kolmonen....

Heippa!
Onko täällä muita, jotka haaveilevat/kuumeilevat kolmosesta? Aina olen vannonut, että kaksi saa riittää, mutta mutta...niin vaan se luonto tekee tepposet! Ikää minulla 31v ja välillä miettii, että kuinka sitä taas jaksaisi. Toisaalta meidän lapset on jo 6 ja 4-vuotiaat ja vauvasta varmasti "nauttisi" nyt erilailla.

 

Meillä sikäli hassu tilanne, että olimme onnellisia esikoisesta ja jonkin aikaa jopa halusimme vain yhden lapsen. Sitten syntyi kakkonen ja itse asiassa päätimmekin, että siihen se lapsiluku jää. Mutta kuinkas ollakaan nyt meillä on kolme pirpanaa pienillä ikäeroilla...

... eikä se neljäskään ihan kokonaan ole poissuljettu (joskin nyt tuntuu, että ei enää). :saint:

Että anti mennä vaan! =)

 

Odotan tällä hetkellä kolmatta lasta. Olen aina haaveillut kolmesta lapsesta, joten tosi ihnaa. Olen 32- vuotias kolmosen syntyessä.

 

Voi ihana kuulla, etten ole ainut, joka tässä tilanteessa. Ennestään 5vuotiaat kaksoset, ja olen aina sanonut, että ei enää, liikaa traumoja. Mutta nyt sitten, kuukauden päivät koko ajan olen ajatellut asiaa, roikkunut täällä sivustoilla ym. Ikää on vasta 26v (anteeksi, olen väärässä kategoriassa, mutta tunnen olevani enemmän tähän ryhmään kuuluva).

Mies on aina ollut että tottakai, mutta sitten kun nyt todella asiaa ajateltiin ja ajatellaan, on alkanut empiä. Nyt on jo kuulemma niin helppoa, ettei enää jaksa. Samoilla mielin minäkin, mutta en pääse eroon näistä vauva-ajatuksista.

Jospa nyt osaisi nauttiakin, kun ensimmäiset menivät vain pärjätessä. Mutta jaksaako, uskaltaako riskeerata, kun on kaksi täydellistä lasta, tyttö ja poika. Pohdin päivät pitkät asiaa, enkä saa päätettyä. Pitäisi aloittaa nyt, niin olisin kotona, kun lapset menevät ensi syksynä eskariin.

voi kun joku voisi päättää mun puolesta, tai vakuuttaa, että sitä uskaltaa heittäytyä vielä... autoonkaan ei mahduttas... :headwall:

 

olis haaveena saada kolmonen. ikää 38, vauvat kasvaa niin nopeesti, nuorin 1.5 kk.

 

\

Voi ihana kuulla, etten ole ainut, joka tässä tilanteessa. Ennestään 5vuotiaat kaksoset, ja olen aina sanonut, että ei enää, liikaa traumoja. Mutta nyt sitten, kuukauden päivät koko ajan olen ajatellut asiaa, roikkunut täällä sivustoilla ym. Ikää on vasta 26v (anteeksi, olen väärässä kategoriassa, mutta tunnen olevani enemmän tähän ryhmään kuuluva).

Mies on aina ollut että tottakai, mutta sitten kun nyt todella asiaa ajateltiin ja ajatellaan, on alkanut empiä. Nyt on jo kuulemma niin helppoa, ettei enää jaksa. Samoilla mielin minäkin, mutta en pääse eroon näistä vauva-ajatuksista.

Jospa nyt osaisi nauttiakin, kun ensimmäiset menivät vain pärjätessä. Mutta jaksaako, uskaltaako riskeerata, kun on kaksi täydellistä lasta, tyttö ja poika. Pohdin päivät pitkät asiaa, enkä saa päätettyä. Pitäisi aloittaa nyt, niin olisin kotona, kun lapset menevät ensi syksynä eskariin.

voi kun joku voisi päättää mun puolesta, tai vakuuttaa, että sitä uskaltaa heittäytyä vielä... autoonkaan ei mahduttas... :headwall:

Siis mulle sanottiin menetettyäni sairauden takia pikkukakkoseni, et elämässä ei saa mitään jos pelkää ja yrittämättä ei ainakaan saa.. =) =) Toki päätös on oma ja itse en ole vielä ainakaan uutta saamassa.. Mut tuo ylläoleva koskee monta muutakin asiaa.

 

Tottahan se on. ettei elämässä saa mitään jos vain jossittelee ja pelkää mitä voisi tapahtua.

Täytynee käydä vielä miehen kanssa pitkähkö keskustelu. kolme tuntuisi tällä hetkellä niin hyvältä luvulta. Ei tarvitsisi luopua vielä korvaamattomuudestakaan.

 

Kolmannesta olen haaveillut jo pidempään ja toivottavasti siitä nyt tulee totta... eli viikkoja nyt 6 ja jotain :heart: ja onnesta sekaisin =)
Niin ja ikää nyt 34 v =)

 

\

Kolmannesta olen haaveillut jo pidempään ja toivottavasti siitä nyt tulee totta... eli viikkoja nyt 6 ja jotain :heart: ja onnesta sekaisin =)
Niin ja ikää nyt 34 v =)

Onnea! :flower: