kuinka kertoa miehelle?

nyt pitäis saada jonkun kohtalo toverin apuva tälläseen tilanteeseen, kun en osaa/uskalla kertoa miehelle haluavani erota :'( meillon kaksi lasta ja naimisissakin ollaan..miehessä ei ole mitään vikaa, muutakuin se etten yksinkertaisesti rakasta sitä. Olen sanonut hänelle että tunnen pelkkää ystävyyttä sitä kohtaan, mutta se ei ota sitä vakavasti..haluaa vain olla se on ollut kerran aikasemmin kihloissa ja ex lähti toisen miehen matkaan, niin sanoi mulle että sillä hajoaa pää jos mäkin lähden. Joten en uskalla nyt muuttaa pois kun pelkään että se masentuu tai tms..mutta mä en jaksa enää olla vain niikuin ei olisi mitään..itte täs sekoaa!!!!!en halua herätä 50v. ja hoksata että elämä meni siinä onnettomana..KUINKA VOIN KERTOA SILLE? Tämä tunne ei ole yhtäkkinen vaan jatkunut jo 3 vuotta, niin eikaise lähde enää poiskaan..tosi sekavaa tekstiä, mutta kiitos jos joku osaisi neuvoa mua!!!!!! :ashamed:

 

tuollaisesta ei minulla ole valitettavasti kokemusta. Oletko miettinyt, listannut oikein paperille plussat ja miinukset, kumpia on enemmän? Ja olisiko mitenkään apua siitä jos saisitte lapset esim yökylään johonkin sukulaiselle, ja puhuisitte oikein kunnolla ja rauhassa, myös siitä mitä mies haluaa. Kuullostaa minusta vähän siltä että taitaa mies pelätä enemmän yksinolemista kuin sinä? Vai onko mukana jo joku kolmas osapuoli?
Muuten en ole ollenkaan varma, että voiko toiseen rakastua uudelleen jjos parisuhde on täysin näivettynyt ja toinen tuntee totaalista kyllästymistä eikä lämpimiä tunteita ole lainkaan.

En oikein muuta osaa sanoa kun että jos et halua pohtia samaa tilannetta uudelleen ja uudelleen, ota itseäsi niskasta kiinni ja puhukaa. Ja puhukaa ja miettikää kuinka se eläminen ilman toista sujuisi. Tsemppiä ja toivottavasti saatte jonkun ratkaisun aikaiseksi :hug:

 

Ymmärrän tunteesi. En osaa muuta sanoa että asiasta vaikeneminen ei auta vaan pahentaa tilannetta.

Elämäsi on väärin sinua ja miestäsi kohtaan. Muuta en osaa sanoa kun mieti tarkkaan onko se todella ero jonka haluat ja jos siihen tulokseen pääset niin kerro miehellesi totuus sillä niin on parenpi se satuttaa mutta on oikea teko kaikkia kohtaan.

Olen itse aikoinaan elännyt todella rankan eron jonka takia masennuin ja tuntui että kaikki loppuu siihen paikkaan mutta elämä jatkui kunhan surin suruni loppuun ja näin auringon :hug:

Voimia sinulle ja miehellesi.............. Voit vaikka laittaa yv niin jutellaan lisää jos haluat.

 

niinkuin sanoin ei miehessä mitään vikaa todellakaan, mutta mä en vain rakasta yhtään..se tulee lähelle niin tekis mieli juosta kiinaan asti!!pitäiskö sitä jatkaa lasten takia..puhuminen ei auta..ei ne tunteet sillä tullut takaisin mä en haluais satuttaa sitä, mutta kai mä nytkin satutan kun en oo 100% mukana. sitte siinä on viälä semmonen juttu, että mä en luata pätkääkään siihen..se petti mua suhteen alussa jäi rysänpäältä kiinni ja väitti että ne keskusteli vain..kyllä elämä joskus potkii päähän!!!!

 

Voi kuinka suuresti toivon ettette eroaisi vaan jaksaisitte vaikeita aikoja vielä hetken ja yrittäisitte löytää niitä pieniä ilonaiheita eloonne. Muistelkaa suhteen alkuaikoja ja sitä mihin silloin toisissanne ihastuitte.

Muistakaa että tekemisenne vaikuttaa myös lapsiin ja se vaikutus voi tulla esiin vasta myöhemmin. Olen itse ajatusmalliltani enemmän sellainen vanhan kansan ihminen ja en toivo kenellekään eroa, varsinkin jos kuvioissa on jo lapsia. Niitä lapsia pitää suojella ja aikuisten täytyy ymmärtää olla toisiaan kohtaan kärsivällisiä ja pitkäpinnaisia.

Mielestäni me aikuiset teemme eropäätöksen liian helposti tänä päivänä ja luulen että hyvin usein teemme päätöksen omista, itsekkäistä syistä. Haluamme itsellemme parempaa, helpompaa elämää...

 

Mulla oli vähän aikaa sitten pitkään sellainen olo etten rakasta miestäni. En vain pystynyt jättämään häntä. En tiennyt miten olisin sen tehnyt. Sitten kerran riidan yhteydessä sanoin, että en rakasta sinua enää ja haluan erota. Mies sitten pakkasi laukun ja lähti. Hän oli viikon pois ja ikävä mulle tuli häntä... Sitten sovittiin että yritetään vielä. Sen jälkeen vietettiin enemmän aikaa yhdessä ja käytiin yhdessä juhlimassakin kun saatiin lapsi kummitätin luo hoitoon. Nyt elämä hymyilee ja rakkautta riittää.
Suosittelen että kokeilette olla vaikka jonkin aikaa erossa ja mietit asioita rauhassa. Jo viikonkin ero voi tehdä suhteelle ihmeitä. Arki vai joskus sokaisee ja saa uskomaan että rakkautta ei ole...

 

\

niinkuin sanoin ei miehessä mitään vikaa todellakaan, mutta mä en vain rakasta yhtään..se tulee lähelle niin tekis mieli juosta kiinaan asti!!pitäiskö sitä jatkaa lasten takia..puhuminen ei auta..ei ne tunteet sillä tullut takaisin mä en haluais satuttaa sitä, mutta kai mä nytkin satutan kun en oo 100% mukana. sitte siinä on viälä semmonen juttu, että mä en luata pätkääkään siihen..se petti mua suhteen alussa jäi rysänpäältä kiinni ja väitti että ne keskusteli vain..kyllä elämä joskus potkii päähän!!!!

Suo minun sanoa ystävällisessä hengessä, ettei kuulosta siltä että olet kuollettanut tunteesi miestäsi kohtaan. Jos et voi luottaa häneen, tuntuu että sinulla on negatiivisia tunteita häntä kohtaan. Oletko miettinyt, että yrität alitajuisesti tukahduttaa turvattomuuden tunnettasi ja naamioida sen niin ettet muka välittäisi ? Jos oletkin joutunut tukahduttamaan välittämisesi ja antaumuksesi hylätyksi tulemisen pelossa, silloin olet jumissa pelkosi kanssa ellet selvitä sitä juurta jaksain. Puhuminen ei autakaan ellei sitä ota tosissaan ihan niitä syvimpiä kipuja myöten - ja se vaatii rohkeutta ja varmasti kyyneleitäkin.

Minusta kuulostaa, että teillä on vielä hyvät mahdollisuudet jatkaa yhdessä kunhan selvitätte nuo vanhat jutut pois mielestä painamasta. Kannattaa käydä puhumassa vaikka kirkon perheneuvonnassa tai muualla jossa on puolueeton ja kannustava ilmapiiri. Pahimmassa tapauksessakin voit silti todeta että olet ainakin yrittänyt kaikkesi yhdessä miehesi kanssa ja antanut suhteelle uuden alun mahdollisuuden jonka se kaiken yhdessä koetun jälkeen ansaitsee.

Se ruoho ei todellakaan ole vihreämpää aidan takana, joten kannattaa tosiaan pistää niitä plussia paperille kuten joku ehdotti ja katsoa yltääkö niihin joku toinen tietämäsi henkilö arkielämässä.

Usein se paras kaveri on kuitenkin ihan niin lähellä ettei edes huomaa, ja kun sitten jättää tarpeeksi kauan huomiotta niin unohtuu miksi siinä olikaan niin hyvä olla että aivan unohti - siis miehillä kuulemani mukaan näin, vaikka vaimo katseella anoisi hellyyttä ja huomionosoituksia.

Toivon että saatte asiat selvitettyä. Perheenä on aina paljon helpompaa toimia suuressa maailmassa, vaikka suhteiden tuoreena pitäminen vaatiikin kaikilta jäseniltään saman panoksen ja välillä pitää toista herätellä ihan tosissaan :heart:

 

haluaisin vielä sen verran selventää, että oltiin vikko erossa kun mies lähti kauas töihin, nii olin sen viikon todella onnellinen..kaikki tuntui paremmalta ja jaksoin lapsiakin enemmän, mutta kun rupesi se aika lähestymään että hän tulee kotiin, niin menin taas aivan maihin. Ja nämä "tunteet" mitä mulla on häntä kohtaan on tosiaankin sitä sääliä kuinka hän pärjää yksin ja kaveruutta..tottakai itseäkin epäilyttää, että kuinka pärjään yksin kun nyt ei ole tarvinnut mistään huolehtia noin niinku rahallisesti.. :/ mutta eikai sekään ole oikea syy jäädä..en tiedä vain kuinka kertoa ja hajottaa toisen maailma..

 

\

en halua herätä 50v. ja hoksata että elämä meni siinä onnettomana..

Ensinnäkin kuten jo vihkaavassa sanotaan rakastaminen on tahtomisen asia. Eli olet luvannut tahtoa rakastaa miestäsi. Olet jo saanut hyviä neuvoja asioiden läpikäymiseksi. Niitä kannattaa miettiä ja koettaa avata umpisolmu. Koska miehesi on ns. kunnollinen niin en näe mitään syytä miksi sinun pitäisi erota. Jos annat itsellesi ajatuksenkaan tasolla erovaihtoehdon, niin se jäytää sinua loputtomiin. Ajattele siten, että sinulla ei ole sellaista vaihtoehtoa kuin ero ja pyri löytämään ratkaisu muutoin.

Mainitsit, että kun sitten 50 vuotiaana herää onnettomana... yms. Mikä on sinun elämäsi tarkoitus? Sinusta ei jää tänne kuin lapset. Vanhana voit nauttia siitä että sinulla on lapset, jotka saivat tasapainoisen kodin. Yllätys on se, että monesti nuorena riitainenkin ja murheinen pari sitoutuu ja hioutuu vanhana paremmin toisiinsa kun seuraavat lastensa perheiden perustamista ja arkea. Onnea ei löydä etsimällä vaan tekemällä.

Ajatteleppa toista vaihtoehtoa, jossa annat itsellesi vallan ja "heittäydyt". Siinä on suuret riskit. Hyppäät tuntemattomaan ja niinkuin tietokoneohjelmien kehittäjät sanovat vaihdat tunnetut viat tuntemattomiin. Mikä on tilanteesi silloin 50 vuotiaana, voitko taata että olisit sen onnellisempi. Monta kokemusta rikkaampi kyllä, mutta voisihan olla että tilanne olisi paljon huonompikin kuin tässä nykyvaihtoehdossa.

 

Itselläni on ollut muinoin samanlainen tilanne. Lasteni isä petti minua muutaman kerran suhteen alussa ja se jäyti kyllä pahasti. Sitten tuli tilanne että minulle tuli tunne etten rakastanut koko miestä. Jos tuli lähelle mua yökötti. No sitten ajattelin sitä eroa....elikkä kun Hannu tossa kirjoitti niin minulla oli se ero vaihtoehto. Se rupesi houkuttelemaan ja sen ajatuksen kanssa elin muutaman vuoden. Kuvittelin että elämäni on paljon helpompaa ym. Se tuntui paljon houkuttelevammalta kun se, että olisi lyöty kissa pöydälle ja puhuttu asiat halki. Mistä johtu että lakkasin rakastamasta ym. ym. Joten siinä sitten kerran aamulla sanoin että haluan eron....Mies sanoi että no erotaan sitten...Meni vähän aikaa ja olin todella vapaa ja onnellinen. Kunnes huomasin että eipäs se ollutkaan sitä mitä oikeesti halusin. Ja kun olimme aikamme ollut erossa (elikkä kuukausia) huomasinkin että ikävähän minulla sitä miestä oli.
Mutta kun sen tajusin oli jo myöhäistä. Mies ei halunnut enää keskustella hänpäs olikon jatkanut omaa elämäänsä. Ei siis odotellut kun mieleni muuttuu. Nyt minä olen elännyt 10 v kauhea taakka hartioillani, että lapseni elivät rikkinäisessä kodissa. Myöhemmin sen huomaa että lapset olisivat tarvinneet isäänsäkkin.

Tiedän kyllä miltä sinusta tuntuu, että kun rakkaus on loppu niin se on loppu. Mutta ei se olekkaan niin helppo asia.

Koittakaa keskustella ja puida asioita rehellisesti joka puolelta....Välillä arki käy niin helvetin tylsäksi ja siinä se rakkauskin katoaa, vaan kyllä se yleensä siellä jossain on...kunhan sen löytää uudelleen. Välillä se on niin monen mutkan takana että sen löytämiseen tarvitaan kovasti töitä. Omasta jutusta viisastuneena en ikinä enää tekisi sitä virhettä että eroisin hakematta ensin apua jostain. Ja keskustelemalla asioista joka kantilta.

Olipas sekavasti kirjoitettu, mutta toivottavasti auttaa sinua jotenkin. :hug: :hug: :ashamed:

 

kataja ry järjestää parisuhde leirejä. Yritäkää hakea apua sieltä ensin. Olen pitkälti samaa mieltä kuin yksi vastanneista: usein erotaan liian helposti.
Olimme mieheni kanssa parisuhde kurssilla ja sieltä saatu neuvo: "rakkaus on tahdon valinta" oli yksi parhaista saamistani.
Ei rakkaus ole sitä rakastumisen tunnetta, kuumaa ja huumaa ja ties mitä, vaan just sitä ystävyyttä yms.
Tsemppiä

 

Suosittelisin parisuhdekurssia minäkin.

Tai perheneuvontaa. Kaupungeilla ja seurakunnilla on perheasiainneuvottelukeskuksia, joista voi hakea apua.

Tunteet on mahdollista herättää uudestaan. Eräs parisuhdeterapeutti sanoi, että kun parit tulevat terapiaan syillä ' on ajaduttu erilleen' tai 'ei haluta/on seksiongelmia' tai 'tunteet ovat kuolleet' on hyvät mahdollisuudet elvyttää parisuhde.

Jos sen sijaan ongelmana on mustasukkaisuus tai väkivaltaisuus tai alkoholi on usein parempi erota.

Tsemppiä siis suhteeseen! Koittakaa tehdä jotakin parisuhteenne eteen. Uskon, että sitä lapsennekin toivoisi

 

no ei sitä kyllä pelkästään lasten takia kannata jatkaa..eihän ne tule koskaan näkemään minkäänlaista rakkauden osoituksia isän ja äidin välillä, ja kuvittelevat että se on sitte normaalia.. :/

 

Hei!

Itselläni on hiukan vastaava tilanne kuin sinulla, mutta kuitenkin erilainen. Tunteet tuntuvat kuolleen, mieheni ei puhu, itse ehdotin jo ennen tyttäremme syntymää avioliittoleiriä, mutta kun meillähän ei ole mitään ongelmia, niin eihän meillä ole millekään leirille tarvetta. Nyt elämme päivästä toiseen, hän palaa iltaisin luokseni tietokoneen ääreen. Emme paljon puhu muusta kuin mitä pienelle tyttärellemme kuuluu. Asun paikkakunnalla, jossa sisareni on ainoa läheiseni, mutta hän on sinkku omine rientoineen. Olen todella yksinäinen siitä huolimatta, että ympärilläni on 62 muutakin perhekuntaa. Välillä menee pinna, kun toinen ei puhu, mutta ei auta huuto, puhe eikä anelu, koska ongelmiahan ei ole. Alan olla itseeni tyytymätön, hapan ja jatkuvasti epäiistin näköinen hompssu, jolla ei todellakaan ole yhtäläisyyksiä siihen, mitä joskus olin. Ero ei tunnu ratkaisulta, mutta toisaalta yhdessä elämisen jatkaminen näin.....No, lapseni saisi ehjän kodin, mutta kyllä tämä mielestäni ehjyydestäni huolimatta aika tunneköyhältä mallilta tuntuu.

 

Ihanko olet koko kolme vuotta halunnut juosta kiinaan kun mies tulee lähelle? Täytyy sanoa, että todella kauan olet tuollaista tilannetta kestänyt, vai voisiko kuitenkin olla, että jokin on "kantanut sen kolme vuotta. Olisiko kuitenkin joitain hyviä hetkiä ja tunteita?
Kerroit tuntevasi miestäsi kohtaan vain ystävyyttä. Moni voisi senkin sanoa olevan paljon. Sitähän sanotaan rakkauden muuttuvan ajan kanssa muistuttamaan ystävyyttä. Mutta itse tiedät parhaiten.
Kannattaa varmasti yrittää vielä parisuhdeterapiaa tai muuta vastaavaa jotta voi erota (siis jos eroaa) tietäen tehneensä kaikkensa ennenkuin luovutti.
Jos tosiaan on sellainen olo, että täytyy erota mielestäni silloin täytyy erota. Itse elin lapsuuteni äidin ja isän "kulissiavioliitossa" ja voin sanoa, että kyllä sen lapsikin tajuaa kun äiti ei ole onnellinen. Ja antaahan siinä myös mallia lapsilleen siitä miten tulee kunnioittaa itseään ja omaa onnellisuuttaan.
Stemppiä kuitenkin päädyt sitten mihin vain ratkaisuun! :hug:

 

Niin. Kyllähän sitä joskus tulee tilanteita, joissa vaan on oikeasti aika erota! Kannattaa joskus ajatella itseäänkin. Kerran täällä vaan eletään.

Itsellä hieman samankaltainen tilanne, (ilman lapsia). Miettii vaan että miten hän pärjää jos jätän. (Kuitenkin pidän hänestä ihmisenä)

Toisaalta mistä sitä tietää vaikka ero olisi helpotus miehellesikin! Ei vaan halua/uskalla antaa periksi. Se mitä on joskus vuosia aiemmin sanonut siitä, ettei kestäisi, jos... voi olla vanhentunutta tietoa. Ja jos hän on joskus pettänyt sinua, niin ei sinun tarvitse yhtäään sääliä. voit vaikka nostaa siitä uudestaan porun, että se on alkanut vaivaamaan etkä saa sitä mielestäsi jne.

Yh-äidille ruoho ei välttämättä ole kovin vihreää aidan toisella puolella. Monet miehet kun tunnetusti eivät ole kovin innostuneita yh-äideistä ainakaan muuten kuin sexin merkeissä..

 

"haluaisin vielä sen verran selventää, että oltiin vikko erossa kun mies lähti kauas töihin, nii olin sen viikon todella onnellinen..kaikki tuntui paremmalta ja jaksoin lapsiakin enemmän"

Tuokin kuulostaa siltä että ero voisi olla ihan perusteltu ja oikea ratkaisu.

Tosin viikko on niin lyhyt aika, että siinä ehtii kokea vasta yksinolon alkuhuumaa.

Oliko miehesi poissaollessaan todellinen nyhverö, ja soitti joka ilta hyvänyönsuukkoja tms. Eli onko hän ns. läheisriippuvainen? Kun huolehdit että miten hän pärjäisi jos jätät hänet?

 

\

Oliko miehesi poissaollessaan todellinen nyhverö, ja soitti joka ilta hyvänyönsuukkoja tms. Eli onko hän ns. läheisriippuvainen? Kun huolehdit että miten hän pärjäisi jos jätät hänet?

soitteli hän poissa ollessaan joka ilta.. :\| samaa minäkin olen ajatellut että onko hän ns läheisriipuvainen eli pelkää jäävänsä yksin..?sama tilanne jatkuu vieläkin, eli en ole uskaltanut kertoa hänelle.on kai se jotaki huomannut kun kyselee että rakastanko mä sitä enää tms...en vain saa sanoja suustani mitä oikeesti ajattelen ja haluan. :'( olen huomannut itsessäni sen että olen nykyään todella väsynyt, en jaksa edes laittaa pyykkikonetta päälle saatika siivota.töihin olen mennyt sen takia että ei tarvitse olla kotona vaikka hoitovapaatakin olisi vielä jäljellä.... :ashamed:

 

Joskushan voi olla niinkin, että syy omaan onnettomaan oloon ei olekkaan parisuhteessa tai miehessä vaan esim.omassa masennuksessa. Luonnollista on lähteä etsimään syitä ensin itsensä ulkopuolelta ja alkaa "poistaa" syitä yksikerrallaan. Jossain vaiheessa sitten huomaa, että onnettomuuden syy tuntuu vain vaihtavan kohdetta ja onnettomana olo jatkuu.

 

Kaikilla on oikeus onnellisuuteen!

Ja jos sinusta on tuntunut tuolta jo 3v, niin eroa ihmeessä. Voiko asiat mennä huonommin?

Lapset kopioivat mies/nais käytösmallit kotoa. Haluatko, että lapsesi saavat kuvan, että mies on läheisriippuvainen ei yksin toimeentuleva , ja nainen on alistuva, uhrautuva ja masentunut.
Lapsistasi tulee luultavasti samanlaisia. Yhtä onnellisia. Sitäkö haluat?

Minulla on hieman vastaava tilanne, ja olen ajatellut asiaa paljon.
Jos haluat kirjoitella, pistä mailia
juba@playful.com

 

Voi meillä olisi varmaan puhuttavaa, ihan kuin olisin kirjoittanut tuon tekstin. Ainut, että tietääkseni mies ei ole pettänyt koskaan. :'(

 

miksi melkein kaikki vastaajat kehotatte jäämään epätyydyttävään suhteeseen?? Mitään ei ole pakko kuin syntyä ja kuolla. Mitään ei ole pakko sietää jos tuntee että oma elämä olisi parempaa ilman puolisoa. Ja lapset sopeutuvat uuteen tilanteeseen, kunhan vanhemmat pystyvät sopimaan asioista riitelemättä, siis täydessä yhteisymmärryksessä. omaa elämää ei kannata uhrata kenenkään takia, ei enää nykypäivänä, se aika oli jokunen vuosikymmen sitten.

 

\

miksi melkein kaikki vastaajat kehotatte jäämään epätyydyttävään suhteeseen?? Mitään ei ole pakko kuin syntyä ja kuolla. Mitään ei ole pakko sietää jos tuntee että oma elämä olisi parempaa ilman puolisoa. Ja lapset sopeutuvat uuteen tilanteeseen, kunhan vanhemmat pystyvät sopimaan asioista riitelemättä, siis täydessä yhteisymmärryksessä. omaa elämää ei kannata uhrata kenenkään takia, ei enää nykypäivänä, se aika oli jokunen vuosikymmen sitten.

Aika harva kai tässä on käskenyt jäämään epätyydyttävään suhteeseen, mutta moni on neuvonut miettimään asiaa vielä jonkun ulkopuolisen kanssa; kuten perheterapeutin. Pariterapiaa tai muuta vastaavaa kannattaa varmasti kokeilla. Minulle tämä keskustelu on antanut myös paljon ajateltavaa.

 

Tämä tuntuu olevan kuin omia ajatuksiani.. En voi muuta sanoa kuin että vaikeaa on!