Heippa Maamiska! Kerron sinulle nyt tarinani, joka on hyvin tuore ja arka asia minulle. Mutta toivon että se antaa sinulle voimia, joita myös itse haen kertomalla asiasta 1.kerran täällä palstalla. Minullla on ihana perhe mies ja lapset 3poikaa 4v, 2,5v ja 4päivän ikäinen ihana vauveli. Raskausaika meni upeasti kuten aikaisemmatkin. Kuitenkin välillä mietin itsekin samoja asioita kuin sinä nyt, vaikka raskaus olikin erittäin toivottu. Meilläkin keskimmäisellä on iskenyt kova uhma päälle ja välillä tuntuu että olen aivan "helisemässä" pojan kanssa , keinot eivät riitä jne. Esikoinenkin on vasta 4.vanha ja aikalailla kiinni minussa, joka on myös välillä tosi rasittavaa, kun ei äiti saisi ottaa pienimpiäkään irtiottoja ilman itkuja ja selityksiä. Ajattelin minäkin välillä, että onkohan mulla tuolla yläpäässä kaikki ihan kohdallaan kun vielä 3.lapsen halusin näin pienillä aikaväleillä. Riittääkö aika kaikille ja ennenkaikkea miten jaksetaan rumbaa kun nytkin on jo tekemistä. Loppuraskautta kohden uuden tulokkaan ensinäkeminen kuitenkin vei voiton. En olisi millään malttanut odottaa ja toivoin jo vko:lla 35 vauvaa syntyväksi mahdollisimman pian, kun lääkärikin totesi painoarviossa pojan olevan jo noin 3500-3800G. No mutta aika vain kului ja minä lyllersin massuni kanssa vilpereitteni perässä minkä kerkisin. Kunto on ainakin pysynyt hyvänä ja mieli pirteänä ulkoilun ja muiden menojen ansiosta. Olen aina ollut kova liikkumaan lasteni kanssa. Vaikka lähteminen olisi joskus kuinka vaivalloista, niin se on sen väärtti. Puistoissa tapailen muita äitejä ja saan juttuseuraa minkä poikien perässäjuoksuilta kerkiän. (4v. ei enää juoksuta ja kyllä se 2,5 v:n kanssakin pian helpottaapi.) Toisinsanoen sisälle ei kannata jäädä masentumaan ja lapsetkin on paljon rauhallisempia kun saavat ulkoilla paljon toisinsanoen elämä helpottuu. Stressiä ei kannata ottaa päivärutiineistakaan, sillä mihinkäs sitä on kiire kun saa olla lasten kanssa kotosalla. Kelloa ei tarvitse tuijottaa. Siitä hermostuvat vain lapsetkin, jos on aina mentävä esim. ulos kellon tarkkaan. Esikoinen aloitti syksyllä seurakunnan päiväkerhon ja se on ollut aivan mahtavaa. Poika tykkää käydä siellä kovasti, on saanut uusia kavereita ja on ihana huomata kuinka hän oppii uusia asioita ja nauttii siellä käymisestä. Kerho on mahtava tukipilari lapsemme kasvatuksessa.
:flower: :flower: Ystävistä ja sukulaisista kannattaa pitää kiinni. Tärkeää ei ole kuinka usein pitää yhteyttä tai ehtii kyläilemään. Helpointa on melkein tavata ystäviä omassa kodissa siis pyytää kylään aina oman jaksamisen ja muiden päivärutiinien mukaan. Aina ei jaksa soitellakkaan, kun puhelimessa ei kerkiä juttelemaan. Siksi olen aina sanonut, että meillä saa tulla käymään, jos vaan kotona ollaan. Jos on menoja tai ei jaksa ottaa vastaan, senkin voi sanoa suoraan. Ystävät ovat myös kantava voima, joihin voi luottaa niin ilon kuin surun hetkellä ja jaksamisen äärirajoilla. Toisinsanoen ota heidät rohkeasti mukaan perheesi elämään. :hug:
Keskiviikkona 24.11 potra poikavauvelimme sitten vihdoin syntyi rv.39+1 terveenä ja hyvinvoivana. Synnytys oli aivan upea, suorastaan täydellinen kokemus. Olimme mieheni kanssa aivan haltioissaan. Mieheni lähti kotiin hoitamaan isompia poikia ja me jäimme pikkusen kanssa lepäämään. Tarkoituksemme oli kuitenkin kotiutua jo seuraavana päivänä, jos vain pojalla on asiat kunnossa. Olin todella pirteä, eikä päivärytmikään ollut mennyt sekaisin, kun poika syntyi klo. 8.28, hyvin nukutun yön jälkeen. Vauva nukkui ja minä kirjoittelin tekstareita tutuille onnellisesta perhetapahtumastamme. Hoitaja kävi kyselemässä vointiani, joka oli todella hyvä, olin onnellinen. Yhtäkkiä muistin asian, joka oli lähes unohtunut tämän onnellisuuden varjoon. Minunhan piti puhua nyt synnytyksen jälkeen patista rinnassa, jonka olin huomannut suht` alkuraskaudesta. Saisi senkin asian pois päiväjärjestyksestä ja elämä jatkuisi normaaliin malliin. En kerro tässä patin löytymisen alkutarinoita, sillä siihen tarinaan voi tutustua tämän saman palstan äitien terveys osiossa aiheeseen `patti rinnassa`, jonka aloitin, kun asia alkoi vaivaamaan minua raskauden aikana. No kerroin tästä omahoitajalle ja hän lääkärille, joka tuli tutkimaan minut. :ashamed:
Maailmani alkoi murenemaan tuli suuri huoli, kun lääkäri kertoi että rinnassa on kanamunankokoinen patti ja asia täytyy tutkia kiireellisesti. Seuraavana päivänä ultra, mammografia ja ohut neula näytteitä, tässä järjestyksessä, jos lääkäri toteaa että tarve vaatii. Huoli tuli, mutta sain nukuttua yön suht rauhallisin mielin poika rinnalla, kun ajattelin että huomenna se sitten on kotiinlähdön aika.
Hoitaja vei minut alakertaan ja jäin odottelemaan aulaan, kuten muutkin tutkimukseen menijät. Jännitys kuitenkin kasvoi ja kaikenlaisia `mörköjä ` pyörähti mielessä. Vihdoin tuli vuoroni. Hytisin vilusta ja pelosta tutkimuspöydällä, en tiedä kumpaa se enemmän oli, mutta paskanko väliä, sillä kohtahan tämä on ohi ja elämä jatkuu ajattelin. Lääkäri veivasi ultraa rinnallani ja kainalon alueella ja minä seurasin hänen naaman ilmeitään, jotka ei paljoakaan kertoneet. Kovasti räpsi kuvia vaan. Hoitaja taustalta kysyi tarvitseeko muita tutkimuksia. Lääkäri vastasi KAIKKI. Silloin aloin tosissaan pelätä ja tajusin missä mennään. Otettiin mammograria, joista näin kuvat seinälllä tullessani takaisin huoneeseen. Kysyin onko kuvat minun. Lääkäri selvensi, kyllä tuossa vasen ja tuossa oikea rinta. Ja kyllähän minä ne tunnistin ja siellähän se perhanan kananmunan kokoinen patti näkyi aivan selkeästi. No eikun taas pöydälle makaamaan ja lääkäri ryhtyi ottamaan ohutneulanäytteitä. Niitäkin täytyi ottaa loppujenlopuksi peräti 4kpl. Makasin edellleen tutkimuspöydällä ja lääkäri alkoi selostaa että tutkimukset on nyt tehty ja lähettävä lääkäri odottaa minua osastolla ja kertoo kuinka jatketaan. Lähettävä lääkäri oli kuitenkin pyytänyt että "minä alustan ja kerron sinulle jotain aluksi: sanoi lääkäri. Yhtäkkiä syvä hiljaisuus lääkärin ilme muuttui haudan vakavaksi, hän tarttui minua kädestä kiinni ja sanoi " ja nyt minä sinulle sitten kerron, että olen todella pahoillani, hiljaisuus, sinulla on pahanlaatuinen rintasyöpä. Jouduin täyteen paniikkiin, en muista edes täysin tarkkaan mitä sanoin tai mitkä näistä on ajatuksia ja mitkä puhetta mutta nämä asiat tuli esiin ensimmäisinä päässäni, jossa oli täysi sekamelska päällä. VOI EI MITES POJAT, KUINKA KERRON, MITEN SELVIÄVÄT TÄSTÄ kuinka kauan, koska, vuosi , joulu, ensi viikolla. APUA, AUTTAKAA, EI MULLE, HERÄTTÄKÄÄ TÄSTÄ PAHASTA UNESTA, MITEN KERRON MIEHELLE, POJILLE, SUKULAISILLE YSTÄVILLE, EIHÄN TÄLLÄISTÄ VOI TAPAHTUA MEILLE, APUA EN HALUA KUOLLA, HALUAN ELÄÄ, OLLA PERHEENI KANSSA, ÄLKÄÄ VIEKÖ HEITÄ MINULTA, MITÄ PAHAA OLEN TEHNYT, EI HEMMETTI MUN MIEHEN JA LASTEN TARVITSE KOKEA TÄLLÄISTÄ. MINÄ KYLLÄ KESTÄN, MUTTA ÄLKÄÄ TEHKÖ TÄTÄ HEILLE, EIHÄN TÄLLÄISISTÄ LUE KUIN LEHDISTÄ, EI TÄÄ VOI OSUA MUN KOHDALLE. TÄTÄKÖ SE ENNUSTI, TÄHÄNKÖ SE VALMISTI, SE SUURI ONNEN TUNNEN ELÄMÄSSÄ, JOTA OLEN KOKENUT NYT NOIN VIISI VUOTTA. ELÄMÄ ON ILMEISESTI OLLUT LIIAN TÄYDELLISTÄ. ÄLKÄÄ OTTAKO MINULTA TÄTÄ ONNEA POIS, HALUAN VAIN PITÄÄ PERHEENI, MUUTEN OLEN VALMIS LUOPUMAAN VAIKKA PUOLESTA KROPASTANI. TÄTÄ PYYDÄN, ANELEN NUORIMMAINEN TUHISIJA NYT TÄSSÄ RINNALLANI, HÄN ON ANSAINNUT ÄIDIN, ÄIDIN JOKA RAKASTAA HÄNTÄ YLI KAIKEN JA ON VALMIS KESTÄMÄÄN MITÄ TAHANSA POIKANSA ETEEN KAIKKIEN POIKIENSA ETEEN. EI EN AIO LUOVUTTAA TAISTELEN VIIMEISEEN ASTI PERHEENI PUOLESTA TOIVOTTAVASTI HE JAKSAVAT SILLÄ TÄSTÄ ON VAIN KAKSI TIETÄ, TOIVOTTAVASTI ARPA ONNI OLISI TÄLLÄ KERTAA SUOTUISAMPI MEILLE. VAI OLENKO JO PYYTÄNYT JA TOIVONUT LIIKAA ELÄMÄSSÄNI. HYVÄ HALTIJA, JUMALA, KUKA SITTEN OLETKIN SE EI OLE MINULLE VIELÄ TÄHÄN PÄIVÄÄN SELVINNYT. MUTTA TOIVON ETTÄ SAAN SINUUN YHTEYDEN PIAN SILLÄ KESKIVIIKKONA ON SEURAAVA TUOMIONPÄIVÄ JA EN KESTÄISI ENEMPÄÄ. TÄMÄ ON NYT PAKETISSA. SAIN PURISTETTUA KAIKEN ITSESTÄNI TÄLLE PALSTALLE. LUKEE KUKA HALUAA JA JOKA EI YMMÄRRÄ ANTAA OLLA. ENSIMMÄINEN ISO ASKEL ON OTETTU JA TÄSTÄ ON HYVÄ JATKAA ETEENPÄIN. TOIVON VAIN ETTÄ JOULUPUKKI TOISI MEILLE REPUSSAAN UUDEN MAHDOLLISUUDEN. SE RIITTÄISI MEILLE LAHJAKSI VAIKKA LOPPUIÄKSI. JA KIITOS TÄHÄNASTISESTA MAHTAVASTA ELÄMÄSTÄ!
:hug: :heart:
Yritän tosissani käväistä ennen joulua yksinäni...ilman poikia.Kyllä pysäytti ja olen sanaton. :hug: :hug: :hug: Kerro pojille :hug: -terveiset.Saakoon se isonpikin köriläs ihan pienen.Ja pyydä apua...olen silti lähellä vaikka kaupungin rajan ulkopuolella.