Koska tämä kivikautinen laki oikein muuttuu? (Biologisen isän oikeuksista)

[QUOTE="Minka";28221275]Tarkoitat ilmeisesti Mikael Jämsäsen tapausta?
Miku on kaverini ja tyttärensä täytti tammikuussa 4v. Oikeus ei uskalla ottaa käsiteltäväkseen ns. ennakkotapausta joten sieltä ei juurikaan apua ole tullut. Äiti miehensä kanssa on myös tehnyt kaikkensa jarrutellakseen käsittelyä. Tytär on Mikun kaksoisolento, mitä kuvista olen nähnyt, ei ole epäilystäkään kuka isä on! Itselläni pari kuukautta nuorempi tytär kuin Mikun tytär ja tekee pahaa hänen puolestaan. Hän on niin hyvä lasten kanssa. Perustanut Lasten oikeuksien tuki ry:n eli kunnioitettavasti energiaa ajaa asiaa muidenkin puolesta. Oli viime eduskuntavaaleissa ehdokkaana mutta harmi vain ei päässyt sisään.[/QUOTE]

Kurja juttu. : /
 
Eräs tietämäni tyyppi oli yhden illan suhteessa (nainen halusi raskaaksi ja mies ei tuota tiennyt).
Kun sitten nainen raskaana, niin sanoivat (pariskunta) hänelle, että joko antaa asian olla tai makselee
elatusmaksuja. Lapsettomuushoitoa reiluimmillaan?
Mielestäni isyystestin voisi tehdä aina automaattisesti vaikka ei asia minulle ole mitenkään ajankohtainen
eikä kaiketi tulekaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja äijä-69;28226770:

Hmm, kaksipiippuinen asia. Olisihan se tärkeää biologisen isän ja lapsen kannalta, mutta kallista. En ole varma, seuraako totuuden paljastumisesta aina vain hyvää, kun perheitä menee rikki ja lapsia jää isättömiksi. Maahanmuuttajaperheessä voi myös olla vaarallista jäädä kiinni pettämisestä, jos kulttuurissa suhtaudutaan ankarammin avioliiton ulkopuolisiin suhteisiin kuin täällä.
 
Kyseessä olisikin lapsen oikeus vanhempiinsa joka käsittääkseni on kirjattu kirjoihin ja kansiin...
 
"vieras"
Mun mielestä se biologinen isä vois miettiä ennenkuin alkaa vehtaamaan naimisissa olevan kanssa (ja yleensäkään kenenkään kanssa ilman kunnollista perhesuunnittelua jne, ei ne vahingot niin vaan tapahdu jos itsensä hillitsee). Sama toki pätee naiseen, mutta kumpikin samanlaista pohjasakkaa siinä vaiheessa että olkoon laki miten vaan.
 
"vieras"
Alkuperäinen kirjoittaja äijä-69;28226770:
Eräs tietämäni tyyppi oli yhden illan suhteessa (nainen halusi raskaaksi ja mies ei tuota tiennyt).
Kun sitten nainen raskaana, niin sanoivat (pariskunta) hänelle, että joko antaa asian olla tai makselee
elatusmaksuja. Lapsettomuushoitoa reiluimmillaan?
Mielestäni isyystestin voisi tehdä aina automaattisesti vaikka ei asia minulle ole mitenkään ajankohtainen
eikä kaiketi tulekaan.
Tietämäsi tyyppi ei sitten tiennyt ettei kannata ilman kumia alkaa hommiin, eli ihan omasta tyhmyydestä kärsii hänkin - ai niin, naisen vikahan se taas oli?
 
Mollie
Alkuperäinen kirjoittaja äijä-69;28226770:
Eräs tietämäni tyyppi oli yhden illan suhteessa (nainen halusi raskaaksi ja mies ei tuota tiennyt).
Kun sitten nainen raskaana...
Tietämäsi tyyppi ei sitten tiennyt, että yhdenillan jutuissa kannattaa käyttää kondomia?
 
Mollie
Tietämäsi tyyppi ei sitten tiennyt, että yhdenillan jutuissa kannattaa käyttää kondomia?
Anteeksi derail.

Alkuperäisestä asiasta olen samaa mieltä, tuo Mikael Jämsäsen juttu on aika kauhea. En missään nimessä kannatta kaikkien vastasyntyneiden testausta, jota joku täällä ehdotti, mutta tuollaisissa tilanteissa on ihmisoikeusrikos, jos ei pääse todistamaan isyyttään lapseen, jonka kanssa on ehtinyt asua ja kasvattaa omanaan.
 
En minäkään nyt erityisesti kannattaisi kaikkien testaamista. Puhallusratsiaankaan sitä ei voi verrata, ellei sitten noita isyystestejä tehtäisi arvalla vaikkapa sille kymmenelle prosentille. Ihan joka ikisen testaaminen, vaikka lapsen äiti ja isä molemmat sanovat ettei ole tarpeen, eikä kukaan ulkopuolinenkaan ehdota toista isäehdokasta, tuntuisi jo melkoiselta ylilyönniltä.

Lapsen oikeus olisi toki saada tietää biologinen isänsä, mutta siinä kymmenyksessä, jossa "isä on väärä" lapsi kuitenkin saa itselleen rakastavan kasvatti-isän, ja biologinen isä ei ole ilmeisestikään kiinnostunut kyseisestä hommasta. Katsoisin, että läsnäoleva isä on isompi asia lapselle kuin oikea nimi paperissa.

Toisaalta en kaikkien testaamista erityisesti vastustaisikaan, mikäli se ei tuota haittaa vauvalle, eikä kovin suuria kustannuksia yhteiskunnalle/lapsiperheille. Tällä hetkellä tuollainen testaaminen ei taida kuitenkaan olla kovin edullista. Ja jos noihin labroihin ei panostettaisi kunnolla, niin sitten muiden testien jonot kasvavat jne. Pragmaattisempi vaihtoehto kuitenkin olisi se, että jonkun täytyy sitä isyystestiä pyytää.
 
Ei, jos testillä on jo todettu isä lapselle.
No, näitä todettuja "varmoja" tapauksia ei liene kovinkaan paljoa. Olisihan se sinänsä aika mielenkiintoinen tilanne että minäkin voisin käydä koko naapuruston kakarat läpi ja vaatia isyyden tutkimista. Vähän samalla tavalla kuin nykyään voi tehdä kaikille naapuriperheille kiusaa ja tehdä aiheettomia lastensuojeluilmoituksia.
 
Voihan samanlaista kiusaa tehdä jo nyt mikäli nainen ei ole naimisissa? Vai riittääkö se, että esim. avopuoliso on tunnistanut lapsen, ja silloinkaan ei saa tulla enää ulkopuolinen vaatimaan?

Tuossa oli juuri toinen ketju sellaisesta isästä, joka ei ole biologinen, mutta on ollut lapsen ainoa isä monta vuotta, ja eron jälkeen ei ole oikeutta lasta tavata. Kyllä jotain pitäisi jo tehdä näillekin kivikautisille laeille. Mutta kai siellä mieluummin säädetään tupakanpiilottamislakeja yms. hemmetin tärkeää.
 
ukkomiehen on aika paha mennä vaatimaan isyyden tutkimista, sehän on käytännössä sama kuin väittää eukon käyneen vieraissa ja seurauksena olis taatusti pitkäaikainen matalapaine kamarin puolella

ainoa konsti on että jokaikinen vauva testataan
 
Ai että sen takia kaikki vauvat testiin kun jotkut ukkomiehet ei kehtaa pihtaamisen pelossa isyystestiä pyytää. Ihme touhua.

Eiköhän se ole lapsen etu sekin, että vanhempansa selvittävät mahdolliset uskottomuusepäilyt.
 
Viimeksi muokattu:
ukkomiehen on aika paha mennä vaatimaan isyyden tutkimista, sehän on käytännössä sama kuin väittää eukon käyneen vieraissa ja seurauksena olis taatusti pitkäaikainen matalapaine kamarin puolella

ainoa konsti on että jokaikinen vauva testataan
Voihan oma isyyden testata vaimolta salaakin. Ulkomaisia palveluja löytyy vaikka kuinka.
 
  • Tykkää
Reactions: Millenia
Oikeustajuton
Kenen oikeus tässä tapauksessa toteutuu? Ainakin sen isän. Ja sama laki kyseessä.

Kärsimme vuosia lapsettomuudesta, kunnes yllättäen tulinkin raskaaksi (olimme siis jo luovuttaneet hoitojen ym. suhteen) 15 vuoden avioliittovuoden jälkeen. Mies ilmoitti hyvin pian, ettei hän haluakaan ryhtyä isäksi, haki eroa ja muutti pois. Kuultuaan jälkeläisensä olevan tyttö, hän ilmoitti, ettei halua senkään vertaa osallistua lapsen elämään, sillä vain poika olisi kelvannut.

Koska olimme naimisissa vielä lapsen syntyessä, oli exäni automaattisesti lapsen isä, vaikka hän ilmoittikin, ettei halua osallistua lapsen kustannuksiin.

Olimme tytön kanssa kolmisen vuotta kahdestaan, kunnes exäni alkoi seurustelemaan yksinhuoltajaäidin kanssa. Tässä vaiheessa exä muuttui sitten hyvin lapsirakkaaksi, jolla oli sunnaton ikävä tytärtään. Ja tietysti minä olin se "paska akka", joka en ollut mahdollistanut isä-lapsi -suhdessa, vaikkei isää ollut näkynyt mailla eikä halmeilla, kun hän eli uutta nuoruuttaan.

Sovittiin lastenvalvojan luona tapaamisista, joita on nyt pikku hiljaa tihennetty ja pidennetty. Tapaamisissa painotettiin sitä, että mennään lapsen ehdoilla ja lapsen iän mukaisesti. Nyt tilanne on se, että lapsi on aina isältä tultuaan puolikuollut väsymyksestä, koska koko vierailun ajan kuljetaan kyläpäikoissa tai esitellään lasta kotona kuin näyttelyesinettä konsanaan. Kun yritän kertoa lapsen unen tarpeesta, niin olen taas "määräävä akka", joka puuttuu miehen elämään, sillä hänen luonaan lapsi jaksaa kyllä valvoa... Päivän tai parin tapaamisen jälkeen lapsella menee viikko aikaa toipumiseen. Mitään ohjetta en saisi antaa tai neuvoa, sillä kyllähän isä osaa. Ja takana on vasta muutaman kuukauden tutustumisjakso.

Tapaamisten välissä lapsen isästä ei kuulu pihahdustakaan, koska hänen pitää saada levätä välillä. Flunssaista lasta hän ei ota hoitoon, koska flunssa voi tarttua häneenkin jne.

Koville ottaa seurata tätä sivusta, kun lapsen etu ei näin äidin silmin juuri toteudu muuta kuin paperilla, mutta isällä on oikeus toteuttaa itseään, sillä olimmehan naimisissa lapsen syntyessä. Mitä tapahtuu sitten, jos tämä suhde, jonka vuoksi tätä esitystä pidetään, kariutuu? En uskalla ajatellakaan.
 
"vieras"
Ei oteta. Siitä tämä "kohu" lähtikin. Mies oli suhteessa naiseen, joka oli asumuserossa aviomiehensä kanssa. Kasvattivat biologisen isän kanssa vauvaa yhdessä muutaman kuukauden, jonka jälkeen nainen palasi aviomiehensä luo eikä biologinen isä ole sen jälkeen saanut tavata lastaan. Julmaa. :( Tämä mies on kovasti nyt ajamassa lakimuutosta.
Onko kyseessä se tapaus, jossa äidin aviomies on amerikkalainen. Siinä ei välttämättä Suomen lainsäädäntöön saatava muutos edes vaikuta.
 
"vieras"
[QUOTE="vieras";28227609]Onko kyseessä se tapaus, jossa äidin aviomies on amerikkalainen. Siinä ei välttämättä Suomen lainsäädäntöön saatava muutos edes vaikuta.[/QUOTE]

Tai siis aviomies amerikkalainen ja asuvat nyt Amerikassa. Ei siellä päde Suomen laki.
 
No, näitä todettuja "varmoja" tapauksia ei liene kovinkaan paljoa. Olisihan se sinänsä aika mielenkiintoinen tilanne että minäkin voisin käydä koko naapuruston kakarat läpi ja vaatia isyyden tutkimista. Vähän samalla tavalla kuin nykyään voi tehdä kaikille naapuriperheille kiusaa ja tehdä aiheettomia lastensuojeluilmoituksia.
No tuskinpa kauhean monilla on tarvetta tuohon.
 
Yhteistyössä