kokemuksia erimerkkisistä toppahaalareista

Me saimme yhden lapsen käytöstä täksi talveksi Travallen toppahaalarin ja hyvä on ollut, vaikka ei olekaan mikään ns. kosteussuojahaalari. Vasta nyt alkaa polvissa näkymään kulumista. Itse harkitsen ensi talveksi Lassien suprafil/Lassietec haalaria, kun on meidän kukkarolle sopiva ja varsin kehuttu haalari.
 
Greippi
Meillä pojalla käytössä Jonathanin kosteussuojahaalari. On perintöä toiselta käyttäjältä ja menee hyvin vielä kolmannellekin. Eipä ole kulumia juurikaan havaittavissa ja muutenkin on todella hyvä tuote!
 
ruusamari -76
Meillä on molemmilla pojilla 2v ja 6v Reimatec haalari jo toista talvea käytössä. On ollut kovalla käytöllä ja puvut on vielä ehjiä ja siistejä. Isomman pojan puvussa on pientä ns. hankaumaa, mutta sen havaitsee vasta aivan likeltä.Ostin pari vuotta sitten alesta n.50e/puku ja kyllä kannatti. Pienemmän puku jää pieneksi tämän kauden jälkeen, mutta kehtaan kyllä eteenpäin myydä tai antaa hyvällä omalla tunnolla. Isompi on jo uuden pukunsa saanut, vaikka vanhaakin vielä käytetään.Lassie suprafill haalaritkin on kivoja, itse tykkään malleista ja väreistä.
 
Meillä on ollut käytössä Reimatec-haalarit ja ne ovat olleet todella hyvät! Meillä ei ole kokemusta muista haalareista. Ostimme ne ystävän suosituksesta ja kyllä ne ovat juuri sellaiset kuin markkinoidaan:todella kestävät! Lapsella on aina lämmin eikä tarvitse huolehtie kurahousuista!
 
Pyrystiina
Meillä on ollut Remun haalareita. Se on halvempi haalari kuin Reimatec mutta laadultaan yhtä hyvä. Pitää vettä vaikka vesilätäkössä istuisi (kokeiltu useampaan kertaa). Pitää lämpimänä lapsen kovillakin pakkasilla. Kangas on pysynyt hyvänä ja haalarit ovat siirtyneet uuden veroisena pikkuveljelle.

Reimateckin on hyvä, mutta tietty kalliimpi kuin Remu.

Lassie Supratech on huomattavasti huonolaatuisempi kuin yllämainitut. Kangas ei hylji likaa minusta kovinkaan hyvin. Remua ja Reimateciä ei tarvitse pestä läheskään niin usein kuin Lassien haalaria. Ei pidä vettä kovinkaan hyvin. Kangas on jäykempää ja kuluu nopeammin. Lisäksi Lassien mallit ovat minusta hiukan outoja. Ainakaan meidän hoikille ja suht pitkille pojille ne ei istu vyötäröstä ja pepun kohdalta ollenkaan. Lämpimänä haalari pakkasilmoilla on kyllä pitänyt ihan hyvin. Hinnaltaan jo huomattavasti Reimateciä halvempi.
 
Meillä on ensimmäistä talvea Jonathanin puku vajaa 2v-pojalla. Hyvin on kestänyt ja olen ollut tyytyväinen. Pukuun kuuluvat hanskat ei ole ihan parhaan malliset. Seuraavankin puvun ostan varmastikin Jonathanilta, mutta hanskat ehkä Rasavililta. Puvun hinta on reilusti Reimateccia halvempi, taitaa olla samoja luokkia Remun kanssa.
 
Meillä 1v talvena oli Remun haalari, ja on kuin uusi vielä. Pidän erittäin hyvänä haalarina. Nyt tänä talvena on käytössä Rasavilin haalari, on erittäin hyvä myös. Pikkasen kalliimpi kuin Remu, mutta en viitsinyt samaa haalaria ostaa, on kevääksi Remun välikausipuku. Voisivat niitä kankaita enemmän muutella.
 
Suosittelen tanskalaista Ticket to Heavenia. Todella ajattomia, yksivärisiä haalareita, kulutusta kestäviä ja vedenpitäviä!!! Laatupukuja! www.ticket2heaven.dk
Meillä puvut ovat säilyneet seuraavalle lapselle kuin uusina. Mielestäni tuo yksivärisyys on myös kiva, löytyy unisex-värejä, jotka sopivat sekä että. Suomalaisissa haalareissa väritykset ovat liian sukupuoleen viittaavia... ;)
 
Meidän 1,5 vuotias on käyttänyt tämän talven Lassien supratech-haalaria. Tyttö on perhepäivähoidossa. Puku on ollut hyvä ja lämmin. Menee varmasti vielä toiselle lapsellemmekin, koska on yhä uuden veroinen. Todella kannattava ostos, löysimme aletangosta ja maksoi vain 25 euroa, normaalihinta kai n. 60 euroa.
 
meillä ostettiin reimatecin haalari ja ollu loistava!!!!!!!!tosi lämmin ja pitää kosteutta.sisko osti pojalleen 5v lassien haalarin ja katui ostosta ja seuraavalla viikolla...jos hiukkakin kostea keli vesi menee heti läpi ja haalari muuttuu painavaksi ja kuivuminen KESTÄÄ!!!!mielepiteitä on monia mutta olen itse sitä mieltä että kunnon talvivaatteisiin kannattaa satsata.kunnon haalarit ja käsineet ja kengät ni on hyvä taaperon taapertaa!!! =) meillä puku,hanskat ja kengät on reiman ja makso koko setti muistaakseni joku 180.ja reiman puvut kestää niin hyvin kulutusta et jos haluaa sen saa varmasti myytyä eteenpäin..samoin kengät joten saa sit vähän kotiopäin rahnaa..
 
Miskan äiskä
Meillä oli viime talvena 1,5v. pojalla Peuhun halpishaalari (20 E) ja ihan hyvin menee vielä seuraavallakin lapsella. Kurahousut laitoin loskasäällä, mutta niitä ei paljon viime talvena eses E-Suomessa ollu. Haalarissa oli kaikki huippuhaalarin ominaisuuden ja etenkin se jota aina peräänkuulutua varsinkin päiväkotilapsilla: vetoketju lahkeessa!

Tänä talvena pojalla 2,5v. on Jonathanin Condura-haalari ja tyytyväinen olen ollu. Muita en huolinu, kun ei oo sitä vetoketjua lahkeessa ja värit on synkkiä. Ja varmasti menee vielä seuraavallakin lapsella ja saattaa saada vielä lisääkin käyttäjiä, sen verran laadukas haalari on vaikka ei ole siitä kalleimmasta päästä edes.

Niin ja meillä ollaan oltu tyytyväisiä myös Jonathanin hanskoihin, istuu myös pieneen käteen ja saa tehtyä lapiohommia.
 
Meillä on ollut kevät- ja syyshaalarina Reimatec, joka on ihan mieletön. Ei yhtään kulumisjälkeä, vaikka sillä on kontattu, laskettu pyllymäkeä ja vaikka sun mitä. Ja kuivana pysyttiin säällä kuin säällä. Hinta vain oli tosi kova, ja siksi ei talveksi raaskittu Reimaa ostaa, vaikka mieli kyllä teki.

Talveksi ostettiin sitten Rukka, en nyt muista mallia. On ollut myös äärettömän hyvä, kertaakaan ei ole poika kastunut räntäkelissäkään vaikka kurahaalareita ei ole päällä käytetty. Hinta oli myös kohdallaan, kun ostettiin Prismasta asiakasomistajapäiviltä 65 eurolla.
 
meillä h&m:stä ostettu haalari joka on ollut tosi lämmin, hyvin kestänyt ja kangas on sellaista että pitää tuulta ja vettä. ollaan tykätty. kaikin puolin haalari on hyvä mutta ainut miinus puoli on se että siinä ei ole niitä kengän alle laitettavia lenkkejä lahkeissa, vaikka ihan hyvin ne lahkeet on pysynyt vielä tuon 1,5v. kenkien päällä, mutta ne lisäisin tuohon pukuun.
 
Poika on 1 v 5kk ja käytössä on ollut Lotan&Lassin edullinen talvihaalari. On aika ohut, mutta kotona ollaan ja siksi on aikaa kerrospukeutua. Kun menee hoitoon, ostan laadukkaamman ja vahvemman. Sadesäällä vedän kurikset päälle.
 

Yhteistyössä