KOLMATTA ODOTTAVAT kevät 2012

Äitiysloma alkoi täälläkin =)

Valmistelut alkaa olla hyvinkin valmiina jo. Pientä säätöä vielä on, kuten pinniksen lakanoiden pesu. Sen olen tarkoituksella vielä jättänyt odottamaan. Nehän ehtii pölyyntyä vielä näiden odotusviikkojen aikana eikä pinnistä välttämättä tarvita kovin nopeasti kuitenkaan. Perhepedissä olisi tarkoitus nukkua, mutta pinnis on päiväunia varten valmiina. Aika paljon varmaan päiväunia nukutaan myös ulkosalla vaunuissa. Itselle pitäisi vielä ostaa parit imetysliivit, mutta ehkä nekin kannattaa ostaa vasta maidonnousun jälkeen. Mulla siis on yöliivit jo mitä voin käyttää ihan alkuun päivälläkin.

Painonnousun, sokereiden ja turvotuksen vuoksi minäkin tarkkailen taas syömisiä. Vappuna tuli herkuteltua ihan liikaa ja se näkyikin sitten neuvolan punnituksessa. Onneksi on enää muutama viikko tätä "kyttäilyä" jäljellä ;)

Kutinan vuoksi otettiin verikokeet, joiden tulokset tulee ensi viikolla. Toivottavasti tällä kertaa kutina johtuu jostain muusta kuin maksan toimintaongelmista...

Barbbis 33+0 POKS
 
neuvola kuulumisia aaarghhh jotenkin tuo toiminta ottaa päähän,puhuttiin siellä mun sokereista ja kateltiin saatuja arvoja,ja niiden perusteella ei ole hätää kuhan noudatan herkkulakkoa ja muutenkin syön terveellisesti!
No jouduin silti moneen otteeseen sanomaan et haluan et teette lähetteen äippäpolille!! no menihän se sit viimein perille,ja terkan seurana oli joku kätilö opiskelija,joka tekee sen sit terkan kans..

-Pissa puhdas
-Verenpaineet ok
-Painoa -2kg,edellisestä kerrasta!!!!! et jotakin hyötyä ollut tästäkin ruokavaliosta!
-vauva oli raivotarjonnassa,eli pääalaspäin
-sf mitta huiteli 30:ssä

Uusi neuvola ajan sain 2viikon päähän.
ja puhetta oli et kuinkahan mahtaa saada 36 viikoille lääkäriaikaa,kun lomalla ollaan,ja toi neuvola on vallan suljettúna heinäkuun et eipä oo sinne asiaa enää sillon,ja vauva kun on syntynyt ni sanoi et he ei pääse kotikäynnille,vaan ite joutuu raahautuun neuvolaan!!! kyllä systeemit taas kusee!
PTT 30+2
 
Heippa!

Paljon onnea Mymosalle pikku prinssistä!
ja Barbamamalle äitiysloman alkamisesta!

Itselleni kuuluu seuraavaa, jouduin viime viikolla jäämään Tayssiin vuodeosastolle seurantaan pariksi päiväksi. Kohdunsuun tilanne on jo niin kypsä, ja paikat olivat 3 cm auki, kohdunkaulaa 1,5 cm jäljellä. Lääkärin arvio on että vauva voi syntyä koska vaan, ja siksi sain kortisonipiikkejä vauvan keuhkojen kypsyttämiseksi nopeammin.

Tilanne on nyt rauhoittunut ja tuon sairaalareissunkin otin loman kannalta, sain levätä ja kivuliaat supistuksetkin ovat vähentyneet. Yritän olla rasittamatta itseäni, mutta luulen että tuo muutto oli vähän vikatikki, vaikka en mitään raskasta kantanutkaan, stressiä pukkasi silti.

Vauvan kaikki vaatteet on pesty, pitäisi vielä silitellä, mutta kaikki hankinnat alkaa olemaan tehty!

Viimeksi synnytys käynnistyi kivuliailla supistuksilla rv 37, nyt jännätään miten käy.

Yksi käynti on ensi viikolle varattu Tayssin äippäpolilla..
Ai niin ja vauvan painoarvio oli 2,5 kg, ihan nätisti käyrillä kasvaa!!!

Tulen taas kertomaan kuulumisia piakkoin!

t. Enisa ja pikkuinen 35+0
 
Viimeksi muokattu:
Tänne ei mitään ihmeempää. Sokereita mittailen, eikä oltu neuvolassa huolissaan vaikka niitä ylityksiä pari onkin tullut. Neuvola vaihtuu muuton myötä tuossa kesäkuun alkupuolella, ihan kiva niin. Neuvolatäti ei osannut sanoa vielä varmaks et onko vauva pää alaspäin vai ei, mut korttiin kuitenkin merkkas niin, koska hän niin vahvasti epäili. Ens viikolla olis seuraava neuvola (viime viikolla oli viimeks), tää on tätä aikaa ku käydään usein piipahtamassa neuvolassa:)

Maijamehi ja katkarapu rv 30+6
 
Enisallahan alkaa olla jännät ajat :) Onneksi viikkoja on kasassa kuitenkin jo 35! Jos esikoinenkin on syntynyt ajoissa, voihan se olla, että tämäkin vaavi pian syntyy. Toisaalta koskaan ei tiedä!

Mun vatsa oli tänä aamuna ekaa kertaa sen mallinen, että vauva pötköttäisi ennemminkin pystyasennossa kuin poikittain. Vaikka siis viime nlassa viime viikolla merkittiin rt, oli vauva jotenkin vähän vinossa vielä ja tosi korkealla. Nytkään ei kyllä mielestäni ole laskeutunut ainakaan paljoa, mutta jotenkin on korjannut asentoa niin, että tältä muistan vauvamasun edellisissä raskauksissa näyttäneen. Voi että olisin iloinen, kun nyt pysyisi näin (ja olisi vielä oikeinpäinkin vatsassa! En voi olla 100% varma kuitenkaan)

Seuraava neuvola on vasta ensi viikon perjantaina. Mäkin oon katsonut nyt syömisiäni tarkemmin, kun terkkari sai viime neuvolassa vähän mitattua vauvaa käsituntumalla, ja sanoi, ettei se ainakaan pienikokoinen ole. Karkkeja oon onnistunut nyt sitten välttelemään pian viikon, samoin pullaa jne. mutta pari kertaa on jäätelöä tullut vähän maisteltua. Ja lihottaahan se ihan ruokakin, kun liikkuminen on alkanut olla aika pientä. Iskias vaivaa ja selkäsärkyjä on ollut vähän muutenkin.
 
Täällä on äitipoliterveisiä: vauvan painoarvio on nyt n. 2 kg joten hyvin on kasvanut. Olin myös sydänäänikäyrässä - pikkuinen yritti sabotoida ja potki anturia pois - ja kaikki senkin puoleen kunnossa. Kohdunsuunkin tilanne tarkistettiin kun on supistellut. Vauvan on kyllä tosi alhaalla ja raivotarjonnassa mutta ei onneksi paina kohdunsuuta.

Loppuraskauden vaivoja on tullut ihan roppakaupalla joten hissukseen mennään...

Keskeneräinen+ Kuopus 32+2
 
HUHUU! :wave: Täälläpäs on ollut hiljaista.

Plussasin jälleen viime viikolla, mutta kauheasti en ole pitänyt kiirettä tänne puolelle ilmoittautumisessa, kun olen jo kahdesti aiemmin saanut luikkia häntä koipien välissä takaisin kuumeilupuolelle. Mutta katsotaan nyt miten tällä kertaa käy.

Liljan Kukka 5+6
 
  • Tykkää
Reactions: Kasvimaa
Täällä ollaan, kiirettä pitää ku viikon päästä olis tarkoitus muuttaa:)

Jalat turpoaa näiden lämpimien kelien myötä:( tietää siis sitä että vettä sais juoda jatkuvasti ja lisäks käydä jatkuvasti vessassa.

Maijamehi ja katkarapu rv 33+2
 
Liljan Kukka: ONNEA :flower: Toivottavasti kolmas kerta toden sanoo! b=)d

(.) Loppuraskauden vaivat ovat iskeneet täälläkin täydellä voimallaan... Turvotus sai ihan uudet mittasuhteet helteiden myötä. Onneksi ensi viikoksi luvattiin vähän viileämpää keliä. Alkaa olla jo aika "kypsä" olo ;)

Barbbis 36+0 POKS
 
Liljankukalle onnea plussasta ja pidetään peukkuja, että tällä kertaa onnistaa!! :heart:

Täälläkin loppuraskautta eletään, 37+5 tänään. Käsittämätöntä, että oikeasti alkaa synnytys jo lähestyä! Meillä on vielä muutamia hankintojakin tekemättä, kaukalokin saadaan viikon kuluttua vasta. Jos sitä ennen syntyy ja kotiinkin päästään, mies joutuu sitten ostoksille :)

Mulla on taas tämä loppuraskaus parasta aikaa. Toki herään vessan pari, kolme kertaa yössä, vatsan kanssa ei voi kumarrella, on vähän liitoskipuja liikkeelle lähtiessä mutta väsymys on tiessään, viimeinkin! Pari viikkoa olen ollut energinen ja taas innostunut siivoilemaan yms. pesänrakennukseen. Supistelutkaan eivät ole joka päivä olleet kiusana, ja toisaalta kivuttomat nyt menevät ja tässä vaiheessa ei tartte ainakaan enää pelätä, jos supistelee. Nyt on pari päivää ollut vähän enemmän supistuksiakin kyllä.

Mua ei edes tämä lämmin sää ole haitannut, päinvastoin. Esikoinen on myös kesäkuun lapsi, ja silloin lämpö sai mut todellakin voimaan huonosti. Nyt pystyn hyvin istumaan auringossakin jonkin aikaa.

Että kun näin hyvin jakselen, niin yli ajan menee...? No, parin viikon päästä, kun LA on käsillä, alkaa varmaan olla tukalampi ja malttamattomampi olo jo. Toivon kyllä, että vauva syntyisi jopa ennen laskettua aikaa, koska pelkään, yliaikaisena kerryttää itsensä reilusti yli nelikiloiseksi kuten kuopuskin oli. Äitipolille menen painoarvioon ensi viikon perjantaina, koska sf on ollut yläkäyrän yläpuolella liki koko raskausajan ja nytkin vielä aivan yläkäyrällä.
 
Neuvolakuulumisia rv 33+4 (32+1)

Painonmuutos: +1680g/vko (+131g/vko)
Turvotus: + (-)
Verenpaine: 112/82 (110/66)
Pissa: puhdas (puhdas)
Hb: 112 (115)
Sf: 34 (31,5)
Tarjonta: rt (rt)
Sydämensyke: tais mainita et olis 150 (+)
Liikkeet: ++ (++)
 
Todelliset piinapäivät ovat näköjään alkaneet... Vajaat pari viikkoa plussaamisen jälkeen pystyin olemaan vielä kohtalaisen rauhallisella mielellä ja odottavalla kannalla. Nyt on sitten alkanut jännittämään niin, että meinaavat mennä jo yöunetkin. (Siitä huolimatta että väsymystäkin on alkanut olla ilmassa.)

Pahoinvointia tosiaan odottelen. Ekassa alkoi vasta myöhemmin, mutta tokassa, ja edellisessä keskenmenneessä raskaudessa minulla oli jo tässä vaiheessa jonkinlaisia viitteitä pahoinvoinnista. Nyt ei vielä mitään. Tänään soitin neuvolaan, ja suureksi yllätyksekseni neuvolantäti lupasi ultrata huomenna! Tottakai sekin jännittää hirveästi, mutta saisi edes jonkinlaisen varmuuden tähän asiaan. Huomenna pitäisi olla kasassa oviksesta laskettuna 6+3, menkoista laskettuna 7+0. Kuvittelisin että niillä viikoilla pitäisi jo jotain näkyä jos on näkyäkseen. Ainakin tokassa raskaudessa kun ultrattiin keskenemenoepäilyn vuoksi, viikkoja oli 6+0 ja syke näkyi selvästi.
 
Liljan Kukka: Ihan välttämättä ei näy vielä sykettä, jos tuo oviksen mukaan laskettu pitää paikkaansa. Älä siis turhaan säikähdä, jos sykettä ei näy. Toivottavasti kuitenkin näkyy, niin ei tarvitse turhaan stressata!

(.) Tänään oli lääkärineuvola. Turvotusten lisäksi verenpaine oli koholla ja pissanäytteen proteiinit parilla plussalla. Siispä meidät lähetettiin suoraan sairaalaan näytille. Onneksi siellä pissanäyte oli puhdas, verinäytteet raja-arvojen sisällä vaikkakin ainakin joku oli siellä ylärajan tuntumassa ja verenpainekin laski hieman. Akuuttia hätää ei siis ainakaan ole. Nyt vain tarkkaillaan noita arvoja ja olotilaa mahdollisen raskausmyrkytyksen varalta.

Samalla ultrattiin vauvan kokoa ja asentoa. Raivotarjonnassa on onneksi. =) Kokoa löytyy turhankin paljon - nyt jo 3,5kg!!! :O Siispä sain tablettilääkityksen diabetekseen (tähän asti ollut vain oma verensokerin mittaus seuranta) ja ruokavalion kanssa pitää olla nyt tiukkana. Kahden viikon päästä on uusi vauvan painokontrolli. Jos silloin näyttää täyttyvän 4,5 kg laskettuun aikaan mennessä, synnytys käynnistetään rv 38-39.

Kaikesta huolimatta olen ihan hyvillä mielin. Ainakin nyt tilanne on tiedossa ja sille tehdään jotain. Vauvakin vaikutti voivan oikein hyvin ja näytti edelleen tytöltä =)

Barbbis 36+2
 
barbamama en tiennytkään et sullakin rd? vai oonko unohtanut vaan...
no hyvä et sait lääkityksen ja samalla suullisen sopimuksen käynnistyksestä jos näyttää isolta.

Siis sen mäkin vielä kuiteskin haluisin,vauvan painoarvioon ultraan likempänä sit, nyt ens ma alotan viikon sokeriseurannan,ja lähetän sen äippäpolille,mut jos ei heidän mielestään mitn.vakavampaa heittoa arvoissa ole,niin ei ole sinne sit enää asiaa..sit vaan neuvola käynnit.
 
Joo kärähdin paastoarvosta rasitustestissä joskus rv26 paikkeilla. Neuvolasta annettiin vaan se mittari ja vihko eli olen tehnyt mittauksia vähän oman tunnon mukaan. Välillä aktiivisemmin, mutta viime aikoina se on vähän jäänyt. Nyt pitää sitten mittailla joka päivä, että tiedetään tehoaako lääke hyvin. Jos se alkaa tehota, saa mittailuja taas vähentää.

Täällä neuvola tarjoaa tuon ylimääräisen ultran näillä viikoilla. Se kokoarvio piti siis alunperin tehdä neuvolassa. Nyt jouduttiinkin suoraan äitipolille tuon raskausmyrkytys tilanteen vuoksi eli ultrattiin siellä. Muutoin ei siis olisi ollut sokerien tms. takia mitään seurantaa. Nyt täytyy vaan toivoa, että pikkuneiti päättäisi tulla ihan vapaaehtoisesti ennen laskettua aikaa... b=)d
 
Kylläpä hirvitti ja pelotti tänä aamuna neuvolaan lähtö. Itsekin tiedostin että voi olla vähän niin ja näin, näkyykö siellä vielä mitään. Varsinkin kun tuo neuvolan laite ei ole mitään uusinta ja hienointa mallia, ja neuvolantäti vielä sanoi ultraavansa vatsan päältä. Aluksi näkyi vain tuo hieman suurentunut kohtu, mutta sitten kun tarkensi, niin erottuihan sieltä myös pienen pieni vauvanalku ja syke. :heart: Kyllä siinä tippa herahti linssiin.

Eihän tämä vielä mitään takaa, mutta ainakin saatiin suljettua tuulimunan ja kohdunulkoisen mahdollisuus pois.
 
Hellurei!

Täytyyhän sitä tännekin tulla päivittämään kuulumiset:

Täällä ollaan vielä kokonaisena, viime yönä supisteli kyllä tosi kipeesti ja samaten sitä edellisenä yönä ja aina seksin jälkeen, muuten supistuksia ei juurikaan tule.. Mutta tuon ärsytyksen seurauksena tulee, mutta eipä vaan niin lujia että vauva alkaisi syntymään.
Huomenna poksutaan taas!!! alkaa vaan olemaan tämä loppuodotus niin puuduttavaa, joka paikkaa kolottaa, nukkumisesta ei tule juuri mitään... Maha on valtava pallo.

Olen jumpannut myös joka aamu ja ilta ja päivällä käyn kävelyillä!!
Olisin niin valmis synnyttämään jo, mutta sitähän ei itse voi päättää.

Ensi viikolla on sitten vielä ylimääräinen Tays-aika ja vauvan lopullinen painoarvio!! Taitaa tulla isompi lapsi, kun kahdesta aiemmasta, kun näyttää niin viihtyvän yksiössään

Kaikki on valmiina, sänky pedattu, mies haki eilen vielä kaukalonkin varastosta, sen pehmusteet vielä ajattelin pestä ja sitten olisi kaikki READY! vauva vaan puuttuu!

Mulla liikkeet on tosi lujia potkuja ja osa ihana sattuu, olen kyllä päässyt hyvin jyvälle tytön nukkumisrytmissä ja kyllähän se miellyttää äitiä että yöllä nukutaan masussa, ehkä se on sitten samanlainen kun hän syntyy!

Mutta jaksuja kaikille!

t. Enisa ja pikkuinen 37+6
 
Uä:nen kuulumiset eiliseltä. Vauvanpää edelleen vähän pieni viikkoihin nähden mutta muut mitat hyviä. Nyt vain neuvolan seurannassa. Eli ei enää yhtään uä:ntä. Ellei neuvola ylimääräisiä määrää.
Tänään aamusta neuvola. Viimekerrasta noin kuukausi aikaa.

23+1
 
Liljan Kukka: Onnea hyvistä ultrakuulumisista! Nyt vain hirmuisesti tarrasukkia pienelle!

smurffiina: Lisää hyviä ultrakuulumisia =) Ihanaa!

Enisalle voimia viimeisiin päiviin / viikkoihin! Perästä tullaan =)

Barbbis 36+4
 
Nyt se pahoinvointikin sitten alkoi... Ei oikein maistuisi mikään muu kuin hedelmämehut ja vesimeloni. Sinänsä tuskin kovin vaarallista vaikka alkuun pääsisi paino vähän tipahtamaankin. (Neuvolareissulla käväisin huvikseni myös puntarissa, ja näytti 10kg enemmän kuin kakkosen odotuksen alussa. :ashamed:) Toisaalta ei kuitenkaan syytä huoleen vaikka nousisikin, kun vielä normaalipainon rajoissa mennään.

Liljan Kukka 6+6
 
Kiva, että Liljan Kukalla ultrassa kaikki hyvin!

Mulla oli tänän poliaika, ja painoarvio nyt 4kg! (38+4). Viikonloppuna eivät käynnistele, maanantaina sit pitää mennä, silloin 39+0. Miten tämäkin on niin isoksi sit ehkä kasvanut... en ois ehkä aivan tuota oottanut, vaikka arviohan se on. Pahinta on, että arvio voi olla myös alakanttiin, se vähän pelottaa, että onkin 4,5kg tms. Tai sitten että joku ultraa maanantaina ja kun on vkl:n jänskännyt käynnistystä, lähetetäänkin takas kotiin tms.! Koskaan ei tiedä.

Muuten vointi hyvä, nyt alkaa tulla kiire tehdä viimeisiä valmisteluja vauvaa varten :) Kaukaloa ei saatukaan tutuilta, tai tiedettiinkin, ettei oo ihan varmaa sen suhteen, niin käytiin tänään ostamassa.

Aanna 38+4

Muokkaus: Tosiaan, ei 33+4 vaan 38+4 :)
 
Viimeksi muokattu:
Aanna, tsemppiä maanantaille. Toivottavasti tosiaan käynnistelisivät tai vielä parempi jos nyt viikonlopun aikana synnytys alkais ihan luonnollisesti.

Täällä turvotus senkuin pahenee, ei kyllä tarvis yhtään enempää turvottaa, mut eipä voi mitään. Jos ens viikolla kerkeis taas enemmän lepäillä ja muistais juoda tota vettä kokoajan. Ku tää viikko on ollu yhtä lentoa.

Maijamehi ja katkarapu rv 34+2
 

Yhteistyössä