Kuka HULLU nauttii olla pienen lapsen kanssa kotona`??

Niin ja päivän aikana ei pysty oikein rentoutumaan, ellei sitten lähde pois kotoa tai keksi jotain uutta, mikä kiinnostaa lasta. Onko muilla samanlaista? Meillä ei todellakaan ole seesteistä vauva-arkea josta voi nautiskella tms... Ja siis "rentoutumisella" en tarkoita mitään omaa aikaa, vaan ylensäkin vauva ei pysy kauaa tyytyväisenä vaan alkaa huutamaan, kitisemään ym...

Kuulostaapa tutulta. Mäkin ihmettelin kun mulle naiset puhui kuinka ihanan seesteistä se äitiysloma-aika on. Ihmettelin kovasti, että mitähän he oikein tarkoittivat... Ei mulla vaan.

Mulla se oli juuri sitä seesteistä.

Mutta mä ihmettelen, että oletteko aiemmin olleet töissä sitten. Tai siis kun musta nyt, kun on töissä niin on vaan armoton kiie, päivät suorittamista, aikaa itselle, omille ajatuksille, rauhoittumiselle... ei ole ollenkaan.

Kotona nautin siitä kiireettömyydestä, lapselle oli aikaa yllin kyllin, nautittiin toisistamme ja omaa aikaakin oli, lapsen nukkuessa sai nauttia hiljaisuudesta, rentoutua, lukea tms. Iltaisin oli hyvin aikaa itselle, omille harrastuksille, kun se ei aika ollut lapsilta pois. Nyt ei voi lähteä harrastusten pariin, vaikka edelleenhän mies iltaisin myös siellä kotona on, mutta oma pää ei kestäis olla lapsista erossa sen työpäivän lisäksi vielä iltaakin.

Kaikkihan me ollaan erilaisia, mitenkään tappelumielessä en tätä sanonut. Mietin vaan, et miten jollakin toisella sitten on kotiäitiyden jälkeen asiat jotenkin helpommin, vai onko? Oonko mä sitten taas ainoa, joka kärsii näistä ongelmista.

 

Oli se kauheeta aikaa, kotiäitiys. En tosiaan nauttinut :/

samat fiilikset. Onneksi on ollut muitakin, koska silloin tuntui, että olen ainoa.

Luuletko gluteus että lapsesi ovat vaistonneet fiiliksesi ja sillä on ollut vaikutusta heihin?
Kun muutenkin äitiytesi vaikuttaa hirveän kylmältä.

miten koliikkiin voi vaikuttaa fiiliksellä tai siihen, että lapsi alkaa nukkumaan kokonaisia öitä 3v vanhana? Kyllä teitä viisaita riittää ja varmaan vaikutan sitten kylmältä äidiltä, koska tykkään työnteosta, tykkään olla välillä erossa lapsista ja lupaudun jopa jouluksi töihin. Rakastan lapsiani ja olen heidän kanssaan kaiken vapaa-aikani. Se, että en tykännyt olla kotona, vaikutti monet muut asiat esim. se, että erittäin sosiaalisena ihmisenä en kestänyt sitä, että ei ollut aikuisten seuraa, keskustelukavereita, puistossa samat vaippajutut jne jne.

 

Niin ja päivän aikana ei pysty oikein rentoutumaan, ellei sitten lähde pois kotoa tai keksi jotain uutta, mikä kiinnostaa lasta. Onko muilla samanlaista? Meillä ei todellakaan ole seesteistä vauva-arkea josta voi nautiskella tms... Ja siis "rentoutumisella" en tarkoita mitään omaa aikaa, vaan ylensäkin vauva ei pysy kauaa tyytyväisenä vaan alkaa huutamaan, kitisemään ym...

Kuulostaapa tutulta. Mäkin ihmettelin kun mulle naiset puhui kuinka ihanan seesteistä se äitiysloma-aika on. Ihmettelin kovasti, että mitähän he oikein tarkoittivat... Ei mulla vaan.

Mulla se oli juuri sitä seesteistä.

Mutta mä ihmettelen, että oletteko aiemmin olleet töissä sitten. Tai siis kun musta nyt, kun on töissä niin on vaan armoton kiie, päivät suorittamista, aikaa itselle, omille ajatuksille, rauhoittumiselle... ei ole ollenkaan.

Kotona nautin siitä kiireettömyydestä, lapselle oli aikaa yllin kyllin, nautittiin toisistamme ja omaa aikaakin oli, lapsen nukkuessa sai nauttia hiljaisuudesta, rentoutua, lukea tms. Iltaisin oli hyvin aikaa itselle, omille harrastuksille, kun se ei aika ollut lapsilta pois. Nyt ei voi lähteä harrastusten pariin, vaikka edelleenhän mies iltaisin myös siellä kotona on, mutta oma pää ei kestäis olla lapsista erossa sen työpäivän lisäksi vielä iltaakin.

Kaikkihan me ollaan erilaisia, mitenkään tappelumielessä en tätä sanonut. Mietin vaan, et miten jollakin toisella sitten on kotiäitiyden jälkeen asiat jotenkin helpommin, vai onko? Oonko mä sitten taas ainoa, joka kärsii näistä ongelmista.

Mä vietin tosi kiireistä elämää ennen lasten saamista. Olin sellaisessa työssä, jossa oli aina kiire, ja harrastin vapaa-aikana. Mutta se kiire ei stressannut mua niin paljon, kuin lapsi, jota ei saanut juuri koskaan tyytyväiseksi. Kuka jaksaa jatkuvaa hermostuneisuutta?

 

Niin ja päivän aikana ei pysty oikein rentoutumaan, ellei sitten lähde pois kotoa tai keksi jotain uutta, mikä kiinnostaa lasta. Onko muilla samanlaista? Meillä ei todellakaan ole seesteistä vauva-arkea josta voi nautiskella tms... Ja siis "rentoutumisella" en tarkoita mitään omaa aikaa, vaan ylensäkin vauva ei pysy kauaa tyytyväisenä vaan alkaa huutamaan, kitisemään ym...

Kuulostaapa tutulta. Mäkin ihmettelin kun mulle naiset puhui kuinka ihanan seesteistä se äitiysloma-aika on. Ihmettelin kovasti, että mitähän he oikein tarkoittivat... Ei mulla vaan.

Mulla se oli juuri sitä seesteistä.

Mutta mä ihmettelen, että oletteko aiemmin olleet töissä sitten. Tai siis kun musta nyt, kun on töissä niin on vaan armoton kiie, päivät suorittamista, aikaa itselle, omille ajatuksille, rauhoittumiselle... ei ole ollenkaan.

Kotona nautin siitä kiireettömyydestä, lapselle oli aikaa yllin kyllin, nautittiin toisistamme ja omaa aikaakin oli, lapsen nukkuessa sai nauttia hiljaisuudesta, rentoutua, lukea tms. Iltaisin oli hyvin aikaa itselle, omille harrastuksille, kun se ei aika ollut lapsilta pois. Nyt ei voi lähteä harrastusten pariin, vaikka edelleenhän mies iltaisin myös siellä kotona on, mutta oma pää ei kestäis olla lapsista erossa sen työpäivän lisäksi vielä iltaakin.

Kaikkihan me ollaan erilaisia, mitenkään tappelumielessä en tätä sanonut. Mietin vaan, et miten jollakin toisella sitten on kotiäitiyden jälkeen asiat jotenkin helpommin, vai onko? Oonko mä sitten taas ainoa, joka kärsii näistä ongelmista.

Olin aiemmin töissä ja kun aloin odottaa esikoista niin unelmani oli jäädä pitkäksi aikaa kotiin. Tajusin jo muutaman kuukauden kotona olon jälkeen että ehkä tämä ei olekaan minua varten. Mieheni onneksi tuki minua päätöksissäni ja oli asioista samaa mieltä.

 

Niin ja päivän aikana ei pysty oikein rentoutumaan, ellei sitten lähde pois kotoa tai keksi jotain uutta, mikä kiinnostaa lasta. Onko muilla samanlaista? Meillä ei todellakaan ole seesteistä vauva-arkea josta voi nautiskella tms... Ja siis "rentoutumisella" en tarkoita mitään omaa aikaa, vaan ylensäkin vauva ei pysy kauaa tyytyväisenä vaan alkaa huutamaan, kitisemään ym...

Kuulostaapa tutulta. Mäkin ihmettelin kun mulle naiset puhui kuinka ihanan seesteistä se äitiysloma-aika on. Ihmettelin kovasti, että mitähän he oikein tarkoittivat... Ei mulla vaan.

Mulla se oli juuri sitä seesteistä.

Mutta mä ihmettelen, että oletteko aiemmin olleet töissä sitten. Tai siis kun musta nyt, kun on töissä niin on vaan armoton kiie, päivät suorittamista, aikaa itselle, omille ajatuksille, rauhoittumiselle... ei ole ollenkaan.

Kotona nautin siitä kiireettömyydestä, lapselle oli aikaa yllin kyllin, nautittiin toisistamme ja omaa aikaakin oli, lapsen nukkuessa sai nauttia hiljaisuudesta, rentoutua, lukea tms. Iltaisin oli hyvin aikaa itselle, omille harrastuksille, kun se ei aika ollut lapsilta pois. Nyt ei voi lähteä harrastusten pariin, vaikka edelleenhän mies iltaisin myös siellä kotona on, mutta oma pää ei kestäis olla lapsista erossa sen työpäivän lisäksi vielä iltaakin.

Kaikkihan me ollaan erilaisia, mitenkään tappelumielessä en tätä sanonut. Mietin vaan, et miten jollakin toisella sitten on kotiäitiyden jälkeen asiat jotenkin helpommin, vai onko? Oonko mä sitten taas ainoa, joka kärsii näistä ongelmista.

Mä vietin tosi kiireistä elämää ennen lasten saamista. Olin sellaisessa työssä, jossa oli aina kiire, ja harrastin vapaa-aikana. Mutta se kiire ei stressannut mua niin paljon, kuin lapsi, jota ei saanut juuri koskaan tyytyväiseksi. Kuka jaksaa jatkuvaa hermostuneisuutta?

tämä muuten ihan totta.

 

Muakin ärsyttää kun kaikki sanoo että "nauti kun lapsi on pieni" ja "ne on pieniä vain hetken". Mä en vaan jotenki osaa nauttia siitä kitinästä, ehkä pitäis opetella sekin taito.... Onneksi kuitenkin silloin tällöin lapsella on hyvä päivä, niistä osaa kyllä sitten nauttia täysillä ja silloin elämä tuntuu ihanan ruusuiselta.

 

Ootko varma, ettei tuon tyytymättömyyden / heikkohermosuuden taustalla ole allergiaa tms? Meillä poika muuttu selkeesti maitoallergian alettua oireilemaan ja tilanne korjaantu asian selvittyä ja erikoiskorviikeeseen siirryttäessä. Ei tossa välttämättä allergiasta ole kyse, mut kannattaa se sulkea pois.

Meillä kans allerginen lapsi on superkärttyinen jos on jotain allergeenia saanut. JA nyt kun on kissoille allergiaa todettu niin kärttyisyyttä on luvassa siihen asti kun ne allergeenit häipyy talosta.

 

Sanon tähän nyt niin kuin mun mies, kun tämä pikkukakkonen huutaa ja valvottaa kaikki yöt. Että hän ei ymmärrä, miks näitä lapsia pitää tehdä, kun tää on niin kauheeta. Mutta sit kun katson tuota 3-vuotiasta niin ymmärrän :heart: Itse ajattelen näin, että ei kaikkien pikkuvauva-ajasta voi nauttia, vauvat on niin erilaisia. Mutta ne on meidän lapsia niin kauan kuin eletään: ei niitä pelkän vauva-ajan takia hankita/saada Ja kyllä tämän pikkukakkosen kanssa myös nauttii enemmän, koska aika oikeesti menee nopeasti ja koliikki yms. loppuu aikanaan (toivotaan).

 

Sanon tähän nyt niin kuin mun mies, kun tämä pikkukakkonen huutaa ja valvottaa kaikki yöt. Että hän ei ymmärrä, miks näitä lapsia pitää tehdä, kun tää on niin kauheeta. Mutta sit kun katson tuota 3-vuotiasta niin ymmärrän :heart: Itse ajattelen näin, että ei kaikkien pikkuvauva-ajasta voi nauttia, vauvat on niin erilaisia. Mutta ne on meidän lapsia niin kauan kuin eletään: ei niitä pelkän vauva-ajan takia hankita/saada Ja kyllä tämän pikkukakkosen kanssa myös nauttii enemmän, koska aika oikeesti menee nopeasti ja koliikki yms. loppuu aikanaan (toivotaan).

Jos on pelkkä koliikki ja sen jälkeen vauvasta tulee helppo perustyytyväinen pallero niin eihän tuossa oo mitään vaikeeta. Mäkin kuvittelin aikanani että sitten kun koliikki menee ohi niin sitten meillä on helppo ja hyväntuulinen vauva. Ei se kuitenkaan ihan niin mennyt....

 

Ihan kivan yleistävä otsikko taas. Kyllä mä nautin, mutta meidän lapset onkin onnellisen oloisia iloisia palleroita ja touhuaa itsekseenkin jo tossa iässä. Jos olis tollaset tapukset kun sulla, niin voisin olla eri mieltä.

No provosoiva otsikko sen takia, että kiinnittäisi huomion. Tuskin me ainoita ollaan kenellä on vaativa lapsi? Meidän lapsi ei vaan ole onnellinen, vaikka teemme parhaamme kaikin puolin. Tai on se aina hetken onnellinen, mutta pian kyllästyy.

Niin en mä tarkottanu, etteikö teidän lapsi olisi onnellinen. Varmaankin on, vaikka ei oliskaan koko ajan "onnellisen oloinen" ts. hymyilevä, tyytyväinen ja "helppo".

 

hei ap

mulla on samanlainen tenava talossa. Nyt lähenee jo 2v synttärit, ja voin kertoa että elämä on jo huomattavasti mukavampaa ja helpompaa. Välillä tuntui ettei oma pää kestä enää, mut kestettävä oli kun ei saanut opiskelupaikkaa eikä ollut työtäkään.

Päivä kerrallaan eteen päin, mahdollisimman vähän kotitöitä ja mahdollisimman paljon retkeilyä ulkona yms, joka päivälle jotain erilaista. Se vaatii tosi paljon jaksamista ja luovuutta kyllä. Mut tilanne helpottuu sitä mukaa kun lapsi oppii ite tekemään asioita ja leikkimään niin ettei tartte äitiä ihan jokaiseen asiaan. Voimia!

 

Mä olenkin hullu

 

odotan innoissani tammikuuta, ja silloin alkavaa koulutusta! voi kuinka helppoa tulee elämä olemaan kun saa muksun viedä päiväksi hoitoon ja pitää ihan oikeat kahvi ja ruokatauot ilman kitinää ja huutoa

 

No en mäkään välttämättä nauttis tuon ikäisen kanssa kaksistaan kotona olosta. Mutta isomman lapsen kanssa on hauskempaa. Siks mä meinaankin ihan itsekkäistä syistä ottaa 2-vuotiaan pois päiväkodista, kun jään kakkosen kanssa äitiyslomalle. 2-vuotias on mun oma naurattaja. (Kyllä mä silti uskon, että lapsi itsekin haluaa mieluummin olla kotona.)

 

Neljän äitinä minusta ei ole tuntunut tuolta miten ap kirjoittaa. Olen luotu tähän kotiin lapsineni ja viihdytään näin kaiken kivan merkeissä. Yhdessä suunnitellaan tekemisiä.