentelyä, koska se on kaikinpuolin niin hyvä laji. Ja tokoa tietenkin, että perustottelevaisuustaidot kasvaa ja pysyy yllä. Ja todennäköisesti vielä jotain muutakin, saa nähdä mitä lähdetään kokeilemaan. Eli rauhalliset seurakoirarodut pärjäävät hyvillä lenkeillä ja perheen kanssa touhutessa, mutta esimerkiksi työkoiriksi jalostetut koirat, ovat tyytyväisempiä mitä enemmän tehdään ja touhutaan, mutta kai nekin "pärjäävät". Harrastaminen ei kuitenkaan ole koskaan pahasta. Sillä saa kehitettyä suhdetta koiraan, mukavaa yhteistä tekemistä, rauhallisemman koiran joka tuhoaa vähemmän... Eli miksi koiran kanssa ei harrastaisi? ;)
 
"määmää"
Meillä harrastetaan tottista ja agia (ennen enemmän tosissaan, nykyään kotipihan telineissä), mutta eniten ehkä puuhataan kaikkea sellaista pikkuista näpertelyä, eli ruokaa laittaessa vaikka muutama paikallaanoloharjoitus , etsitään postireissulla keppiä tms. Lapset sitten ottaa koiria huoneisiinsa (teinit) ja röhnöttävät siellä niiden kanssa :)
 
Saraldo
Meillä on pieni seurakoirarotu ja sen kanssa käydään "lenkillä" (maksimissaan puoli tuntia, sitten tuo alkaa vetää kotiin, sateella ei mene ulos kuin sen verran että tekee asiansa), leikitään leluilla, röhnötetään sohvalla :). Siis ihan perus sylikoira.
 
Meillä newfoundland. Leikitään, tanssitaan, halitaan,jutellaan, häärää kanssani keittiössä, katsoo televisiota, tulee makoilemaan kylppärin lattialle kun olen kylvyssä.. veneillään kesällä, harjataan (ei tykkää) makoillaan sängyssä. Käydään ajeluilla..pelataan tassupeliä aamuisin..kaikessa mukana on tuo..
 
"viuh"
Kolme koiraa. Lenkillä käydään, koirat pääsee juoksemaan vapaina ja leikkimään. Agilitytreeneissä käydään. Toisinaan kisataan ja käydään näyttelyissä. Kotosalla harjoitellaan tottista silloin kun keretään ja on sellainen fiilis. Arjen puuhiin koirat osallistuvat nostelemalla pudonneita tavaroita, välittämällä tavaroita ihmisten välillä, hakemalla tulostimesta papereita sun muuta. Leluja koirilla ei ole eivätkä sisätiloissa leiki.
Riippuu rodusta ja koirayksilöstä mikä riittää kenellekin.
 
kaksi koiraa
Meillä ei tarvitse edes lenkittää, kun kaksi koiraa ja ovat irti melkein koko ajan aidatulla pihalla. ;) Näin ollen mitään kummoisempaa niiden kanssa ei tarvitse harrastaakaan, kun keskenään leikkivät päivät. Muun ajan seuraavat perheen tekemisiä.
 
"vieras"
Meillä on vanha nivelrikkoinen koira, jolle pidemmät lenkitkin alkavat jo tuntumaan turhan rasittavilta. Eli kevyen ulkoilun lisäksi järjestän sille päivittäin jotain namin etsintää ja pulmatehtäviä.
 
  • Tykkää
Reactions: newbie
Ihan ovat perhekoiria. Kävelyillä käydään, kotona opetellaan ja toistetaan juttuja (paikalla pysymistä, etsimistä yms..) ja lähimetsässä pimeällä jäljestetään silloin tällöin, niin että koirat vapaana ja luikahdan puiden taakse piiloon. Siitä alkaa kuhina kuin murkkupesässä ja kuulo ja nenä tarkentuu. Näyttävät tykkäävän..Koirat seropeja, toinen pieni 8kilonen/3½v ja toinen reilu 30kg/1½v.
 
Meillä ei tarvitse edes lenkittää, kun kaksi koiraa ja ovat irti melkein koko ajan aidatulla pihalla. ;) Näin ollen mitään kummoisempaa niiden kanssa ei tarvitse harrastaakaan, kun keskenään leikkivät päivät. Muun ajan seuraavat perheen tekemisiä.
Kyllä koiralle tekee hyvää päästä siitä omasta pihasta välillä pois...

Meillä 3v sekarotuinen, pelkkä lenkkeily ei tuolle riitä. Naminetsintä, kongi, namipiilot (pyyhkeen, vessapaperirullan jne sisään), lautapelit, aktivointipallot jne käytössä. Temppuja treenataan jne.

Lenkkeillään n. 2h/vrk, muuta puuhaa n. 1,5h/vrk. Lisäksi saa olla omassa pihassa niin paljon kun haluaa. Vapaana pääsee juoksenteleen metsään/peltotielle n 2krt/vko ja lähes päivittäin spurttailee taloyhtiön nurmikentällä. Välillä käydään koirapuistossa ja meillä käy mun kavereita koiriensa kaa.
 
Viime aikoina puuhastelu on jäänyt hävettävän vähälle. On toi touho bordercollie duracelx10000000. Jos olen lenkillä niin et on joku muu mukana niin toinen piiloutuu metsään ja koira saa ettiä, helppoa tietty kun heinänteko mut edes jotain, yksin lenkkeillessä päästän vapaaksi jossain metsässä tai alueilla jossa jotain peltoa tms. et näkee kauas ja tottista ulkonakin. Kotona tottista, pulmatehtäviä, namin piilotusta.
 

Yhteistyössä