Korvien putkitus??!!

Lapsellani on nyt ollut reilun puolen vuoden aikana viisi korvatulehdusta. Eilen kävimme erikoislääkärin luona, joka totesi yksioikoisesti, että korvat putkitetaan.

Minä kannattaisin ennemmin kitarisaleikkausta, mutta hän ei ollut suostuvainen tähän toimenpiteeseen. Putkitusta, putkitusta ja vielä kerran putkitusta. Tästä on kuulemma vain apua.

Onko kenelläkään käytännön kokemusta putkista??!!?? Minua hirvittää niiden "varottavuus"!

Auttakaa kokemuksillanne!!

Kiitos!
 
maija harmaana
Mulla on kaksi lasta ja molemmat on tuubitettu nuorempi kaksi kertaa.
Tuubituksen yhteydessä on myös poistettu kitarisat (ei kyllä ton nuoremman jälkimmäisessä). Esikoisella korvatulehdukset loppuivat kuin seinään tuubituksesta on nyt 4,5vuotta ja yhtään ei oo ollu sen jälkeen. Nuorempi tuubitettiin 1,6v:nä ja tuubit pysyi vain puolivuotta yhteensä puolitoista vuotta oltiin ilman tulehduksia sitten tänä syksynä alkoi uusi kierre ja marraskuussa tuubitettiin eilen oltiin jälkitarkastuksessa ja kaikki ok =)

Tuubituksella on kaksi tarkoitusta toinen on tietysti se että mahdollisessa liimakorva tapauksessa poistetaan se mätä ja pelastetaan lapsen kuulo ja toinen on ilmastoida korvaa jotta jokainen flussa ei menisi korvatulehdukseksi. Kitarisan poisto taas auttaa siihen ettei jokainen infektio tarttuisi (suurentuneet risat on useinmiten aikamoinen bakteeri pesäke).

Varotoimista: ohjeiden mukaan on toimittu eli suihkussa ihan normaalisti katsoo vain että vesi tulee ns ylhäältä päin, ammeessa on polskittu tosin ilman kylpyvaahtoa. Korvakittiä ja pantaa on käytetty vain uimahallissa/kylpylässä. Minusta ei ole aiheuttanut mitenkään suuria varotoimenpiteitä.

Ja tuubeissa on tietty se hyvä puoli et jos korvatulehdus tulee niin sen näkee koska mätä valuu putkea pitkin pois korvasta :)

Jos korvalääkäri on putkitusta suositellut niin menkää ihmeessä mutta kysy miksei samalla voisi kitarisoja poistaa (on noin 10minuuttia pidempi nukutus sitten).
 
mamma -75
onko kitarisat tulehduspesäke, vai onko aivan normaali, eli miksi pitäisi poistaa, jos on kunnossa? Korvatulehduksia et saa kuriin pelkällä kitarisojen poistolla, korvan täytyy päästä ilmastoitumaan kunnolla, jotta pöpöt pysyvät poissa. putket ei takaa sitä, että märkä pääsee vuotamaan sieltä ulos, meillä ei tytöllä vielä koskaan korvat vuotaneet putkien kautta ja nyt kuitenkin jo kudennet putket! kysele ihmeessä lääkäriltä aiheesta mahdollisimman tarkasti ja pyydä selitystä niin, että asian ymmärtää... suomeksi siis...
 
Amaryllis
\
Alkuperäinen kirjoittaja 29.12.2005 klo 10:53 Katah kirjoitti:
Minä kannattaisin ennemmin kitarisaleikkausta, mutta hän ei ollut suostuvainen tähän toimenpiteeseen. Putkitusta, putkitusta ja vielä kerran putkitusta. Tästä on kuulemma vain apua.
Lääkäri on kyllä oikeassa. Mellä putkitus katkaisi korvakierteen ilman, että kitarisaa poistettiin. Ei ollut leikkaushetkellä tulehtunut, eikä ole ylisuurikaan, joten sen poistaminen olisi ollut turhaa. Kitarisaa ei nykypäivänä ruitiinisti edes poisteta, koska pelkkä putkitus riittää pitämään korvan ilmastoinnin kunnossa.

Sitäpaitsi, jos pääsette pelkällä putkituksella se on pienempi operaatio. Nukutus on kevyempi eikä lapsi ole jälkeenpäin niin kipeäkään, kuin risojen poiston jälkeen voi olla.
 
maija harmaana
\
Alkuperäinen kirjoittaja 29.12.2005 klo 14:05 Amaryllis kirjoitti:
Sitäpaitsi, jos pääsette pelkällä putkituksella se on pienempi operaatio. Nukutus on kevyempi eikä lapsi ole jälkeenpäin niin kipeäkään, kuin risojen poiston jälkeen voi olla.
Peesataan tätäkin vielä ja ylempään että mulle on lääkärit sanon että se märkä tulee tuubeja pitkin ulos ??? ei oo henkilökohtaista kokemusta kun ei oo kummallakaan ollu tuubien aikana tulehduksia.
 
Maaruska
Juu, samaa kuin yllä olevilla. Meillä korvat putkitettu ja ollaan oltu tyytyväisiä, vaikka putkituksesta onkin vasta vähän aikaa. Kitarisoja ei leikattu, lääkäri totesi että leikataan sitten jos putket eivät auta, koska leikkaus on paljon isompi ja verisempi operaatio ja lapsella verenvuototauti. Eli ymmärsin, että kitarisojen poisto on todellakin isompi juttu kuin putkien laitto. Meillä ainakin putkien laitto onnistui hyvin.
 
mamma -75
[Peesataan tätäkin vielä ja ylempään että mulle on lääkärit sanon että se märkä tulee tuubeja pitkin ulos ??? ei oo henkilökohtaista kokemusta kun ei oo kummallakaan ollu tuubien aikana tulehduksia.

[/quote]
jees, eli meillä ei tosiaankaan korvat ole vuotaneet putkien kautta ollenkaan, vaan aina joko putket tukkeutuneet tai lähteneet pois paikaltaan... mutta silti olen putkituksen kannalla!
 
Kiitoksia jo tulleista kommenteista ja kokemuksista.

Minä sen vuoksi itse kannatan täysillä kitarisojen poistoa, koska minun kohdallani se auttoi joskus silloin reilu 20 v sitten=)
Tulehduskierre loppui kuin seinään leikkauksen jälkeen.

Vielä vastaanotetaan kommentteja!!
 
meillä on vain hyvää sanottavaa putkituksesta! meidän lapsella oli jo edennyt tuo korvakierre liimakorvaksi ja kuulo oli heikentynyt paljon. putkituksen jälkeen kuulokin palasi ja lapsi alkoi puhumaan yms.

viime vuonna joskus maaliskuun aikoihin kuulemma on tullut sellainen "buumi" taas että kitarisaa ja putkitusta ei kannata tehdä samaan aikaan jos ei ole pakko,m utta onneksi meidän lapselle laitettiin putket helmikuussa ja ne tehtiin samalla nukutuksella. erikoislääkärimme sanoi, ettei ole järkevää nukuttaa tuon ikäistä kahta kertaa peräkkäin jos tiedetään että kitarisa on iso. MEillä se olikin iso ja kokonaan märkäinen joka aiheutti tulehdukset.

eli en missään nimessä laittaisi hanttiin jos erikoislääkäri sanoo että tarvitsisi laittaa putket ... siinä kun voi tulla liimakorva ja siihen ei auta muu kuin putkitus. on eriasia mitä tk lääkäri sanoo..niihin emme luota piirun vertaa!!!
 
mammammaa
\
Alkuperäinen kirjoittaja 30.12.2005 klo 08:47 mamma75 kirjoitti:
eli en missään nimessä laittaisi hanttiin jos erikoislääkäri sanoo että tarvitsisi laittaa putket ... siinä kun voi tulla liimakorva ja siihen ei auta muu kuin putkitus. on eriasia mitä tk lääkäri sanoo..niihin emme luota piirun vertaa!!!
Asiaa! :LOL: Ainaki ku puhutaan jostakin, mistä tosiaan tarvis tietää paremmin. Mä kävin silmätulehduksen takia tk-päivystyksessä joskus 13-vee. Sanottii, että itsehoitotippoja (siis reseptittömiä) puoltoista viikkoa hoidoksi. Viikon jälkeen äiti käytti mua erikoislääkärillä, joka totes tulehduksen kroonistuneen. Sitte juostiin alkuun joka viikko silmäpolilla, sitte 2 viikon välein, kuukauden välein... Viimenen käynti oli muistaakseni 5 vuoden jälkeen sairastumisesta. Ja pelkästään tuon typerän tk-lekurin takia. Erikoislääkäri kun sanoi, ettei olisi saanut käyttää itsehoitotippoja kahta päivää kauempaa, jos niistä ei mitään apua näytä olevan. Olis siis säästynyt aika paljolta, jos olis jättäny luottamatta tk-lääkäriin...
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 30.12.2005 klo 19:09 Vieras kirjoitti:
Itse haluisin tietää, että jos putket saa korviin niin kuinka kauan aikaa niitä pidetään, loppuelämänkö? Ja pysyykö ne varmasti siellä? Ehkä tyhmä kysynys mut tätä putkitusta meillä harkitaan.
Esikoisella ne pysyi noin kaksi vuotta joka on kuulema harvinaista kuopuksella puoli vuotta ja nyt on toiset pysyny kuukauden. Sellainen vuosi on kuulema keskiarvo.
 
mammammaa
\
Alkuperäinen kirjoittaja 30.12.2005 klo 21:16 vieras kirjoitti:
Esikoisella ne pysyi noin kaksi vuotta joka on kuulema harvinaista kuopuksella puoli vuotta ja nyt on toiset pysyny kuukauden. Sellainen vuosi on kuulema keskiarvo.
Mites sitte kun ne irtoaa? Uusi tilannearvio vai automaattisesti uudet putket?
 
harmaana
\
Alkuperäinen kirjoittaja 30.12.2005 klo 22:03 mammammaa kirjoitti:
\
Alkuperäinen kirjoittaja 30.12.2005 klo 21:16 vieras kirjoitti:
Esikoisella ne pysyi noin kaksi vuotta joka on kuulema harvinaista kuopuksella puoli vuotta ja nyt on toiset pysyny kuukauden. Sellainen vuosi on kuulema keskiarvo.
Mites sitte kun ne irtoaa? Uusi tilannearvio vai automaattisesti uudet putket?
Ne vaan lähtee pois sieltä korvasta eli irtoo, tuubituksen jälkeen on jälkitarkastus kuukauden kuluttua ja sen jälkeen jos ei ole mitään ongelmia niin 4-6kk:den välein. Meillä en oo kyllä huomannut koska ovat pois tulleet. Silokoni tuubit on sellaiset siniset ihan kuin minimini mehupilli. Ei meillä ainakaan automaattisesti uusia laitettu ensimmäisen ja toisen tuubituksen välissä oli kaksi vuotta. Nyt laitettiin titaanituubit koska ne kuulema pysyy paremmin.
 
Meillä laitettiin tammikuussa tuubit ja leikattiin kitarisa.Kesän alulla oli eka tulehdus,kuuri auttoi.
Seuraavaksi oli lokakuussa tulehdus,vasemmasta tuubi irti oikeassa irtoamassa.Kuureja kaksi peräkkäin ja lisäksi ennaltaehkäisevä kerran päivässä kaksi viikkoa.
Mietittiin jo toisia tuubeja mutta nyt olleet korvat kunnossa tuon jälkeen.
Pojalla tuubit lykkäsivät märkää korvasta ulos,kun tulehdus.

Samalla kertaa siis tehtiin molemmat ja normaalisti sai jo olla seuraavana päivänä paitsi ei kuumaa syötävää ja juotavaa.
Ei poika ainakaan valittanut mitään syödessä ja lääkärikin sanoi että nykyään niin pieni homma ettei aiheuta suurta kurkkukipua.

 
Amaryllis
\
Alkuperäinen kirjoittaja 30.12.2005 klo 22:03 mammammaa kirjoitti:
\
Alkuperäinen kirjoittaja 30.12.2005 klo 21:16 vieras kirjoitti:
Esikoisella ne pysyi noin kaksi vuotta joka on kuulema harvinaista kuopuksella puoli vuotta ja nyt on toiset pysyny kuukauden. Sellainen vuosi on kuulema keskiarvo.
Mites sitte kun ne irtoaa? Uusi tilannearvio vai automaattisesti uudet putket?
Kuopuksella on ollut putket nyt vuoden verran ja ovat kai pois lähdössä. Pari päivää sitten käytiin lääkärissä (flunssan jälkitautina keuhkoputken tulehdus...), niin lääkäri totesi, että kun putket tulee pois niin sitten näkee alkaako kierre uudestaan. Tähän tautiin ei ole vielä tullut korvatulehdusta kaupan päälle ;)

Tytöllä on kerran vuoden aikana toinen korva vuotanut flunssan yhteydessä. Silloin käytiin näytillä tk:ssa, ei ollut tulehdusta mutta viikon verran korvasta vuoti jotain töhnää. Ehkä oli vaikkua, ehkä jotain tulehduseritettä, jäi ikuiseksi arvoitukseksi :eek:
 
Meidän tarina: tytöllä alkoivat korvatulehdukset 1kk iässä ja niitä tuli joka kuukausi kunnes 9kk iässä putkitettiin. Sen jälkeen on ollut VAIN YKSI tulehdus, ja neiti on pian 4-v. Viimeinen putki lähti pois reilu puoli vuotta sitten, eli tosi kauan pysyivät.

Eli suosittelen omien kokemusten pohjalta putkitusta! Tulehduskierteen katkeaminen on todella suuri asia!


 
Meidän esikoisella korvatulehduksia 1v. iästä 1.5v. ikään ehti olla noin kymmenen. Sitten päästiin putkitukseen ja risojen poistoon. Putket pysyi korvissa noin vuoden. Tämän vuoden aikana oli muutama korvatulehdus, mutta niistä ei ollut mitään ongelmaa, koska märkä valui korvasta ulos. Ja niin muuten, meillä oli ehtinyt esikoiselle tulla liimakorva kumpaankin korvaan tämän puolen vuoden aikana, kun hän korvia sairasti. Tämä aika eli vuodesta puoleentoista vuoteen on erityisen tärkeää lapsen puheen kehityksen kannalta.(tämän minulle kertoi puheterapeutti)
Meillä kun esikoisella oli liimakorva molemmissa korvissa (hän ei ole kuullut sanoja tai ei ole kuullut niitä oikein), niin voi olla että siinä olisi "syy" esikoisemme puheen viivästymiseen... No nyt hän kuitenkin jo puhuu suhteellisen hyvin ja puheterapiaan ei ole tarvetta.. Putkituksen jälkeen hänellä on ollut pari-kolme tulehdusta. Kerran on tärykalvokin itseksiin puhjennut. Toivotaan, että korvat alkaisivat olla paranemaan päin ja korvatulehdukset alkaisivat jäämään...
 
Kiitoksia vastauksistanne!

Päätöksemme on, että katsomme kuukauden tai kaksi eteenpäin ja jos tulee tulehduksia, viemme lapsen putkitettavaksi.
Ihan nyt vielä tältä istumalta emme ole halukkaita häntä viemään operoitavaksi.
 
Vielä yksi vastaus, joka ehdottomasti kannattaa putkitusta. Molempien lasten korvat putkitettu kerran, molemmilla putket pysyneet paikoillaan lähes vuoden ja kummankin korvatulehdukset ja muutkin flunssasairaudet loppuivat kuin seinään. Vanhemmalla pojalla leikattiin putkituksen yhteydessä myös kitarisat, nuoremmalla ei ja sama tulos on molemmilla, ei tulehduksia.

Vanhemmalla lapsella oli yksi korvatulehdus putkien aikana viime sykynä, kun korviin pääsi kylpylässä ollessa vettä hieman reilummin (tulppa irtosi), mutta märkä todellakin tuli aivan itsestään ulos. Selvittiin yhdellä Panadolilla yötä vasten siitä tulehduksesta.

Minä olen suojannut korvat vedeltä ehkä liiankin tarkasti suosituksiin nähden, mutta putket on pysyneet hyvin paikoillaan ja ongelmia ei ole ollut. Kaveri, joka ei käytä tulppia esim. normaalin saunan+suihkun yhteydessä, kertoi, että hänen molemmilta lapsiltaan tulpat irtosivat jo parin kuukauden kuluttua. Johtuuko suojauksesta vai ei, kannatan kyllä korvien pitämistä kuivina putkien aikana.
 

Yhteistyössä