Kokoomus haluaa panna työkykyiset sossupummit töihin.

  • Viestiketjun aloittaja "vieras"
  • Ensimmäinen viesti
kokoomusnuori
Alkuperäinen kirjoittaja Isämies;28895655:
Onhan niitä ja käsittääkseni nekin hommat tulevat hoidetuiksi, mutta mitä me teemme niille 387500:lle, joille noita(kaan) hommia ei riitä?

Mikä tässä nyt hiertää? Eikö sen pitäisi olla päivänselvää jopa kataislaisella fantsuudella päänsä turruttaneillekin, että ennenkuin syyllistää työtä vailla olevan siitä tilanteestaan, niin sillä työttömällä pitää olla joku vaihtoehto. Eli työpaikka, joita nyt vaan ei ole.
Aivan varmasti on ja niihin täytyy vain saada käsipareja hoitamaan ne! Kaikille työttömille ei saada työpaikkaa, saatikka heitä pysymään siellä tai työnantajan pitämään ja tykkäämään heistä. Minusta tärkein olisi saada ne potentiaaliset, motivoituneet ja työkykyiset ihmiset töihin! Heitä ei välttämättä löydy niin kovin paljoa, ikävä kyllä.
 
[QUOTE="vieras";28895595]No eipä ole keneltäkään pois jos ne lumet luodaan mahdollisimman pian. Kaupungeissa lumet jää pitkiksin ajoiksi luomatta kun ei ole tarpeeksi ihmisiä niitä siirtämässä.
Kysehän ei siis ole palkkatyöstä vaan työstä jota tehdään työttömyyskorvausta vastaan. Jos työtön vie jonkun toisen työn ei hän ymmärtääkseni ole enää työtön... vai miten tää nyt menee?[/QUOTE]

Eli ihmisiä pitäisi PALKATA lumitöihin, ei teettää orjatöinä. Hyvä että sinäkin tajusit ongelman.
 
[QUOTE="äiti kotona";28895668]No onko se työvoimapula totta? Jos on niin siivotkoon sen aikaa, että voi taas osallistua kansakuntamme todelliseen kehittämiseen. Jos sille siivoojan paikalle on muitakin tarjokkaita niin se joka siitä eniten kostuu sen saakoon.[/QUOTE]

Eli et enää olekaan sitä mieltä, että sille insinöörille tekee hyvää joutua/päästä niitä lattioita luuttuamaan? Minulla on sen verran kokemusta rekrytointiprosesseista, että tiedän niiden olevan aika raakaa peliä. Voin vakuuttaa sinulle, että kun vähänkään korkeampaa professiota edellyttäviin hommiin haetaan tekijöitä, niin ne siivousduunit siellä cv:ssä eivät ainakaan edistä työllistymistä. Tietysti tämä on surullista, mutta näin se vaan menee.
 
[QUOTE="vieras";28895610]No kuka hemmetti ne aasialaiset on sinne metsiin kuskannut? Kai se nyt on sanomattakin selvää että suomalisilla on lyhyempi matka sinne metsään kuin niillä?! HALOO!![/QUOTE]

Niin että yhteiskunta antaisi ilmaista työvoimaa marjafirmoille? Vähän samaan tapaan kuin natsit myivät juutalaisia saksalaisiinfirmoihin?
 
  • Tykkää
Reactions: Asiankannattaja
"vieras"
Ihmisten usko politiikkaan menee, kun aletaan syytämään tällaista amerikasta kopioitua paskaa sossupummeiluista ihmisten niskaan. Kun on vuosikausia jo todettu, että sosiaaliturvan varassa eläminen on tosi vaikeaa ja laahaa yleisen hintatason jäljessä, niin nyt sen varassa elävät elelevätkin liian leveästi, kun sillä pystyvät sukupolvesta toiseen sinnittelemään. Kai se niin on, että kun paskaa tarpeeksi kauan toistetaan, niin siitä menee osa ihmisten päähän. Hävettää ja vituttaa vaan tuollainen epärealistisuus ja "ruma" hyvinvointiyhteiskunnan perusarvoja vastaan kohdistettu loanheitto.
 
  • Tykkää
Reactions: Asiankannattaja
Minusta tärkein olisi saada ne potentiaaliset, motivoituneet ja työkykyiset ihmiset töihin! Heitä ei välttämättä löydy niin kovin paljoa, ikävä kyllä.
Voiko ihmistä enää enempää halveksua? Eli sillä hetkellä, kun saa yt-lapun kouraansa, niin muuttuu ei-motivoituneeksi ja työkyvyttömäksi? Työn vieroksujiahan meillä on keskuudessamme aina, ihan suhdanteista riippumatta, mutta niiden määrä on kyllä suhteellisen vakio. Eivät taloudelliset suhdanteet heidän määräänsä kasvata muualla kuin näiden vapaavuorien fantasioissa.
 
Aivan varmasti on ja niihin täytyy vain saada käsipareja hoitamaan ne! Kaikille työttömille ei saada työpaikkaa, saatikka heitä pysymään siellä tai työnantajan pitämään ja tykkäämään heistä. Minusta tärkein olisi saada ne potentiaaliset, motivoituneet ja työkykyiset ihmiset töihin! Heitä ei välttämättä löydy niin kovin paljoa, ikävä kyllä.
Mikä teillä kokkareilla on että kaikin keinoin yritätte syyllistää työttömiä? Uskallan väittää että näistä 400000 työttömästä suurin osa tekisi mitä vaan että saisi työpaikan jolla perheensä elättäisi. Mutta kun niitä töitä ei ole! Kaiken lisäksi vähemmän on etuukisien väärinkäyttöä kuin mitä niitä jätetään hakematta vaikka mahdollista olisikin. Eli sinänsä ollaan voiton puolella.
 
"äiti kotona"
Alkuperäinen kirjoittaja Isämies;28895711:
Eli et enää olekaan sitä mieltä, että sille insinöörille tekee hyvää joutua/päästä niitä lattioita luuttuamaan? Minulla on sen verran kokemusta rekrytointiprosesseista, että tiedän niiden olevan aika raakaa peliä. Voin vakuuttaa sinulle, että kun vähänkään korkeampaa professiota edellyttäviin hommiin haetaan tekijöitä, niin ne siivousduunit siellä cv:ssä eivät ainakaan edistä työllistymistä. Tietysti tämä on surullista, mutta näin se vaan menee.
Työ tekee tottakai hyvää. Työttömyyskö se sitä cv:tä kaunistaa? Mutta minä olin todella käsittänyt, että näitä siivoustöitä varten roudataan jengiä kiinasta ja afrikasta, eli että ne ei todella kelpaisi suomalaisille. Jos näin ei ole niin lomailkoon insinööri rauhassa odotellen sopivaa työtä itselleen. En todellakaan ajattele, että insinöörin pitäisi viedä paikka vaikkapa kouluttamattomalta nuorelta tai pakolaiselta. Sama se mulle kuka sen paikan täyttää, kunhan ei siirtotyöläinen.
 
Niin että yhteiskunta antaisi ilmaista työvoimaa marjafirmoille? Vähän samaan tapaan kuin natsit myivät juutalaisia saksalaisiinfirmoihin?
Toisaalta voisi olla simppelimpää teettää ihan rehellistä orjatyötä. Nykysysteemi on hirveän monimutkainen ja aikaavievä, kun kokonaiselle kansakunnalle täytyy uskotella että kaiken yksityistäminen ja ulkoistaminen on hieno juttu ja hyödyttää suomalaisia.
 
kokoomusnuori
[QUOTE="vieras";28895742]Ihmisten usko politiikkaan menee, kun aletaan syytämään tällaista amerikasta kopioitua paskaa sossupummeiluista ihmisten niskaan. Kun on vuosikausia jo todettu, että sosiaaliturvan varassa eläminen on tosi vaikeaa ja laahaa yleisen hintatason jäljessä, niin nyt sen varassa elävät elelevätkin liian leveästi, kun sillä pystyvät sukupolvesta toiseen sinnittelemään. Kai se niin on, että kun paskaa tarpeeksi kauan toistetaan, niin siitä menee osa ihmisten päähän. Hävettää ja vituttaa vaan tuollainen epärealistisuus ja "ruma" hyvinvointiyhteiskunnan perusarvoja vastaan kohdistettu loanheitto.[/QUOTE]

Et näe metsää puilta. Totta kai jokainen sivistynyt ja fiksu aikuinen ihminen ymmärtää että heillä on varmasti vaikeaa ja voi olla päihde ym ongelmia taustalla mikä tekee elämästä hyvin ikävää. Mutta heidän tilannettaan ei helpota se ettei edes yritetä! Että annetaan vain osan porukkaa valua "hukkaan", eikä käytetä heidän potentiaaliaan ja työpanostaan. Siellä on joukossa ehkä äitejä ja isejä, jotka haluaisivat elättää perheensä tai kuulua aikuisten yhteisöön.

Olen tehnyt keikkaa paljon lastensuojelualalla. Siellä on tullut huomattua että jos ihmisellä on ongelma yhdellä osa-alueella niin se heijastuu kaikkeen muuhun elämään. Elämänhallinta, terveelliset elämäntavat, koulutus/työ liittyy kaikki toisiinsa, koska jos yksi "kusee" niin se kertoo ongelmista. Ja niihin pitää puuttua varhain!!! Esim. kaaos kotona kertoo että on kaikki ei ole hyvin. Jne. Jne.
 
[QUOTE="äiti kotona";28895763]Työ tekee tottakai hyvää. Työttömyyskö se sitä cv:tä kaunistaa? Mutta minä olin todella käsittänyt, että näitä siivoustöitä varten roudataan jengiä kiinasta ja afrikasta, eli että ne ei todella kelpaisi suomalaisille. Jos näin ei ole niin lomailkoon insinööri rauhassa odotellen sopivaa työtä itselleen. En todellakaan ajattele, että insinöörin pitäisi viedä paikka vaikkapa kouluttamattomalta nuorelta tai pakolaiselta. Sama se mulle kuka sen paikan täyttää, kunhan ei siirtotyöläinen.[/QUOTE]

Jostain olisi kiva lukea, kuinka paljon näille siirtotyöläisille maksetaan palkkaa. Jos suomalainen ei saa siivoustyön palkalla maksettua vuokraa, sähköä, vakuutusta ja ruokaa itselleen, niin tarvitseeko sellaista työtä ottaa vastaan? Työttömyys voi näyttää insinöörin papereissa paremmalta kuin siivoaminen, ihan oikeasti. Työttömyysajankin voi käyttää hyödyksi vaikka opettelemalla jotain uutta.
 
kokoomusnuori
Alkuperäinen kirjoittaja Isämies;28895750:
Voiko ihmistä enää enempää halveksua? Eli sillä hetkellä, kun saa yt-lapun kouraansa, niin muuttuu ei-motivoituneeksi ja työkyvyttömäksi? Työn vieroksujiahan meillä on keskuudessamme aina, ihan suhdanteista riippumatta, mutta niiden määrä on kyllä suhteellisen vakio. Eivät taloudelliset suhdanteet heidän määräänsä kasvata muualla kuin näiden vapaavuorien fantasioissa.
Sanoinko minä niin? :) Olen juuri korostanut kuinka ihmisiä ketkä eivät halua töitä tehdä, ei tule siihen pakottaa ja heillä on silti TASAN SAMA ihmisarvo! Ja oikeus toimentuloon ja hyvään elämään. PISTE.

Mutta he taas (eli suurin osa) ketkä ovat motivoituneita eivätkä menettäneet työkykyään tulee löytää ja antaa enemmän eri vaihtoehtoja eli jotain työtä!
 
[QUOTE="äiti kotona";28895763]Työ tekee tottakai hyvää. Työttömyyskö se sitä cv:tä kaunistaa? [/QUOTE]

Eipä kaunista ja sehän meillä tässä nyt ongelmana onkin. Eli koska työ tekee hyvää, niin sitähän pitäisi tietysti olla tarjolla kaikille halukkaille. Ja koska näin ei kuitenkaan ole, niin työttömien kiusaamista olennaisempaa olisi käyttää kaikki paukut sen miettimiseen, miten me sitä työtä tähän maahan luomme. Näitä avauksia kuuntelisin mieluusti tuon sossupummipaskan sijaan niin Vapaavuorelta kuin muiltakin asioista ainakin omasta mielestään jotain ymmärtäviltä.
 
  • Tykkää
Reactions: Asiankannattaja
Tämmöisestä tolloiluketjusta mulla tulee mieleen armeija- aika.

Meit oli kaks jätkää, jotka laitettiin pilkkomaan saunapuita. Mä oletin, et niit saunapuita tarvitaan, joten mä pilkoin niitä. Kaveri ymmärsi homman paremmin, joten ei kovin ahkerasti heiluttanu sitä kirvettä eikä siin saunapuita juurikaan syntynyt.
Sain oman puolikkaani pinosta pilkottua joten istahdin kannon päälle ja sytytin röökin.

Sit paikalle eksyy ympärikännissä oleva kapiainen, joka sanoo mulle, et sinä laiska paska vaan istut kannonnokassä röökiä polttaen, kun kaverisi tekee töitä.

Siihen asti mä oletin, et on oleellista saada aikaan ne saunapuut. Mut oleellista onkin se, et ei näytä laiskalta. Saunapuista viis.

Tästä itte asiassa ketjunavauksessakin on kyse. Halutaan, et työttömät ikäänkuin on tekevinään jotain.

Muistaakseni LuckyLuke- sarjakuvassakin oli jotain vastaavaa, kun vangit hakkasivat kivenlohkareita soraksi. Joku suutuspäissään hakkas hieman liikaa, jolloin vartija tuli sanomaan, et älä ny noin tee, koska sit kivenlohkareet loppuu ja me joudutaan tuoda niitä lisää hakattaviksi ja se maksaa.
 
Ja edelleen, kuka teettää työt, kuka valvoo? Kuka on vastuussa, kerryttääkö eläkettä? Onko oikeus sairaspäivärahaan?

Vastatkaa nyt viisaat. Minun silmiin näyttää himpan verran kalliilta, mutta kieltämättä kauniilta ajatukselta, että kaikilla olisi jotain tekemistä työttöminä :heart:
 
"äiti kotona"
Alkuperäinen kirjoittaja Isämies;28895796:
Eipä kaunista ja sehän meillä tässä nyt ongelmana onkin. Eli koska työ tekee hyvää, niin sitähän pitäisi tietysti olla tarjolla kaikille halukkaille. Ja koska näin ei kuitenkaan ole, niin työttömien kiusaamista olennaisempaa olisi käyttää kaikki paukut sen miettimiseen, miten me sitä työtä tähän maahan luomme. Näitä avauksia kuuntelisin mieluusti tuon sossupummipaskan sijaan niin Vapaavuorelta kuin muiltakin asioista ainakin omasta mielestään jotain ymmärtäviltä.
No tästä minä olen ehdottomasti samaa mieltä!
 
Mutta heidän tilannettaan ei helpota se ettei edes yritetä! Että annetaan vain osan porukkaa valua "hukkaan", eikä käytetä heidän potentiaaliaan ja työpanostaan.
Aletaanpa sitten käyttää heidän potentiaaliaan. Annappa alkuun vaikka yksi (1) toteuttamiskelpoinen ajatus, jonka pohjalta loisimme tähän maahan sanotaan nyt vaikka 20000 työpaikkaa? Haluan vielä muistuttaa, että olen jo korviani myöten täynnä sitä työttömien kuntoutusläppää, joten sitä en kiitos vain kaipaa enää yhtään lisää, vaan ihan konkreettisia ehdotuksia. Mitä meidän pitäisi tehdä? Minulla ei mitään kuningasajatusta oikein ole ja voin tämän myöntääkin, toisin kuin nämä vapaavuoret, jotka haluavat syyllistää työttömiksi jääneet itse siitä tilanteestaan.
 
  • Tykkää
Reactions: Asiankannattaja
Ja edelleen, kuka teettää työt, kuka valvoo? Kuka on vastuussa, kerryttääkö eläkettä? Onko oikeus sairaspäivärahaan?

Vastatkaa nyt viisaat. Minun silmiin näyttää himpan verran kalliilta, mutta kieltämättä kauniilta ajatukselta, että kaikilla olisi jotain tekemistä työttöminä :heart:
Turhan hankalia kysymyksiä, joita monikaan uuttera ja aggressiivinen koko kansan työllistäjä ei ole pysähtynyt miettimään tarkemmin. Kun mieli on täynnä fantastista paatosta, ei pienet yksityiskohdat jaksa niin kovasti kiinnostaa :)
 
  • Tykkää
Reactions: Asiankannattaja
"vieras"
Et näe metsää puilta. Totta kai jokainen sivistynyt ja fiksu aikuinen ihminen ymmärtää että heillä on varmasti vaikeaa ja voi olla päihde ym ongelmia taustalla mikä tekee elämästä hyvin ikävää. Mutta heidän tilannettaan ei helpota se ettei edes yritetä! Että annetaan vain osan porukkaa valua "hukkaan", eikä käytetä heidän potentiaaliaan ja työpanostaan. Siellä on joukossa ehkä äitejä ja isejä, jotka haluaisivat elättää perheensä tai kuulua aikuisten yhteisöön.

Olen tehnyt keikkaa paljon lastensuojelualalla. Siellä on tullut huomattua että jos ihmisellä on ongelma yhdellä osa-alueella niin se heijastuu kaikkeen muuhun elämään. Elämänhallinta, terveelliset elämäntavat, koulutus/työ liittyy kaikki toisiinsa, koska jos yksi "kusee" niin se kertoo ongelmista. Ja niihin pitää puuttua varhain!!! Esim. kaaos kotona kertoo että on kaikki ei ole hyvin. Jne. Jne.
Mutta mistä selalinen käsitys tulee, että työtön ei yritä? Elämäntapapummeilu on aivan marginaali-ilmiö, johon ovat vaikuttamassa sellaiset kasaantuneet ongelmat, joita ei mikään kannustaminen ja kiristäminen voi muuttaa. Sosiaalituen kiristäminen vaikuttaa pahiten juuri sellaisiin normaaleihin työttömiin, jotka ovat vaan ilman omaa syytään tilanteessa, että työtä ei ole.
 
  • Tykkää
Reactions: Moraalinvartija
[QUOTE="vieras";28895842]Kuka niitä nyt valvoo?
Jos ollaan kehittämässä jotakin uutta niin eikai sitä voi tyrmätä sen takia ettei ole valmista suunnitelmaa? Eihän silloin mikään ikinä muuttuisi.[/QUOTE]

Luuletko, et lumia saa pudotella ihan tost vaan ilman valvontaa ja pillimiestä?
 
"vieras"
Niin että yhteiskunta antaisi ilmaista työvoimaa marjafirmoille? Vähän samaan tapaan kuin natsit myivät juutalaisia saksalaisiinfirmoihin?
Ja miksiköhän marjafirmojen pitäisi saada ilmaista työvoimaa, ihan hullu ajatus. Eikö se nyt ollut niin että se korvaus siitä marjojen poiminnasta oli niin huono että työttömyyskorvaus on parempi. Marjafirma maksaa sen minkä nytkin ja loppu työttömyyskassasta.

Ei kai näitä asioita tarvii tehdä niin vaikeiksi että ne ei onnistu? Jos halua löytyy niin asiat saadaan järjestymään mutta kun muutama taistolainen tulee aina huutelemaan että heitä sorretaan niin kaikki hyväntahtoinenkin työ menee hukkaan.
 
kokoomusnuori
Alkuperäinen kirjoittaja Isämies;28895820:
Aletaanpa sitten käyttää heidän potentiaaliaan. Annappa alkuun vaikka yksi (1) toteuttamiskelpoinen ajatus, jonka pohjalta loisimme tähän maahan sanotaan nyt vaikka 20000 työpaikkaa? Haluan vielä muistuttaa, että olen jo korviani myöten täynnä sitä työttömien kuntoutusläppää, joten sitä en kiitos vain kaipaa enää yhtään lisää, vaan ihan konkreettisia ehdotuksia. Mitä meidän pitäisi tehdä? Minulla ei mitään kuningasajatusta oikein ole ja voin tämän myöntääkin, toisin kuin nämä vapaavuoret, jotka haluavat syyllistää työttömiksi jääneet itse siitä tilanteestaan.
Voin myöntää minäkin ettei kauheasti ole ideoita siihen paitsi kuin näitä perusduuneja (siivooja, avustavat tehtävät päiväkodissa/koulussa)

Itse lukioaikoina 16-vuotiaana aloitin kehitysvammaisen lapsen perhehoitajana tekee töitä ja siitä ansaitsi tosi hyvin! Mitään koulutusvaatimusta siihen ei ollut :O Äiti ja isä haastattelivat ja kaupunki maksoi palkan työtuntien mukaan joka vaihteli perheen tarpeesta riippuen viikottain. Jopa oma äitinä harkitsi sitä hommaa vkl-työnä silloin tällöin tehtäväksi, vaikka hänellä on hyväpalkkainen työ.

Luulen myös, että henkilökohtaisen avustajan työt ovat aika käytännönläheisiä, eikä koulutusta tarvitse olla! Niitä riittää mollin sivuilla... Pula on selvästi kokoajan siis!!

Vanhankodit, kehitysvammahuoltoyksiköt, lastenkodit jne. tarvitsevat sijaisia ja yksityiset päiväkodit siistijiä! Riittää kun on luotettava, työtä pelkäämätön tyyppi niihinkin tehtäviin.
 
Kyllähän sitä nuorena voi mennä mihin tahansa työhön, kun pitää ostella vaan meikkejä ja vaatteita. Kun on kolme lasta, joille pitää saada ruokaa suuhun ja hankintoja tehtyä, niin on tosi ikävää, jos on täysiaikaisesti töissä ja käteen silti jää perustuloa vastaava summa. Millä ajalla sitten käyt kirppareilla, ompelet ja paikkaat vaatteita, leivot itse leipäsi, teet kaiken ruokasi ja juokset tarjousten perässä, kun ei ole varaa edes autoon.
 
Yhteistyössä