kokemuksia kaivataan, lapsen pissavahingot...

mistä voisi johtua, että jo pitkään (useita kuukausia) täysin kuivana pysynyt poika 3v2kk yhtäkkiä liruttelee lähes kaikki pissat housuun ja päiväkodissa oli tullut myös kakat! kakat on tehnyt pottaan varmaan yli puoli vuotta, maanantaista lähtien liri liri.
mitään erityistä ei ole tapahtunut, oli isänsä luona yötä, ero on aika tuore, mutta mielestäni lapsi on ok asian kanssa, koska ei muutenkaan tavannut isäänsä paljon, kun on yrittäjä ja oli aina poissa. uusi nainen on tullut kuvioihin, mutta en tiedä...
onko tällaiset vaiheet ihan kehitykseen kuuluvia? ei mielestäni vaikuta tulehdukselta, pissakertoja ei ole sen useampia, kuin ennenkään, eikä pissa haise ja osaa kertoa, jos jokin vaivaa, kirvelee, sattuu tms.
 
jotakin
Yhdellä tutulla lapsella kävi noin, kun hänelle puhkesi laktoosi-intoleranssi. Hänellä tuli satunnaisesti pissoja kakkoja housuun ja oli silloin 5 v. Virtsatietulehdus kannattaisi ainakin sulkea pois, se voi olla melko lailla oireetonkin.
 
on laktoosittomalla ruokavaliolla. täytyy seurailla. alkoi niin yhtäkkiä, että jotenkin ihmetyttää, heti kun tuli isän luota yökylästä. enkä nyt maalaile mitään insestipiruja seinälle. kysyin mieheltä, sattuiko jotain riitaa tms isompaa, mutta ei. huomasin kyllä, että lapsi hiukan jännittää isille menoa ja oloa, kun näkevät niin harvoin.
 
iut
Lapsesi ei ole ok erosta vaikka ei siihen sinulle hyväksyttävästi reakoi.
Tuo selvä oire lapsen surusta .
Mitähän isä tuumailee kun liruaa tai mitenhän uus nainen lasta käsittelee?
 
"Jenis"
Mä veikkaan, että johtuu tuosta isän luona olemisesta ja jännityksestä. Lapset reagoi niin eri tavoin, meidän etäpoika esim. ei isällään (=meillä) aluksi suostunut syömään mitään, siis ihan oikeasti ei yhtään mitään. Ei, vaikka ois ollut ruoka mukana bioäidiltä, ei vaan maistunut. Eikä tod. ollut mistään kamaluuksista kyse, isä oli hoitanut poikaa paljon jo aikaisemmin, mutta se tilanne vaan jotenkin ahdisti silti lasta. Meni onneksi äkkiä ohi, eiköhän teilläkin mene.
 
"Noora"
Eiköhän tuo siitä erosta johdu, koska kyllähän lapsi aistii että jokin on nyt muuttunut ja onhan yksi uusi ihminen tullut mukaan kuvioihin.

Toinen vaihtoehto on se, että lapsi ei oikeasti ole ollut täysin kuiva alunperinkään. Meilläkin pojilla on ollut välillä "kuivia kausia", eli kun on itse vaan jaksanut vahtia ja muistutella ahkerasti vessakäynneistä,m niin alkkarit on pysynyt kuivina. Mutta sitten jossain vaiheessa taas on alkanut tulla pissat ja kakatkin housuun. Esim. tuo meidän keskimmäinen oli oikeasti kuiva vasta 3v 8kk iässä. Sen jälkeen ei ole tarvinnut kysellä pissahätää tai kehotella menemään vessaan, vaan on ihan itse tunnistanut hädän ja hoitanut vessakäynnit.
 
on itse ilmaissut hädän jo pitkän aikaa ja ilmoittanut ylpeänä, että pärjään itse ja sitten huutanut, kun pitää pyyhkiä ja ilmoittanut pissan tulosta. nyt tuntuu esim tänään, että panttaa, kirkuu, kun edes kysyn pissalle menosta. täytyy tutkia noi tulehdusmahkut. vituttaa se, että kolme kk erosta ja isä nukkuu jo uuden naisen kanssa samassa sängyssä huoneessa, missä poikakin nukkuu, yksiö kun on. ei vituta se uusi nainen, vaan se, että on siellä sen yhden kerran viikosta, kun poikakin on isällään. ja uusi nainen on ollut kuvioissa jo ennen eroa, tietenkin... esitelty lapselle noin kuukausi sitten, kun rupesi "miiasta" puhumaan. poika on pissannut KERRAN tänään ja kello on yli kolmen!
 
Voipi olla että nyt sataa kiviä niskaan, mutta sanonpa kuitenkin.

Mun poikani oppi kuivaksi hieman alle kaksivuotiaana. Useita kuukausia sen jälkeen alkoi panttaamaan vessaan menoa ja pissoja lirahteli housuun joskus useampikin päivässä. Yritin käyttää pissalla "varan vuoksi" ja juteltiin siitä, että potalla pitää käydä. Eikä ollut mitään apua. Sitten ilmoitin, että en aio enää pestä lattialta pissoja, vaan seuraavan hän saa siivota ihan itse. Ja näin myös tapahtui (tietenkin vähän olin kaverina, ihan rauhassa enkä vihaisena tms.). Eipä ole sen jälkeen pissannut muualle kuin pönttöön tai potalle.
 
ei vieläkään kuiva
Voipi olla että nyt sataa kiviä niskaan, mutta sanonpa kuitenkin.

Mun poikani oppi kuivaksi hieman alle kaksivuotiaana. Useita kuukausia sen jälkeen alkoi panttaamaan vessaan menoa ja pissoja lirahteli housuun joskus useampikin päivässä. Yritin käyttää pissalla "varan vuoksi" ja juteltiin siitä, että potalla pitää käydä. Eikä ollut mitään apua. Sitten ilmoitin, että en aio enää pestä lattialta pissoja, vaan seuraavan hän saa siivota ihan itse. Ja näin myös tapahtui (tietenkin vähän olin kaverina, ihan rauhassa enkä vihaisena tms.). Eipä ole sen jälkeen pissannut muualle kuin pönttöön tai potalle.
Voi kun toimisi meilläkin :D 3-vuotias hakee itse heti rättiä ja pesuainetta ja alkaa siivota vahinkoja, tuntuu itseasiassa tykkäävän siitä siivouksesta....
 
Alkuperäinen kirjoittaja ei vieläkään kuiva;29669406:
Voi kun toimisi meilläkin :D 3-vuotias hakee itse heti rättiä ja pesuainetta ja alkaa siivota vahinkoja, tuntuu itseasiassa tykkäävän siitä siivouksesta....
Niin se tykkää meilläkin. :) Joskus hakee rätin ja alkaa ihan itsenäisesti siivoamaan jos lattialla tai pöydillä on tahroja, jupisee samalla et "kauhee sotku täällä". Oottelen innolla että kasvaa vähän, jospa tuota itse pääsis siivouksesta kokonaan.. :D
 

Yhteistyössä