Koskas olette Lidlissä käyneet

Läysin edellisen kauppakassini kaapin perukoilta. Kaivelin sitä ja pohjalta löytyi hyvin säilynyt ja vain hieman haalistunut Lidlin kassakuitti vuodelta 2015 marraskuulta. Eli enpä ole kovin ahkeraan Lidliä käyttänyt. Ovat hieman etäälläkin. Kolme lähintä on 8 km, 10 km ja 9 km päässä. Joten siitä johtuu huono asiakkuuteni.
 
vierailija
Viikottain. Kauempana se on kuin S- tai K-kaupat, joten ihan joka ostokseen se ei sovellu. Mutta viikon peruselintarvikkeet tulee käytyä tekemässä vähintään yhtenä isompana kauppareissuna Lidukkaan.
 
Edellisestä kerrasta on useampi viikko, ehkä kesäkuussa kävin viimeksi. Lähin Lidl sijaitsee n 40 kilometrin päässä. Ei sinne ihan vasiten lähdetä, ehkä poiketaan, jos on siellä suunnalla muutakin asiaa. Viimeksi kun kävimme, totesimme, että hintataso vastaa paikallista s-markettia, mutta Lidlin heviosasto on vailla vertaa.
 

Yhteistyössä