Kumpi sinusta on raskaampaa (lapsen kuolemasta)?

Jos on siis pakko valita vain toinen... Onko

A. Henkisesti raskaampaa saada keskenmeno raskausviikolla 19,

vaiko

B. raskaampaa, kun 2,5-vuotias oma lapsi menehtyy äkillisesti?

Olen varmaan vielä vähän herkkä lapseni kuolemasta puhuttaessa, mutta loukkasi kun puolituttu vertasi että hänellä on ollut raskaampaa kun tuli keskenmeno Toki hänelläkin on raskasta ja varmasti vaikeaa, mutta mielestäni näitä asioita ei kuitenkaan voi ihan samalle viivalle vetää.

 

On typerää verrata surujen suuruutta.

 

No, niitä ei tosiaankaan voi verrata.

En menisi kumpanakaan osapuolena sanomaan mitään tuonkaltaista.

 

Keskenmeno on varmasti hyvinkin raskas asia. Mutta kyllä itse kokisin oman lapseni kuoleman huomattavasti vaikempana.
Osanottoni

 

no tuo b ehdottomasti!

 

Helppo vastata
molemmat on menettäneen sen oman rakkaan lapsen,on muutenkin luonnotonta joutua hautaamaan oma lapsi

 

On typerää verrata surujen suuruutta.

Nimenomaan!!!

Itse olen kokenu tuon a:n, eikä kukaan voi tulla sanomaan, että mun suruni on vähempiarvoinen kun b:n kokeneen suru.

 

B olisi minulle rankempaa.

 

Itse ajattelen että lapsen menetys raskaampaa kun hänet on oppinut tuntemaan ja pitänyt sylissä.
Ja sitten ei enää koskaan nää lapsen hymyä, naurua , halia..

 

Itse ajattelen että lapsen menetys raskaampaa kun hänet on oppinut tuntemaan ja pitänyt sylissä.
Ja sitten ei enää koskaan nää lapsen hymyä, naurua , halia..

Peesi. Mutta en todellakaan aliarvioi keskenmenon saaneiden perheiden surua!

 

Itse oilen kokenut kohtukuoleman viikolla 22. Ja rankkaa oli, tosi rankkaa. Mutta silti en lähtisi vertaamaan sitä elävän lapsen äkilliseen, odottamattomaan kuolemaan.

 

kun pieni lapsi kuolee, häneen on ehtinyt luomaan erilaisen siteen kuin masuvauvaan. aina on niitä jotka haluaa vähäellä toisen osaa ja oikeutta suruun. mulle varmasti vaihoehto b olis rankempi. Onneksi oon säästynyt tuolta elämän kivulta. Voimia sinulle.

 

On totta, että suruja, tuskia, taakkoja ei ole järkevää mittailla ja vertailla keskenänsä. Mutta, kyllä tässä tapauksessa voi sanoa että 2,5-vuotiaan menettäminen on ilman muuta kovempi paikka kuin sikiön menettäminen raskausaikana. Sitä kovempi menetys on, mitä enempi ehtii ihmiseen kiintyä.

 

On typerää verrata surujen suuruutta.

Nimenomaan!!!

Itse olen kokenu tuon a:n, eikä kukaan voi tulla sanomaan, että mun suruni on vähempiarvoinen kun b:n kokeneen suru.

kuule kyllä voi. sitä lasta ei vielä ollut olemassa kuin sun kuvitelmissa, sori vaan. On täysin eri asia menettää lapsi johon jo tutustunut, saanut muistoja, elänyt sen kanssa oikeeta elämää

 

ei suruja pysty vertailemaan, ja naurettavaa on sellaista tehdä. Omalle kohdalle jos miettisin, niin kyllä tuon lapsen menetys olisi pahempaa.Lapsi jonka kehitystä on seurannut, on hoitanut, on katsellut nukkuvaa lasta ja pakahtunut rakkauden tunteeseen, on itketty, naurettu, leikitty, rakastettu...Menetys olisi jotain niin kamalaa etten voi edes ajatella.

Olen raskaana rv 20 tällä hetkellä, olisin kyllä aivan hajalla jos tämä lahja meiltä pois otettaisiin..Mutta en kuitenkaan voisi verrata siihen tuskaan, mikä olisi jos oman 5 vuotiaani menettäisin :'(

Vaikee asia.

 

Ei mun mielestä pitäs alkaa edes vertailla. Kaikki kokee asiat omalla tavallaan ja kuka voi sanoa että kenen tunteiden määrä on se oikea. Esim samoilla rv aikoihinkin keskenmenon saaneet voivat kokea asian erimäärissä rankaksi ja vaikeaksi. Jokaisella on oikeus omiin tunteisiinsa.

Tämä kaverisi ei vaan tainnut ajatella asiaa loppuun asti, tai ei omassa surussaan kykene ajattelemaan toisten tunteita. Otan ap kovasti osaa suruusi.

 

lapsi kuin lapsi, vaikeaa olisi. Vastaan silti että 2,5 vuotias, sillä sen ikäisen läsnäoloon on ehtinyt jo tottua elämässä ja tuntea täysin miten voikaan lastaan rakastaa. En sillä etteikö sikiötä voisi rakastaa täydellä sydämellä.

 

tarviiko tuota ees kysyä

 

On typerää verrata surujen suuruutta.

Nimenomaan!!!

Itse olen kokenu tuon a:n, eikä kukaan voi tulla sanomaan, että mun suruni on vähempiarvoinen kun b:n kokeneen suru.

kuule kyllä voi. sitä lasta ei vielä ollut olemassa kuin sun kuvitelmissa, sori vaan. On täysin eri asia menettää lapsi johon jo tutustunut, saanut muistoja, elänyt sen kanssa oikeeta elämää

Haistapa kukkanen.
Et tosiaan tiedä surusta mitään, jos voit tulla noin sanomaan.

 

En halua edes kuvitella kuinka kauheaa lapsen menettäminen on.
Toisaalta, jos puolitutullasi ei ole ollenkaan lapsia niin hän voi ajatella asian niin, että hän ei ole saanut nähdä lastaan elossa ja siksi olisi kovemman kohtalon kokenut, mutta siksipä ei voi käsittää meneyksen suuruutta

 

Meillä kuoli esikoinen rv38 kohtuun. Oli rankka paikka. Mutta se, että nyt tuo olemassa oleva 2v kuolisi, olisi kyllä jotain vielä järkyttävämpää.
Mutta siltikään, kellään ei ole oikeutta arvioida toisen surua.

 

On typerää verrata surujen suuruutta.

Nimenomaan!!!

Itse olen kokenu tuon a:n, eikä kukaan voi tulla sanomaan, että mun suruni on vähempiarvoinen kun b:n kokeneen suru.

Eli jos "saisit" valita, kuoleeko lapsesi rv 19 vai 2,5 vuotiaana, niin kumman valitsisit?

Tottakai b on rankempi, eihän asiaa voi edes verrata. Kamala rv 19 km on, muttei sikiöllä ole kuitenkaan esim. persoonaa, jota voisi rakastaa/ikävöidä. Olen itse kokenut a:n, mutta kahden lapsen äitinä voin vaan kuvitella, miten hirveää b:n kokeminen olisi

 

ehdottomasti b...ei epäilystäkään.

 

On typerää verrata surujen suuruutta.

Nimenomaan!!!

Itse olen kokenu tuon a:n, eikä kukaan voi tulla sanomaan, että mun suruni on vähempiarvoinen kun b:n kokeneen suru.

Eli jos "saisit" valita, kuoleeko lapsesi rv 19 vai 2,5 vuotiaana, niin kumman valitsisit?

Tottakai b on rankempi, eihän asiaa voi edes verrata. Kamala rv 19 km on, muttei sikiöllä ole kuitenkaan esim. persoonaa, jota voisi rakastaa/ikävöidä. Olen itse kokenut a:n, mutta kahden lapsen äitinä voin vaan kuvitella, miten hirveää b:n kokeminen olisi

Mutta sulla ei ole oikeutta tulla sanomaan, et miten mun pitäis kokea asiat, ta väheksyä mun surun määrää.

 

B ehdottomasti