KOLMATTA ODOTTAVAT kevät 2012

Hei!

Minun odotukseni päättyi onnellisesti pienen terveen prinsessan syntymään 2.6 klo. 17.29. rv 38+3
painoa pikku tytöllä oli 3400g ja pituutta 49 cm.
Eilen kotiuduttiin, äiti on väsynyt mutta niin onnellinen ja vauva on aivan ihastuttava pakkaus.

Tässä hieman synnytystarinaa:

Supistukset alkoivat viime lauantaina kuuden aikaan aamusta ja jatkuivat todella kivuliaina, kunnes lähdimme sairaalaan klo. 10 aikaan. Kohdunsuu oli 5cm auki ja synnytys käynnissä. Supistukset laantuivat vähitellen koska kalvot eivät puhjenneet itsestään, kolmen aikaan puhkaistiin kalvot ja supistukset muuttuivat lähes heti todella kivuliaiksi ja säännölliseksi, olin hetkessä kokonaan auki ja pääsin ponnistamaan, tuskallisin vaihe oli ponnistusvaihe koska kätilö huomasi pian että vauva on kasvot ylöspäin, kyllä voimat meinasi mennä ja huusin kivusta, mutta kaikki päättyi onnellisesti kun mieheni tuen ja kahden ihanan kätilön avustamana sain viimein ponnistettua vauvan ulos. Vauva nostettiin heti rinnalleni, siinä hän oli kenen pikku potkuja, liikkeitä ja hikkaamista olin saanut tuntea tämän koko pitkän matkan, katseli äitiään, olin niin onnellinen että itkin vaan taukoomatta.

Imetys on käynnistynyt hyvin ja vauva on tyytyväinen ja ihan jokaisen synnytyskivun arvoinen rakkauspakkaus.

Onnea kaikille joilla tämä vielä edessäpäin, muistakaa että kipu on pientä siihen verrattuna, minkä lahjan siitä palkinnoksi saa.

Kiitos vielä tästä ihanasta palstasta, täällä oli kiva lukea ja jakaa ajatuksia teidän muiden kanssa.
voin tulla moikkailemaan tuonne syntyneiden palstalle ja kertoilemaan kuulumisia, jos siellä meille joku oma ketju.

t. Enisa ja pikku prinsessa
 
Enisa Onnea :heart:

Kaukalo tuli jo hankittua. Vaunut ja pinnis isoimpina viel hankkimati.
Ensi viikolla täällä olisi se sokerirasitustesti. Loppu viikosta ajattelin lähteä kirppareita kiertää ja kyseleen vakuutusyhtiöstä vakuutusta vauvalle. Jos tuo sade vain lakkaisi. Satanut jo monta päivää putkeen ja lapsilla rupeaa oleen tylsää vain sisällä.
Päivät tuntuu itsellekin pitkiltä

24+0
 
Onnea tyttövauvasta Enisa! :flower: :heart: Ihanaa, että kaikki meni hyvin vaikka tulikin ylläri vastaan. Hirmuisesti onnea vauva-arkeen :heart:

(.) Neuvolassa taas käyty. Pissa tällä kertaa puhdas, mutta verenpaine edelleen korkealla. Nyt siis vain lepoa ja odottelua... Vajaan viikon päästä olisi se painokontrolli missä päätetään käynnistelläänkö. Lääke on tehonnut tosi hyvin sokeriarvoihin eli kasvu saattaa hidastua hyvinkin tänä aikana. Enemmän siis uskon siihen, että synnytyksen annetaan lähteä luonnostaan käyntiin.

Barbbis 37+3
 
Paljon onnea Enisa :flower:

Ja Liljan Kukka, tervetuloa tälle puolelle :)

Ja anteeksi etten ole hetkeen päivitellyt listaa, jotenkin vaan jäänyt..

Kävin tänään neuvolassa, ajattelin laittaa kuulumisia sieltä.. Tänään rv 34+3.
Paino +373g/viikko (yhteensä raskauden alusta 9,2kg)
Turvotus + (aiemmin aina ollut - )
RR 120/72
Proteiinin pissassa +++ (aiemmin ollut - )
Sokerit pissassa - (aiemmin - )
Sf-mitta 28cm
Lapsiveden määrä N
Tarjonta RT
Sydämen syke 135 (aiemmin 140-155)
Liikkeet ++ (aiemmin ++)

Eli nyt pieni pelko persiissä noiden protskujen takia. Vien huomenna aamulla pissanäytteen, samalla ottavat näytteen myös mm hiivasta. Toivottavasti niistä selviäisi jotain.. Hoitaja mietti myös raskausmyrkytyksen mahdollisuutta, tosin oikein muita myrkytyksen oireita miulla ei ole kuin nuo protskut.
Viime raskaudessa synnytys käynnistettiin raskausmyrkytyksen takia, silloin kaksoset syntyivät rv 30+0. Nyt raskaus onneksi jo pidemmällä, tänään siis 34+3. Ylihuomenna alkaisi äitiysloma, tällä kertaa taidan jopa päästä aloittamaan sen ennen synnytystä.. Saas nähdä miten käy..
Huomenna saan kai labrasta iltapäivällä pikatestien tulokset, muuten saan tulokset tiistaina (silloin ylimääräinen neuvola). Ja viikonlopun aikana pitäisi mittailla verenpainetta, tarkkailla mahdollista turvotusta/näköharhoja/päänsärkyä. Ja jos jotain ilmenee niin yhteys synnärille..
Lauantaina tosiaan alkaa äitiysloma ja sunnuntaina olisi meidän hääpäivä, toivon että olisin ne vielä kotona. Onneksi viikkoja nyt jo näin hyvin kasassa, siis jos pikkanen syntyy jo niin on erittäin hyvin kehittynyt, tosin pieni vielä..

Anteeksi omanapaisuus.. Ja pitäkää peukkuja että kaikki menee hyvin :)

Kati82 ja Junnu 34+3

PS. Listalla roikkuu paljon porukkaa, osalla laskettuaika jo ohi. Ilmoitelkaa itsestänne, vai saako teitä poistaa..? Mitä mieltä muut?
 
Enisalle paljon onnea minunkin puolestani!:heart: Mitä mahtaa Aannalle kuulua?

Liljan kukka: toivotaan että tämä raskaus saa mennä onnellisesti. Hienoa että pikkuisen syke näkyi jo nyt neuvolassa! Pienestä se lähtee, todettiin lääkärin kanssa kun syksyllä käytiin varhaisultrassa yksityisellä.

Ja nyt: 7.6. oli äitipoli, painoarvio n. 2,5kg. Itse kyllä ajattelen että olisi isompikin! Kaikki kunnossa ja kohdunsuu jo 2 cm auki- kohdunkaulaa jäljellä enää 1 cm. Vauva sain lääkäriltä virallisen "luvan" syntyä kunhan haluaa. Olo on mennyt niin tukalaksi että minulle kyllä sopisikin synnytys mahdollisiman pian. En osaa synnytystä pelätä, muistan kyllä kivun, se ei ole unohtunut. Mutta nyt on tosiaan sen verran hankalaa, että ajatus siitä että synnytyksen jälkeen toipuminen lähtee heti käyntiin, ohittaa pelon.

Mitä Barbamamalle sanottiin (tai sanotaan) äitipolilla?

Terveisin loppusuoralta, Keskeneräinen + Kuopus 36+3
 
Hei, onkohan tässä pinossa alkutaipaleella olevia kolmatta odottavia?

Pari viikkoa sitten tein vahvan plussatestin, ensiviikolla olisi ultra jossa näkee onko siellä tosiaan elämää.. Nyt olisi 6+ jotain.
Mua on vaivannut koko alkuraskauden ajan hirvittävä etominen ja pahaolo. Ensin tuli ilo raskaudesta, mutta nyt mielessä lähinnä huono olo ja järkytys - voiko olla näin paha olo. Aikaisemmissa raskauksissa ei tällaista oloa ollut, vain lievää etomista. Kaikenlisäksi kotona on tosiaan tuo 6-vuotias ja vauva 6kk, joten menoa ja meininkiä riittää...
 
neuvola kuulumisia

pissasta löytyi valkosoluja 3+ joten vien hu pissanäytteen labraan,epäily olis vaan pissatulehdus,mut ei mul oo ees oireita,kauhee valkovuoto vain,joten voi johtua siitä.
paino oli taas laskenut,kaikkiaan tullut n.7kg
sf mitta oli 31cm
verenpaine oli ihan ok,muista lukuja

ja mikä parasta pehmentynyt kohdunsuu,eli jtn.alkanut tapahtuun,ja rt-tilassa oli,ja pääkin jo kiinnittynyt,ja sormelle tuntui jo pää:O:) silloin sanoin,apua! mut lääkäri rauhoitteli ja sanoi et sä tänään ihan vielä synnytä.
PTT 35+5
 
Hei kaikille! Mahtuiskohan tänne yksi odottaja lisää? Kolmatta siis odotan ja ennestään 6v ja 7v lapset =)

Laskettuaika 13.2 ja huomenna siis rv 5+0.

Minkäs ikäisiä lapsia teillä muilla on? entä oma ikä? Itse olen 30v.

Entä milloin vois mennä ekaan ultraan? aattelin jos kävisin yksityisellä kattomassa et onko kaikki kunnossa kun on ollut 3 keskenmenoa vuosien varrella. Mut millo ultras ois aikaisintaan mahollista nähä et lyökö se sydän?
 
Tervetuloa listalle, äitx2! Olen ymmärtänyt että kun on täysi vk 7, sydänäänten pitäisi näkyä. Itse kävin yksityisellä muistaakseni vk 6+5 kun aikataulut menivät niin, ja silloin näkyivät sydänäänet. Mutta tietysti siinä on niin että mitä varhemmin menee, sen helpommin joutuu pettymään ja jännittämään viikon lisää ennen kuin kannattaa mennä uusintaan.

Tänään oli neuvola, siellä nyt ei mitään uutta. Sydänäänet olivat vahvat mikä on tietysti aina helpotus. Terveydenhoitaja neuvoi jo että jos supistelee näinkin säännöllisesti kuin minulla, pitäisi lähteä sairaalaan että varmasti ehtii. Mutta itse ajattelen, että olisin sitten sairaalassa joka ilta turhaan. Vähän kyllä alkaa pelottaa että ehdinkö miten hyvin sairaalaan kun tuntuu tosiaan että supistukset ovat melko napakoita. Mutta kun kunnon kipua ei ole niin en nyt vielä osaa mihinkään lähteä.

Väsyttää ja on vähän kehno olo muutenkin. Yöt ovat jo rasittavia kun kyljen kääntäminenkin on projekti...

Keskeneräinen sekä kuopus 36+5 (kaksi päivää täysiaikaisuuteen!)
 
No nyt on aika varhaisultraan varattu ja se on 28.6 ja silloin rv 7+2 ja eka neuvola 12.7 rv 9+2=) Ei malttais millään odottaa! Pelottaa että tulee taas keskenmeno...raskauoireita ei juuri ole...maha kyllä turvoksissa mutta niin se oli edellisessäkin raskaudessa joka meni kuitenkin kesken=(

rv 5+0
 
Huomenta kaikille.

Ihmeen hyvin pääsin ylös näin aikasin. Katsoo miten pojan kanssa käy. Tarviis kohta lähteä sinne labraa pariks tunniks istuskeleen. Toivottavasti poika viihtyy sen ajan siel. Ens viikolla sit neuvolassa kuulen tulokset.
Eilen oli koko päivän varmaan jotain supistuksia vihloi ja pisti puuskuttamaan aina välillä viakka olinkin makuullaan. Tuota teki myös vaikka seisoin tai istuin.

25+1
 
Neuvolakuulumisia rv 35+6 (33+4)

Painonmuutos: paino oli sama kuin viime neuvolassa (+1680g/vko)
Turvotus: + (+)
Verenpaine: 124/72 (112/82)
Pissa: puhdas (puhdas)
Hb: 117 (115)
Sf: 37 (34)
Tarjonta: lääkäri ei kirjoittanut mitään eikä maininnut (rt)
Sydämensyke: 148 (n150)
Liikkeet: ++ (++)
Kohdunsuu pehmeä, kaulaa jäljellä 2cm ja paikat kiinni

Kuulemma tuntuu kookkaalta vauvalta, mut ei oo silti syytä huoleen, joten nyt vaan ootellaan. Ens viikolla sitten uudestaan neuvolaan.
 
Täälläkin ensimmäinen neuvolakäynti takana. Sydänääniä yritettiin kuunnella, mutta ei saatu vielä dopplerilla kuulumaan. Eiväthän ne tietysti tässä vaiheessa vielä välttämättä kuulu, viikkoja arviolta 8:n ja 9:n väliltä. Pahoinvointia on ollut ihan kiitettävästi, minkä tietysti pitäisi olla hyvä merkki.

Mutta piinallisia viikkoja siis elellään ekaa sairaalan ultraa odotellessa...
 
Liljan Kukka: Joko siulla paino on lähtenyt nousuun? miulla vissii ainut raskaus "oire" painon nousu n. kilolla ;) Miloinkas ultra?

Täällä vähän outo olo kun oireita ei juuri ole=( mut kun jaksais pari viikkoa sinnitellä näkis onko siellä masussa elämää...

Nyt antamaan nuijannukutus lapsille;) Mukavaa viikonloppua kaikille=)

Nyt rv 5+3
 
Se olis sit tänään muutaman tunnin päästä neuvola-aika. Nyt niitä onkin sitten joka viikko tiedossa, saa sitten nähdä onko nyt viikossa tullut paljoa painoa lisää vaiko eikö. Toivotaan ettei kovasti olis tullut vaikka eihän sitä tiedä (ennenkuin vasta parin tunnin päästä).
 
neuvolassa käyty. Ihana neuvolatäti laittoi lähetteen äippäpolille kokoarvioon (samalla sitten tietysti varmistuu et mitenkä päin tää pikkuinen on ku ei ollu neuvolatäti ihan varma)

rv 36+6 (rv 35+6)
Paino: oli tippunut viikossa 300g (oli pysynyt samassa)
turvotus: +/- (+/-)
RR: 126/80 (124/76)
Pissa: puhdas (puhdas)
Hbta ei katottu
Sf-mitta: 38cm (37cm)
Tarjonta: rt (-)
sydämen syke: 140 (148)
Liikkeet: ++ (++)

Näillä siis mennään, jos ens viikolle tulee äippäpoli aika ni sitten ei oo neuvolaa muuten ens viikolla neuvola olis sitten torstaina.

Äitix2 mulla on näistä kahdesta viimeisestä raskaudesta ens alkuun paino tippunut. Ja nyt on sit tästä raskaudesta näemmä näin lopussakin hieman paino pudonnut
 
Äitix2,en usko minäkään että painon lasku on mitenkään huolestuttavaa. Mutta muistan kyllä hyvin miten hermostuttavia ensimmäiset viikot olivat. Onneksi pian pääset ultraan!

Täällä oli neuvola, rv tasan 38. Lapsi oli NIIN alhaalla ettei alempana voi olla, sf-mittakaan ei ollut enää kasvanut kun lapsi on laskeutunut. Niin että nyt vain todella ODOTELLAAN. Verenpaine oli matala mutta hb onneksi viimein normaali, 123. Terveydenhoitaja vakuutti että sairaalassa on kyllä päivystävä anestesialääkäri aina olemassa, kun olin huolissani siitä jos synnytys sattuu juhannuspyhille. Saa nyt sitten nähdä!

Hyvää jussia kaikille!
 
Maijamehi ja keskeneräinen: Tsemppiä teille loppuodotukseen ja tulkaahan sit kertomaan kun lapsi on syntynyt=) Onko aiemmat lapset syntyneet millä raskausviikoilla?

Itse olen pahan olon kourissa ja siivonnut koko päivän! Kävin äsken heittämässä talviturkin ja se vähän piristi;)

Hauskaa Juhannusta kaikille=)

Iltatähti rv 6+2(viikon päästä ultra...kääk!)
 
Vihdoin ehdin tännekin kertomaan, että meidän prinsessa syntyi 12.6. rv 38+3. Synnytys käynnistettiin maksa-arvojen noustua.

Ensimmäisenä käynnistyspäivänä kohdunsuu oli vain sormelle auki ja kaula täysin jäljellä. Käynnistely aloitettiin ballonkilla, joka tuli ulos parin tunnin päästä. Sen jälkeen jatkettiin tableteilla ja akupunktiotakin sain. Jonkin verran supistuksia tulikin, mutta yöllä ne loppuivat. Aamulla tuli limatulppa ja kohdunsuu oli auennut kahdelle sormelle. Koska kalvot pullottivat sopivasti, lääkäri lähetti suoraan synnytyssaliin kalvojen puhkaisuun. Siellä homma etenikin sitten vauhdilla. Kalvojen puhkaisun jälkeen alkoi tulla hiljalleen supistuksia ja parin tunnin kuluttua laitettiin vielä tippaa vauhdittamaan niitä.

Tuosta hetkestä kului enää 4 tuntia ja tyttö oli sylissä =) Ponnistusvaihe kesti huimat 7 minuuttia. Kaikki meni hyvin vaikkakin vauhdilla. Kivunlievityksenä käytin jumppapalloa, lämpimiä kaurapusseja, ääntäni ja viimeisiin supistuksiin sain selkäkipuun aquarakkulat.

Vauva on ihana :heart: Arki on lähtenyt sujumaan hyvin. Mies on onneksi nyt pitkään lomalla ja lapsetkin auttelevat vauvan hoidossa. Äkkiä loppuraskauden vaivat taas unohtuivat ja vauvamasua on jopa hieman ikävä :D

Tsemppiä teille kaikille raskauden joka vaiheeseen ja synnytykseen myös!

Onnellinen Barbbis ja vauva 9 pv
 
  • Tykkää
Reactions: Santtu81

Yhteistyössä