Kuinka kauan mennyt aikaa synnytyksen käynnistämisestä vauvan syntymään?

No pojasta puhkaistiin kalvot, mutta piti avittaa myös tipalla. Tippa kun laitettiin, meni siitä reilu 5h että syntyi...kokonaiskesto kalvojen pukaisemisen aiheuttamista ensimmäisistä supistuksista itse syntymään 6,5h.
 
ekaa lasta odottaessa tabletteja annettiin useina päivinä yhteensä 5vrk..välissä synnytyssalissa tipassa..mitään ei tapahtunut..viimeisenä päivänä käynnistystabletti..päivä kävelyä sairaalassa portaita ylös..alas..lopulta käynnistyi.. toisen kohdalla päädyttiin leikkaukseen kolmannen kohdalla sain yhden tabletin aamulla... iltaa kohti kovia supistuksia.. kävelin ympäri sairaalaa..sanoin kätilölle että kohta tulee muuten lapsivedet..katsoi kummissaan..käyrään n10min ja poks lapsivedet ja synnytys lähti käyntiin...:))
 
keskiviikkona aloittivat käynnistyksen illalla kotia perjantaina uudelleen käynnistykseen illa puoli 8 kotia ja 12 takas sairaalaan tyttö synty lauantai aamuna 9 aikaan.

Ei ollut tämmöinen synnytys kätilöllekään kovin tuttu kun ihmetteli välillä kun omat supistukset loppukin kesken ja laitettiin lisä potkua



 
esikoisen kohdalla käynnistämisestä ( yhteensä puolitoista tablettia)(sain myös tippaa välissä, poika syntyi 21h päästä.

kuopus olikin sitten nopeampi sain puolikkaan käynnistys tabletin ja tyttö syntyi siitä 3 h päästä.
 
Kakkonen käynnisteltiin tabletin puolikkaalla aamulla ja toisella lähti käyntiin ja illalla syntyi vähän yli 10. Kolmonen käynnisteltiin n. klo 14 tipalla ja synnytys käynnistyi n. 14.45 ja syntyi illalla 18.36. Eli saman vuorokauden puolella molemmat. Kohdunsuu oli auki n. 3-4 cm kun synnytykset käynnistettiin.
 
Tipalla käynnistetty kokemus x 1 löytyy.
Aamulla aloitettiin tippa ja meni 6h ennenkuin mitään alkoi tapahtua.
Lääkäri tuli kierrokselle ja totesi tutkimuksen jälkeen että osastolle nukkumaan vaan ja aamulla uusi yritys.
Mutta kun lääkäri oven sulki,alkoi eka supistus ja 1,5h kun vauva maailmassa.
 
Minulle annettiin päivän aikana yhteensä kolme kertaa cytotec-murunen, ei näkyvää vaikutusta. Vedet menivät yllättäen seuraavana aamuna ja tyttö syntyi siitä kuuden tunnin päästä. Yhteensä siis käynnistyksn aloittamisesta syntymään meni noin 28 tuntia.
 
sain yhden cytotec murusen klo 11. enempää ei lääkkeitä annettu pojan sydänäänien takia. poika syntyi kuitenkin samana iltana klo 23.16, ja synnytyksen kestoksi merkittiin 3,5tuntia.
eli siitä yhdestä aamulla saadusta pillerinmurusta käynnistyi :D
 
Eka käynnistettiin tipalla klo 13.00 vauva syntyi klo 15.06, kolmas cytoteceillä, eka muru laitettiin aamulla, toinen iltapäivällä, supparit alkoi klo 20.00, vauva syntyi 23.50.

Neljättä alettiin käynnistää maanantai-aamuna tipalla, jatkettiin tiistai-aamuna cytotecilla suun kautta ja iltapäivällä tipalla, keskiviikko-aamuna laitettiin taas tippa ja iltapäivällä klo 13 puhkaistiin kalvot, suppareita tuli ja meni, mutta synnytys päättyi kiireelliseen sektioon klo 19... :kieh:
 
keskiviikkona aamulla aloitettiin cytotecilla käynnistys
-> torstaiaamuna kotiin
-> perjantai kotona
-> launtaina taas cytotecia aamusta
-> sunnuntai cytotecia koko päivä
-> maanantaina aamulla kotiin
-> tiistai kotona
-> keskiviikkona aamulla cytotecia
-> alkuillasta puhkaistiin kalvot ja tippa avuksi
-> 9 tunnin päästä kalvojen puhkaisusta syntyi vihdoinkin torstai aamuyöllä vauveli

Käynnistykset aloitettiin 40+0 ja vauva syntyi 41+1
 

Yhteistyössä