Mua vaivas esikoisen synnytys siihen saakka, kunnes toinen lapseni oli syntynyt.
Noin 3kk esikoisen syntymän jälkeen otin yhteyttä synnärille ja pääsin juttelemaan hoitaneen kätilön sekä osastonhoitajan kanssa. Tästä ei juurikaan hyötyä ollut, sillä kätilö valehteli edelleen synnytyksen aikana tapahtuineista asioista, vaikka minulla oli toimenpidekertomukset ynnä muut. Sainpahan ainakin purettua sydäntäni.
Kävin toisenkin kerran juttelemassa samojen henkilöiden kanssa, noin kuukausi myöhemmin, mutta vieläkin minulle syötettiin valheita.
Sitten tulinkin jo raskaaksi uudelleen ja noin puolessa välissä raskautta pääsin pelkopolille. Keskustelin sellaisen kätilön kanssa, joka ei ollut ollut synnytyksessä mukana ja hän osasi "avata" synnytyksen tapahtumat minulle niin että ymmärsin viimein miksi mitäkin oli tehty. Edelleen silti on epäselvää, missä poikani vietti ensimmäiset kolme tuntia elämästään ja mitä hänelle sinä aikana tehtiin, mutta sitä en tule varmaan koskaan selville saamaan.
Kätilön kanssa kirjattiin toiveeni ylös seuraavaa synnytystä koskien. Sitten oli lääkärillä käynnin aika, luulen että se oli varattu lähinnä sitä varten jos olisin halunnut sektion, koska lääkärillä ei ollut minulle oikeastaan mitään sanottavaa. Ainoastaan hän oli iloinen että halusin lähteä synnyttämään alateitse.
Näidenkin keskustelujen jälkeen valvoin öitä itkien edellistä synnytystä ja mietin kuinka voisin itse vaikuttaa seuraavan synnytyksen kulkuun, jotta olisi mahdollisimman hyvät mahikset saada hyvä synnytys.
Onnekseni toinen synnytys menikin juuri niinkuin halusin ja sain kuin sainkin vauvani rinnalle heti syntymän jälkeen. Se oli tärkeintä minulle. Sen jälkeen esikoisenkaan synnytys ei ole vaivannut mieltä, toki välillä mietin olisiko vielä joku paperi, jota voisin arkistosta pyytää, josta ilmenisi missä poikani oli ja mitä hänelle tehtiin syntymän jälkeen. Mutta öitä ei tarvitse enää sen vuoksi valvoa, eikä itkukaan ole tullut tämän vuoksi.
