kuinka moni itkenyt synnytyksessä?

  • Viestiketjun aloittaja itkupilli
  • Ensimmäinen viesti
En muista että olisin itkenyt kivusta: huusin kyllä ja paljon, koska se helpotti.
Onnesta sitten itkettiin kyllä miehen kanssa yhdessä kun sen käärön siihen rinnalle sain, se oli niin uskomaton fiilis, että en edes muuhun pystynyt... :heart:
 
Mä itken liikutuksesta aina, kun esim. telkusta tulee joku synnytysjuttu, vaikka vaan kauniit ja rohkeat tms.
Omien kohdalla on vaan ollut sellainen epäuskoinen olo, että onko se nyt todella tässä!?? Herkistyminen on tullut vasta myöhemmin.
 
Synnytyksen aikana itkin, huusin ja kiroilin kivusta ja väsymyksestä ja jälkeen päin piti tirauttaa muutama tippa kun sai pienen syliin ja oli niin helpottunut olo kun kaikki menikin loppujen lopuksi hyvin :) Välillä meinas iskeä epätoivo ja ajattelin että henki lähtee :whistle:
 
Ihmettelijä
Minä ainakin itkeskelin siinä sängyssä ,kun odottelin, että paikat aukeaa. Itkin vielä silloinkin kun epiduraali oli laitettu, koska vauvan laskeutuminen tuntui niiiiiin ikävältä. Mies vaan istuskeli siinä tuolilla ja luki lehtiä. V..tu, että otti päähän silloin. Kätilötkin ihmetteli, että mitä se äijä tuossa vaan istuu vaikka toiseen sattuu.
 
no höh
\
Alkuperäinen kirjoittaja 02.03.2007 klo 22:00 Ihmettelijä kirjoitti:
Minä ainakin itkeskelin siinä sängyssä ,kun odottelin, että paikat aukeaa. Itkin vielä silloinkin kun epiduraali oli laitettu, koska vauvan laskeutuminen tuntui niiiiiin ikävältä. Mies vaan istuskeli siinä tuolilla ja luki lehtiä. V..tu, että otti päähän silloin. Kätilötkin ihmetteli, että mitä se äijä tuossa vaan istuu vaikka toiseen sattuu.
No neuvoiko kukaan, tai sanoitko itse miehelle mitä hän voisi tehdä?? :eek: Ei kai miehellekään välttämättä ole ihan täysin selvää, mitä siellä salissa pitää/voi tehdä. Ehkä hän oli itsekin hämmennyksissä kivuistasi, mutta ei uskaltanut ilman pyyntöä tehdä mitään...
 
taisin itkeä kivusta ennen epiduraalia. en nyt parkunut, mutta kivusta alko kyyneleet valumaan.
kun kaikki oli ohi, tuli molemmilla itku helpotuksesta ja käärön näkemisestä.
ennemmin huusin synnytyksessä kuin itkin, huuto helpotti ponnistamista.
 
Feeniks
itkin kun oksitosiinia vaan lisättiin tunti toisensa jälkeen vaikka avautuminen ei edennyt. sitten itkin kun lääkäri oli tunnin myöhässä leikkausarvion ajasta ja puudutus loppunut. itkin kivusta kun olin todella KIPEÄ ja lääkäri teki sitten vihdoin tultuaan sisätutkimuksen ja nöyryytyksestä ja kivusta kun sen teki vielä opiskelija minkä olin kieltänyt. 24h aloittamisesta sitten itkin leikkaussalissa kun en ollut puutunut ja leikkasivat silti.
Itkin kun sain vihdoin tyttäreni syliini ja hän oli kunnossa ja katsoi minua ilmeellä: kyllä minä sinut tunnen! heräämössä itkin helpotuksesta, olin elossa ja minulla oli terve tyttö.
itkuksi meni mutta silti tekisin sen uudestaan, lapset ovat ihana lahja.
 
minä nyyhkytin.. en silleen saanut kunnolla edes itkettyä kivuiltani, kun kalvot puhkaistiin ja supistukset kuin vyöryi päälle! ja kun oksitoniinia lisätiin kans koko ajan ja spinaali ei kerinnyt edes vaikuttaa (olin varmaan senkin takia niin kipeä kun 4cm avautui puolessa tunnissa)
 
Ajattelin etukäteen, että saattaisin itkeä kivusta. Kuitenkin olen synnytttänyt kahdesti ja kivuiltani en kyllä voinut puristaa yhtäkään kyyneltä. Muuten huusin kivusta, mutta jälkeenpäin ajateltuna ei tuo synnyttäminen niin kauheaa ollut. Sitten, kun vauva oli syntynyt olin helpottunut ja yli onnellinen.
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 05.03.2007 klo 13:26 Feeniks kirjoitti:
itkin kun oksitosiinia vaan lisättiin tunti toisensa jälkeen vaikka avautuminen ei edennyt. sitten itkin kun lääkäri oli tunnin myöhässä leikkausarvion ajasta ja puudutus loppunut. itkin kivusta kun olin todella KIPEÄ ja lääkäri teki sitten vihdoin tultuaan sisätutkimuksen ja nöyryytyksestä ja kivusta kun sen teki vielä opiskelija minkä olin kieltänyt. 24h aloittamisesta sitten itkin leikkaussalissa kun en ollut puutunut ja leikkasivat silti.
Itkin kun sain vihdoin tyttäreni syliini ja hän oli kunnossa ja katsoi minua ilmeellä: kyllä minä sinut tunnen! heräämössä itkin helpotuksesta, olin elossa ja minulla oli terve tyttö.
itkuksi meni mutta silti tekisin sen uudestaan, lapset ovat ihana lahja.
Aika kauhea kokemus. Onneksi lopputulos oli ihana.

Teitkö valituksen? Ihan järkyttävää ajatella, että lääkäri noin paljon myöhässä ja että leikattiin vaikkei puudutus kunnolla vaikuttanut. Tuollaista ei saisi kerta kaikkiaan tapahtua. :eek:
 
Synnytyksissä en itkenyt tms. Olin vaan ihan hiljaa. Kuulemma kerran sanoin, että sattuu niin #&%?$!*.
Toinen synnytyksistä oli vaikea ja pitkäkestoinen imukuppisynnytys, olin niin hämärän rajamailla, etten muista siitä juuri mitään. Sen muistan, kun vauveli näytettiin vihdoin minulle ennen kuin vietiin pois hoitotoimenpiteisiin. Itkin silloin liikutuksesta, vauva oli niin suloinen ja täydellinen, vaikkakin kärsineen näköinen. Mieheni ihmetteli, miksi itken vaikka kaikki päättyi lopulta hyvin, ei ymmärtänyt että helpotuksesta ja ilostakin voi itkeä.
Toisen synnytyksen jälkeen sain vauvan heti syliini, kaikki meni juuri niin kuin pitääkin.
 
Itkin ja tosi paljon kun ei kivunlievitykset tehonneet, ei edes epiduraalipuudutus kuin vähän aikaa... onneksi vauva tuli kahdella ponnistuksella maailmaan ja sitten itkin onnesta kun sieltä tuli pitkähiuksinen ja tumma silmäinen peikko tyttö...
 
Feeniks

[/quote]

Aika kauhea kokemus. Onneksi lopputulos oli ihana.

Teitkö valituksen? Ihan järkyttävää ajatella, että lääkäri noin paljon myöhässä ja että leikattiin vaikkei puudutus kunnolla vaikuttanut. Tuollaista ei saisi kerta kaikkiaan tapahtua. :eek:
[/quote]

Olin varmaan niin järkyttynyt, etten tajunnut edes että mikä kaikki meni ns. vikaan. Tiesin, että on pakko puhua leikkaavan lääkärin kanssa tai saan kauheat traumat tulevaisuutta silmällä pitäen. Lääkäri kertoi, että leikkausta jatkettiin, vaikken ollut puutunut, koska vauvan sydänäänet olivat heikot ja oli kiire saada hänet ulos. Ymmärsin sen. En tehnyt valitusta, mietin vaan neuvolan hoitajalle kotikäynnillä etten halua uutta sektiota koskaan.

Nyt lähes seitsemän vuotta myöhemmin olen menossa uudelleen. Tilasin paperit NKL:stä ja huomasin, että missään ei ole mainintaa leikkaavan lääkärin arviosta, että yli 2,5 kg en koskaan alateitse synnytä, eikä myöskään puutumattomuudesta. Eli hys hys vaiettu tämä juttu.. Keskenmenojen kokemukset NKL:stä ovat samansuuntaisia, lääkäri suuttui kun pyysin miesopiskelijaa poistumaan sisätutkimuksen ajaksi! paikalla oli jo mieheni, hoitaja ja naislääkäri. Kokemukseni opiskelijoista ja potilaan oikeuksien kunnioittamisesta ko.sairaalassa ovat todella negatiiviset ja siksi synnytän muualla tämän lapsen.

Kokemuksesta minulle on jäänyt toimenpidekammo enkä suostu mihin tahansa vain siksi että sitä ehdotetaan. Puukon alle meneminen pelottaa mutta pakko on.
 

Yhteistyössä