Kolmannen asteen repeämä ja seuraava synnytys sektiolla vai alateitse?

Noh, vaikea otsikoida kunnolla.

Mulla esikoisen synnytys eteni vauhdilla, spinaalin ansiosta en tuntenut ponnistamisen tarvetta ja vauvan pää ei muotoutunut lainkaan synnytyskanavassa ja oli melko tiukkaan kiinni, oli myös reilusti yliaikainen. Lopulta jouduttiin sydänäänien vuoksi korkea imukuppiveto suorittamaan, jonka takia sain pahoja repeämiä. No, en tiedä kumpi pahempi, onneksi sain spinaalin, etten tuntenut imukuppivetoa vai olisinko välttänyt imukupin, jos en olisi ottanut spinaalia. Siis ennen spinaalia ponnistamisen tarve oli valtava!

Mutta, haaveissa on toinen, mutta synnytyksestä jäin huonot fiilikset. Vaikka oli nopea 3,5h. Olen ymmärtänyt, että kolmannen asteen repeämän vuoksi saisin sektion niin halutessani, mutten en sitä ehkä kuitenkaan halua. Mutta pelkään ihan tajuttomasti taas sitä yliaikaisuutta ja isoa ns. muotoutumatonta päätä (joista kätilö ja lääkärikin puhui). Vaikka kyseessä oli korkea imukuppiveto, niin lapsen pää oli kuin sektiossa syntynyt, ei mitään pahkaa tms.

Minkälaisia kokemuksia muilla on? Tai aikeita? Oletteko käyneet jossain juttelemassa, suunnittelemassa synnytyksestä?
 
kanelisokeri77
Sun eka synnytyshän on ollut ihan identtinen kuin mulla :eek: Paitsi, että meidän tytön solisluu vielä katkesi tuossa rytäkässä ja meni elvytykseen. Kyllä minä toisen pykäsin alakautta. Katsottiin odotusaikana, että mahtuu se tulemaan, mutta kiinnihän tuo toinenkin jäi. Sydänäänet taas heikkeni ja imukuppia jo hakivat. Sain kuitenkin ite pykättyä ulos. Onneksi kun ei ollut mitään puudutusta tällä kertaa.
 
kanelisokeri77
Alkuperäinen kirjoittaja kanelisokeri77:
Sun eka synnytyshän on ollut ihan identtinen kuin mulla :eek: Paitsi, että meidän tytön solisluu vielä katkesi tuossa rytäkässä ja meni elvytykseen. Kyllä minä toisen pykäsin alakautta. Katsottiin odotusaikana, että mahtuu se tulemaan, mutta kiinnihän tuo toinenkin jäi. Sydänäänet taas heikkeni ja imukuppia jo hakivat. Sain kuitenkin ite pykättyä ulos. Onneksi kun ei ollut mitään puudutusta tällä kertaa.
Ja kyllä minä puhuin neuvolassa huolestani, mutta ei sitä otettu tosissaan. Laitettiin siihen lääkärille, joka kokeili, että hyvin täältä mahtuu tulemaan. Olen aika iso ja lantio on leveä ulkopuolelta. Toisessa synnytyksessä kätilö sanoi, että olen kuitenkin sisältä aika ahdas.
 
Täälläpäin niillä, joilla on ollut 3 asteen repeämä (eli peräsuolen sulkijalihas vaurioitunut) katsoo kirurgi ultralla sen sulkijalihaksen, onko täysin ehyt ja toiminta arvioitaan ym, sen mukaan päätös, saako alakautta synnyttä. Ja lisäksi herkemmin otetaan vauvan koko huomioon varmaankin. Voihan sopia, että jos paino näyttää olevan iso ja menee yliaikaiseksi, sitten sektio. Toisaalta jos syntyykin 38+ ja 3kg, ei kannata mennä niin herkästi sektioon.
 
kanelisokeri77
Alkuperäinen kirjoittaja mirabel:
Täälläpäin niillä, joilla on ollut 3 asteen repeämä (eli peräsuolen sulkijalihas vaurioitunut) katsoo kirurgi ultralla sen sulkijalihaksen, onko täysin ehyt ja toiminta arvioitaan ym, sen mukaan päätös, saako alakautta synnyttä. Ja lisäksi herkemmin otetaan vauvan koko huomioon varmaankin. Voihan sopia, että jos paino näyttää olevan iso ja menee yliaikaiseksi, sitten sektio. Toisaalta jos syntyykin 38+ ja 3kg, ei kannata mennä niin herkästi sektioon.
Mulla ei sitten varmaan ollut kolmannen asteen repeämä kun ei peräsuolen sulkijalihas vaurioitunut. Mitään asteita ei sanottu, mutta mulla repesi eppari vielä pidemmälle + tuli kaksi pahaa repeämää sisälle. Reilun tunnin lääkäri niitä parsi.
 
Kanelisokeri, luulen, että kohdallasi on kuitenkin kolmannen asteen repeämä, jos noinkin on käynyt. Mulla parsi myös lääkäri ja sen jälkeen hoitaja. Ja papereissa lukee kolmannen asteen repeämä, sulkijalihas ei vaurioitunut. Olen käynyt yksityisellä gynellä tapahtuneen jälkeen ja siellä sanottiin, että kyllä se aika hurja repeämä oli. Niin tai näin, kukaan tuskin haluaa, että repeää edes sen vertaa, kuin on näin meillä päässyt tapahtumaan.

Ja vielä, Kanelisokeri, juuri sitä pelkään, että juuttuisi kiinni uudestaan ja taas mentäisi imukuppivedolla. Mulle on moni sanonut ,että toinen tulee repeämän jälkeen hulahtamalla ulos, mutta onko se sitten aina niin!? Ei tietenkään. Siksipä pohdin asiaa.

Synnytykseni oli niin nopea, että voisin yrittää synnyttää ilman sitä spinaalia vaikkakin taivaallinen ratkaisu siinä kohtaa olikin, mutta ponnistaminen alkoi lähes heti sen jälkeen. Muistan kysyneeni kätilöltä (joka tyrkytti spinaalia), että kauan menee, että kestän vielä, jos ei mene kauaa. Sanoi, että 10min tai tunti. Otin sitten spinaalin. Ja sitten alettiin ponnistaa ja mulla ei ollut pienintäkään käsitystä siitä, että minne ja miten, siis en tuntenut yhtään mitään! Ponnistuksissa ei ollut mitään tehoa verrattuna ennen spinaalia, kun sain jo ponnistaa siinä kohtaa. Voiko olla niin, että kätilö oli arvioinut pikkaisen väärin?? En tiiä sitten.

Mulle sanottiin, että on tilava lantio ja että mahtuu tulemaan. Haluisinkin nyt , että synnytys käynnistettäisiin, tai jotenkin, tavalla tai toisella varmistettaisiin, ettei lapsi ole niin iso! Kanelisokeri, minkä kokoisia lapsia olet synnyttänyt? Mulla oli 53cm, 3610g ja pää oli 37cm, joka oli täysin pyöreä. Tietty mietityttää, että ehdinkö edes sairaalaan, kun sanottiin, että laita teltta seuraavan kanssa ulko-ovelle...
 
Minulla kuopuksen synnytyksessä tuli kolmannen asteen repeämä ja minulla siis repesi sulkijalihas.
Kun jälkitarkastuksessa kävin sanoi gyne, että alakautta ei ole enää mitään asiaa synnyttää, vaan seuraava syntyy automaattisesti sektiolla, riskit alatiesynnytykseen on liian suuret.

Nyt siis ootellan kauhunsekaisin tuntein suunniteltua sektiota :( riskiä uudesta repeämästä en tahdo ottaa, vaikka paranin tosi hyvin ja nopeasti tästä yhdestä kerrasta. Mielelläni lapsen alakautta synnyttäisin, mutta nyt olen puhtaasti itsekäs ja ajattelen omaa terveyttäni.
Lapsi ei ollut iso, ei käytetty imukuppia ja syntyi ennen laskettua aikaa, joten eipä nuokaan mitään kerro.
 
minulla myös ensimmäisellä synnytyksellä (rv 37+2 3150g 47cm ja 31cm) repesi pahasti kaikkiin mahdollisiin suuntiin, virtsarakkokin hyppäsi uudelle paikalle ja välilihan leikkauksesta huolimatta repesin peräaukkoon, myös häppärit saivat aivan uuden muodon ja sisältäpäin parsittiin kohdunsuulle asti, toipuminen oli pitkä ja kivulias. Toinen synnytys (3460g 48cm 32cm) ja ainoastaan 8 tikkiä tarvittiin enään ja kolmannella(3670g 51cm 33cm) kerralla ei tikintikkiä!
minäkin pelkäsin synnytystä aivan tolkuttomasti kokemuksieni vuoksi, mutta todistin sen että toisinkin voi mennä.
 
Itselläni ensimmäisestä neljännen asteen repeämät, eli molemmat sulkijalihakset poikki. Silloin lääkäri kertoi, että seuraavat ovat automaattisesti sektiolla.
No seuraava tosiaan leikattiin, itse en halunnut sitä riskiä, että repäisi uudelleen ja pahimmassa tapauksessa saisi olla vaipat jalassa lopun iän. Lääkäri kertoi, että yhden kerran noi sulkijalihakset voidaan korjata mutta riskit ovat sitten aikamoiset jos niitä joutuu useamman kertaan korjailemaan.
 
otsikon lukiessani mä oon ihan :eek: :eek: :eek:
mulla kans kolmannen asteen repeämät ja oletettavasti sulkijalihaksessa jokin säie on saanut osumaa. kuitenkin lääkäri oli jälkitarkastuksessa sitä mieltä, että ei ole mitään syytä tehdä sektiota seuraavalla kerralla!!! tästä syystä mun lapsilukuni jää yhteen. ei paljon mieltä lämmitä, että viikolla 36 pääsee synnytystapa-arvioon, kun ensimmäinen synnytys on ollut toimenpidesynnytys :/
 
NoVelaton
Alatiesynnytykseen EI voida PAKOTTAA. Minulle on lääkäri sanonut että 'synnytyspelon takia ei tarvitse jättää lapsia tekemättä' Minulla traumaattinen imukuppi synnytys takana (3. repeämät) ja sen takia olen juossut lääkäreillä. Paikat ei parane vaikka niin piti olla alatiesynnytyksen jälkeen...

Eli sektion saa jos haluaa. Pitää vain olla lujana eikä saa antaa periksi vaikka kuinka peloteltaisiin tai muuten käännytettäisiin. Minä en ainakaan lähde urheilemaan alatiesynnytykseen, riski siitä että saa avannepussin on ihan oikea. Muutenkin alapään silpominen on henkisesti todella raskasta.
 
Esikoiseni syntyi 41+3 viikoilla ja painoi 4076grammaa, pituutta 53cm. Kolmannen asteen repeämä tuli ja päätin silloin etten alateitse uskalla enää yrittää. Toisen raskauden alussa sain heti lähetteen pelkopolille ja tarkoitus oli sektiolla synnyttää. Raskauden myötä punnitsin vaihtoehtoja ja koska toinen lapsi jäi paljon esikoista pienemmäksi, valitsin kuitenkin alatiesynnytyksen. Synnytin toisen lapsen viikko sitten, hänellä painoa vain 2425 grammaa/45 cm ja synnytys sujui hienosti eikä repeämiä tullut. Isompaa lasta en olisi uskaltanut varmaankaan alateitse synnyttää, mutta nyt olin siihen varsin motivoitunut. Kuitenkin koko raskauden ajan mullekin äitiyspolin lääkärit vakuuttivat että päätös on minun, sektion halutessani sen saan, vaikka heidän mielestään järkevintä olisi aina yrittää alatiesynnytystä. Mutta jos kolmannen lapsen vielä saan niin varmasti sektion valitsen jos vauvan koko on suurempi kuin tämän toisen kohdalla.

Vaikeinta minusta sektio vs. alatiesynnytys päätöksessä oli se, että päätös on todella OMA. Melkein toivoin että lääkärit ottaisivat jotakin kantaa, mutta minä sain Naistenklinikalla tehdä päätökseni itse. Tsemppiä kaikille asiaa pohtiville, isosta päätöksestä on kyse ja jokaisen täytyy tilanne arvioida omalta kohdalta ja tehdä päätös sen mukaan :)
 
Oisinpa lukenut silloin näitä myös myönteisiä kokemuksia alatiesynnytyksestä kun itse pohdin samaa, 3 asteen repeämän jälkeen kun tuota kuopusta odotin.
2006 kun synnytin esikoisen,viikkoja oli 41+3 tyttö painoi 3900g, repesin peräsuoleen päin niin että toinen sulkijalihas meni poikki, vaurioit korjattiin spinaalipuudutuksessa leikkaukssalissa.
Kirurki korjas ne kyllä nii hyvin että mitää ongelmia ei ole ollut, aluksi vähä suoli oli tukossa mut nekin meni kuitenki ohi.
Toinen lapsi syntyi 2008, ja koko raskauden ajan miettiin synnytystapaa, aikasemmin minulle oltiin sanottu että tapauskohtaisesti katsotaan seuraava synnytys, että leikataanko vaikko voiko vielä alakautta synnyttää...jos vauriot on korjaantunu eikä niissä ole mitää "vikaa" voi synnyttää vielä alakautta.
Synnytystapa minulle tehtiin rv 38 ja koska olin itse motivoitunut synnyttämään alakautta ja pelkäsin enemmän sitä sektiota,ei lääkärit nähny estettä alatiesynnytykseen. Kuopus syntyi rv 41+2, painoi 3600g ja erittäin myönteinen kokemus jäi synnytyksestä, alitajunnassa oli kun ponnistin repeämisen pelko, mutta hienosti meni ja onneksi uskalsin vielä alakautta synnyttämään,sektion tosin olisin halutessani saanut. :)
 
Jotenkin ihana lukea noita positiivisia tarinoita noista onnistuneista synnytyksistä pahan repeämän jälkeen.
Kovasti haluaisin tämän vauvan synnyttää, mutta riski ja pelko uudesta repeämästä oikeasti pelottaa niin paljon, että sektioon taidan mennä :( muutaman viikon päästä on synnytystapa-arvio, saas nähdä mitä siellä sanotaan, mutta henkisesti olen sektioon valmistautunut, vaikka se harmittaa ihan toden teolla.

Miten te, jotka olette uskaltaneet synnyttää repeämän jälkeen tsempasitte itsenne siihen? kun siis en pelkää synnytystä vaan pelkään nimenomaan sitä, että jos se repeää uudestaan niin paskon housuuni lopun elämäni ja toi pelottaa ihan todella. Voi kun joku voisi varmuudella sanoa, että uutta repeämää ei tule!
 
Minä synnytin 13.4 tytön ja sain 3.asteen repeämän! Täällä nyt kauhulla odottelen paranemista ja tämä jää kyllä enismmäiseksi ja viimeiseksi. En uskalla enää synnyttää alakautta ja sektiota en halua! Synnytys oli nopea, olin jo 6 cm auki kun menin sairaalaan. Supisteli hirveästi ja laitettiin kohdunkaulan puudutus. Supistukset loppu siihen ja en tuntenut ponnistustarvetta ollennkaan. Siinä yritn "tyhjää" äkistää. Sitten sydänäänet tippu ja piti imukupilla vauva ottaa. Sitten 2 tunniksi leikkauspöydälle :( Kyllä jäi karmeat kokemukset synntyksestä!
 
Nyt minullakin jo kokemusta, joten voin oman tarinani kertoa.

Mulla tuli 3. asteen repeämä toisessa synnytyksessäni 12/2004 (vauva 3700g, pipo 35cm). Ei tarvinut imukuppia tms., kätilö ei vain ehtinyt tehdä epparia vaikka meinasi, ponnistusvaihe 10 min. Sulkijalihaksesta tosin repesi vain ulompia säikeitä, joten taisin päästä suht vähällä. Toipuminen sujui hyvin eikä mitään ongelmia ole ollut. Jälkitarkastuksessa kyselin mahdollisten seuraavien synnytyksestä, silloin se oli lähes automaattisesti sektio. Kun olin pari vuotta sulatellut ajatusta sektiosta, uskaltauduin vasta miettimään raskautta.

Synnytystapa-arviossa kävin loppuraskaudesta, kun olin sitä pyytänyt. Siellä päädyimme alatiesynnytykseen, koska edellisestä ei ollut jäänyt oireita eikä vauva näyttänyt mitenkään suurelta. Sovittiin, myös että eppari tehdään herkästi, jos yhtään siltä näyttää. Loppujen lopuksi ei kätilö nytkään ehtinyt epparia tehdä tai edes puuduttaa, kun vauva tuli niin vauhdilla. Ponnistusvaihe 1 minuutti! Repesin taas peräsuolen suuntaan, mutta siististi eikä sulkijalihakseen asti. Vauvan koolla saattoi olla merkitystä, tämä vauva oli 3295g ja pipo 34cm. Nyt vauva on 6,5 viikkoa vanha, eikä mulle itelle jäänyt mitään traumoja synnytyksestä ja toipuminen sujui tosi hyvin ja nopeasti. Joten olen tyytyväinen alatiesynnytykseen.

Jos joskus vielä lapsia tulee, niin luultavasti kuitenkin varmistetaan vielä vauvan koko. Ja siihen eppariin varaudutaan.

 
Minä myös sain 3.asteen (sulkijalihas katki) repeämän synnytyksessä. Itse olen alle 156cm ja alle 50kg, vauva oli syntyessään hieman yli 4kg ja 53cm pitkä Vauva syntyi 10pvä yli lasketun ajan ja kävin jopa synnytystapa-arviossa jossa sitten kokoarvio heitti puolella kilolla, kyseessä ei ollut kuitenkaan hoitovirhe sillä raskauden aikana kaikki tehdyt (ja eri lääkäreiden tekemät) kokoarviot ovat näyttäneet pienempää vauvaa. Kyseessä oli siis esikoisen järjettömän kivulias imukuppisynnytys. Synnytyksen jälkeen minut kärrättiin leikkaussaliin ja nukutettiin muutamaksi tunniksi jotta saatiin paikat parsittua kasaan.

Neuvolassa ja sairaalassa olen saanut paljon apua nimenomaan henkisestä traumasta selviämiseen (mm. keskustelut kätilön ja kirurgin kanssa) Sain myös lähetteen psykologille jossa käyn mielelläni sillä en halua että ikävä synnytys kokemus varjostaa muuten niin ihanaa vauva-aikaa. Ja keisarin leikkaukseen pääsen jatkossa jos haluan. Lääkäreiden kanssa on myös sovittu että mahdollista seuraavaa raskautta seurataan todella tarkkaan (sokerirasitus-testi, lantion kuvaus yms.)

Heti synnytyksen jälkeen vannoin etten ikinä enää synnytä alakautta, mutta nyt, ehdottomasti haluan kaikesta huolimatta jatkossa synnyttää alakautta, jos se vaan on mahdollista. Voisi sanoa että noin 3 kk meni että pääsin pahimman yli.
Ja vauvakuumetta on ilmassa B)

Muistakaa kanssasiskot että apua on saatavilla, pitää vain avoimesti puhua neuvolassa tai lääkärillä :flower:
 
En ole ehkä oikea henkilö kommentoimaan (suunnittelilla ei enempää raskauksia) mutta vastaan silti :)

Synnytin 2009, sydänäänien vuoksi tarvittiin imukuppia ja eppari. Repeämiäkin oli ja pari tuntia paikkailtiin, itse olin niin pihalla siinä vaiheessa etten tiedä minkäasteisia. Eppari tulehtui, tikit poistettiin eikä haava parantunut kunnolla. Vaivoja oli kaikenlaisia, alussa pidätysvaikeuksiakin, ja kävin fysioterapiassa. Vähän yli vuosi synnytyksen jälkeen tehtiin korjausleikkaus jossa poistettiin runsaasti arpikudosta ja ommeltiin haava uuksiksi. Pidätysvaikeuksia ei ole mutta lantionphjalihasten kanssa pitää jumppailla kyllä eikä tietysti tiedä mitä tulevaisuudessa tapahtuu.

Ennen synnytystä halusin nimenomaan synnyttää, en keisarileikkausta. Jos olisin tiennyt vaivoista ja stressistä joka synnytyksestä aiheutuu olisi aivan ehdottomasti valinnut leikkauksen.
 

Yhteistyössä