Kolmas haaveessa!?

Olen 33.v. (kesällä 34...) kahden pojan äiti.Pojat ovat 7 ja 5 vuotiaat.Lapset on nyt aika "toimivia" yksilöitä ja talouskin on saatu suht ok mallille. =) Silti... haaveilen ajoittain kolmannesta lapsesta.En tiedä onko se kovin järkevää kun elämä on taas vuosien jälkeen helpottunu...On ihana kun lapset on keskenään ulkona ja mä saan siivota rauhassa.Tai kun vanhempi valmistaa välipalaa itselleen ja veljelleen.En tiedä jaksaisko enään näin vanhana valvomisia yms.Ja taluskin menisi taas tiukille.
Että vähän on ristiriitainen olo.Haluaisi vielä vauvan mutta ei ehkä sittenkään.Mutta kun ikää alkaa jo olemaan päätös pitäisi kuitenkin tehdä aika pian.Muita saman ongelman kanssa ihmetteleviä!?

 

Miä oon tietty iha eri ikäne ku siä, mutta meilä oli silleesä, että jäpät oli öh 4- ja 5-vuotiaat, ku alettiin miehen kansa pohtia, että olishan se yks vielä ihan kiva. Hetken aikaa ajatusta pyöriteltiin ja tultiin tulokseen, että no niinhän se on.

Neiti on nyt 2-vuotias, ja on ollu kyllä aivan ihanaa aikaa. Isoveljet on pikkusiskosta innoissaan, ja kovasti auttavat hoidossakin. Eli tietyllä tavalla on paljon helpompaa kuin ekojen kanssa, vaikka eivät luonnollisesti varsinaisesti lastenhoitajia tai kotiorjia muutenkaan ole.

Että mä suosittelen lämmöllä

Ja kyllä sen taloudenkin saapi sumplittua, väliaikaistahan se "ahdinko" taas olisi

 

Iitse olen 30 lapset ovat 9 ja 7 mieheni aikoi puhumaan kolmannesta....itse vähän epäröin kun elämä on nyt "helppoa" mutta eipä sitä kauaa tarvinnut miettiä.... nyt RV 38 Ja olen erittäin onnellinen. Tämä on yhteinen "projekti"

 

Sehän mua nyt pelottaakin että kun elämä nyt on "helppoa".Ja toisaalta taas myös ikäkin että jaksanko vielä.Poikien ikäero on 1v8kk ja silloin valvomiset yms. meni samaan putkeen.Nyt ei enää niinkään.....

 

Sehän mua nyt pelottaakin että kun elämä nyt on "helppoa".Ja toisaalta taas myös ikäkin että jaksanko vielä.Poikien ikäero on 1v8kk ja silloin valvomiset yms. meni samaan putkeen.Nyt ei enää niinkään.....

Tillaa semmone vauva, joka ei herräile yölä Me saatii just semmone

..vielä et kuitenkaa kauhian vanahakaa oo.. että jääkö enempi harmittammaa se, että ette yrittännä kolomatta, ku se, että saitta hänet?

Ja tosiaan vielä kuitenki oot iha "normaalisa lastentekoiäsä"

 

Juu. Meilläkin lapset 11v ja 1v2kk. Itse olen 36v. Mieheni innostui taas vauvoista ja haluaisi kovasti seuraa pienemmälle. Kun ikäeroa tuli noin paljon ekan ja tokan välille. kyllähän minäkin kolmannesta haaveilen. Asuntomme vaan on niin pieni.että kolmas lapsi ei mahdu. Ja jos nyt teemme sen kolmannen pitäisi aika nopsasti. Ikää kun on jo.

 

Meilläkin tämä aloite on tullut miehen puolelta.Vaikka kyllähän minä olen haaveillut prinsessasta aina välillä. Jotenkin ajattelin vaan että se jää haaveeksi...Miehellä ikää on jo 41.v.Joten en tiedä onko tullut ikäkriisi päälle vai mikä. Mutta ajttelin kypsytellä asiaa kesän yli ja katsotaan sitten.
Ja kyllä meilläkin ahdasta tulee koska kolmiossa asutaan joten muutto on edessä varmasti jos lisää lapsia tulee...

 

Olin 34-vuotias, kun kolmas lapsemme syntyi. Silloin tunsin itsena vanhaksi, mutta nyt näin yli nelikymppisenä voin kertoa sulle, että sinähän olet vielä ihan lapsentekoiässä.
Noi lapsentekoaatokset eivät näy katoavan iän myötä mihinkään, sillä haaveilen vielä välillä neljännestä...
Aikaa kun katson taaksepäin, niin olisi kannattanut tehdä kolmoselle heti kaveri. Meidän kolmonen on niin peräänpaiskattu, että tuntuu välillä, ettei sillä ole sisaruksia ollenkaan. Nykyään aina kun mennään jonnekin, niin mennäään kolmistaan ( 2 vanhempaa on jo kohta täysikäisiä ja niillä on omat kuviot).

 

Pähkäilen samoja juttuja. Olen itse 34, mieheni 38. Esikoinen täyttää tänä vuonna 11 ja kuopus on 1 v 10 kk ja nyt jostain syystä kehitin itselleni hirmuisen vauvakuumeen. Vannoin kuopuksen vaikean raskauden ja kamalan synnytyksen jälkeen, että meidän lapset on nyt tehty, mutta näin ne ikävät asiat unohtuu? Pyöritän mielessäni mitä järkeä nyt on enää kolmatta tehdä kun nuorimmainenkin nukkuu yönsä jo hyvin, hänellä on ihana hoitopaikka, mulla työt sujuu hyvin, en tiedä haluanko jäädä taas hetkeksi työhommista sivuun jnejnejne. Mutta toisaalta, nythän se olis hyvä tehdä jos haluaa... rahapuoli ei huoleta, aina selvitään, mutta talokin on liian pieni, joko kaksi nuorimmaista samaan huoneeseen tai sitten täytyy laajentaa/ostaa uus talo Äh. En minä tiedä, voi kun joku sanois että teet tai et tee, ei tarvitsisi itse miettiä

 

Voisin allekirjoittaa tuon HinniMinnin jutun, tosin olen nuorempi ja mieheni n. 10 vuotta nuorempi kuin sinun, mutta muuten juttu täsmää täysin. Meillä on kaksi lasta 9 v. ja 2 v., kumpikin täyttää vuosia helmikuussa taas yhdet lisää. Vannoin kautta kiven ja kannon että ei enää yhtään raskautta, synnytystä, vauvaa tai imetystä...ei pitäisi vannoa. Nyt on siis se vauvakuume sitten. Työ on hyvä ja ylennystä tiedossa, koti on juuri sopivan kokoinen meille, ei iso, ei pieni. Rahapuoli, no se ei koskaan ole hyvä kun on hoitovapaalla ja stressi on kamala, mutta...liekö se aina hitsaantunut jotenkin kuntoon. Olen nyt rintatulehduksessa enkä siis imetä, pelko on jostakin muustakin ja mietin sairaalassa että jos mä tästä selviän niin vauvan vielä haluan. Kuume oli siis jo aiemmin ja olin jo vähän ehtinyt tulla järkiini. Nyt tuntuu taas hurjalta hylätä ajatus vielä yhdestä vauvasta. Edellinen raskaus oli kaksosraskaus, mutta vain toinen, ihana poikamme jaksoi loppuun asti mukana (ei meinannut tulla kuin pakotettuna ulos). Jotenkin tuntuu että se enkelivauva jäi tekemättä oikeasti...

 

Olen 33.v. (kesällä 34...) kahden pojan äiti.Pojat ovat 7 ja 5 vuotiaat.Lapset on nyt aika "toimivia" yksilöitä ja talouskin on saatu suht ok mallille. =) Silti... haaveilen ajoittain kolmannesta lapsesta.En tiedä onko se kovin järkevää kun elämä on taas vuosien jälkeen helpottunu...On ihana kun lapset on keskenään ulkona ja mä saan siivota rauhassa.Tai kun vanhempi valmistaa välipalaa itselleen ja veljelleen.En tiedä jaksaisko enään näin vanhana valvomisia yms.Ja taluskin menisi taas tiukille.
Että vähän on ristiriitainen olo.Haluaisi vielä vauvan mutta ei ehkä sittenkään.Mutta kun ikää alkaa jo olemaan päätös pitäisi kuitenkin tehdä aika pian.Muita saman ongelman kanssa ihmetteleviä!?

Kuin minun mietteistä, sillä erolla että mies on jo lopullisesti tottunut "helppoon" elämään ja olemme jo yhdessä päättäneet pitäytyä kahdessa lapsessa.

On silti hetkiä kun tuntuu, että se yksi vielä puuttuu. Salaisesti haaveilen pikkuisesta, vaippa paketeistä kaupassa ym. hupsua.

Mutta samalla nautin ylettömän paljon niistä kokonaisista öistä, lasten omatoimisuudesta, omasta rauhasta kotona askareita tehden, omasta ajasta harrastusten parissa, yhteisistä lomareissuista ja viikonlopuista, joissa lasten kanssa jo voi puuhata yhteisiä asioita (hiihtoa, laskettelua, retkeilyä ym.), jne, jne.

Jos tähän yrittäisi kolmatta saada, niin kaikki nuo "mukavuudet" häviäisivät useammaksi vuodeksi. Ja jotkut lähes kokonaan. Minua esimerkiski mietityttää nuo lomat ja viikonloput, kun nyt lasten kanssa voi koko perhe lähteä vaikka hiihtämään. Vauvan tulo jakaisi perhettä jonkin verran taas. Ja tämä ei välttämättä poistuisi nopeasti. Isommat tekisivät koko ajan isompien "vaativimpia" juttuja toisen vanhemman kanssa, ja pienempi sitten omiaan toisen kanssa.

Eli en pelkästään pelkää sitä muutaman vuoden rankkuuta, se loppunee kuitenkin jossakin vaiheessa. Jopa meilläkin, vaikka yli 3 vuotta siihen kuopuksen kohdalla meilläkin meni. Pelkään myös sitä, miten jaksetaan sen jälkeen.

Entä kun kaikkien harrastukset pyörivät siinä 10-vuoden molemmin puolin. Miten ehditään elämään kaikkien kuskailujen, osallistumisien ym. joukossa. Meillä kun tuo harrastaminen on tärkeää. Siis jos lapsi jotakin haluaa tehdä, niin se on vanhemmille tärkeää, että saa osallistua myös siihen (ei niin päin, että vanhemmille on tärkeää, että lapset harrastaa )

Näiden kaikkien mietteiden keskellä koen itsekin, että "järkevämpi" ratkaisu meidän perheelle on tosiaan jättää se lapsiluku tähän, mutta sitten kuitenkin huomaan noita pikku ajatuksia silloin tällöin mielessäni olevan. Liekö se sitten myös samalla sen lapsilukumäärän "lopullisuuden" läpikäymistä. Sen kun päätimme vasta tuossa kesällä.

 

Hei, Täällä hyvin samanlaisia ajatuksia. Mietin myös käynkö nyt vain lävitse sitä "surutyötä" että lapset ovat nyt tässä...vai yritänkö vain tukahduttaa biologisen kelloni Siitä ei ainakaan hyvää tiedä koska sitten meillä on oikeasti 10v päästä se iltatähti, joten ehkä paras tehdä se neljäs nyt kun ikää vasta 30v???

Itse olen tosiaan 30v naimisissa oleva 3 lapsen äiti...olen pidemmän aikaa haaveillut vaihtelevasti neljännestä. Välillä enemmän ja välillä taas vähemmän(välillä todella vähän, yhdessä vaiheessa olin niin väsynyt että jos olisin tullut raskaaksi se olisi ollut aivan kauheaa!).

Asiaa on taidettu pyöritellä tässä viimeiset 2v (nuorin täyttää alkuvuonna 3v). Päätös tuntuu jotenkin ylitse pääsemättömän vaikealta, oikeastaan luulin jo päätökseni tehneeni, eli lapset on tässä ja piste.
Ainut asia mikä minua mietityttää on jaksaminen, nyt kun vanhimmat lapset ovat "jo" 9v ja 7v sekä nuorin likemmäs 3v on elämä taas helpottunut.

Lapsia on helppo viedä välillä hoitoon esim. vkl:sin ja saamme kahden keskistä aikaa. Olen taas saanut aikaa itselleni mm. harrastamiselle ja palannut työelämään jne... Mutta kuitenkin jossakin tuolla taka-alalla kaivelee haave vielä siitä yhdestä. Nyt kun taas olen saanut omaa aikaa ja päässyt harrastamaan jne...olen huomannut etten nyt välttämättä sitä haluakkaan. Siitä kun on haaveillut ja "kadehtinut" toisten vapautta esim. lapsettomien ystävieni. olenkin yhtäkkiä tajunnut ettei se harrastusten tai juhlien antama vapaus mitään onnea tuo : / Ja oelnkin paljon miettinyt tätäkö tämä nyt sitten on...:headwall:

Aikanaan oli jotekin niin helppo tehdä päätös ensimmäisestä ja toisesta lapsesta...kolmatta sitten jo mietin pääni puhki ja kun päätös tehtiin mietin olinko nyt aivan pimeä kun taas aloitan kaiken alusta. Mutta kun sitten pikkuinen syntyi mietin vaan miksen tehnyt tätä jo aikaisemmin

Nyt olen jo välillä täysin luopunut ajatuksesta että lapsia lisää tehtäisiin...yrittänyt "unohtaa" koko asian. Periaatteessa kaikki olisi ihan "valmiina" talossa tyhjä makuuhuone, tila-auto, vakituiset työpaikat molemmilla jne... Sitä vain miettii mitenköhän sitä sitten taas jaksaa sen valvomisen. Toisaalta olen nuori vielä ja meillä pahimmat valvomiset on kestäneet sen 3-4v kai sitä nyt sitten vielä sen aikaa jaksaa valvoa kun on tässä välissä saanut nukkuakkin

Sen kuitenkin tiedän että lapsen tekemistä ei koskaan tule katumaan, mutta tekemättä jättämistä kylläkin...

 

Piti vielä lisätä, että meillä oli vanhemmat lapset 6v ja 4v juuri olimme saaneet yö unet takaisin...lapsille oli helppo saada hoitajaa (huomattavasti helpompaa kuin kolmelle).

Oli ihana harrastaa koko perheen kanssa (käydä hiihtämässä, uimassa jne..) öisin ei kukaan valvottanut, vkl:sin pystyi oikaisemaan jopa hetkeksi sohvalle ja nukkua päiväunet jne...
Kuitenkin kolmannen lapsen kaipuu oli koko ajan läsnä, välillä enemmän ja välillä vähemmän.

Kun sitten päätös kolmanne yrittämisestä tehtiin ja tulin raskaaksi olin välillä aivan kauhuissani ja välillä taas todella onnellinen. Kun sitten neitokainen syntyi, nautein vauvasta aivan älyttömän paljon, muistan kun sairaalassa kysyin mieheltäni miksei me tätä tehty aikaisemmin???...sisaruksista oli jo vähän apuakin ja on edelleen.

Kun teen ruokaa leikittävät pikkusiskoa jne. Välillä on ollut todella raskasta ja olen ollut NIIN väsynyt. Mutta aika kuluu niin nopeasti ja taas illat ovat rauhoittuneet (ei enää väsymystään tai nälkäänsä tai ikäväänsä itkevää tarhasta haettua lasta, joka roikkuu puntissa koko illan) vaan jo aika tomera liki 3v neiti joka käy potalla, jaksaa odottaa vuoroaan, herää kyllä vielä öisin joskus kaksikin kertaa mutta nukahtaa nopeasti takaisin. Neiti leikkii jo vähän yksistäänkin tai sitten isompien sisarustensa kanssa (ei tarvitse äidin viihdyttää koko ajan).
Eli kyllä aika menee loppujen lopuksi niin nopeasti ja yhtäkkiä huomaa että voi taas harrastaa tai vetää pienet tirsat sohvalla

Nyt elämääni sulostuttaa 3 aivan ihanaa lasta...vaikka eihän se aina helppoa ole.
Mutta pitäisikö elämän olla? Aika menee nopeasti ja sitä ehtii sitten vielä nauttimaan omasta ajastaan monet lukuisat illat/päivät...uskon että 10v päästä kaipaan tätä kaikkea kun istun yksin katsomassa televisiota ja murehdin teinejäni : /
Mutta se onko lapsia silloin minulla 3 vai 4 on sitten taas aivan oma juttunsa...

nyt on kuitenkin mietittävä myös taloudellisia asioita kuten lasten tulevaisuutta...miten taata kaikille koulutus ja esim. mahdollinen rahallinen tuki opiskeluaikoina jne...

 

Itse 33 v, lapset edellisestä liitosta kolmas- ja nelosluokkalaiset. Uusi suhde,nyt jo avopuoliso, on hiukan nuorempi kuin minä.
Jo vuosia kärsin vauvakuumeesta, lapset toivoivat kovasti sisaruksia, mutta mies oli väärä... ei voinut kuvitellakaan että moisen hirviön kanssa olisi enää lisää halunnut...
Kunnes päätin erota,pistää elämän alusta asti uusiksi. Vierelle löytyi sen jälkeen ihana kulta. Nyt ollaan oltu yhdessä , kesästä asti olen asunut samassa osoitteessa. Keväällä, kun yhteinen lapsemme syntyy, olemme reilut 1,5 vuotta olleet yhdessä :heart:

Mietin kyllä että olenko jo liian vanha... mutta ehei, elän ehkä jännittävintä ja onnellisinta aikaa vuosikausiin ikä on vain numeroita!!! Pääasia sillä mitä ITSE tuntee ja mitä haluaa Miehen kanssa oli alusta asti päivänselvää että lapsia tulee jos on tullakseen.Suhde toiminut alusta saakka hienosti, vauva kruunaa kaiken. Mun lapset odottaa innolla tulevaa pikku-sisarusta, auttavat jo nyt mua kotihommissa, tosin innostus on hyvin vaihtelevaa

Elämä menee hukkaan jatkuvalla pohtimisella ja haaveilulla. Jos olosuhteet on muutoin suotuisat, ei parisuhteessa mitään kinkkistä, on mun mielestä luonnollistakin että lapset kuuluu siihen. Toki helpompaa arki on isompien kanssa jo, ei ole niin kiinni pienessä. Mutta kyllä sitä ehtii ihan hyvin harrastamaan itse sittenkin kun kaikki on isompia. Meillä lapset ei edes ole halunneet mihinkään joukkue- tms harrastuksiin, niin aikaa on paljon olla perheen kesken. Tosin he ovat joka toisen viikon aina isänsä luona, mutta silti. jotain pientä toimintaa on, mutta mielestäni saavatmyös olla harrastamatta jos siltä tuntuu

Ei kannata siis jäädä pohtimaan liian pitkäksi aikaa tehdäkö kolmatta vai ei... jos se on mahdollista, niin onneksi olkoon,kaikilla ei nappaa edes et saisi ees sitä yhtä...
Tsemppiä kaikille äidiksi vielä haaveileville,minä ainakin nautin

Flower again ja rakkauspakkaus 22+5 :kiss: