Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii v

Kuura Maula, 24, ei sano vajaan kahden vuoden ikäistä lastaan pojaksi – tai pikkumieheksi tai pikkuherraksi. Hän odottaa, mihin identiteettiin lapsi itse kertoo kuuluvansa, ja aikoo puhutella lastaan sen mukaisesti.

 

Ihan hyviä ajatuksia ja tavotteita tuossa taustalla, mutta -taas kerran - miksi pitää mennä liiallisuuksiin?

 

No tä Naula voi kuurata lattiat mun pualest... ämmälle hommia, niin ei jaksa ajatella turhia.

 

Itse kannatan sukupuoletonta kasvatusta siltä osin, että mahdollisuuksien mukaan tulisi pyrkiä kihtelemaan kasta ihmisenä, ei tyttönä tai poikana. Mahdotontahan se täysin on olla ohjaamatta lasta jompaan kumpaan sukupuoleen, mutta näkyvimmissä asioissa (leikit, ohjaaminen tiettyyn toimintaan yms) pitäisi pyrkiä neutraaliin kasvatukseen.

Mutta hulluahan se on yrittää kokonaan häivyttää se sukupuoli ihmiseltä, se kun kuitenkin on aika oleellinen asia ihmisen elämässä.

 

Tuolla Kuura Maula on joko äärimmäisen luottavaisella ja hyvällä itsetunolla varustettu, tai sitten hän on täysin pihalla poikien maailmasta. Veikkaan jälkimmäistä. Ymmärrän häntä tavallaan. Onhan meitä paljon äitejä, jotka ei haluttaisi, että kova paha maailma koskaan olisi osa oman pojan lapsuutta. Että herkänkään pojan ei tarvitsisi tavallaan luopua itsestään selvitäkseen siellä poikien maailmassa.
Mutta ei se mene niin. Minä koen, että on parempi, että lapsi kasvaa tunteeseen, että on tavallinen ja osa porukkaa, kuin siihen, että on erilainen ja että on hänen tehtävänsä olla erilainen äidin mieliksi. Sehän on lapsen hyväksikäyttöä, tehdä hänestä esitaistelija äitinsä ideologiseen taisteluun. Pistää lapsi eturintamaan ottamaan vastaan tämän maailman osumat vain siksi, että vanhemmille on tärkeämpää oma ideologia kuin oman lapsen arkipäivän elämä päiväkodissa ja koulussa.
Toivon, että tämän lapsen päiväkotikaverit ja koulukaverit ovat empaattista ja avarakatseista porukkaa, eikä joukkoon eksy yhtäkään kiusaajaa. Ja jos eksyy, on tällä lapsella niin mielettömän rautainen itsetunto, ettei siihen tule kolhuja, ei nyrkistä eikä sanallisesta pilkasta.
Koska täällä päin maailmaa, missä minä asun, tuo olisi utopiaa, ei tulisi mieleenkään tehdä oman lapsen lapsuudesta tahallaan vaikeaa. Jos lapsi joskus sanoo olevansa toista sukupuolta mitä on, niin mietitäänpä sitä sitten kun se hetki tulee. Siihen asti lapsien elämään kuuluu sitä samaa, mitä heidän vertaisryhmälleenkin. On tärkeämpää olla porukassa hyväksyttynä kuin yksin ja erilainen, noin isommassa mittakaavassa.

 

Tuolla Kuura Maula on joko äärimmäisen luottavaisella ja hyvällä itsetunolla varustettu, tai sitten hän on täysin pihalla poikien maailmasta. Veikkaan jälkimmäistä. Ymmärrän häntä tavallaan. Onhan meitä paljon äitejä, jotka ei haluttaisi, että kova paha maailma koskaan olisi osa oman pojan lapsuutta. Että herkänkään pojan ei tarvitsisi tavallaan luopua itsestään selvitäkseen siellä poikien maailmassa.
Mutta ei se mene niin. Minä koen, että on parempi, että lapsi kasvaa tunteeseen, että on tavallinen ja osa porukkaa, kuin siihen, että on erilainen ja että on hänen tehtävänsä olla erilainen äidin mieliksi. Sehän on lapsen hyväksikäyttöä, tehdä hänestä esitaistelija äitinsä ideologiseen taisteluun. Pistää lapsi eturintamaan ottamaan vastaan tämän maailman osumat vain siksi, että vanhemmille on tärkeämpää oma ideologia kuin oman lapsen arkipäivän elämä päiväkodissa ja koulussa.
Toivon, että tämän lapsen päiväkotikaverit ja koulukaverit ovat empaattista ja avarakatseista porukkaa, eikä joukkoon eksy yhtäkään kiusaajaa. Ja jos eksyy, on tällä lapsella niin mielettömän rautainen itsetunto, ettei siihen tule kolhuja, ei nyrkistä eikä sanallisesta pilkasta.
Koska täällä päin maailmaa, missä minä asun, tuo olisi utopiaa, ei tulisi mieleenkään tehdä oman lapsen lapsuudesta tahallaan vaikeaa. Jos lapsi joskus sanoo olevansa toista sukupuolta mitä on, niin mietitäänpä sitä sitten kun se hetki tulee. Siihen asti lapsien elämään kuuluu sitä samaa, mitä heidän vertaisryhmälleenkin. On tärkeämpää olla porukassa hyväksyttynä kuin yksin ja erilainen, noin isommassa mittakaavassa.

Tämä näissä monesti juuri ärsyttää, että lasta tavallaan käytetään hyväksi omissa agendoissa. Vaikka päämäärä olisi miten hyvä, niin silti jokaisella pitäisi itse olla mahdollisuus valita taistelunsa.

 

Tuolla Kuura Maula on joko äärimmäisen luottavaisella ja hyvällä itsetunolla varustettu, tai sitten hän on täysin pihalla poikien maailmasta. Veikkaan jälkimmäistä. Ymmärrän häntä tavallaan. Onhan meitä paljon äitejä, jotka ei haluttaisi, että kova paha maailma koskaan olisi osa oman pojan lapsuutta. Että herkänkään pojan ei tarvitsisi tavallaan luopua itsestään selvitäkseen siellä poikien maailmassa.
Mutta ei se mene niin. Minä koen, että on parempi, että lapsi kasvaa tunteeseen, että on tavallinen ja osa porukkaa, kuin siihen, että on erilainen ja että on hänen tehtävänsä olla erilainen äidin mieliksi. Sehän on lapsen hyväksikäyttöä, tehdä hänestä esitaistelija äitinsä ideologiseen taisteluun. Pistää lapsi eturintamaan ottamaan vastaan tämän maailman osumat vain siksi, että vanhemmille on tärkeämpää oma ideologia kuin oman lapsen arkipäivän elämä päiväkodissa ja koulussa.
Toivon, että tämän lapsen päiväkotikaverit ja koulukaverit ovat empaattista ja avarakatseista porukkaa, eikä joukkoon eksy yhtäkään kiusaajaa. Ja jos eksyy, on tällä lapsella niin mielettömän rautainen itsetunto, ettei siihen tule kolhuja, ei nyrkistä eikä sanallisesta pilkasta.
Koska täällä päin maailmaa, missä minä asun, tuo olisi utopiaa, ei tulisi mieleenkään tehdä oman lapsen lapsuudesta tahallaan vaikeaa. Jos lapsi joskus sanoo olevansa toista sukupuolta mitä on, niin mietitäänpä sitä sitten kun se hetki tulee. Siihen asti lapsien elämään kuuluu sitä samaa, mitä heidän vertaisryhmälleenkin. On tärkeämpää olla porukassa hyväksyttynä kuin yksin ja erilainen, noin isommassa mittakaavassa.

 

Tämä näissä monesti juuri ärsyttää, että lasta tavallaan käytetään hyväksi omissa agendoissa. Vaikka päämäärä olisi miten hyvä, niin silti jokaisella pitäisi itse olla mahdollisuus valita taistelunsa.

Entä jos se oma agenda on, että lapsi kasvaa tietäen että läheiset ei oleta hänen sukupuoltaan vaan antaa itse kertoa aikanaan miten kokee, ja että läheiset eivät ainakaan odota mitään mihinkään lokeroon tai rooliin mahtumista.

Olen asiasta vähän eri mieltä, en kannata sukupuolineutraalia vaan -sensitiivisyys kasvatusta, uskon että biologisen sukupuolen salaaminen/mitätöinti on vahingollista. Mutta näen kyllä että ne vanhemmat ajattelee lastaan, ja toivoisin että useampi vanhempi kallistuisi enemmän "olet arvokas ja ihana juuri sellainena kun olet" -linjalle eikä tuupi lasta kaikkiin normeihin siksi ettei kiusattaisi. Äkkiä eroon r-viasta, vääränvärisistä vaatteista, yövaipoista, omalaatuisests naurusta, kyvystä näyttää tunteet - ettei vaan kiusata! Jos ihmiset pistäisi yhtä paljon ajatusta siihen ettei oma lapsi kiusaa, maailma olisi parempi paikka.

 

Entä jos se oma agenda on, että lapsi kasvaa tietäen että läheiset ei oleta hänen sukupuoltaan vaan antaa itse kertoa aikanaan miten kokee, ja että läheiset eivät ainakaan odota mitään mihinkään lokeroon tai rooliin mahtumista.

Olen asiasta vähän eri mieltä, en kannata sukupuolineutraalia vaan -sensitiivisyys kasvatusta, uskon että biologisen sukupuolen salaaminen/mitätöinti on vahingollista. Mutta näen kyllä että ne vanhemmat ajattelee lastaan, ja toivoisin että useampi vanhempi kallistuisi enemmän "olet arvokas ja ihana juuri sellainena kun olet" -linjalle eikä tuupi lasta kaikkiin normeihin siksi ettei kiusattaisi. Äkkiä eroon r-viasta, vääränvärisistä vaatteista, yövaipoista, omalaatuisests naurusta, kyvystä näyttää tunteet - ettei vaan kiusata! Jos ihmiset pistäisi yhtä paljon ajatusta siihen ettei oma lapsi kiusaa, maailma olisi parempi paikka.

Niin, tämä ei ole mikään kovin yksiselitteisen helppo asia.

Todellakin on ihan kunnioitettavaa, että jotkut vanhemmat kykenevät/uskaltavat/osaavat irrottautua niin täysin ympäristön paineista, ja kasvattaa muksunsa juuri niin kuin parhaaksi näkevät.

Toisaalta ei voi olla miettimättä juuri sitä, miten lapsi sopeutuu muiden kanssa toimimiseen.

 

Jos ihmiset pistäisi yhtä paljon ajatusta siihen ettei oma lapsi kiusaa, maailma olisi parempi paikka.

Tavattoman kaunis ajatus. Ideaalimaailmaa odotellessa tässä kuitenkin ehtii muutama tuhat ihmissukupolvea elää ja kuolla.
Minä koen, että tärkein ja paras asia, minkä voin lapselle opettaa, on kertoa elämän realiteetit ja opettaa häntä selviytymään niiden kanssa. Ei kannata tehdä itsestään maalitaulua, siitä ei saa koskaan palkintoa. Jos siitä selviää olemalla kuin muut, niin sehän on helppo ja hyvä tapa selviytyä. Siihen "ketään ei saa kiusata" ja "sinulla on oikeus sitä ja tätä" - jankkaamiseen voi käyttää koko ihmiselämän, mutta se ei auta lasta. Se lapsen oma avuttomuus ja viha, jota muiden lasten harrastama nöyryyttäminen hänessä aiheuttaa, kasvaa ja koteloituu vuosien myötä ja voi vaikuttaa koko loppuelämän. Pahimmillaan hän omaksuu asenteen, jossa kaikki kritiikki onkin pilkkaamista, ei suinkaan yritystä auttaa. Hän alkaa ajatella, että ristiriidat muiden kanssa johtuvat aina muista, jotka polkevat hänen oikeuttaan olla sellainen kuin on. Mikä valtava väärinymmärryksen taakka nuorelle ihmiselle. Kuinka surullista, jos vanhemmat mitenkään lisäävät tätä taakkaa.

Se menee näin, että lapsella on oikeus sosiaalistua siihen ryhmään, jonka kanssa hän herkimmät vuotensa elää. Hänellä on oikeus harjoitella siinä ryhmässä itsensä suojaamisen taitoja, harmaan eri sävyjä, ryhmäkäyttäytymistä ja tilannetajua. Niitä ei voi harjoitella, jos ei tule ryhmän hyväksymäksi. Se voi olla muutenkin vaikeaa, ja jos kotoa vanhemmilta tulee perintönä tahallaan provosoiva asenne, jota lapsi ei tietenkään itse tiedosta ilmentävänsä, niin se voi olla mahdotonta. Nuori ei silloin koskaan opi elämän tärkeimpiä asioita, joista olisi hänelle paljon apua myöhemmin myös työelämässä.

Onko se niin kamalaa harrastaa jujutsua ja jalkapalloa rytmitanssin ja posliininmaalauksen sijasta, jos se auttaa lasta elämään ehyemmän ja tasapainoisen lapsuuden ja nuoruuden. Ei minusta.

 

Tavattoman kaunis ajatus. Ideaalimaailmaa odotellessa tässä kuitenkin ehtii muutama tuhat ihmissukupolvea elää ja kuolla.
Minä koen, että tärkein ja paras asia, minkä voin lapselle opettaa, on kertoa elämän realiteetit ja opettaa häntä selviytymään niiden kanssa. Ei kannata tehdä itsestään maalitaulua, siitä ei saa koskaan palkintoa. Jos siitä selviää olemalla kuin muut, niin sehän on helppo ja hyvä tapa selviytyä. Siihen "ketään ei saa kiusata" ja "sinulla on oikeus sitä ja tätä" - jankkaamiseen voi käyttää koko ihmiselämän, mutta se ei auta lasta. Se lapsen oma avuttomuus ja viha, jota muiden lasten harrastama nöyryyttäminen hänessä aiheuttaa, kasvaa ja koteloituu vuosien myötä ja voi vaikuttaa koko loppuelämän. Pahimmillaan hän omaksuu asenteen, jossa kaikki kritiikki onkin pilkkaamista, ei suinkaan yritystä auttaa. Hän alkaa ajatella, että ristiriidat muiden kanssa johtuvat aina muista, jotka polkevat hänen oikeuttaan olla sellainen kuin on. Mikä valtava väärinymmärryksen taakka nuorelle ihmiselle. Kuinka surullista, jos vanhemmat mitenkään lisäävät tätä taakkaa.

Se menee näin, että lapsella on oikeus sosiaalistua siihen ryhmään, jonka kanssa hän herkimmät vuotensa elää. Hänellä on oikeus harjoitella siinä ryhmässä itsensä suojaamisen taitoja, harmaan eri sävyjä, ryhmäkäyttäytymistä ja tilannetajua. Niitä ei voi harjoitella, jos ei tule ryhmän hyväksymäksi. Se voi olla muutenkin vaikeaa, ja jos kotoa vanhemmilta tulee perintönä tahallaan provosoiva asenne, jota lapsi ei tietenkään itse tiedosta ilmentävänsä, niin se voi olla mahdotonta. Nuori ei silloin koskaan opi elämän tärkeimpiä asioita, joista olisi hänelle paljon apua myöhemmin myös työelämässä.

Onko se niin kamalaa harrastaa jujutsua ja jalkapalloa rytmitanssin ja posliininmaalauksen sijasta, jos se auttaa lasta elämään ehyemmän ja tasapainoisen lapsuuden ja nuoruuden. Ei minusta.

Mutta entä jos ei auta? Jos se jujutsu ja jalkapallo aiheuttaa vääränlaisuuden tunnetta, jos ei yhtään jaksa innostus moisesta? Jos sisarukset harrastaa rytmitanssia ja se tuntuu itselle mielenkiintoiselta läpi lapsuuden, mutta perhe alkaa 3-vuotiaasta alkaen toitottaa että et voi koska sulla on pippeli? Eikö se aiheuta vääränlaisuuden tunnetta jos se oma turvapesäkin kieltää innostumasta, kiinnostumasta ja nauttimasta omalta tuntuvista jutuista? Jos omat vanhemmat sanoo, että et saa koska sukupuoli, onhan se nyt hiton ankeeta. Onko ok sanoa tytölle ettet saa pelata (sukupuolesi vuoksi) jalkapalloa? Harvan mielestä kai on. Miksi olisi ok sanoa pojalle ettet saa kiinnostua ja innostua tanssista, keksi jotain muuta?

Toki överi on överi, mutta (ainakin neurotyypilliset) lapset huomaa itsekin sosiaaliset lokerot yhteiskunnassa, ja väitän että osaavat sopeutua tarpeellisella intensiteetillä niihin _mikäli annetaan_ (tässä on se överiraja, jos vanhemmat yrittää estää terveen ryhmään sosiaalistumisen) vaikka kotona heitä kohdeltaisiin yksilöinä ilman sukupuolirooleja. Toki lasten sosiaalisia suhteita kuuluu tukea, ja jos kylässä oleva kaveri ei innostu barbeista niin vanhempi voi ehdottaa että kokeilisitteko legoja, tai jos luokalta ei tunnu löytyvän kaveria niin voi kysyä lapselta että haluaisiko johonkin samaan harrastukseen mitä muut, niin sieltä voi löytyä yhteistä juttua. Mutta ei sitä kaikkea tartte tehdä taaperosta lähtien varmuuden vuoksi ja sukupuoleen vedoten.

 

Tuolla Kuura Maula on joko äärimmäisen luottavaisella ja hyvällä itsetunolla varustettu, tai sitten hän on täysin pihalla poikien maailmasta. Veikkaan jälkimmäistä. Ymmärrän häntä tavallaan. Onhan meitä paljon äitejä, jotka ei haluttaisi, että kova paha maailma koskaan olisi osa oman pojan lapsuutta. Että herkänkään pojan ei tarvitsisi tavallaan luopua itsestään selvitäkseen siellä poikien maailmassa.
Mutta ei se mene niin. Minä koen, että on parempi, että lapsi kasvaa tunteeseen, että on tavallinen ja osa porukkaa, kuin siihen, että on erilainen ja että on hänen tehtävänsä olla erilainen äidin mieliksi. Sehän on lapsen hyväksikäyttöä, tehdä hänestä esitaistelija äitinsä ideologiseen taisteluun. Pistää lapsi eturintamaan ottamaan vastaan tämän maailman osumat vain siksi, että vanhemmille on tärkeämpää oma ideologia kuin oman lapsen arkipäivän elämä päiväkodissa ja koulussa.
Toivon, että tämän lapsen päiväkotikaverit ja koulukaverit ovat empaattista ja avarakatseista porukkaa, eikä joukkoon eksy yhtäkään kiusaajaa. Ja jos eksyy, on tällä lapsella niin mielettömän rautainen itsetunto, ettei siihen tule kolhuja, ei nyrkistä eikä sanallisesta pilkasta.
Koska täällä päin maailmaa, missä minä asun, tuo olisi utopiaa, ei tulisi mieleenkään tehdä oman lapsen lapsuudesta tahallaan vaikeaa. Jos lapsi joskus sanoo olevansa toista sukupuolta mitä on, niin mietitäänpä sitä sitten kun se hetki tulee. Siihen asti lapsien elämään kuuluu sitä samaa, mitä heidän vertaisryhmälleenkin. On tärkeämpää olla porukassa hyväksyttynä kuin yksin ja erilainen, noin isommassa mittakaavassa.

Jep. Tuli mieleen se tapaus, jossa vanhemmat pakottivat lapsen vegaaniksi. Lapsi sai kuulla siitä tietenkin koulussa ja masentui asian takia. Lopulta tappoi itsensä.

Olisiko sittenkin ollut parempi, että vanhemmat olisivat sallineet lapsen syödä samaa ruokaa kuin muutkin. Voisi olla yksi turha kuolema vähemmän.

 

Meidän tyttö harrastaa jujutsua ja jalkapalloa, poika akvarellimaalausta ja jalkapalloa
Silti tyttö on ihan täys prinsessa, ja poika villi ja raju. Alakoululaisia molemmat.

 

Jep. Tuli mieleen se tapaus, jossa vanhemmat pakottivat lapsen vegaaniksi. Lapsi sai kuulla siitä tietenkin koulussa ja masentui asian takia. Lopulta tappoi itsensä.

Olisiko sittenkin ollut parempi, että vanhemmat olisivat sallineet lapsen syödä samaa ruokaa kuin muutkin. Voisi olla yksi turha kuolema vähemmän.

Tää on musta tosi kylmää argumentointia, hyi hitti pitää tällaisen arvomaailman ympäröimänä elää. Tietysti mikä vain muutos tapahtumaketjussa, joka olisi muuttanut lopputuloksen, olisi tervetullut, mutta et ajattele että "olisipa ne kiusaajat kasvatettu paremmin" tai "olisipa kouluilla resurssit puuttua kiusaamiseen" tai "olisipa lasten ja nuorten psykiatrinen hoito paremmalla tolalla" vaan "olisipa vanhemmat antaneet lapsen syödä pihviä".

 

Tää on musta tosi kylmää argumentointia, hyi hitti pitää tällaisen arvomaailman ympäröimänä elää. Tietysti mikä vain muutos tapahtumaketjussa, joka olisi muuttanut lopputuloksen, olisi tervetullut, mutta et ajattele että "olisipa ne kiusaajat kasvatettu paremmin" tai "olisipa kouluilla resurssit puuttua kiusaamiseen" tai "olisipa lasten ja nuorten psykiatrinen hoito paremmalla tolalla" vaan "olisipa vanhemmat antaneet lapsen syödä pihviä".

Koska nämä asiat eivät olleet hyvällä tolalla, niin avain ongelman ratkaisuun löytyi vanhemmilta, mutta he eivät halunneet käyttää sitä oman ideologiansa takia. Uhrasivat mielummin lapsensa.

 

Hohhoijaa vanha juttu ja miksi aina korostetaan eniten kaikkein epäolennaisimpia asioita, kun oikeasti asian ydin on se tärkein. Aivan helvetin sama kuka pukee mekkoja ja kuka ei. Ai niin, mutta kun sillä pääsee näyttämään, siksi sillä tuntuu yleensä olevan eniten merkitystä. (aiheesta siis ihan yleisesti)

Meilläkin on yksi poikalapsi joka saa paljon positiivista huomiota näiltä epäloogisilta. Hän haluaa pukeutua usein prinsessaksi, pinnejä päähän ja ilmoittaa päättäväisesti tulla mieluiten äidiksi neljälle tytölle. Toinen taas haluaa pukeutua tummiin väreihin, leikit on lähinnä autoa, junaa ja legoa. Tämä poik...siis lapsi ei olekaan yhtään niin hieno. Eli ei hyvä sellaisena kuin on. Joskus kirpaissut sydämestä, kun tämä poika tuon toisen huomion huomanneena on yrittänyt jotenkin kömpelösti leikkiä "tyttömäisempiä" leikkejä väkisin vaikka ei halua, ihan vaan saadakseen hyväksyntää.

Niin... voisiko sen sukupuolen tai sukupuolettomuuden korostamisen antaa olla ilman korostuksia? Voisko lapsi olla hyvä sellaisena kuin on? Mitä hemmetin väliä pukeeko joku äiti tyttönsä pinkkiin vai mustaan? Kyllä se lapsi jossain vaiheessa tahtonsa ilmaisee ja ainoa tärkeä asia siinä on se, ettei kiellä mitään väriä sukupuolen takia.

 

Pitää ryhtyä testaamaan tätä "neutraalikutsumista" työpaikan naisiin. Vaihtelevasti nimitän heitä naisoletetuiksi, miesoletetuiksi tai sukupuolettomiksi henkilöiksi jne. Reaktioista sitten pikku hiljaa haarukoin, miten he itsensä kokevat.

 

Mutta entä jos ei auta? Jos se jujutsu ja jalkapallo aiheuttaa vääränlaisuuden tunnetta, jos ei yhtään jaksa innostus moisesta? Jos sisarukset harrastaa rytmitanssia ja se tuntuu itselle mielenkiintoiselta läpi lapsuuden, mutta perhe alkaa 3-vuotiaasta alkaen toitottaa että et voi koska sulla on pippeli? Eikö se aiheuta vääränlaisuuden tunnetta jos se oma turvapesäkin kieltää innostumasta, kiinnostumasta ja nauttimasta omalta tuntuvista jutuista? Jos omat vanhemmat sanoo, että et saa koska sukupuoli, onhan se nyt hiton ankeeta. Onko ok sanoa tytölle ettet saa pelata (sukupuolesi vuoksi) jalkapalloa? Harvan mielestä kai on. Miksi olisi ok sanoa pojalle ettet saa kiinnostua ja innostua tanssista, keksi jotain muuta?

Toki överi on överi, mutta (ainakin neurotyypilliset) lapset huomaa itsekin sosiaaliset lokerot yhteiskunnassa, ja väitän että osaavat sopeutua tarpeellisella intensiteetillä niihin _mikäli annetaan_ (tässä on se överiraja, jos vanhemmat yrittää estää terveen ryhmään sosiaalistumisen) vaikka kotona heitä kohdeltaisiin yksilöinä ilman sukupuolirooleja. Toki lasten sosiaalisia suhteita kuuluu tukea, ja jos kylässä oleva kaveri ei innostu barbeista niin vanhempi voi ehdottaa että kokeilisitteko legoja, tai jos luokalta ei tunnu löytyvän kaveria niin voi kysyä lapselta että haluaisiko johonkin samaan harrastukseen mitä muut, niin sieltä voi löytyä yhteistä juttua. Mutta ei sitä kaikkea tartte tehdä taaperosta lähtien varmuuden vuoksi ja sukupuoleen vedoten.

Me puhutaan nyt samasta asiasta, lapsen oikeudesta olla oma itsensä, mutta eri näkökulmista. Jos lapsi elää tässä melko karkeassa maailmassa, missä suurin osa lapsista elää, voi olla melko mahdotonta olla kaikkialla hyväksytty sellaisena kuin on. Silloin lapsi voi tehdä, kuten useimmat ihmiset tekevät; rakentaa sekä ulkoisen, että sisäisen todellisuuden. Ulkoinen todellisuus on ympäristön asettamien odotuksien täyttämistä. Sitä voi kuvitella vaikka eloonjäämistyönä, koska sitä kautta voi välttyä syrjinnältä ja kiusaamiselta. Sisäinen todellisuus voi olla sitten mitä vain, se oma rikas, sisäinen maailma. Sillä työllä, millä lunastetaan melko kitkaton elämä yhteisön kanssa, lunastetaan myös mahdollisuus säilyttää oma herkkyys ja yhteys itseen siinä sisäisessä maailmassa, joka jaetaan ehkä perheen ja parhaiden ystävien kesken, tai sitten ei kenenkään kanssa. Tällä lailla lapsi saa sekä pitää itsensä, oman syvimmän luontonsa, että oppii suojaamaan itseään ja toimimaan ulkomaailmassa.
On ok olla ihan niin herkkä kuin on, mutta on aikuisten tehtävä opettaa lapselle, miten omaa herkkyyttä suojellaan.

 

Jos ihmisen etunimi on Kuura, niin se selittää kaiken.

-omat vanhemmat rastapää-ituhippivegaaneja jotka hiihtää Kalliossa Reinot ja Hai-saappaat jalassa
-isoäiti joku Pirkko Saisio-tyylinen tantta joka on illat croquis-mallina (alastonmallipiirustus) kansalaisopistossa ja voimaantuu siellä ihan tajuttomasti joka kerta.
Isoäidin taiteellisiin tempauksiin kuuluu valokuvanäyttely, jonka kuvissa istuu nakuna läskiensä kanssa turpeessa jossain huurteisella suolla.

 

Ihmiskunnalla ei kaikesta päätellen ole kovin paljoa aikaa jäljellä. Ja ehkä hyvä niin. Joku fiksummaksi evolvoituva eliölaji saa korvata meidät. Tai sitten jotkut kymmenjalkaiset sukupuolettomat ja vaihtolämpöiset feministireptiilit perivät planeettamme.

Everything is literally going to shit.

 

Mutta ei se mene niin. Minä koen, että on parempi, että lapsi kasvaa tunteeseen, että on tavallinen ja osa porukkaa, kuin siihen, että on erilainen ja että on hänen tehtävänsä olla erilainen äidin mieliksi. Sehän on lapsen hyväksikäyttöä, tehdä hänestä esitaistelija äitinsä ideologiseen taisteluun. Pistää lapsi eturintamaan ottamaan vastaan tämän maailman osumat vain siksi, että vanhemmille on tärkeämpää oma ideologia kuin oman lapsen arkipäivän elämä päiväkodissa ja koulussa.
Toivon, että tämän lapsen päiväkotikaverit ja koulukaverit ovat empaattista ja avarakatseista porukkaa, eikä joukkoon eksy yhtäkään kiusaajaa. Ja jos eksyy, on tällä lapsella niin mielettömän rautainen itsetunto, ettei siihen tule kolhuja, ei nyrkistä eikä sanallisesta pilkasta.
Koska täällä päin maailmaa, missä minä asun, tuo olisi utopiaa, ei tulisi mieleenkään tehdä oman lapsen lapsuudesta tahallaan vaikeaa. Jos lapsi joskus sanoo olevansa toista sukupuolta mitä on, niin mietitäänpä sitä sitten kun se hetki tulee. Siihen asti lapsien elämään kuuluu sitä samaa, mitä heidän vertaisryhmälleenkin. On tärkeämpää olla porukassa hyväksyttynä kuin yksin ja erilainen, noin isommassa mittakaavassa.

En voisi olla enempää samaa mieltä. Ja varmimman vakuudeksi uhrataan lapsen identiteetti vielä julkisuudelle, jotta voidaan pönkittää omaa ideologiaa.

 

Jos lasta ei edes voi kutsua tytöksi tai pojaksi niin viestihän on silloin se, että lapsen sukupuoli on jotenkin väärä, paha ja peiteltävä. Enpä siis ihmettele, jos nämä ideologian välikappaleina tahtomattaan toimivat lapset tosiaan vartuttuaan kärsivät vaikka sukupuoleen liittyvistä mt-ongelmista...
Eikö kaikkia lapsia voisi kohdella sekä tasapuolisesti että oman sukupuolensa edustajina? Tytöt tyttöinä ja pojat poikina, molemmat yhtä tärkeinä ja arvokkaina. Ja todellakin kummatkin voivat harrastaa mitä haluavat.
Juuri tämä sukupuolineutraalius-, "muunsukupuolisuus"- ja trans-ideologia vahvistaa rajoittavia ja ahtaita sukupuolirooleja. Tytöt ovat tietynlaisia ja pojat tietynlaisia ja jos et koe näitä kapeita rooleja omaksesi, olet "trans" tai "muunsukupuolinen". VMP!

 

Pitää ryhtyä testaamaan tätä "neutraalikutsumista" työpaikan naisiin. Vaihtelevasti nimitän heitä naisoletetuiksi, miesoletetuiksi tai sukupuolettomiksi henkilöiksi jne. Reaktioista sitten pikku hiljaa haarukoin, miten he itsensä kokevat.

Voit myös kutsua heitä kaikkia henkilöiksi, niin ei tarvitse sitten edes miettiä minkä sukupuoliseksi he itsensä kokevat.

 

Jos lasta ei edes voi kutsua tytöksi tai pojaksi niin viestihän on silloin se, että lapsen sukupuoli on jotenkin väärä, paha ja peiteltävä. Enpä siis ihmettele, jos nämä ideologian välikappaleina tahtomattaan toimivat lapset tosiaan vartuttuaan kärsivät vaikka sukupuoleen liittyvistä mt-ongelmista...
Eikö kaikkia lapsia voisi kohdella sekä tasapuolisesti että oman sukupuolensa edustajina? Tytöt tyttöinä ja pojat poikina, molemmat yhtä tärkeinä ja arvokkaina. Ja todellakin kummatkin voivat harrastaa mitä haluavat.
Juuri tämä sukupuolineutraalius-, "muunsukupuolisuus"- ja trans-ideologia vahvistaa rajoittavia ja ahtaita sukupuolirooleja. Tytöt ovat tietynlaisia ja pojat tietynlaisia ja jos et koe näitä kapeita rooleja omaksesi, olet "trans" tai "muunsukupuolinen". VMP!

Todella hyvä pointti!

 

Äkkiä eroon r-viasta

Minä en ymmärrä, miksei siitä pitäisi yrittää päästä eroon, jos on mahdollista. Kyllä puhe on huomattavasti selkeämpää, jos sen R:n osaa sanoa oikein. Pahimmassa tapauksessahan tulee väärin ymmärretyksi, jos se R kuulostaa aivan L:ltä. Mitä pienempänä tuon hoitaa, sitä helpommin se hoituu.