Kokemuksia raskauden ajan vuodoista?

Moi!

Millaisia kokemuksia teillä on raskauden aikaisesta ruskeasta/punertavasta limavuodosta? Onko liittynyt esim. tulehdukseen tms.

Mulla menossa nyt kahdestoista viikko. Ekan kerran tuota ruskeeta limaa alkoi tulla tän kuun alkupäivinä, jolloin sitä kesti viikon. Nyt oli neljä vuodotonta päivää välissä ja sitten tänä aamuna oikein tunsi, kun tavaraa valui alaspäin. Taas samaa ruskeeta, hiukan runsaammassa mitassa, kuin ekalla kerralla :|

Ultrattiin viime viikolla, jolloin kaikki näytti kohdussa olevan ok. Lääkäri oli itsekin vähän ihmeissään, mutta sanoi, että saattaa johtua istukan sijainnista. Hän ei siitä vielä selvää saanut. Lepoa määrättiin ensiavuksi.

Tiedän, että vuotelut saattaa kuulua asiaan etenkin alkuraskaudessa. Ei vaan voi mitään sille, että miettii koko ajan onko siellä kaikki hyvin ja mistä tää voi johtua...

Kiitollinen kaikista omakohtaisista kokemuksista :heart:
 
heips!

minulla samalaista vuotelua ollut molemmissa raskauksissa n. vkolla 7 (ensimäinen raskaus päättyi keskenmenoon myöhemmin, mutta ei ollut kyseisestä vuodosta aiheutunut). lääkärissä olen ollut molemmilla kerroilla ja epäilevät vuotelun johtuvan istukasta joka minulla siis on kohdunsuun päällä/ ihan edessä. nyt rakenneultrassa selviää onko noussut pois (-toivottavasti). itse en ole liikkeitä vielä oiken tuntenut joka siis voi johtua istukasta sekin.

toinen mitä lääkäri sillin epäili olli että jos ne ovatkin ns.kuukautiset jotka voivat siis tulla tässäkin tilanteessa vielä raskauden todettua.
onneksi menit sille lääkärille, ni saat mielenrauhan itsellesi.. kaikki stressi on pienelle vaan haitaksi :heart:
hyviä vointeja teille ja voikaa paksusti :D

marleena83 ja vinski 19+5
 
Minulla esiintyi ihan kirkkaan punaista vuotoa joskus viikolla 6. Parina aamuna lorahti housuun asti ja koska vuoto oli ihan kirkasta, säikähdin hirveästi. Olin ihan varma että tulee ulos. Nyt on kuitenkin menossa jo rv12+5 ja tuon jälkeen vuotoa ei ole tullut ja ultrassa kaikki on näyttänyt olevan hyvin.

Huoli on varmasti hirveä, mutta koita vaan lepäillä niinkuin lääkäri on määrännyt. Onneksi sinullakin ultran mukaan kaikki on hyvin ja varmasti pikkuinen pysyy matkassa! Viikkoja sinulla on kuitenkin jo hyvin!

Hyvää vointia ja lepäile paljon!
 
Moi!

Mulla on kokemusta raskausajan vuodosta kahdesta raskaudesta. Ekalla kerralla syy oli keskeytynyt keskenmeno, ja silloin pientä vuotelua alkoi olla rv8 tietämillä. Välillä oli vuodottomia päiviä, sitten taas tuli tuhrua. Vuoto ei missään vaiheessa runsastunut, vaan jouduin lääkkeelliseen tyhjennykseen kun ultrassa oli todettu ettei sykettä näy edes viikon odottelun jälkeen. Sulla on kuitenkin todettu ultrassa että vauva voi hyvin joten voit tältä osin hengähtää!

Sitähän sanotaan että jopa kolmasosalla odottavista on ihan normaalissa hyvin menevässä raskaudessa jossain vaiheessa vuotoa. Olen nyt toista kertaa raskaana ja joulun tienoilla (n. rv 10) aloin taas vuotaa - olin ihan varma että kyseessä on jälleen keskenmeno, mutta ultrassa molemmilla sikiöillä näkyi syke ja kaikki oli muutenkin hyvin. Pääsin ultraan vasta joulupyhien jälkeen joten vuodon syy ei sitten enää selvinnyt, vuoto kuitenkin loppui. Mulla se ei edes ajoittunut kuukautisten ajankohtaan joten mistään läpivuodosta ei voinut olla kyse. Monillahan tosiaan on menkkojen aikaan ensimmäisinä raskauskuukausina pientä tuhruvuotoa.

Yksi itseä lohduttava ajatus keskenmenoon liittyen oli se kun sairaalasta saamassani keskemenon kokeneille tarkoitetussa materiaalissa luki, ettei keskenmenoa voi liikunnalla aiheuttaa eikä levolla estää. Eli jos keskenmeno on tullakseen niin sille ei itse voi mitään. Useimmitenhän keskenmenoon on syynä jokin sikiön kromosomi tai kehityshäiriö, joten tavallaan se on yksi luonnon keino korjata virheitään. Vaikka odottavalle äidille aika karu sellainen, niin voi miettiä haluaisiko mieluummin vaikeasti vammaisen lapsen vai raskauden keskeytyvän itsestään? (tämä siis siinä tapauksessa JOS vauvalla ei olekaan kaikki hyvin)

Sen verran lääkäri sanoi kun jouluna kävin päivystyksessä että ruskea veri olisi ns. vanhaa verta ja kirkkaasta verestä pitäisi huolestua enemmän kuin sellaisesta mikä on ruskehtavaa. Kirkas veri voi toisaalta tulla myös yhdynnän jälkeen limakalvoista, sillä ne ovat raskauden aikana tavallista herkemmät.

Kaverini kertoi että omassa raskaudessaan vuosi alkuraskaudessa useita kertoja kohdussa olleen hematooman takia, ja ihan reilusti verta, mutta terve vauva heille syntyi. Eli vuoto ei aina ole merkki siitä että jokin on vialla. Vaikea se on kuitenkin saada itselleen mielenrauhaa, joten jos vuoto jatkuu niin pyydä ihmeellä jossain vaiheessa uusi ultraus.

Hyvää vointia täältäkin toivottelen sulle ja vauvelillesi!
 
Yritän olla nyt tosi kannustava ja tsemppaava. Mulla on takana 2 raskautta. Tiedän millaiset fiilikset sulla on. Ekassa raskaudessa ekat vuodot tulivat n. rv 6. Ensin vuoto tuli tummanpunaisena verenä hiipui sitten siitä ruskeaksi vuoteluksi ja niukkeni vähitellen. Mutta valitettavasti ne ei mennyt sitten ohi, vaan hermojen rassaamiseksi tätä jatkui viikottain. Ruskeaa lorahteli ja lääkärikin ultraili. Vauvalla oli kaikki ok, mutta vuotoon ei saatu mitään syytä koko raskauden aikana. Siis tätä jatkui loppuun asti. Synnytin pikkuisen rv. 33+3, mutta vuotelulla ei ole mitään tekemistä sen asian kanssa vaan arvoitukseksi jäi.

Raskaudessa numero kaksi taisi olla pientä verenvuotoa viikolla 5 ja sen jälkeen ei mitään...kunnes koitti taasen rv. 14 ja muutama kunnon verenhulahdus kävi. Taas tk:lle terkan ultrattavaksi ja kaikki OK. Ei mitään syytä taaskaan. Kaikki menikin sitten hyvin loppuraskauden ajan.

Siis toivottavasti hiukan edes rauhoittaa mieltäsi. Meillä ainakin terkkari on kiltisti tutkaillut aina sikiön tilanteen kun enemmälti lorahdellut on ja kyllä varmaan lääkärille saa ajan tarkistukseen jo tilanne jatkuu pidempään.

Tsemppiä vain jatkoon. Itsekin täällä massua kasvattelen rv 16+6 ja tällä kertaa ei vielä ole muuta ollut kuin alkuraskauden ruskeaa limavuotoa, onneksi ja koputan puuta!
 
Nostan tätä aloitusta, tiedän hyvin miltä tuntuu, Kaneliomena!

Mulla tuli rv 6+ neljänä päivänä ihan vähän rusehtavaa vuotoa, jonka jälkeen kävin ultrassa ja todettiin että kaikki oli kunnossa, eikä vuotoa enää näkynyt.

Nyt eilen (rv 9+6, ultran mukaan 8+5) töissä vessassa käydessä huomasin paperissa vaaleanpunaista vuotoa. Pelästyin ihan kamalasti! Soitin Naistenklinikalle, mistä neuvottiin vaan seuraamaan tilannetta. Yön aikana vuotoa ei ollut tullut, mutta taas aamulla vessassa paperiin tulee. Vuoto ei siis ole pelkää verta, vaan sellaista valkovuotoon sekoittuneen veren näköistä. Ei kuitenkaan ruskeaa kuten viimeksi, vaan selkeästi tuoreempaa verta.

Onko kellään ollut tälläistä? Mä oon ihan hermoraunio, koko ajan saa sydän syrjällään pelätä että kaveri tulee pois! Mulla on np-ultra vajaa kahden viikon päästä ja sinne asti pitäisi nupin kestää. Puhuttiin kyllä, että jos vuoto yltyy niin mennään yksityisellä käymään, mutta toistaiseksi ONNEKSI ollut vielä vähäistä, eikä kipuja ole ollut.

Olisin kiitollinen kokemuksistanne!
 
Suuri kiitos teille jokaiselle vastauksestanne :heart: Helpottaa aina lukea muiden kokemuksia ja mietteitä.

Se toissapäiväinen vuoto jäi onneksi siihen yhteen päivään. Tänään käytiin aivan ihanalla neuvolalääkärillä, joka sanoi, että suurin osa näistä vuodoista on harmittomia ja sikiölle vaarattomia, mutta harmillisia siksi, että ne huolestuttavat ja mietityttävät vanhempia. Katsottiin ultralla, kun pikkuinen siellä potkiskeli ja sydänäänetkin löytyivät :heart: Se kyllä helpotti!

Kvart över: Juttelin tuossa siskoni kanssa noista vuodoista. Hänellä on ollut molemmissa raskauksissa jatkuvaa, mutta ei ihan jokapäiväistä vaaleanpunaista vuotoa - lähinnä valkovuotoa, jossa oli veriviiruja seassa. Hänellä todettiin streptokokkibakteeri (?) emättimessä, joka aiheutti vuodon. Hoidoksi siihen sai emätinpuikot.
Paljon tsemppiä! Toivottavasti tilanne kohdallasi selviää. Uskon, että pikkuisella on kaikki hyvin :hug:

 
Ihanaa, Kaneliomena, että kaikki on teillä hyvin!

Kiitos sulle kannustavista sanoista, toivottavasti vuotelu loppuu täälläkin lyhyeen, ei ole mukavaa tämä epätietoisuus. Ja juuri tuo mitä sanoit, että vaikka olisikin vaaratonta vuotoa, on se silti kovin stressaavaa..
 
Veljeni vaimolla oli alkuraskaudessa usean viikon ajan veristä vuotoa.
He olivat jo tosi peloissaan, yksi km takana.
Ultrassakaan ei löydetty mitään varsinaista syytä vuodolle, raskaus jatkui normaalisti.
Ensi kuussa heilläkin laskettu aika :heart:
 
Mulla noita vuotoja ollut kanssa koko alkuraskaus ajan ja niiden takia myös sairaslomalla olen aika paljon ollut. Ilmeisesti myös minulla syynä tuo streptokokki tulehdus... Söin yhden lääkekuurin siihen, mutta vei vain noin viikoksi pois! Huoli aina verenvuotojen jälkeen älytön... Onneksi äippäpolille olen aina päässyt ja nytkin olen sen takia koko ajan seurannassa. Nyt viikkoja huomenna 25 ja vauveli kovasti menossa mukana edelleen. Minulla nuo vuodot alkoivat jo viikolla 5 ja tasaisin väliajoin niitä on tullut muutaman viikon välein. Minulla vuoto ollut lähinnä tuota kirkasta verta pieniä määriä. Se tulee kohdun suulta ja sen takia myös kirkkaana tulee ulos. Useammin kait kohdusta tuleva vuoto tuota ruskehtavaa! Tai sitten jos esim. tihkuttelee emättimeen mutta ei tule heti ulos. Voimia!
 

Yhteistyössä