Kukas palstamamma muuten oli juhannuksena Särkänniemessä ja nolasi lapset ja itsensä?

Tuli toisesta ketjusta mieleen, että juhannuksena eräs mamma raivostui kahvilassa lapselleen, joka kitisi vaatteiden vaihdosta ja huusi "nyt vittu olet hiljaa, mulla menee hermot, et sano enää sanaakaan...", kun isi oli hakemassa kassalla ruokia eikä nähnyt tapausta. Kyllä hävetti äidin puolesta, ja lapsia nolotti selvästi, kun äiti karjuu tuollaista keskellä huvipuistoa ja muut ihmiset katsovat. Enpä ole ennen tuollaiseen kielenkäyttöön törmännyt perheillä.

 

Kurja juttuhan tuo on mut ei se äitikään siitä varmaan nauttinu. Hermot meni ja thats it.

 

Tais hermot mennä sillä äidillä. Ei kaikkea loputtomiin kestä.

 

Hyvä, jos lapset ymmärsivät nolostua loputonta kitinäänsä. Sympatiat äidille.

 

Ei suotavaa, mutta inhimillistä, hermot menevät meistä jokaisella joskus. Ei kiroilu ole kaunista kuunneltavaa, ei, mutta joskus voi vaan käämi kärähtää ja sitten sitä ärähtää..

 

Hermot ei riitä aina kaikkkeen. Sammakoita voi päästä suusta.. Jäitk kuuntelemaan tai stalkkaamaan kekusteltiinko asiatsa vielä?
Jos mulla on pärähtänyt sanakirja auki niin tovin päästä puhutaan että miksi mulla meni jo hermo ja kaikkea ei tartte äidinkään sietää. Kyllä nuo meidän viikarit ymmärtää että äideilläkin se pinna katkeaa ja silloin ei ole enää leikkimistä..

 

Ei kivaa, mutta inhimillistä. Sitä en kyllä ymmärrä, että tällaista tarttee viikonkin päästä palstalla jeesustella. Kai sitä itteensä pitää jotenkin pönkittää.

 

[QUOTE="mira";30046239]Hermot ei riitä aina kaikkkeen. Sammakoita voi päästä suusta.. Jäitk kuuntelemaan tai stalkkaamaan kekusteltiinko asiatsa vielä?
Jos mulla on pärähtänyt sanakirja auki niin tovin päästä puhutaan että miksi mulla meni jo hermo ja kaikkea ei tartte äidinkään sietää. Kyllä nuo meidän viikarit ymmärtää että äideilläkin se pinna katkeaa ja silloin ei ole enää leikkimistä.. [/QUOTE]

"Jäin kuuntelemaan", koska istuin viereisessä pöydässä. Isä tuli ruokien kanssa ja äiti ja lapset olivat hiljaa, joten isä ei saanut tietää räyhäämisestä. Lapset alkoivat syödä edelleen hiljaa, ja kohta äiti kysyi, että maistuuko. Lapset mutisivat joo.

 

Ehkä tällä äidillä vaan herkemmin tulee ilmaistua tunteensa, sekä negatiiviset mutta myös positiiviset? Mistäs tiedät, kuinka noin yleensä puhuu lapsilleen, tiedä vaikka yleensä halailisi, pussailisi ja lepertelisi kuinka paljon

 

Se vittu-sanako tuossa oli pahinta, vai mikä? Joskus lapsia joutuu komentamaan.

Jotenkin nuo kirosanat... no sanojahan ne vaan on ja niitä kuulee lapsetkin kyllä jossain, vaikkei kotona kuulisikaan. Lapselle voi opettaa, että ne ei saa kiroilla, vaikka aikuiset kiroileekin (siinä missä monet muutkin asiat on aikuisten juttuja eikä lasten pidä niistä mallia ottaa). Ne on voimasanoja, jotenkin helpottaa enemmän tokaista perkele kuin voi hitsi. Ei se kuitenkaan ketään satuta, no korvaan särähtää mutta muuten, sanoja vaan.

 

Ja sitä paitsi, enemmän mua ärsyttää ne äidit, jotka antaa lasten riekkua ja tolloilla ilman mitään kuria. Pikkuisen hiljaa sanotaan että älkääs nyt, mutta mitä se auttaa. Lapset juoksee kauppaa ympäri ja tönii ihmisiä, äiti vaan silloin tällöin samaan paikkaan niiden kanssa osuessaan tokaisee "älkää viitsikö" ja jatkaa ostoksiaan. Ehkä olis syytäkin ärähtää jo viimein?

 

Vielä sanottakoon, että tuolllaisessa huvipuistossa tapahtuneessa " välikohtauksessa" voi olla maksimoituna sekä äidin, että lasten väsymys. Ja lapsethan myös mestarillisesti tietävät, missä kohtaa voi ns mennä kiukussa ja kitinässsä astetta pidemmälle, koska julkisilla paikoilla vanhemmat eivät ehkä toimi ihan samoin kuin kotona.

 

Ei suotavaa, mutta inhimillistä, hermot menevät meistä jokaisella joskus. Ei kiroilu ole kaunista kuunneltavaa, ei, mutta joskus voi vaan käämi kärähtää ja sitten sitä ärähtää..

Ja on jotenkin epänormaalia jos ei menetä hermojaan? Mielestäni ei kannata tehdä tuollaisia yleistyksiä. Minulla on todella pitkä pinna. Olen kova käymään dialogia, mutta hermojani en menetä. En myöskään ole tänä 32 vuoden aikana räjähtänyt kertaakaan. Osaan prosessoida asioita toisella tavoin. Hakkaan mm. säkkiä salilla.=)
Tuo Särkänniemessä tapahtunut on erittäin noloa ja lapset varmasti muistavat tuon kohtauksen ikuisesti!

 

Ja on jotenkin epänormaalia jos ei menetä hermojaan? Mielestäni ei kannata tehdä tuollaisia yleistyksiä. Minulla on todella pitkä pinna. Olen kova käymään dialogia, mutta hermojani en menetä. En myöskään ole tänä 32 vuoden aikana räjähtänyt kertaakaan. Osaan prosessoida asioita toisella tavoin. Hakkaan mm. säkkiä salilla.=)
Tuo Särkänniemessä tapahtunut on erittäin noloa ja lapset varmasti muistavat tuon kohtauksen ikuisesti!

On ihailtavaa olla pitkäpinnainen ja hienoa, jos osaa kanavoida ärtymyksensä oikein.
Ehkä on sitten liian yleistävää sanoa, että kaikilta menee joskus hermot, ehkei mene. Itse pidän selllaisia ihmisiä hivenen pelottavina, joilla se pinna ei koskaan kärähdä.

Ja, ei, en nyt tarkoita nimenomaisesti kärähtämisellä kiroamalla ärähtämistä.

 

Ilman "vittu" sanaa olis voinut olla minä. Joskus menee hermot ja kaikkien takia on parempi kehottaa lasta olemaan hiljaa. Välillä nätimmin, välillä rumemmin. Onneksi olen oppinut sanomaan myös anteeksi. "Maistuuko?" sijaan sanoisin "meni hermot, anteeksi että huusin sulle. Halataanko?"

 

[QUOTE="tadaa";30046280]Se vittu-sanako tuossa oli pahinta, vai mikä? Joskus lapsia joutuu komentamaan.
.[/QUOTE]

Joo, lapsia joutuu komentamaan, mutta minusta tuo sana ei kuulu lasten kasvatukseen missään tilanteessa.

 

[QUOTE="tadaa";30046294]Ja sitä paitsi, enemmän mua ärsyttää ne äidit, jotka antaa lasten riekkua ja tolloilla ilman mitään kuria. Pikkuisen hiljaa sanotaan että älkääs nyt, mutta mitä se auttaa. Lapset juoksee kauppaa ympäri ja tönii ihmisiä, äiti vaan silloin tällöin samaan paikkaan niiden kanssa osuessaan tokaisee "älkää viitsikö" ja jatkaa ostoksiaan. Ehkä olis syytäkin ärähtää jo viimein?[/QUOTE]

Samaa mieltä.

 

Oi voi. Älä huoli, ap, kyllä sinullekin tulee joskus vielä hetki, jolloin kaikki ei menekään osaltasi täydellisesti. Se on ihan inhimillistä ja hyväksyttävää, joten älä silti pelkää sen hetken koittamista.

Ja jotkut on epätäydellisempiä kuin muut.

 

On ihailtavaa olla pitkäpinnainen ja hienoa, jos osaa kanavoida ärtymyksensä oikein.
Ehkä on sitten liian yleistävää sanoa, että kaikilta menee joskus hermot, ehkei mene. Itse pidän selllaisia ihmisiä hivenen pelottavina, joilla se pinna ei koskaan kärähdä.

Ja, ei, en nyt tarkoita nimenomaisesti kärähtämisellä kiroamalla ärähtämistä.

Lapsille tuskin on ahdistavampaa kasvuympäristöä mielestäni, kuin täydellisten vanhempien luona...

Ja siitä olen varma, että se kuka sanoo ettei pinna koskaan kärähdä, valehtelee

 

Kyllä vanhemmankin on oikeus näyttää tunteensa ja heikkoutensakin. Vaikkei äriseminen vitulla tai ilman olisi rakentavin ja suotuisin kasvatustapa, on minusta omien tunteiden osoittaminen kuitenkin tervettä, ja lapsen tulisi saada kasvaa sellaisessa tunneilmastossa, että niiden ns. negatiivisten tunteidenkin näyttäminen tulisi sallia.

Ärähtelyä ja kivahtelua pahempaa on mielestäni mykkökoulu tai kauniisiin sanoihin verhottu myrkyllinen puhe.

Ja ei en aseta kiroilua ja mykkäkoulua vaihtoehdoiksi, joiden väliin ei jäisi lukemattomia muita tapoja toimia, onhan niitä erilaisia, kuten meitä ihmisiäkin.

 

Niin. Eräs tuttuni kovasti mainosti, kuinka hän ei koskaan lapsilleen korota ääntään... Varmaan vähän minua piilonuhteli samalla, kun mulla tahtoo ääni nousta suuttuessani, tosin suutun nykyisellään aika harvoin, mutta sitäkin tulisemmin sitten

Tällä ihmisellä oli sitten lapsille puhuessa silmät täynnä raivoa, ja suu sellaisessa "tekohymyssä" lapsille puhuessaan ristiriitatilanteessa. Minun tyttö jo aika pienenä kysyikin, että miksi xx hymyilee vaikka on ihan raivona?

Ei se lapsi nyt yhdestä v-sanasta mielestäni säry... Voi, kun meillä oli tässä taannoin vaihe, että kaikki kolme saatettiin karjua yhteen ääneen. Ja sitten asiat sovittiin. No, onneksi asutaan korvessa, ja naapurillakin on muuta mietittävää kuin meidän mölyperhe.

 

[QUOTE="sipsi";30046418]Niin. Eräs tuttuni kovasti mainosti, kuinka hän ei koskaan lapsilleen korota ääntään... Varmaan vähän minua piilonuhteli samalla, kun mulla tahtoo ääni nousta suuttuessani, tosin suutun nykyisellään aika harvoin, mutta sitäkin tulisemmin sitten

Tällä ihmisellä oli sitten lapsille puhuessa silmät täynnä raivoa, ja suu sellaisessa "tekohymyssä" lapsille puhuessaan ristiriitatilanteessa. Minun tyttö jo aika pienenä kysyikin, että miksi xx hymyilee vaikka on ihan raivona?

Ei se lapsi nyt yhdestä v-sanasta mielestäni säry... Voi, kun meillä oli tässä taannoin vaihe, että kaikki kolme saatettiin karjua yhteen ääneen. Ja sitten asiat sovittiin. No, onneksi asutaan korvessa, ja naapurillakin on muuta mietittävää kuin meidän mölyperhe.[/QUOTE]

Jaksan selittää ja toistaa asioita niin kauan kuin on tarpeen. Rauhallisesti, ja ihan ilman että on hullunkiille silmissä. Joillakin on pidempi pinna kuin toisilla, enkä pidä sitä lainkaan pelottavana.
Minä meditoin ja harrastan rankkaa liikuntaa. Ilmeisesti puran sitä turhaumista siten. Voi olla epätavallista että ihmiset eivät räjähtele, mutta ei mahdotonta. Varmasti lapset muistavat tuon Särkänniemen räjähdysen ikuisesti. Niin minäkin muistan välikohtausen lentokoneessa oman äitini kanssa kanssa. Pinna sanoi äidillä naps niin kovaa että se napsahdus kuului varmasti ohjaamoon asti, vaikka perällä istuttiin. Ihan turha tuota Srkänniemen tilannetta on puolustella. Äidiltä todella törkeää ja huonotapaista käytöstä.

 

Minulla on ollut sama pomo kahdeksatta vuotta. Todella rautahermonen ja leppoisin tyyppi kenet tunnen. SILTI olen nähnyt hänenkin ns. kilahtavan näiden vuosien aikana, tosin vaan kerran. Mutta minun on vaikea uskoa että sellaista ihmistä löytyykään joka ei KOSKAAN "kilahda".

 

Jaksan selittää ja toistaa asioita niin kauan kuin on tarpeen. Rauhallisesti, ja ihan ilman että on hullunkiille silmissä. .

Hienoa

 

Jaksan selittää ja toistaa asioita niin kauan kuin on tarpeen. Rauhallisesti, ja ihan ilman että on hullunkiille silmissä. Joillakin on pidempi pinna kuin toisilla, enkä pidä sitä lainkaan pelottavana.
Minä meditoin ja harrastan rankkaa liikuntaa. Ilmeisesti puran sitä turhaumista siten. Voi olla epätavallista että ihmiset eivät räjähtele, mutta ei mahdotonta. Varmasti lapset muistavat tuon Särkänniemen räjähdysen ikuisesti. Niin minäkin muistan välikohtausen lentokoneessa oman äitini kanssa kanssa. Pinna sanoi äidillä naps niin kovaa että se napsahdus kuului varmasti ohjaamoon asti, vaikka perällä istuttiin. Ihan turha tuota Srkänniemen tilannetta on puolustella. Äidiltä todella törkeää ja huonotapaista käytöstä.

Mutta kun kiukku, suuttuminen ja paha mieli on myös ihan yhtä normaaleja tunteita kun ilo, rauhallisuus ja reipas mieli. Sä olet oppinut, että pahan mielen näyttäminen on jotain pelottavaa, poikkeavaa ja niin ikävää että sitä ei saisi koskaan näyttää tai tuntea. Toiset taas opettavat lapsilleen, että suuttuminen, ja sen näyttäminen, on myös osa tervettä elämää. Siitä ei mene kukaan hajalle eikä kukaan traumatisoidu kun kaikki tunteet hyväksytään.