kun lapsi ei haluais isälleen..

olen aikaisemminkin kertonut, että mun lapsella (4v) on loistava isä. ollaan hyvissä väleissä ja asutaan lähekkäin. lapsen tapaamisista on mustaa valkoisella, mutta eipä me niitä juuri tuijoteta vaan lapsi on isällään "miten sattuu".

viimeisen puolen vuoden aikana poika ei enää ole ollut niin innoissaan isälle menosta kun aina ennen. ei siitä mitään huutoo ja tappelua tuu et se heittäytyis maahan ja karjuis et "en haluuuu.." mut sellasia surullisia toteamuksia, että "mä olisin kyllä mieluummin äiti ollut kotona." tai "mä olisin kyllä halunnut teidän kanssa raksalle.."
ne lauseet tulee jotenkin niin sydämestä, sen näkee miten lapsi ns.alistuu kohtaloonsa ja lähtee isälle vaikkei haluais.. tuntuu tosi pahalta. tänään nimittäin iskänsä soitti taas ja lapsi totes sen jälkeen kun puhelu loppu, et "enkö mieluummin vois tulla teidän mukaan raksalle..?"

sanon aina noissa tilanteissa miten isillä on ollut ikävä ja olis isille tosi tärkeää että menisit ja et ehdit kyllä kotonakin olemaan... kuitenkin lapsi sitten viihtyy isällään kun sinne asti pääsee, et ei siellä huuda mitään koti-ikävää, mutta jotenkin kyllä tuntuu kummalta.. olen suoraan exältä kysynyt, että onko siellä tapahtunut jotain miksi poika ei haluais tulla, mut sehän sai hirveen hepulin et mitä mä oikeen kuvittelen et siel olis tapahtunut.. ja lopuks sit sanoi ihan järkevästi, et ei oikeasti tiedä mikä pojan on saanut muuttamaan asennettaan...

onko kellään kokemusta vastaavasta?

 

Mun tytöillä ollut molemmilla tuollainen vaihe. Tosin esikoisen kohdalla se kesti vain muutaman kuukauden, kuopus on viihtynyt tässä olotilassa jo parisen vuotta. Lapsella tuntuu olevan kaikki ok isän luona, mutta se tilanne, jossa isä tulee hakemaan, on se kynnyskysymys. Meillä sentään siirto tapahtuu neutraalilla maaperällä, joten ei luulisi senkään vaikuttavan, että kotiin takertuisi.

Kuopus ei ole ollenkaan koti-ikävästä kärsivä, olihan hän juuri parisen viikkoa maalla, eikä sieltä mitenkään kaivannut pois, eikä sinne meno ollut epämieluisaa. Lapsen kanssa juteltuani se on ilmeisesti se isän uskonnollisuus, joka saa hänet vierastamaan siellä olemista.

 

Millä mielellä lapsi tulee isältään? Meinaan vaan, että monesti se lähteminen voi olla hankalaa, vaikka tykkäiskin olla isällään.

 

hyvillä mielin se sieltä tulee, tosin nyt ihan kuukauden sisään on kaks kertaa alkanut itkeen mut nähdessään ja juuri ja juuri huuli väpättäen saanut sanottua et oli ikävä sua äiti... koita siinä sit ite olla itkemättä :snotty:

 

Mulla ei varsinaisesti oo kokemusta tuollaasesta,mut täytyyhän sen jotakin viestiä jos lapsi tulee itkien sieltä kotiin eikä halua palata isälleen. Kyllä jos mulla olis tuollanen tilanne niin ottaisin vaikka väkisin selvää, että mitä oikeasti tapahtuu,koska en uskois sinisilmäsenä aina kaikkea mitä lapsen isä sanoo. Toki isiähän on monenlaisia........

 

Kaverin lapsi ei halunnut käydä äidillään lainkaan ja vasta 10 vuotta myöhemmin selvis syy: äidin uusi mies on alkoholisti ja kotona oli sellainen...no, alkoholistiperheissä on tunne ilmapiiri erilainen, vaikka ei kukaan olisi humalassa. POika oli isän luona nähnyt sitä normaalia tunne-elämää niin hän ei halunnut kohdata sitä ilmapiiriä, joka äidin luona oli.

 

no, nyt tuli ekan kerran se tilanne, että lapsi roikkui mussa ja huusi ettei halua lähteä. halattiin, suukotettiin, juteltiin, laitoin lapsen isin autoon ja ihan hyvin se sinne jäi (isästä näki miten sitä satutti ettei oma lapsi halunnut lähteä sen matkaan ) no, tulin sisälle etten pitkittäis sitä lähtemistä ja heti perään kuulu kauhee ulvonta kun lapsi huusi miten on jo äitiä ikävä :/
laitoin exälle tekstarin, että ehkä on parempi ettei lapsi ookaan yötä niinkun piti vaan tulee jo illalla takasin ja näin sovittiin vaikka ottikin exään aika koville.. :/

mun ex on mahtava isä, mikään eikä kukaan ei ole koskaan mennyt pojan ohitse sen elämässä, kotiolot on hyvät ja lapsi saa isältään tosi paljon kaikkea kivaa ja käyvät yhdessä kylpylöissä ym reissuilla..

lapsella on nyt joku äitivaihe vaan päällä, haluais olla mun kanssa vaan..

 

no, nyt tuli ekan kerran se tilanne, että lapsi roikkui mussa ja huusi ettei halua lähteä. halattiin, suukotettiin, juteltiin, laitoin lapsen isin autoon ja ihan hyvin se sinne jäi (isästä näki miten sitä satutti ettei oma lapsi halunnut lähteä sen matkaan ) no, tulin sisälle etten pitkittäis sitä lähtemistä ja heti perään kuulu kauhee ulvonta kun lapsi huusi miten on jo äitiä ikävä :/
laitoin exälle tekstarin, että ehkä on parempi ettei lapsi ookaan yötä niinkun piti vaan tulee jo illalla takasin ja näin sovittiin vaikka ottikin exään aika koville.. :/

mun ex on mahtava isä, mikään eikä kukaan ei ole koskaan mennyt pojan ohitse sen elämässä, kotiolot on hyvät ja lapsi saa isältään tosi paljon kaikkea kivaa ja käyvät yhdessä kylpylöissä ym reissuilla..

lapsella on nyt joku äitivaihe vaan päällä, haluais olla mun kanssa vaan..

mulla on ihan samanlaista tytön 4 vee kanssa. meillä vko/vko systeemi isän kanssa. en yksinkertasesti voi tätä enää kauaa jatkaa jos tämä tälläistä on, tulee aina niin paha mieli pienen puolesta vaikka isä hyvä onkin ja siellä pitäisi olla kaikki ok. ei kai se auta kun alkaa ottamaan isän kanssa puheeksi kokonaan mun luokse muutto jos tilanne ei ala rauhottumaan.

 

Ei se tosiaan välttämättä tarkoita sitä, että isänsä luona joku olisi huonosti.. Itse olen eroperheen lapsi, ja muistan miten lapsena en halunnut lähteä isän luo, koska aina viikolopun jälkeen tuntui niin kurjalta erota. Erossa oleminen tuntui siis minusta helpommalta kestää kuin se että isä lähtee taas pois. :/

 

Ei se tosiaan välttämättä tarkoita sitä, että isänsä luona joku olisi huonosti.. Itse olen eroperheen lapsi, ja muistan miten lapsena en halunnut lähteä isän luo, koska aina viikolopun jälkeen tuntui niin kurjalta erota. Erossa oleminen tuntui siis minusta helpommalta kestää kuin se että isä lähtee taas pois. :/

kiitos tästä vinkkelistä, en ookaan osannu yhtään ajatella noin...

toivottavasti tää nyt tästä tasottuu taas, mut hirvittää jo valmiiks kun lapsen pitäis mennä ylihuomena isälleen kahdeks yöks et tuleeko siitäkin hirvee show.. mulla on nimittäin menoa koko viikonloppu enkä pysty ottamaan poikaa kotiin... :/
on tää raskasta. sekä mulle, että exälle, mutta ennenkaikkea viattomalle lapselle

 

kiitos tästä vinkkelistä, en ookaan osannu yhtään ajatella noin...

toivottavasti tää nyt tästä tasottuu taas, mut hirvittää jo valmiiks kun lapsen pitäis mennä ylihuomena isälleen kahdeks yöks et tuleeko siitäkin hirvee show.. mulla on nimittäin menoa koko viikonloppu enkä pysty ottamaan poikaa kotiin... :/
on tää raskasta. sekä mulle, että exälle, mutta ennenkaikkea viattomalle lapselle

Kuulostaa kuitenki siltä, että teillä on vanhemmilla suht hyvät välit, ja seki on jo iso juttu. Toivottavasti isä osaa suhtautua lapsen ikävään niin ettei ota sitä liikaa itseensä tai mitenkään syyllistä lasta siitä tyyliin "onko äiti noin paljon parempi kuin isä". Vaikka tietenkin se tuntuu isästä tosi pahalta, mutta kuitenkin pitemmällä aikavälillä se ois varmaan isän ja pojan suhteelle ihan hyvä juttu, että poikaa ei ole ikävästä kukaan syyllistäny.

Kyllä nuo erot on aina niin kurjia juttuja. Varmasti välttämättömiä, mutta kurjia. :/

Niin ja muuten joo. Minun oma tyttöhän on kanssa tuon neljä vuotta, ja sillä on muuten ilmennyt vähän samanlaisia juttuja aina silloin tällöin vaikka me hänen isänsä kanssa perheenä eletäänkin. Eli että iskä ei aina ihan kaikkeen kelpaakaan tai sitten on sitä että "iskä ei voi tulla koska iskä menee töihin ja me mennään äitin kanssa kahdestaan". Tai sitten että "minä en tykkää iskästä", mutta kun kysyy että miksi et, niin vastaus on jotain tyyliin "koska iskä on aina hassu ja höpöttää minun kanssa".

Meillä siis se tilanne että minä vietän tytön kanssa huomattavasti enemmän aikaa koska mies on vuorotöissä. Että jospa se sitten liittyis jollain tavalla myös tuohon ikään, ja sitten kun vanhemmat ei olekaan enää yhdessä niin se ilmenee tuolla tavalla?