Ketjua aloitusta pidemmälle lukematta, voin sanoa ihan rehellisesti, että en! En ikinä ole samalla hetkellä, kun vauva on syliini nostettu, tuntenut mitään "valtavaa rakkautta".. Toki olen ollut onnellinen, ihastunut ja ihmeissäni, mutta kyllä se rakkaus on tullut sitten pikkuhiljaa.. Ehkä olen jollakin tapaa omituinen, tai tunnevammainen, mutta ajan myötä ne suurimmat rakkauden tunteet ovat tulleet, eikä se silti pois sulje sitä, että jokaisen lapseni kanssa olisin kuin "leijonaemo" heitä kohtaan, jos jotain pahaa olisi heille tapahtumassa..