Kokemuksia pullottomasta/tutittomasta vauvasta?

Hei! Itselläni nyt siis kolmas lapsi kyseessä, ikää 2kk nyt. Haluaisin kuulla kokemuksia/vinkkejä äideiltä, joiden vauva ei huoli pulloa/tuttia. Kaksi ensimmäistä lastani ovat huolineet tutin heti ja pullosta lisämaitoa. Tämä uusin tulokas ei ole huolinut. Pärjäämme kyllä hyvin, maitoa tulee ja unet ovat rauhoittuneet ja pidentyneet ajan kanssa. Lähinnä mietin lähitulevaisuutta ja hoidon mahdollisuutta. Vielä ei ole kiire/tarve mihinkään, mutta jos menohaluja ilmaantuu niin ei montaa tuntia voi olla pois kun nälkä yllättää.
Toivoisin kertomuksia muilta vastaavassa tilanteessa olevilta/olleilta?
 
Vielä ei ole itsellä pitkää kokemusta, kavereilla on muutamalla pullottomia/tutittomia ja tästä kakkosesta tulossa näillä näkymin tutiton ja pulloton vauva. Tuttia ei huoli ja pulloa ei ole saanut edes sairaalassa. Ei ole ollut tarvetta enkä enää aio sitä aktiivisesti opettaa. Vauva on vielä vajaa 2kk ikäinen, mutta olen jo nyt ajoittanut omat (vähät) ihan pakolliset menot (kuten hammaslääkäri) uniaikaan tai siten että olen tankkauttanu vauvan ennen lähtöä vaikka olis just syöny. Tällä tavoin voin olla sen tunnin verran poissa ja tiedän että isi pärjää kyllä ja osaa lohduttaa (nälkää kun ei ainakaan ehdi maha täynnä kiukuta siinä max tunnin ajassa), ja hyvin on noi systeemit toiminu. Sitten jatkossa voi olla helpommin vaikka sen pari tuntia poissa uniaikaan tai just syötettynä. Ihan ikuisesti ei tätä ennakoimatonta pikkuvauvavaihetta kuitenkaan kestä. Näin ainakin tuttujen pullottomilla/tutittomilla vauvoilla kuvio mennyt. Ja muutaman kk kuluttua tulee sitte sekin aika että kiinteä ruokakin tulee kuvioon ja rytmit oikeasti muodostuu.
Ja jos maitoa tarviis antaa (useamman tunnin poissa olo) niin onhan sitä muitakin keinoja kuin pullo esim hörppyyttäminen kupista tms. Hätä keinot keksii jos on pakkorako :). En tiedä sitten jos tarviis tosiaan olla todella useita tunteja erossa mut eihän sellainen ole vielä tässä iässä (eikä muutenkaan muutamaan kuukauteen) ajankohtaista/mahdollistakaan..ellei nyt joku sairaalareissu tule eteen :)
Ei tää vastaus varmaan auttanu, mutta mä en ainakaan koe isoa ongelmaa tässä systeemissä.
 
Viimeksi muokattu:
meillä vauva 10 kk eikä ole tuttia taikka pulloa huolinut koko aikana. Tuttia tykkää hupimielessä pureskella... Nokkamukia rupes käyttään joskus 5 kk, kun ruoan kanssa alettiin antaa vettä. Eli kiinteitten alottaminenhan helpottaa tilannetta, että joku muukin voi lasta syöttää. Ja tosiaan, että voihan sitä maitoa muutenkin tarjota kuin pullosta.
Meillä ollu sellanen tilanne, ettei mulla ole ollut sellaisia menoja, että ois joutunu jättää vauvan pitkäksi aikaa yksin. Johonkin reissuihin kun lähdetty, niin sitä vaan on autossa tummennettujen lasien takana imetetty jossain parkkipaikalla. Ja kuten Tammityttökin sanoi, että pitää vaan ennen menoa syöttää, vaikka ois hetki sitten syönyt ja parastahan on, jos nukkuu pitkiä päikkäreitä.
Ja se pikkuvauva-aika menee nopeasti kuitenkin, että mikään ei voi olla tärkeämpää, etteikö voisi muutaman kuukauden odottaa. Se on murto-osa elämästäsi, mutta vauvalle elämänsä tärkeintä aikaa tulevaisuuden kannalta.
 
Meillä kans siirryttiin nokkamukiin suoraan 5-6kk iässä, eli sai äidinmaitoa siitä. muistaakseni n. 5h poissaolot pystyin sillä järjestämään, en kyllä montaa kertaa mennyt. 9kk iässä palasin töihin, jolloin päiväimetykset jäivät pois.
 

Yhteistyössä