Kuinka usein käytte lähellä asuvien isovanhempien luona?

Meillä on yksi lapsi, joka on molemmille isovanhemmilleen ainut lapsenlapsi. Käymme miehen vanhempien luona vierailulla joka viikonloppu, omien vanhempieni luona ehkä kerran kuussa ja he meillä kerran kuussa. Olen todella kyllästynyt jatkuvaan mummolarumbaan, vaikka matka ei olekaan pitkä kumpaankaan paikkaan. Omien vanhempieni luona käymme harvemmin siksi, etten yksinkertaisesti aina jaksa, eivätkä vanhempani vaadi sitä. Soittelemme sitten useammin tapaamisen sijasta. Anoppi taas odottaa tapaamisia kuin kuuta nousevaa joka viikko, ja jatkuvasti saamme kuulla, miten voisimme käydä useammin ja miten hän niiiiin harvoin tapaa lastamme. Minusta kerran viikossa ei ole harvoin. Muutama viikko sitten mies ja lapsi kävivät anoppilassa kaksi kertaa kahdestaan, mutta sen jälkeen anoppi oli kysellyt, mistä olen suuttunut kun en käy.

Miten usein isovanhempien luona oikein pitää käydä? Haluaisin joinakin viikonloppuina vain olla ja rentoutua ilman kyläilyä. Mies ei kaipaa sellaista, hän käy yhtä mielellään molemmissa mummoloissa nykyisen kaavan mukaan.

Tästä ei ollut tarkoitus tulla mikään anoppialoitus varsinaisesti, mutta lisätään nyt vielä, että muutimme pari kuukautta sitten, eikä edes muuttoviikonloppuna sopinut olla menemättä. Perjantai ei käynyt heile, sillä he saunovat silloin (omakotitalo ja oma sauna...) vaan meidän piti kesken muuton mennä kylään syömään appiukon nimipäiväkakkua.

 

Ja tiedänhän minä senkin, ettei tämä varsinaisesti ole anopin ongelma, vaan meidän. Pitäisi sanoa ei. Helpotti kuitenkin, kun sai kirjoittaa.

 

No toinen isoäiti asuu melkeen kivenheiton päässä, häntä näemme kerran/kk suunnilleen, tai ei ainakaan useammin. Toiset isovanhemmat asuu tunnin ajomatkan päässä, heitä näemme yleensä viikottain. Tämä on toimiva meille.

 

joka viikko ollaan yleensä yö tai kaksi mummolassa

 

Toiset asuu puolen kilsan päässä. Nähdään, kun on tarve. Toisia nähdään n.3krt vuodessa. Haluaisin toki lastenlasten näkevän heitä useammin, mutta heille harvoin näkeminen on ok.

 

Meillä on yksi lapsi, joka on molemmille isovanhemmilleen ainut lapsenlapsi. Käymme miehen vanhempien luona vierailulla joka viikonloppu, omien vanhempieni luona ehkä kerran kuussa ja he meillä kerran kuussa. Olen todella kyllästynyt jatkuvaan mummolarumbaan, vaikka matka ei olekaan pitkä kumpaankaan paikkaan. Omien vanhempieni luona käymme harvemmin siksi, etten yksinkertaisesti aina jaksa, eivätkä vanhempani vaadi sitä. Soittelemme sitten useammin tapaamisen sijasta. Anoppi taas odottaa tapaamisia kuin kuuta nousevaa joka viikko, ja jatkuvasti saamme kuulla, miten voisimme käydä useammin ja miten hän niiiiin harvoin tapaa lastamme. Minusta kerran viikossa ei ole harvoin. Muutama viikko sitten mies ja lapsi kävivät anoppilassa kaksi kertaa kahdestaan, mutta sen jälkeen anoppi oli kysellyt, mistä olen suuttunut kun en käy.

Miten usein isovanhempien luona oikein pitää käydä? Haluaisin joinakin viikonloppuina vain olla ja rentoutua ilman kyläilyä. Mies ei kaipaa sellaista, hän käy yhtä mielellään molemmissa mummoloissa nykyisen kaavan mukaan.

Tästä ei ollut tarkoitus tulla mikään anoppialoitus varsinaisesti, mutta lisätään nyt vielä, että muutimme pari kuukautta sitten, eikä edes muuttoviikonloppuna sopinut olla menemättä. Perjantai ei käynyt heile, sillä he saunovat silloin (omakotitalo ja oma sauna...) vaan meidän piti kesken muuton mennä kylään syömään appiukon nimipäiväkakkua.

Minkä ikäinen lapsi on? Pärjäisikö mummolassa jo yksin? Tai voisiko mummolasta tulla teillä käymään? Ei kai tässä auta muu kuin ottaa asia esillä: vaikka mummolassa paljon osataan, niin tuskin ajatustenlukua

Meillä isovanhemmat ovat kaivattuja arjen helpottajia, mutta me määrittelemme ns. säännöt. Ovat sen ymmärtäneet.

Oletko jutellut asiasta? Tai mitä miehesi haluaa? Voisitko ehdottaa, että tekisitte kahdestaan jotain, kun lapsi on mummolassa?

 

[QUOTE="näin meillä";27729008]Minkä ikäinen lapsi on? Pärjäisikö mummolassa jo yksin? Tai voisiko mummolasta tulla teillä käymään? Ei kai tässä auta muu kuin ottaa asia esillä: vaikka mummolassa paljon osataan, niin tuskin ajatustenlukua

Meillä isovanhemmat ovat kaivattuja arjen helpottajia, mutta me määrittelemme ns. säännöt. Ovat sen ymmärtäneet.

Oletko jutellut asiasta? Tai mitä miehesi haluaa? Voisitko ehdottaa, että tekisitte kahdestaan jotain, kun lapsi on mummolassa?[/QUOTE]

Lapsi täytti pari kuukautta sitten vuoden. On kyllä mummolassa hoidossa noin kerran kuussa, kun pappa on paikalla (mummo tosiaan on liian sairas yksin hoitamaan). Heillä on kyllä auto, mutta eivät koskaan käy meillä paitsi synttäreillä ja kerran olivat hoitamassa illan ajan.

Olen puhunut asiasta miehelleni, mutta häntä asia ei haittaa. Hän ei kaipaa viikonloppuisin omaa, perheenkeskistä aikaa kuten minä. Mies antaa äitinsä valitusten virrata toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, mutta minua jatkuva kinuaminen ärsyttää. Anopilla itsellään ei ole juuri mitään sosiaalista elämää, joten siksi odottaa meitä aina niin kovasti. Olen sanonut miehellekin, että jos kävisimme minunkin vanhemmilla yhtä usein ja minä alottaisin esim. jonkin harrastuksen, emme saisi lainkaan yhteistä aikaa. Kun nimenomaan kaipaisin sitä aikaa ihan perheenä touhuta jotain. Miehen kanssa saamme kyllä olla kaksin halutessamme. Molemmat isovanhemmat ovat aina valmiita ottamaan lapsen luokseen jos haluamme, ja se on ihana asia. Mutta se jatkuva vinkuminen harmittaa. Nykyisin mies ei enää kerro äidilleen, jos olemme olleet vanhempieni luona, sillä siitä alkaa välittömästi kysely, että ettekö ollenkaan täällä ehdi poikkeamaan kun siellä toisessa mummolassa vaan. Vaikka siis olisimme käyneet anoppilassa edellisenä päivänä.

Anopin kanssa suoraan keskustelu on ikävä ajatus, sillä hän ei aina tunnu pitävän minusta. En halua aloittaa mitään keskustelua, jonka lopputulos olisi anopin marttyyrikohtaus ja viikkoja jatkuva "minun varomiseni" ikäänkuin olisin joku hirviö. Anoppi rakastaa lastani enkä halua tuottaa vaikeuksia mummosuhteelle.

 

Kerran viikossa nähdään molempia mummoja, joskus useemminkin. Monesti mä käyn yksin lasten kanssa vanhemmillani, ja mies taas omillaan lasten kanssa. Ei siitä kukaan suutu. Ja joskus he tulevat meille päin. Monesti kun miehen vanhemmat tulevat tänne, me lähdetään miehen kanssa asioille tai syömään tai jotain. En ole kokenut tätä liian usein näkemisenä, kuitenkin kerrallaan näemme 1-3h.

 

Kiitos vastauksista! Tuntuu, että suurin ongelma minulle on juurikin se, että tapaamisten on aina oltava viikonloppuna, sillä appi on työelämässä ja viikot poissa, ja perjataisin on saunapäivä (asuvat kyllä omakotitalossa, joten saunakin on oma, mutta perjantainen sauna on ollut perinne jo vuodesta nakki.). Tuntuu, että koko viikonloppu menee siinä, vaikka todellisuudessa se on kolmen tunnin reissu per mummola.

 

Miehen vanhemmat asuu vajaan 2 kilometrin päässä, me käydään monta kertaa viikossa, vielä mun tahdosta

 

Lähes päivittäin pistäydytään puolin ja toisin. Väliä kilomeyri. En tiedä mitään ihanampaa kuin ihanat isovanhemmat arjessa.
Miehen vanhemmat asuvat kauempana ja eivät itse liiku. Heillä käydään kerran, pari kuussa.

 

Mun ja miehen vanhemmat ovat molemmat eronneet, joten meillä on 4 paikkaa missä pitäis käydä. Miehen vanhemmat asuvat molemmat meistä n. 15km päässä. Miehen äidin luon akäydään ehkä kerran kuukaudessa, miehen isän luona todella harvoin, kun hän on 3 vuorotyössä tekee 2+2+2+4, eli on vaikea sovittaa aikatauluja yhteen, kun itekkin teen vuorotyötä. Miehen äiti ei ole käynyt meillä, muutakuin kerran synttäreillä ja kerran tuomassa lapset kotiin.

Mun vanhemmat asuu meistä n. 65km päässä. Mun äidin luona käydään n. 2-3 kertaa kuukaudessa, isän luona ehkä kerran 2 kuukaudessa. Näin talviaikaan tuo ajelu ei vaan oikeen innosta. Lapsetkin nukahtavat tuolla matkalla autoon iltapäivällä, joten aina pitää olla sitten siihen iltaan asti jos lähdetään. Soittelen kyllä äidin kanssa päivittäin, isän kanssa sillointällöin.

Välillä mua rasittaa lähteä, mutta yleensä mä ihan omasta tahdosta lähden käymään äidillä. Miehen äiti ei juuri edes meitä sinne pyytele, niin ei sitten tuu käytyäkään. Musta tuntuu ainakin kamalalle "tuppautua" toisten luokse. Oma äiti on tietysti ihan eriasia.

 

Minun äiti asuu 50km päässä, en muista koska ois viimeks käyty, alkuvuodesta ehkä, isäni asuu 170km päässä ja viimeksi on käyty kylässä yli 4 vuotta sitten. Äitini näkee lapsia n. viikoittain kuitenkin ja isä käy meillä pari kertaa vuodessa.
Miehen vanhemmat asuu 250km päässä, minä käyn siellä ehkä kerran vuodessa, mies ja lapset ehkä n. joka toinen kuukausi. Meillä käyvät kerran pari vuodessa.
Sopii meille, useammin en ainakaan haluis kyläilyä puolin enkä toisin.

 

Mikähän siinä on että jotkut isovanhemmat hylätään täysin, esim. yhtä omaistani käyvät lapsenlapset tapaamassa korkeintaan kerran vuodessa. Eikä ole mikiään hankala tyyppi tai määräilevä tai toisten asioihin sekaantuva. Surullista.

 

Oma isäni asuu viiden kilsan päässä, käydään kahvittelemassa ehkä kerran kuussa. Mieheni vanhemmat asuvat reilun 10 kilsan päässä, heillä käydään välillä pari kertaa kuussa välillä taas on pari kolmekin kuukautta, ettei nähdä. Eivät he kyllä pyytelekään. Miehelläni ei ole kauhean hyvät välit vanhempiinsa (syystä jonka ymmärrän). En todellakaan haluaisi, että olisi "velvollisuus" käydä joka viikonloppu, vaikka ei minulla mitään sitä vastaan ole, että useamminkin nähtäisiin. Olisi myös kiva, jos voisivat joskus kysyä lapsia hoitoon.

 

miehen vanhempia nähdään n.kerran kuussa asuvat n.100km päässä,minun vanhempia n.4 kertaa vuodessa välimatkaa n.600km.