\[quote="22.01.2007 klo 21:07 marjaana kirjoitti"
[/quote]
Pyrin sypelle nimenomaan saamaan sektiota, koska synnytyspelkoni ei ole keskusteltavissa ja itse olen ollut aiemminkin niin monessa leikkauksessa (en tosin niin suuressa), ettei sektio pelottanut lainkaan.
Jo heti ensimmäisellä käynnillä (rv20, rakenneultra) helpotti suuresti minut vastaanottaneen kätilön vakuutus siitä, että ketään ei pakoteta synnyttämään. Lääkäri sitten tietenkin kyseli minun taustoista ja peloistani, jotka olinkin kirjoittanut valmiiksi paperille. Toki hän hieman yritti pelotella sektiolla, mutta ei onnistunut, koska olin ennen sinne menoa ottanut asioista selvää, ja kaikki sektion riskit oli selvillä ja olin valmis ne hyväksymään. Kuten olin myös selvillä alatien riskeistä ja niitä en halunnut.
Lopuksi lääkäri kuitenkin sanoi, että viimeinen käynti on synnytystapa-arviossa viikolla 36, jos mieli on silloin sama, sektioaika varataan. Mulle varattiin tästä rakenneultrasta sitten 4 viikon päähän käynti sype-kätilön juttusille ja mahdollisuutenahan oli tietysti myös käynti psykologilla ja useampaankin kätilö-jutteluun.
Tultiin kuitenkin tässä ekassa juttelussa kätilön kanssa siihen tulokseen, että keskusteluja on turha jatkaa, koska en ole "käännytettävissä" (eivät sitä tosin yrittäneetkään), enkä tarvitse puhua synnytyspelostani ja kun sektio on tavallaan luvattu, se on minulle suurin mahdollinen helpotus, eikä mikään enää huoleta. Siinä sitten vielä kätilö kertoi suunnitellun sektion kulusta, kun halusin kuulla.
Seuraava käynti oli sitten lääkärillä rv 36, mukava lääkäri hänkin, vaikka käytiinkin melkoinen mielipide-keskustelu, hän vain ei tahtonut ymmärtää motiivejani... Tosin käännytystä ei hänkään yrittänyt, ja ymmärrän täysin, että kyllä lääkäreiden pitää testata potilas, onko hän todella niin tosissaan, vai alkaako mahd. taipua toiseen suuntaan keskustelun edetessä.
Kyllä hän ihan mielellään sitten lopulta sektion myönsi, eli käytännössä sen sektion lupasi juuri tämä rv36 synnytystapa-arvion lääkäri, hän soitti siltä istumalta leikkuriin ja varasi päivän rv39tasan. Varsinaista synnytystapa-arviota, eli "paikkojen koon" arvelua ei tehty, olisin halutessani sen saanut, mutta lääkäri sanoi, ettei sitä pakko ole tehdä, kun kerran leikkaukseen mennään, teki tietty normaalin sisätutkimuksen, jossa tutki kohdunkaulan ja -suun.
Leikattiin siis rv39, menin osastolle edellisenä iltapäivänä.
[/quote]
kiva kuulla että kysillä on tuo asenne että ketään ei pakoteta, täälläkin palstalla saa lueskella kuinka jossakin sairaalassa ei edes kuunnella vaan heti aletaan "käännyttämään".
itsellä jäi esikoisen syntymästä niin pahat ja ikävät muistot että pelkkä synnytyksen ajattelukin ahdistaa ja haluaisin sulkea koko tapahtuman mielestä. alussa olin varma, että kyllä tästä yli päästään ja tottakai synnytän alakautta, mutta raskauden edetessä pelot ovat vaan pahentuneet. haluaisin kyllä synnyttää alakautta, mutta kertakaikkiaan koko ajatus ahdistaa. tuntuu että ei voi edes hengittää kun ajatteleekin asiaa. minulle ei koskaan ole tehty myöskään mitään isompaa leikkausta joten sen vuoksi sektiokin jännittää ja hieman myös omalla tavallaan pelottaa. mutta sitä ahdistavaa tunnetta ei kuitenkaan tule kun mietin sitä synnytystapana. välillä tuntuu että minulal ei ole henkisesti enää edes voimia synnyttää "normaalisti" . tämä pelko vie kaikki mehut.
toisaalta taas tuntuu että jaksanko edes lähetä "vänkäämään" sektioita kun kerran jossain vaiheessa olen ollut motivoitunut alatiesynnytykseen, niin tottakai lääkärit ja kätilöt yrittävät puhua ympäri..kun ei jaksais enää edes alkaa taistelemaan asiasta ja puolustelemaan omia kantoja. mutta en vaan pysty enää ajattelemaan että synnyttäisin alakautta, niin ahdistavan tunteen se herättää....
se psykologi jonka luona olen nyt käynyt, ei tunnu olevan kiinnostunut edes varsinaisesta synnytyspelosta, vaan kyselee kaikke muuta..huolettaa että pääsenkö edes sanomaan että haluan sektion.
