kuinka huono olo siitä raskausmyrkytyksestä tulee?

Nalletar
Mulla on kaksi myrkytystä ollut. Suht lievinä, mutta kuitenkin labrat on lopuksi näyttänyt huonolta ja lapset on tarvinnut käynnistää/leikata. Olen voinut aivan erinomaisesti. Ekassa raskaudessa ei ollut ikinään mitään tuntuvaa oiretta, tokassa ihan vähän päänsärkyä. En olisi koskaan voinut uskoa, että tilanne on kuitenkin jo aika paha. MUTTA myrkytyksen laskettua olo on ollut kamala, olen tosin ollut huonossa kunnossa muutenkin.
 
Nalletar
Eli korostan, että omaan oloon ei kannata luottaa siinä asiassa. Myrkytyksen on tosi petollisia ja voi olla hyvinkin oireettomana. Kannattaa luottaa enemmän mm. verenpainemittariin.
 
vieras
Raskausmyrkytys ei lievässä tapauksessa yleensä aiheuta äidille huonoa oloa. Usein äiti tuntee itsensä varsin terveeksi. Jos tila pahenee usein tulee ylävatsakipua ja tärinää.
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Raskausmyrkytys ei lievässä tapauksessa yleensä aiheuta äidille huonoa oloa. Usein äiti tuntee itsensä varsin terveeksi. Jos tila pahenee usein tulee ylävatsakipua ja tärinää.
paitsi, mulla oli paha myrkytys ja olo oli korkeaa verenpainetta lukuunottamatta hyvä, ei siis huonoaoloa
 
vieras
Itse sitä myrkytystilaa vaan ei välttämättä tajua! Lievempinä oireina on ylävatsakipuja, näköhäiriöitä, turvotusta ja ärtyneisyyttä. Mutta sitten kun se "kohtaus" iskee kiukuttaa, tärisyttää, itkettää ja tuntuu, että on vihainen kaikille, kaikesta!
 
vieras
Oireet ovat aluksi lieviä mutta kun oikea raskausmyrkytys tulee niin siitä ei voi erehtyä. Raskaus pyritään käynnistämään tai suorittamaan leikkaus ennen kuin itse myrkytystila tulee. Myrkytys hoidetaan mangnesiuminfuusiolla ja silloin laitetaan myös katetri ja verenpainetta mitataan aluksi 15 minuutin välein. Jos veriarvot menevät huonoksi niin potilas siirretään tehohoitoon.
 
firequeen
minulla oli epämääräisen, sanoinkuvaamattoman epämukava olo ja pää kipeä... kun soitin ensineuvoon nainen puhelimessa vielä sanoi, että päänsärky kuuluu raskauteen... onneksi vaadin päästä näytille, sillä otettuaan minut jonon ohi lääkäri havaitsi silmieni arastavan valoa ja verenpaineet olivat pilvissä... iski ihan yllättäen se myrkytys ja parin päivän päästä jouduinkin sitten hätäsektioon
 
Nalletar
Jos se myrkytystila nousee nopeasti rajuksi niin sen varmasti tuntee, mutta jos kehittyy pikku hiljaa huonommaksi niin silloin elimistä tottuu ja niitä tuntemuksia ei välttämättä tule. Myös se hitaammin kehittyvä voi olla vaarallinen.
 
hmm, kiitos hyvistä vastauksista. huoli on tietty, ku sitä ei voi mitenkään ite varmaks tietää että onko vai eikö.
Mulla on tänään pitkästä aikaa särkenyt päätä ja sellassia kylmähiki kuumia-aaltoja tulee, mut ajattelin että johtuu kodin lämpimyydestä.. Kiukuttanutkin ja väsyttänyt kans.
No jos on tila huomena vielä sama, niin sit varmaa kandee varuiks soittaa ja mennä tarkistuksee..
 
Alkuperäinen kirjoittaja Nalletar:
Kannattaa se tarkistuttaa, jos vaan siltä tuntuu. Jos myrkytys on niin tietää sitten ainakin ottaa levon kannalta ja seurata tilannetta.
lepoa mun elämä täs vaan onki ollu :D
mut joo, maanantaina neuvola ni siel viimeistään saa tiedon. ellei tää muksu tuu ulos ennen maanantaita..
toivottavasti tulee.
 

Yhteistyössä