~~kuumia aaltoja~~ "so what"

Huomenia ystäväiset :heart:

Oivikille onnea ja tarrasukkia matkaan, olispa ihanaa jos vaikka ihan kaksoset tulisi! :heart:

marzan kummi minullakin mielessä... voi kun olisi löytynyt jo!

mur-mur, toivotaan että jostain vielä tulisi uutta tulta ja tuulta parisuhteen purjeisiin :) kyllähän jo ihan vauvahaaveesta luopuminenkin on kriisin paikka. Itselläkin taas vähän haiku olo kun menkat eilen alkoi, vaikka kuumeilut aikuisten oikeasti ohi... vihdoinkin alkoi, pitäisi sanoa, 6 ja puoli vk kierto eli koko ajan pitenee.

Ikävä kyllä tädin tulo ei tällä kertaa merkinnyt mitään helpotusta siihen pikkuahdistukseen joka pinnan alla kytee. Kylpyläreissu oli kyllä ihan kiva (vaikka turhan paljon väkeä olikin näin syysloma-aikaan :p) mutta arjen asiat iski päälle heti kun kotiuduimme. Nyt on vain sellainen tilanne, että on liian paljon stressiä useallakin elämänalalla... eikä juuri nyt näe, mistä päin sitä alkaisi purkamaan, kun on kyse asioista joihin ei sinänsä voi itse vaikuttaa. Eli luottamusharjoitushan tässä taas kerran on meneillään.... laitanpa kädet ristiin ja yritän jättää taakkaani harteille, jotka ne paremmin jaksavat kantaa :)

Varsinaista luottamusharjoitusta oli muuten kotiintulo eilen kesärenkailla. Kukapa olisi uskonut että TURUSSA sataisi niin paljon lunta! Mutta onneksi tiet olivat enimmäkseen sulia kunhan sieltä pois pääsimme.

Miten olet Lillis jaksellut, onko masennuksen ja ahdistuksen fiilikset helpottaneet? :heart:

Voimisia itse kullekin! :)

toivottaa Kastehelmi, joka päätti käydä stressinpurkuun paitsi rukouksen myös kutomisen keinoin - kävi kaivamassa esiin viime keväänä keskenjääneen sukantekeleen ;)
 
Viimeksi muokattu:
Oivikille onnellisia hetkiä ja onnenhippusia toivottelen :heart:
Saakos olla utelias ? Onko omat munasolut kyseessä ? On niin pinnalla tää oma juttu: siis ens viikolla siirto ja ISCI tehdään todennäköisesti , jos tarpeeksi munasoluja niin kokeillaan IVF:ääkin (eli miehen simpat mutta tuntemattomat munasolut).
Marzan kummi edelleen mielessä ? Onko mitään selvinnyt ??? Voimia Sinulle :hug:
 
  • Tykkää
Reactions: Marza1970
Jopas on niin kiirettä muka, ettei edes kirjoittelemaan meinaa keretä :O
no, kyllä tässä pesueen pyörittämisessä aikaa meneekin. Sitten kun iltasella olisi kaikki valmista kirjoitteluun niin olenkin jo niin väsynyt. Järkkäsimme miehen kanssa perjantai illasta toisillemme aikaa ja pikkuisten nukahdettua hiivimme saunomaan kaksistaan. Saunassakin piti olla hiljaa kuin hiiret konsanaan, koska saunasta kuuluu kaikki puhe makkareihin. Ja uskaltauduin yhen sidukan maistamaan, hui! Viimeksi yhdessä saunottu vuonna 2010 :ashamed:. Onneksi on oma sauna, että edes joskus päästään sinne kaksistaan.

oivikki paaaljooon onnea matkaan ja kasvakoon pikkuiset kohdun suojissasi valmiiksi asti :heart:
Marzalle jaksamista, toivottavasti kummisi on löytynyt.
Olen niin huono kommentoimaan, että en muista puoliakaan mitä piti kommentoida. Mutta tsemiä kaikille :heart:
 
Viimeksi muokattu:
Kastehelmi mukavaa, että teillä oli kiva kylpyläreissu ja hyvä, että pääsitte turvallisesti kotiin.
Toivon, että rukous ja sukan kutominen auttaa stressin purkuun. Kyllä niitä vaikeita tilanteita ja stressiä on minullakin, ei se aina niin helppoa ole. Onpa kuitenkin Taivaan Isä, jolle kertoa asioista ja pyytää apua. Siunausta sinulle. :hug:

Pieni Tähtönen onneksi pääsitte pitkästä aikaa yhdessä rentoutumaan. Niinhän se on, että pikkusilmät ja -korvat on valppaina aina, kun eivät nuku. :heart:

Täällä ihan hiljainen päivä. Isäntä hirvenpyynnissä ja minä niin poikki, että nukuin melkein koko päivän. Vähän lueskelin välissä ja syötin karvakavereita.
Päivät niin tavallisia, kun en ole töissä, että jotain pitäis keksiä.
Talvikengätkin on vielä kaupassa, vaikka täällä on lunta. Heitin viime keväänä vanhat menemään ja vielä on uudet hakematta.

Hyvää Yötä uudi
 
  • Tykkää
Reactions: Pieni Tähtönen
huomenta rakkaat.
Valitettavasti kummini ei ole löytynyt kja poliisilaitokselle olen ollut yhteydessä ja epätoivo on valtava ja surua kovin kun ei tietoa ollenkaan ja miellä perjantaina tuparit ja pitäisi koittaa kovasti touhuta mukavia halloween tupareita =)
Kiitos kaikille ihanaisille joilla ollut huoli.
Ihania ootta kaikki ...halauksin Maire
 
huomenta rakkaat.
Valitettavasti kummini ei ole löytynyt kja poliisilaitokselle olen ollut yhteydessä ja epätoivo on valtava ja surua kovin kun ei tietoa ollenkaan ja miellä perjantaina tuparit ja pitäisi koittaa kovasti touhuta mukavia halloween tupareita =)
Kiitos kaikille ihanaisille joilla ollut huoli.
Ihania ootta kaikki ...halauksin Maire
Lämmin:hug:..kunpa kaikki kääntyis vielä parhain päin:kiss:
 
  • Tykkää
Reactions: Marza1970
Marza voi ei kamaalla, että et ole vieläkään kuullut mitään kummistasi. Uudin tapaan toivotan kuitenkin voimia sinulle juhlien järjästämiseen.

Kiitos kaikille onnen toivotuksista niitä kyllä tarvitaan, kovasti täällä kuulostelen oireita jo...:whistle:

Mukavaa tuollaiset pienet tauot arkeen kuten kastiksen kylpyläloma. Tai saunomisesta nauttiminen yhdessä oman kullan kannssa kuten tähtösllä.

Kutominen on minustakin ihanaa vaikka tosi vähän saa yleensä valmiiksi, mutta mukavaa puuhaa on. Nyt toivon voivani järjästää aikaa kutomiselle joulukuussa, kun ei oiken rahat riitä ostolahjoihi niin ajatelin kutovani siskon nuorisolle lapaset lahjaksi.

Uudi toiko mies saalista metsältä. Hirvenliha on mielestäni hyvää, vaikka en sitä itse ostakaan, kun on sen verran tyyristä.
 
Oivikki Itse ei ole saanut kaadettua, mutta on lihaa jo pariin otteeseen tullut. Minä en niin tykkää, mutta mies syö sitäkin paremmin.

Asutaan isän ja äidin naapurissa ja tulin äsken sieltä. Tilasin isälle ambulanssin, kun pisti kovasti keuhkoon ja verenpaine oli korkeimmillaan 190/105.
Ottivat filmit ja konsultoivat lääkäriä ja sai onneksi jäädä kotiin, kun kipukin meni melkein ohi. Jos tulee uudestaan niin tietysti sitten uusi yhteys.
 
Uudi hyvä, että isäsi voi hyvin, mutta kyllä tuollaiset tilantteet pelottavalta tuntuvat. Hirvenlihasta onneksi meitä on moneen menoon tuon ruoka mieltymystenkin kanssa. Joulunakin, kun kokoonnumme vahempieni luokse, niin kaikki ei suinkaan pidä samoja ruokia lempiherkkuinaan. Hyvä niin riittää sitten niitä lempiherkkuja jokaiselle enemmän :). Minun suurimpia jouluherkkuja ovat muikunmäti ja sienisalaatti. ( ei ehkä kaikken jouluismpia, mutta kuitenkin) Mitkä ovat teidän mieluisimpia jouluherkkuja?
 
  • Tykkää
Reactions: Uudi
Moikat:wave:

Oivikki;, Ihanaa salaisuutta kannat massussasi; sydämestäni toivon, että sydämesi alle muuttaa pitemmäksikin aikaa vähintään yksi "hippunen"! Kaikkea hyvää jo heti alkumetreille, että kaikki menis juurikin niin, että "kohta" olisi tyttösesi isosisko:heart:

Tuo Marzankummin katoaminen on kyllä aivan uskomaton juttu! Voisko olla, että hän on kyllä päätynyt jo kotio, mutta esim.känny hävinnyt/hajonnut, eikä ole sun numeroa missään muualla kuin siinä kännyssä? Jos ei tajua aiheuttaneensa kaameaa huolta, niin ei osaa arvata hätäsi määrää? Vai onko joku siis käynyt hänen kotonaan tarkistamassa, ettei ole siellä lähtönsä jälkeen käynyt?? Oli tilanne mikä hyvänsä, niin ei voi muuta, kuin toivoa mielenmalttia ja kärsivällisyyttä, ja ennenkaikkea Toivoa siitä, että jotenkin kaikki loksahtais suurinpiirtein hyvin kohilleen!Nyt kyllä tarvitaan jo korkeampia voimia apuun, että tarina saisi onnellisen lopun:'(! Mutta kuiteskin, Marza; kun et voi muuta tehdä, kuin odottaa ja toivoa, niin käytäpä se aika mukavammin, ja koita keskittyä niihin tupareihin! Ja ai niin, ONNEA uuteen kotiin:flower:!

Pieni Tähtönen; ihanaa, jotta yhteistä hetkeä saitte viettää miehesi kanssa, saunassa! Saunapa onkin juuri luonteva paikka puhua asioista ja olla avoimin mielin, ja kertoa tunteistaan /olostaan! Siellä lämpimässä, hämärän hyssyssä on juurikin ihanaa olla armaansa kanssa kahden, kaukana kiireestä ja ulkomaailmasta! Koitapas saada teille tavaksi, ihan vaikka allakkaan kirjattuna, että edes kerran kuussa(vaikka joka kuun vika viikonloppu tms.) vietätte yhteisen sauna-illan! Tai sauna-aamun, tai vaika iltapäivä-saunan, jos lapset nukkuu päikkäreitä! Pääasia, että se tunti tai pari, edes puolikas, on vain teidän kahden omaa parisuhdeaikaa! Jos ei voi kunnolla puhua, niin sitten vaan pussatkaa:saint:, se on hiljaista hommaa!

Kiiots, Kastehelmi, kysymästä; nyt taas hiukan paree olla, mutta johan sitä alitajuntaisesti oottaa, jotta koska taas iskee kakka fiilis: /. Sunnuntait on mulle pahimpia, joten onneksi eilen oli kaverisyntsät meillä, niin meni päivä hyvinkin vauhdikkaasti ja kummempia miettimättä;)!
No kiva, että kylpylässä oli suurinpiirtein mukavaa! Noi loma-ajat tommosissa paikoissa, tai laivoilla on kyllä aika kaameita! Kerran oltiin Tukholman-risteilyllä niin, että laiva tupaten täynnä..Ei siinä mitään, mahtuuhan sinne porukkaa ja hajoaa ympäriinsä, mutta se "kylpylä-osasto"!! Oli aivan kärsimystä istua porealtaassa vieraiden ihmisten kanssa liki sylikkäin, niin oli kyllä kuin "sillit suolassa", ja ahistavaa istua reisi reittä vasten jonkun tuiki tuntemattoman kanssa..Never ever! Uima-osastolle en suostu enää ruuhkassa menemään:x

*mur-mur*, kuinka karvatyttösten kanssa sujuu? Entäs sen isoimman "könsikkään" kanssa? Toivon teille löytyvän yhteisen sävelen ja sydämenne löisivät jälleen samaan tahtiin:heart:.

Mä oon palellut viimisen viikon aikana niin helkatisti, etten tiiä enää mitä tekisin! Iltaisin kuljen täkkiin kietoutuneena, ja töissäkin pidän välillä työvaatteiden alla farkkuja!!(arvaatte varmaan, etten ainakaan pankkineiti ole:D). Ja niin, se täti perkelekin on eksynyt!!! Hermo menee, josko se sieltä Kastiksen luota koittas navigoida ittensä tänne, sillä mullakin jo kohta 6 vkoa edellisistä punapäivistä:headwall:

Ihanaista viikon alkua meille kaikille; olkaa varovaisia liikenteessä(ja vaihtakaa ne talvirenkaat, pliis)ja muistakaa poltella kynttilöitä:kiss:!

Lillis vaikenee:wave:
 
Äh, ja vielä tää vain jatkaa..Unohdin nuo jouluherkut!!! Siis lanttulaatikko on aivan parasta, (sen muutama lusikallinen, muutoin perästä kuuluu:whistle:), sitten valkokastike ÄIDIN tekemänä! Myös kinkku tietysti, ja varsinkin silleen ruisleivän päällä ja sinappia siinä kinkulla.. Tykkään kyllä paljon kaikista jouluruuista, että mun on ehkä helpompi kertoa mikä Ei käy; lipeäkalaa en oo ikuna maistanut!Enkä oo aatellu maistaakaan, samoin luumu- tai sekameteli-soppa riisipuuron kanssa tai ees ilman, ei oo mun juttu! Riisipuuro on ihanaa voisilmän, kanelin ja sokerin kanssa. Nyt mulle tulee nälkä..

Jatkakaa te muut:wave:
 
Lilleriina Olen niin samaa mieltä kanssasi. Ja kiitos :kiss: otamme kyllä neuvosta vaarin ja kerran kuussa yhteinen saunatuokio miehen kera :)
Marzalle tuhannesti voimia :hug:
Uudilla ollut huolta isästään, joten voimia :hug:
oivikkisienisalaatin ystävä minäkin :D ja aurajuuston, siis tää on ihan kamalaa kun syön tuota auraa miltei päivittäin. Koukussa siis.. :whistle:
jouluherkkuihin mulle kuuluu kinkku, öhöm (aura) porkkana ja perunalaatikko. Lohta syön mutta en oikein muuta kalaa alas saa. Suolalohta on pakko jouluna saada :p

Hyvää iltaa kaikille :kiss:
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Uudi ja Marza1970
levottomat yöni jatkuu ja mietin omaa jaksamistani nyt.Tänäänkin heräsin kahvin keittoon neljän jälkeen ja pian herää meillä sitten Petra 2v joten pitää aina olla skarppina sen kanssa päivät.Mies tulee töistä aina onneksi neljän jälkeen.Kauhea miettiminen mitä helvettiä tarjoan perjantain.Askarrellu jotain pelle lepakoita hemmetti kun aivot ei pelaa.haamuja tulostelin ja laitan sellasen ison oksan mihin ne killumaan boolimaljan viekkuun.Paaaaljon roihuja pihalle mutta siis tuo sapuskpuoli..hmmm mietin että teen pari jumalatonta kulhoa paria eri salaattia ja mun kuulua omaa salaattikastiketta ja haluisin tehä kinkkupannaria sillä en oo ikuna tehnyt.Sipsejä ja coctailpiiraita erilaisten tuorejuustojen ja munavoin kera eiköhän se muonapuoli olis siinä? kun meille tulee ihan sairaasti porukkaa niin tiedän että ruokaa ja juomaa palaa =)
Sit on illalla saunaa ken menee mää ainakin meen ja muutama mun likkakamu ja mies menkööt ukkoporukalla jos kykenevät.
Eiköhän se mee ihan hyvin ja tykkään kovin laitella pippaloita muutoinkin.
Onnekksi tuo 2v menee huomenna hoitoon ja saan rauhassa siivoilla kokkailla ja käydä kaupoilla.
Rakkaudella Maire

ai niin eilen liottelin isoja lasisia kurkkupurkkeja että sain sen etiketin hemmettiin ja liimailin niihin mustia paperista askarreltuja lepakoita on muuten hyvä tuikkuidea oli netissä =)

juu ja mun jouluruokiiin kuuluu ehdottomasti suolasienisalaatti ja rosolli,kinkku,lanttu ja porkkanalaatikko se graavilohi ja mätiä.
suklaakonvehdeista en kelpuuta kuin wiener nougaa rasian
 
Viimeksi muokattu:
Lillis moikkis !! :wave: Kuinka sinua noin kovin paleltaa ? Onko kilpirauhasessa häikkää vai onko multa mennyt nyt jotain ohi ? Positiivisia voimia sinulle puhaltelen. :whistle:

Oivikki ja Pieni Tähtönen Kiitos isään liittyen. :heart:

Marza upeat tarjoilut sinulla, kyllä varmaan maistuu ja on hauskaa. Voimahalit :hug:.
Minäkin käyn aina katsomassa, mitä kummiasiaan kuuluu. Onpa ikävää, jos vieläkään ei ole mitään selvinnyt.

Mitä jouluruokiin tulee, niin maksalaatikko ja kinkku on melkein ykkösiä ja riisipuuro sekahedelmäsopan kanssa on oiva jälkkäri.
Syön kyllää maksalaatikkoa muutenkin vuoden mittaan, että se lumo ei ole enää niin suuri, kuin ennen, mutta hyvää on.
Minustakin wiener nougat on hyvää ja sitten ihan perinteiset Juhlapöydän konvehdit.
Niitä on tullut jo pari laatikkoa syötyä, kun ovat jo kaupassa. Hyi Minua.

Have a nice day everybody. Tv Uudi
 
Ottis
Oivikki Ihanaa :heart:! Onnea matkaan :hug:. Toivotaan pikkuhippulaisten kovasti kiinni tarraavan :kiss:!

mur-mur Onnittelut painon pudotuksen johdosta :kiss:. Ikävää jos parisuhde tuntuu nyt aivan oudolta olotilalta, kun vauvahaaveet jääneet taa :(.. Voimia solmujen setvimiseen :hug:.

Taitaa tää porukka olla aikalailla samanmielistä kun on lempipuuhatkin samoja. Mä olen himolukija. Kulutan vähintäänkin 2 kirjaa viikossa tasaisen tappavaan tahtiin ympäri vuoden ja näin kurjilla keleillä tulee luettua enemmänkin. Nukkumaan en osaa alkaa, jos en vähintäänkin paria sivua lue, just silleen, ett alkaa uni kivasti simmuja painaa.

Nyt on sitten iskenyt muhun taas kutomisvimma ja eilen illallakin kilisytin puikkoja puol kahteentoista, ett sain veljentytön sukat valmiiksi. Launtaina vein kummitytölleni uudet villasukat just kun maa oli sopivasti peittynyt ensilumeen. Mä oonkin vähän ajatellut, ett jos joululahjoissa säästelisin, en aikaa vaan rahaa, ja lahjoittelisin lähimmilleni pehmoisia pakettelja. Miehelle tosin uudet sukat jo kudoin ja anopille kanssa ja niitähän en malttanut heti olla lahjoittamatta eli ovat käytössä jo :).

Uudi Onneksi isäsi sydän vain pikkasen säikäytti. Toivottavasti paineet pysyvät kohdillaan.

Kastehelmi ja Lillis Kiitos muistamisesta :). En mä teitä ole unohtanut enkä unohda, vaikka harvemmin täällä enää piipahdankaan. Tänään mulla poikkeuksellisen lyhyt työpäivä ja jos ette ole vielä huomanneet, niin tiistai-päivisin täällä joudankin piiaphdella. Nyt tosin painaa väsy niin rankasti, ett taitaa päikkärit kutsua. Kivaa alkutalvea kaikille! Toivotaan kirkkaita ja raikkaita päiviä näitten loskakelien sijaan :kiss:.
 
Terveisiä kaikille täältä rakkaus ja ehkäpä raskauskin lomalta:)
Ollaan saatu olla koko päivä kahdestaan, syödä hyvin ja rauhassa jne... Nyt mies koneellaan niin mäkin päätin vähän selailla omaani... Tännehän päädyin.
Nyt en pysty kenenkään juttuja erikseen kommentoimaan, luin, mutta mieleen jäi lähinnä jouluruokakeskustelut, kun tuli vesikielelle. Täällä yx jouluruokien ystävä:popcorn:
Tykkään kinkusta ja sen päälle vahvaa sinappia, nam. Laatikot uppoaa myös, mutta ei maksalaatikko. Rosolli on in itse tehtynä( tai äidin tekemänä). Suolakalat kuuluu myös minun joulupöytään. Herkuista parasta on piparit höystettynä sinihome-tai valkohomejuustolla, aloitettu jo joulu tältä osin:)
Kaupoissa näkyy jo osittain joulun tulo täällä vironmaallakin:) mutta ei onneksi joululaulut vielä soi...
Oikein hyvää viikkoa kaikille ihanille naisille ja koitetaan pitää niistä miehistäkin huolta ja löytää jotain mukavaa yhdessä, piristää kummasti;)

Voi marza oon niin pahoillani sun puolesta, kaamea on tilanne edelleen. Mutta minkäs voit, et mitään, valitettavasti... Toivotaan et selviäis tilanne... Mukavia tupareita; ei teiltä ruoka ainenkaan noilla herkuilla lopu:) pitäkää hauskaa !
 
  • Tykkää
Reactions: Marza1970
Kepeätä keskiviikkoa ihanaiset neidot:wave:!

Paulanna! Kiva kun kävit lomaltakin moikkaamassa! Kaikki raajat, sekä peukut että varpaat pystyssä, että teillä on sydämen täydeltä tuliaisia sieltä Raskaus-ja rakkauslomalta:heart:.

Ottis; oi että mä oon kade sulle, kun oot niin kätevä emäntä! Musta ois ihana osata kilisyttää puikkoja tommoseen tahtiin, kun sä aina innostuessas! Se olisi semmosta hermolepoa, jos sen osaisi, mutta mun tapauksessani pipo kiristyis entisestään, kun oon niin totaalisen kädetön kaiken käsityöhön liittyvän kanssa:kieh:! Onneksi meillä anoppi on samanmoinen himokutoja, ja pitää meidän pesueen villasukissa=).

Uudi! Ei mua oo koskaan tutkittu, kuten sanottu, mä oon niin lääkärikammoinen, että en uskalla ees mennä lekuriin, kun pelkään, että jotain vakavaa kuiteskin löytyisi:ashamed:. Ja ainahan mulla on jotain syöpään viittaavaa, jossakin päin kroppaa..Luen liikaa lääkärikirjoja ja katson kaikki mahdolliset sairaaladokkarit, joten oireitakin löytyy aina ihan diagnoosiin asti. Itseoppinut lääketieteen tohtori, nääs:D! Mutta tuo palelu nyt vaan on ällöä ja jatkuvaa, näköjään. Mutta hei, heti kun huhuilin, niin tätihän kipitti tänne tosi nopsaan, jes! Kierto olikin nyt vissiin 40vrk. Että pitenee pikkuhiljaa... Ai juu, ja munkin piti osoittaa sulle toivotteluni, että hyvä, kun isäsi vain "säikäytti", ja toivotaan kovin, että oli vain joku yksittäinen terveysongelma, eikä muita tulekaan. Toki se vain niin tuppaa olemaan, ettei elo vanhemmiten paljon muuta anna, kuin yllätyksiä ja nekin useimmiten sairauksien myötä, köntsää kyllä.

Herkullisilta kuulostavat Marzan tuparitarjoilut! Ja pääasia onkin, että on tuota suolasta evästä tarpeeksi, kun sitä ilolientä kuluu kuiteskin enemmän taikka vähemmän, niin hyvä pitää se balanssissa suolasen purtavan avulla;)! Ei oo seuraava päiväkään niin ankee, kun on muistanut pitää huolta myös syömisestä nesteytyksen lisäksi. Kerrothan heti meille, kun jotakin selviää kummistasi? Jaksuja edelleen!

Meillä ois kanssa yhet bileet lauantaina tiedossa, miehen kanssa! En muista koska oisimme viimeksi käyneet yhdessä jossain "kekkereissä", joten kiva päästä joskus "ihmisten ilmoille" yhessäkin.

Hyvä, hyvä Pieni Tähtönen, että otitte "vaarin" neuvostani, sauna-juttu siis. Niinhan se vain on, että teidän (ja meidän ja kaikkien)parisuhde on teidän lasten kotipesä ja turva! Kun se voi hyvin, niin lapsetkin voi hyvin ja itse jaksaa arjen purinat paremmin ja hyvä mieli kertautuu ympäristössä ja läheisissä..Olipas runollista:saint:!

Noista jouluruuista vielä; toi maksalaatikko on siis niin mun ykkösherkku, etten osaa sitä ees jouluruuaksi laskeakaan enää! Mä oon syönyt Saarioisten maksalaatikkoa koko lapsuuteni jo, ja edelleenkin se on niin hyvää..Siihen en taida kyllästyä ikinä! Ja piparit ja aura, ah ja voi!! Kuola valuu jo rinnuksilla asti, kun mietinkin noita makujen sinfonioita:p.

Ihan meinas tulla joulufiilis, kun ajelin aamusella lasta kouluun, ja puut oli osittain jossain kuurassa! Kaunista ja mieltä herkistävää, vaikken yleisesti ottaen mikään kova jouluihminen olekaan.

Taidanpa mennä jotakin pientä lounasta itselleni kaapista kaivamaan, iltavuoro kutsuu tänään.. Ihan tavallisen mukavaa arkea jokaiselle! Hymy päivässä pitää mielen hyvänä=)

Lillis:wave:
 
Ottis sinä olet niin kova kutoja (vai neuotko) :). Laitapa kuvia sukistasi meidän iloksi, jos jaksat ( paraskin pyytäjä, kun en itse osa niitä kuvia vieläkään siirtää tänne tai sinne aijaahankaan).

Ihanaa on lukea kaikkien joulu lempiruuista ja herkuista. Vesikielelä ja ihan kuin voisikin jo tuoksuttaa joulun tuoksuja. Alkaa jo joulun odotus nousta mieleen :xmas: Pahoittelut niille, jotka eivät tykkä liian aikaisesta joulu hössötyksestä.

Lillis ihana ilma täälläkin aamulla, kun hain lehden niin kuuraa oli maassa. Rohkeesti vaan sinne lääkärille, kilpirauhasarvot ainankin niin helppo kontrolloida.

Paulanna
todella mukaavaa lomaa ja onnea matkaan :wave:
 
Ottis
Oivikki Oon mä joistakin sukista kuvia ottanutkin, mutt olen laittanut itse sukat niin nopeaan kiertoon, ett kaikista en kuvaa saa enää yht'aikaa otettua :). Pitänee napsutella joitain kuvia ku nyt työn alla olevat saan valmiiksi =).

Lilleriina Sehän himokutomisessa just on 'kurjaa', kun se sitten jää 'päälle'. Eilen illalla aloin tehdä kakkoselleni sukkia ja päätin, ett ysiltä lopetan ja niin lopetinkin, mutt kyllä vähän syyhytti siltikin alkaa kilkutella, kun TV:tä kattelin. Nyt tarttis lähteä käymään mökillä ja poltella siellä pari pesää puuta takassa, ettei huomenna ole niin kylmä mennä. Mieluiten kuitenkin käpertyisin täällä lämpimässä istuksimaan ja kutomaan taas :). Täytynee siis ottaa itteään niskasta kiinni ja lähteä liikenteeseen nyt ja heti.

Ajateltiin (minä ajattelin :)) olla mökillä koko viikonloppu ja otan huomenna varaslähdön, kun saan töistä puristettua pari tuntia aikaisemman lähdön. Anoppikokelas olisi tarkoitus hakea sinne lauantaina syömään ja loppu onkin sitten pelkkää olla pollottamista. Toivon mukaan ja pakko ollakin, kun lauantaina on oikein pyhä :). Kai mä oikein olen kalenteria tulkinnut?

Palaillaan :wave:!!

Tädin pitäisi ilmaantua viimeistään lauantaina, joten pitänee pakata 'vaipat' mukaan myös.
 
  • Tykkää
Reactions: paulanna
ON vaan..

Täällä armoton väsy minua painaa ja painohin alkoi juutas junnamaan:kieh:

Poikanen taisi tulla kipeäksi, valitti päänsäsrkyä, silmäkipua ja lämmöt koholla..huomenna saa jäädä mamman kera kotio, paistellaan vaikka lättysiä.:p

Kunpa vaan ei kunnon taudiksi asti äityisi kun lapsella 8v synttärijuhlat la-su.
Kaverisynttärit vietetään tällä kertaa hohtokeilauksen merkeissä.=)

Kahden tunnin juhlat keilailun ja seurustelun merkeissä.
Tunti keilailua ja jälkeen tunniksi synttärikabinettiin
avaamaan lahjoja ja syömään herkkuja tai toisinpäin aluksi lahjojen
avaukset jonka jälkeen keilaamaan.

Radalla on automaattibumpperit eli lapsilaidat tarvittaessa.

Paketti 115e sisältää: ratamaksut (2-6 hlö/2 rataa.)
kenkävuokrat, synttärikabinetin vuokran, sipsiä/popparia,
jäätelöä, limpparia sekä irtokarkkeja.
(herkkuja lisäilevät sitä mukaa kun loppuvat, mikäli vain muksuille maistuu)

..ja Huom! saa tuoda omiahin eväitä/herkkuja..vien ainahin kakun ja hieman ilmapalloja&serpentiinejä koristeeksi.=)

Meillä ei nyt oikein nuo kaverijuhlat tuon pienen "losottelijan" vuoksi onnistu.:whistle:..
t a i onnistuishan ne, mutta itse pääsen näin myös vähemmällä stressillä ja poikanenhin tykkäsi hohtokeilaus ajatuksesta.
Lauantaina käy sitten muutama aikuisvieras.

Lillis - Sylvi kasvanut ja voi mainiosti - pissiä, sekä kakkaa tulee ihan kyllä riittämiin;)ja sisällehin tietty, illasta vasitenkin alkaa se losottelu minne sattuu:Opäivisin menee hyvin.

..sen "toisen" puoliskon kanssa..no, päivä kerrallaan..ei kuitenkaan olla lähempää tuttavuutta tehty, vaikka näen miehellä haluja siihen olevan..itselläni ei vaan ole, ajatuksen asteellahin tökkii heti..:ashamed:

Oviksenhin tunnistin eilen - Kp13..niin sitä kumminhin vain vielä ittiään tulee tarkkailtua..
..näinköhän meillä mieheni kera sydämet enää sykkii samaan tahtiin ollenkaan?..olemme olleet pitkän aikaa nii-iin kaukana toisistamme..

Kaikille hywäistä mieltä ja sellaista, kutkuttavan kihelmöivää Joulun ajan odotusta.:kiss:


Ps. Meillä muuten ovat koirat ihan höperönä tuosta lumesta.:D
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Marza1970
huomenta jokaiselle.
kiitos kaunis kaikille jotka elävät mukanani tässä hetkessä kummiani ajatellen,
Tuskaa ikävää unettomuutta epätietoa...kaikkea sitä jokainen päivä.
Eilen miehen kanssa käytiin kaupassa ostamassa ruokaa tupareihin ja mies olis halunnu ostaa joulukinkun pöytään vaan eipäs porvoossa ollu missään ostelin sit kaikkii lisukkeita vielä lisäksi ja oikeesti oon niin tyhmä mutta haluun tänään mennä ostaan lohta ja laittaa lohirullia kun kala vaan on niin hemmetin ihanaa.
mihen yks työ kaveri oli eilen ollu aika ihana hän on virosta ja oli sanonu miehelleni että miiitä syötä sielä?
mies että vaimo hoitaa ruokapuolen ettei ole hätää.
Kaveri sanonu että jos hän lintua?
olin että voi helevetti :D kun virossa ilmeisesti tupareissa ruuat valmistetaan paikan päällä- aivan ihana ajatus mutta että kokonainen lintu ym... huoh :whistle:
 
  • Tykkää
Reactions: *mur-mur*

Yhteistyössä