Kysy lahjasolun luovuttajalta

Olen parikymppinen nainen ja luovutin lahjasoluja suomalaisella yksityisellä klinikalla 2018. Onko sinulla kysymys lahjasolun luovuttaneelle? Vastaisin mieluusti niihin omasta kokemuksestani ja näkökulmastani.

En vastaa kysymyksiin, jotka voivat paljastaa ajankohdan tai paikkakunnan. :)
 
Itse luovutin myös hiljattain munasoluja, enkä malttanut olla tulematta tähän Johannan apajille tarjoamaan myös omaa näkökulmaani! Toivottavasti tähän soppaan mahtuu useampikin lusikka :)

@nyuu En alkuunkaan koe olevani luovutetuista soluista syntyvän lapsen äiti, enkä haluaisi, että minuun viitattaisiin missään tilanteessa "toisena äitinä", ajatuskin tuntuu hassulta! Lapsella ei ole kahta äitiä. Lapsen äiti on se, joka kasvattaa lapsen, antaa rakkautta ja on lapsen elämässä läsnä (tässä tapauksessa jo ennen syntymää raskausaikana!), ja minä olen vain luovuttanut munasolun, tässä ei ole mielestäni mitään kysymysmerkkejä.

Toivoisin kuitenkin, että lahjasolulapsille kerrottaisiin avoimesti heidän alkuperästään. Aihe jakaa mielipiteitä, enkä halua tuomita ketään, mutta omasta mielestäni jokaisella on oikeus kaikkii mahdollisiin tietoihin omasta perimästään. Olisin myös valmis tapaamaan soluistani alkunsa saaneen lapsen tämän täysi-ikäistyttyä ja vastaamaan kaikkiin mahdollisiin kysymyksiin. Olisin toki itsekin utelias näkemään, millainen henkilö solustani on kehittynyt! Tämä ei silti tarkoita, että yrittäisin tässä vaiheessa änkeä lapsen elämään. Lapsella on jo perhe jossain muualla, enkä minä kuulu siihen perheeseen.
 
@kissankello ihana! Itse olen siis vastaanottamassa luovutettua munasolua ja monenlaisia ajatuksia pyörii mielessä. Yksi ollut tämä ”kaksi äitiä”-keskustelu. Monissa vertaistukiryhmissä ja omalla lahjasoluneuvontakäynnilläkin tuli se kuva, et mun täytyis hyväksyä se asia että lapsella on ”kaksi äitiä”. Ja haluaisin just olla se ainoa äiti joka on, en mitään jaettua äitiyttä.

Mutta siis ootte ihania naisia <3 musta on tosi kaunista aatella et jos joskus oma vauva on syöissä ni voin kertoa hänelle kuinka hän on tosi kaivattu ja saanut alkunsa ihmisten hyvyydestä :) kiitos teille!
 
  • Tykkää
Reactions: karhuemo75
@nyuu Onpa kurja, että lahjasoluneuvonnassakin on puhuttu tuohon sävyyn! Voin toki puhua vain omasta puolestani, mutta vaikea kuvitella, että monetkaan luovuttajat mieltäisivät itseään lahjasolulapsen "toiseksi äidiksi". Aika rankka olisi koko luovuttamisprosessi (ja varsinkin sen jälkeinen elämä), jos kokisi, että on luovuttanut oman lapsensa jonkun toisen hoiviin... :) Tsemppiä kovasti sulle hoitoihin!
 
Pakko kommenyoida:

Kysymys ihmisen geneettisestä alkuperästä on lahjamunasolujen kohdalla paljon laajempi kuin se, kuka ne lahjoitti.

On harhaanjohtavaa, että Suomen lainsäädännön mukaan lahjasolulapsilla on aikuisena oikeus tietää lahjoittajan henkilöllisyys ja että näin ajatellaan perimän ratkeavan. Tämä erityisesti siksi ettei lahjoittajan ja lapsen välillä ole mitään sosiaalista sidettä. Tapauksessa, jossa ulkopuolisia soluja ei käytetä, lasta luonnollisesti kiinnostaa geneettinen vanhempansa nimenomaan persoonana ja henkilönä.

Oikea tapa tarkastella perimää olisi sen sijaan tehdä dna-testi, jollaisia jo käytetään geneettisen sukututkimuksen parissa. Testi selvittää perimää paljon laajemmin.

Se, että perimän haltijana nähdään Suomessa nimenomaan lahjoittaja, noudattelee ja vahvistaa perinteistä näkemystä solun lahjoittajasta lapsen geneettisenä vanhempana. Tästä syntyy se ”toinen äiti” -keskustelu.

Dna-testi tuottaa keskimäärin 4000 geneettistä osumaa, ts. serkkua, ja antaa viitteitä myös siitä, mistä perimä on alunperin lähtöisin (esimerkiksi prosenttiosuudet eri etnisyyksistä). Testin avulla on mahdollista selvittää myös äitilinja ja isälinja (miehillä). Nekään eivät tarkoita mitään tiettyjen henkilöiden ketjuja, vaan että mistä päin perimä on lähtöisin.

Mielestäni tällä tavoin lahjasolulapsi saa paljon laajemmin tietoa perimästään eikä yksittäisen lahjoittajan merkitys ketjussa korostu. Ei kukaan meistä omista sukusolujaan, perityt ominaisuudet voivat tulla ja tulevat hyvinkin kaukaa.
 
  • Tykkää
Reactions: nyuu
Haluatko olla äiti lapselle? Mitä ajattelet siitä että lapsi/lapsen saanut vanhempi puhuttelee sinua ”toisena äitinä” ?
Minulla on hyvin samankaltainen näkemys kun @kissankello lla ja ihana että jaoit oman näkemyksesi.

En koe olevani syntyneelle lapselle äiti millään tavalla, juurikin siitä syystä että äiti on omasta mielestäni ihminen, joka lapsen kasvattaa ja joka lasta päivittäin rakastaa. Koen kuitenkin olevani hyvin ylpeä lapsesta, vaikka en hänestä mitään tiedäkään, sillä lapsi on perheelle suuri lahja alkuperästään huolimatta.

Minulle sopii se, että minua luovuttajana kutsutaan sillä nimellä, joka perheelle tuntuu luonnollisimmalta, mutta en usko että ”toinen äiti” on minua kuvaava termi. Toivon kissankellon tavoin myös, että perimästä kuitenkin ollaan rehellisiä, sillä nykyään teknologia voi sen paljastaa lapselle vaikka se kuinka yritettäisiin salata ja perimätieto on ihmiselle hyvin tärkeää, jotta monet kysymykset minuudesta selviävät. Tästä syystä olen myös halukas lapsen ehdoilla tapaamaan tai olemaan tapaamatta häntä.

En myöskään koe haluavani olla lapselle äiti, sillä en koe äidillistä yhteyttä lapseen, jota en ole kasvattanut. Lähdin prosessiin sillä ajatusmaailmalla, että luovutan soluja jotka sisältävät suuren osan minua, mutta samalla ajattelin etten koe tunneyhteyttä näihin munasoluihin. Kasvava lapsi on perimältään osa minua, mutta iso osa lapsesta tulee mieheltä ja kasvatustavasta. Ei minusta.

Toivottavasti vastasin kysymyksiisi täydentävästi :)
 
@nyuu Onpa kurja, että lahjasoluneuvonnassakin on puhuttu tuohon sävyyn! Voin toki puhua vain omasta puolestani, mutta vaikea kuvitella, että monetkaan luovuttajat mieltäisivät itseään lahjasolulapsen "toiseksi äidiksi". Aika rankka olisi koko luovuttamisprosessi (ja varsinkin sen jälkeinen elämä), jos kokisi, että on luovuttanut oman lapsensa jonkun toisen hoiviin... :) Tsemppiä kovasti sulle hoitoihin!
Veit sanat suustani (y)
 
Pakko kommenyoida:

Kysymys ihmisen geneettisestä alkuperästä on lahjamunasolujen kohdalla paljon laajempi kuin se, kuka ne lahjoitti.

On harhaanjohtavaa, että Suomen lainsäädännön mukaan lahjasolulapsilla on aikuisena oikeus tietää lahjoittajan henkilöllisyys ja että näin ajatellaan perimän ratkeavan. Tämä erityisesti siksi ettei lahjoittajan ja lapsen välillä ole mitään sosiaalista sidettä. Tapauksessa, jossa ulkopuolisia soluja ei käytetä, lasta luonnollisesti kiinnostaa geneettinen vanhempansa nimenomaan persoonana ja henkilönä.

Oikea tapa tarkastella perimää olisi sen sijaan tehdä dna-testi, jollaisia jo käytetään geneettisen sukututkimuksen parissa. Testi selvittää perimää paljon laajemmin.

Se, että perimän haltijana nähdään Suomessa nimenomaan lahjoittaja, noudattelee ja vahvistaa perinteistä näkemystä solun lahjoittajasta lapsen geneettisenä vanhempana. Tästä syntyy se ”toinen äiti” -keskustelu.

Dna-testi tuottaa keskimäärin 4000 geneettistä osumaa, ts. serkkua, ja antaa viitteitä myös siitä, mistä perimä on alunperin lähtöisin (esimerkiksi prosenttiosuudet eri etnisyyksistä). Testin avulla on mahdollista selvittää myös äitilinja ja isälinja (miehillä). Nekään eivät tarkoita mitään tiettyjen henkilöiden ketjuja, vaan että mistä päin perimä on lähtöisin.

Mielestäni tällä tavoin lahjasolulapsi saa paljon laajemmin tietoa perimästään eikä yksittäisen lahjoittajan merkitys ketjussa korostu. Ei kukaan meistä omista sukusolujaan, perityt ominaisuudet voivat tulla ja tulevat hyvinkin kaukaa.
Ymmärrän hyvin näkökannan ja olen osittain samaa mieltä siitä, että geenitestillä perimästä saa todella yksityiskohtaista tietoa itsestään. Toisaalta voin kuvitella, että prosentit ja sanat paperilla eivät merkitse kaikille samaa kuin oikeasti sen yksilön tapaaminen kenestä osa perimästä on peräisin, vaikka kyseinen perimä olisi tullut todella kaukaa sukupuun uumenista. Useimmat ihmiset eivät välttämättä etsi tätä tarkkaa tietoa vaan sitä inhimillistä yhteyttä toiseen samanperimäiseen yksilöön.
 
@johanna98 kiitos vastauksesta! Tosiaan ite oon menossa lahjahoitoihin ja monenlaisia ajatuksia on mielessä. Epävarmuus on yks niistä niin ajatus jaetusta äitiydestä ei tunnu hyvältä. Oon sun kans suurinpiirtein samanikäinen, niin sekin vaivaa etten oo pystynyt siihen mihin munikäisen pitäis pystyä helposti.

Toivotko yhteydenottoa lahjasolulapselta? Mitä jos lapsi ei koskaan halua nähdä sinua? Haluaisitko viettää aikaa lahjalapsen kanssa?

Ja @kissankell0 kin saa vastailla, kivaa ois saada useampiakin näkökulmia.

@Inna1977 yksi lääkäri jonka luona kävimme kertoi kanssa että suosisi tällaista. Tai jotain tietopakettia luovuttajasta, ettei luovuttajan henkilöllisyyttä paljastettaisi, mutta lapsi saisi tietää perinnöllisyysasioista kuitenkin. Nyt on just ongelmallista et monet kuvittelee et on kasvattiäiti ja sitten se oikea äiti. Mutta joo, vaikea sanoa mikä se paras ratkaisu olisi, kun itte en oo lahjasolualkuinen.

Ja sit vielä ihan yleisesti, niin me kyllä totta kai aiotaan lapselle alkuperästä kertoa, jos sellainen siis meille suodaan :)
 
Koen itse hyvin vieraana Suomen lahjasoluneuvojien asenteen, että lapselle pitää alusta asti puhua siitä että hän on lahjasolulapsi. Löytyy myös tutkimuksia, jotka eivät tue ajatusta, että tämä olisi lapsen parhaaksi - päinvastoin juuri tällä tavallahan lapsi kasvatetaan identiteettiin ja ajatukseen, että hän on jotenkin toisenlainen kuin muut ja että hänestä ikään kuin puuttuu pala.

Tuollainen tietopaketti yhdistettynä dna-testiin olisi mielestäni hyvä vaihtoehto. Tämänkin tiedon kertoisin lapselle vasta kun hän on jo aikuinen ja kiinnostuu itse perimästään. Onneksi on olemassa maita, joiden lain mukaan anonyymilahjoitus on ainoa vaihtoehto.
 
Koen itse hyvin vieraana Suomen lahjasoluneuvojien asenteen, että lapselle pitää alusta asti puhua siitä että hän on lahjasolulapsi. Löytyy myös tutkimuksia, jotka eivät tue ajatusta, että tämä olisi lapsen parhaaksi - päinvastoin juuri tällä tavallahan lapsi kasvatetaan identiteettiin ja ajatukseen, että hän on jotenkin toisenlainen kuin muut ja että hänestä ikään kuin puuttuu pala.

Tuollainen tietopaketti yhdistettynä dna-testiin olisi mielestäni hyvä vaihtoehto. Tämänkin tiedon kertoisin lapselle vasta kun hän on jo aikuinen ja kiinnostuu itse perimästään. Onneksi on olemassa maita, joiden lain mukaan anonyymilahjoitus on ainoa vaihtoehto.
Mä ajattelen et jos asiasta kertoo, niin se ei oo lapelle aikanaan niin iso shokki. Ei mekään aiota tyrkyttää asiaa, mainitaan vaan, ettei lapsi koskaan pääse sitten sanomaan että menittekin sitten salaamaan tämän asian.

Luovuttajan anonymiteetti ois musta kyllä ihan hyvä; näin ollen ehkä ois enempi luovuttajiakin eikä jono lahjamunasoluissa ois niin pitkä. Onhan maailmassa ihan mielin määrin ”isättömiä” lapsia, jotka eivät koskaan saa tietää geeniperimästään ja ihan hekin ovat fiksuja ja tasapainoisia ihmisiä :) vaikkeivät lahjasolusta ookaan alkuaan saanut.
 
  • Tykkää
Reactions: Inna1977
@nyuu Tässä kiinnostava kirjoitus naiselta, joka kertoi tyttärelleen lahjasolualkuperästä vasta kun tytär oli aikuinen.

Jos miettii että olisi itse saanut kuulla saman asian aikuisena, niin tuskin se olisi mitään niin radikaalisti muuttanut. Ehkä se olisi ollut kiinnostavaa ja eksoottista. Omaa perimäänsä kun tutkii niin väistämättä tulee aina esiin yllätyksiä:

https://www.washingtonpost.com/amphtml/news/parenting/wp/2018/09/21/what-happened-when-i-told-my-adult-daughter-she-was-conceived-with-a-donor-egg/?noredirect=on
 
Pakko kommenyoida:

Kysymys ihmisen geneettisestä alkuperästä on lahjamunasolujen kohdalla paljon laajempi kuin se, kuka ne lahjoitti.

On harhaanjohtavaa, että Suomen lainsäädännön mukaan lahjasolulapsilla on aikuisena oikeus tietää lahjoittajan henkilöllisyys ja että näin ajatellaan perimän ratkeavan. Tämä erityisesti siksi ettei lahjoittajan ja lapsen välillä ole mitään sosiaalista sidettä. Tapauksessa, jossa ulkopuolisia soluja ei käytetä, lasta luonnollisesti kiinnostaa geneettinen vanhempansa nimenomaan persoonana ja henkilönä.

Oikea tapa tarkastella perimää olisi sen sijaan tehdä dna-testi, jollaisia jo käytetään geneettisen sukututkimuksen parissa. Testi selvittää perimää paljon laajemmin.

Se, että perimän haltijana nähdään Suomessa nimenomaan lahjoittaja, noudattelee ja vahvistaa perinteistä näkemystä solun lahjoittajasta lapsen geneettisenä vanhempana. Tästä syntyy se ”toinen äiti” -keskustelu.

Dna-testi tuottaa keskimäärin 4000 geneettistä osumaa, ts. serkkua, ja antaa viitteitä myös siitä, mistä perimä on alunperin lähtöisin (esimerkiksi prosenttiosuudet eri etnisyyksistä). Testin avulla on mahdollista selvittää myös äitilinja ja isälinja (miehillä). Nekään eivät tarkoita mitään tiettyjen henkilöiden ketjuja, vaan että mistä päin perimä on lähtöisin.

Mielestäni tällä tavoin lahjasolulapsi saa paljon laajemmin tietoa perimästään eikä yksittäisen lahjoittajan merkitys ketjussa korostu. Ei kukaan meistä omista sukusolujaan, perityt ominaisuudet voivat tulla ja tulevat hyvinkin kaukaa.
Kyllä geenitestit voivat selkeästi kertoa ihan nimellä mainiten, kuka on lähisukulainen. Jos esim. munasolun lahjoittajan sisko,äiti, isä, täti tai serkku teettää geenitestin, paljastaa se käytännössä lahjoittajan henkilöllisyyden, jos lapsi myöhemmin etsii juuriaan.

Lahjoittajien on hyvä tiedostaa, ettei henkilöllisyyden salaaminen enää nykymaailmassa toimi, koska omaa sukuaan ei voi hallita ja estää sukulaisiaan tekemästä geneettisiä sukuselvityksiä.
 
Yleisesti haluaisin sanoa kiitos teille ja kaikille soluja luovuttaneille naisille tai miehille!

Kysyä voisin vaikka sitä, että mietittekö sitä, että teidän lapsillanne on geneettisesti puolisisaruksia, joista ette tiedä? Eli aiotteko / oletteko esim. ohjeistaneet omia lapsianne tekemään jotain testejä mahdollisen tulevan puolisonsa kanssa? Etteivät sattumalta valitse puolisokseen puolisisartaan? Tilastollinen todennäköisyys on tietysti tosi pieni, mutta itse lahjasolun vastaanottajana olen tätä asiaa jonkin verran miettinyt...
 
Yleisesti haluaisin sanoa kiitos teille ja kaikille soluja luovuttaneille naisille tai miehille!

Kysyä voisin vaikka sitä, että mietittekö sitä, että teidän lapsillanne on geneettisesti puolisisaruksia, joista ette tiedä? Eli aiotteko / oletteko esim. ohjeistaneet omia lapsianne tekemään jotain testejä mahdollisen tulevan puolisonsa kanssa? Etteivät sattumalta valitse puolisokseen puolisisartaan? Tilastollinen todennäköisyys on tietysti tosi pieni, mutta itse lahjasolun vastaanottajana olen tätä asiaa jonkin verran miettinyt...
Lapsi, joka on saanut alkunsa epävirallisesti lahjoitetulla siittiöllä, voi myös tienata tuolla selvityksellä. Jos hän sukututkimuksen kautta saa isänsä selville, on hän oikeutettu tämän perilliseksi.

Jos joku avioliitossa oleva mies on tehnyt "muumimukilahjoituksen", on ehkä aikanaan syytä varoittaa lapsia siitä, että on olemassa muitakin mahdollisia perillisiä heidän lisäkseen. Lakiosasta ei pääse eroon testamentilla, mahdolliset sopimukset eivät ole juridisesti päteviä.
 
Oho, täällähän onkin huomaamattani jatkunut keskustelu!

@nyuu Tällä hetkellä tavallaan toivon yhteydenottoa lahjasolulapselta, mutta tosi vaikea ennustaa omia tunnelmia niin pitkän ajan päähän. En loukkaannu, jos lapsi ei ota yhteyttä, mutta jos saisin itse päättää, tapaisin hänet mielelläni. Lähtökohtaisesti en kuitenkaan haluaisi viettää sen kummemmin aikaa lahjasolulapsen kanssa, minulle riittäisi sellainen "Hei, tuollainen sinusta on tullut, onpa siistiä!" -tyylinen kertakohtaaminen.

@Piikkinen Itselläni ei vielä ole omia lapsia. Jonain päivänä toivottavasti on, ja aion kyllä kertoa heille avoimesti munasolujen luovuttamisesta. Todennäköisyys puolisisaruksen löytymiseen vahingossa lienee tosiaan pieni, mutta parempi kai varautua kaikkeen mahdolliseen :)

Sen verran vielä kommentoin tuota lapselle kertomista, että ihmiset tuntuvat ajattelevan tosi eri tavoilla omasta perimästään. Itse olen esimerkiksi pienestä pitäen ollut tosi kiinnostunut genetiikasta ja vertaillut itseäni omaan äitiini ja sukulaisiini. Minulle tulisi tosi suurena järkytyksenä, jos saisin yllättäen kuulla, ettei perimäni tulekaan äidiltäni, enkä voisikaan enää samalla tavalla yrittää ennustaa tädeistäni omaa tulevaisuuttani. En kuitenkaan usko, että pitäisin äitiäni vähemmän äitinäni - olisin vain jonkin aikaa tosi loukkaantunut siitä, että minun on annettu koko ikäni ymmärtää väärin. Itse olisin myös tosi kiinnostunut siitä, millaisen ihmisen solusta olen saanut alkuni.

Sen sijaan esimerkiksi äitini, jonka kanssa asiasta keskustelin, ei ikinä ole sen kummemmin ajatellut omaa perimäänsä. Hän ei kuulemma olisi moksiskaan, jos yllättäen selviäisi, että hänen geeninsä tulevatkin jostain muualta :) Taidamme siis edustaa asian ääripäitä!

Itse osaan toki katsella asiaa kunnolla vain omasta näkökulmastani, ja siksi kertoisin varmasti omille lapsilleni avoimesti heidän alkuperästään. En myöskään haluaisi, että lapset saisivat asian jotain muuta kautta selville. Ymmärrän kuitenkin myös vastakkaisen näkökannan. En myöskään tietenkään pysty samastumaan lahjasolun vastaanottajiin, ja vielä korostan, etten halua tuomita kenenkään ratkaisua. Toivottavasti kukin perhe tekee itselleen ja lapselleen parhaiten sopivan päätöksen asiassa :)
 
@johanna98 kiitos vastauksesta! Tosiaan ite oon menossa lahjahoitoihin ja monenlaisia ajatuksia on mielessä. Epävarmuus on yks niistä niin ajatus jaetusta äitiydestä ei tunnu hyvältä. Oon sun kans suurinpiirtein samanikäinen, niin sekin vaivaa etten oo pystynyt siihen mihin munikäisen pitäis pystyä helposti.

Toivotko yhteydenottoa lahjasolulapselta? Mitä jos lapsi ei koskaan halua nähdä sinua? Haluaisitko viettää aikaa lahjalapsen kanssa?

Ja @kissankell0 kin saa vastailla, kivaa ois saada useampiakin näkökulmia.

@Inna1977 yksi lääkäri jonka luona kävimme kertoi kanssa että suosisi tällaista. Tai jotain tietopakettia luovuttajasta, ettei luovuttajan henkilöllisyyttä paljastettaisi, mutta lapsi saisi tietää perinnöllisyysasioista kuitenkin. Nyt on just ongelmallista et monet kuvittelee et on kasvattiäiti ja sitten se oikea äiti. Mutta joo, vaikea sanoa mikä se paras ratkaisu olisi, kun itte en oo lahjasolualkuinen.

Ja sit vielä ihan yleisesti, niin me kyllä totta kai aiotaan lapselle alkuperästä kertoa, jos sellainen siis meille suodaan :)
Oletko keskustellut sun epävarmuuksista klinikalla ja mitä sulle on vastattu? Mua alkoi kiinnostamaan, miten hoitohenkilökunta suhtautuu jaettuun äitiyteen muualla kun mun klinikalla tai onko se edes asia, koska en itse missään vaiheessa ajatellut luovutusta 'jaettuna äitiytenä' ja tämä termikin tuli mulle ihan uutena tässä keskustelussa.

Kun lähdin luovuttajaksi, lähdin siihen prosessiin puhtaasta auttamisen halusta. Toisaalta kun parivuotta olin ensin asiaa miettinyt, olin myös tullut siihen tulokseen etten koe mitään sidettä soluihin joita en voi nähdä. Uskon, että tähän vaikuttaa se tekijä etten itse ole äiti tai edes koe suurta tarvetta äitiyteen.

Selitän teille mun luovusprosessin niin, ehkä se antaa perspektiiviä

Mulle luovutusprosessi oli todella 'etäinen'. Koskaan ei psykologisessa arvioinnissa tai lääkärin kanssa puhuttu mitään jaetusta äitiydestä tai edes tulevasta lapsesta. PÄINVASTOIN painotettiin sitä, että tämä lapsi ei ole minun millään tavalla, eikä mulla ole siihen mitään velvoitteita. Käytiin läpi lakipykäliä ja käytännön asioita.

Psykologisessa arvioinnissa keskusteltiin ainoastaan perheen osalta
a) vanhemmista ja lapsuudesta
b) omista lapsen saamishaaveista
c) motiiveista ja
d) minun osalta siitä, mitä ajattelen jos itselläni ei ole lasta ja jollain toisella on lapsi mun geeneillä (useilla luovuttajilla on omia lapsia).

Kun luovutusprosessi tapahtui se oli todella lyhytkestoinen ja pelkkää lääketieteellistä termistöä ja tarkastuksia. Mulle ei puhuttu vastaanottajasta sanaakaan, eikä soluista koskaan käytetty termiä 'lapsi' tai 'tuleva lapsi' yms. Kun saavuin vastaanotolle sanottiin moikat, kyseltiin voinnit ja siirryttiin suoraan tarkastukseen/keräykseen yms. Sain kysyä kysymyksiä tarpeen tullen ja niihin vastattiin perusteellisesti.

Ymmärrän hyvin, että oman kropan pettäessä voi tulla todella epävarma olo ja lahjasolun luovutus tuo tunteen 'jaetusta äitiydestä' ja ehkä se joillekin on toive, että luovuttaja haluaa osallistua lapsen elämään joskus 'äitihahmona'. Siihen meitä luovuttajia ei kuitenkaan prepata. Jos voisin verrata näin, että meidän luovuttajien päästä prosessi oli samantyylinen kuin verenluovutus. Tulet, luovutat, saat kiitoksen ja lähdet.

Aiemmin jo sanoin, että koen todella suurta iloa siitä että voin auttaa, mutta jopa 'lapsi' termin sanominen on vaikea, koska luovutin solun en lasta. (Pahoittelen jos kuulosti hieman ankaralta :)) Pointtini oli se, että lahjasolu lapsi on SINUN LAPSESI eikä tarvi kokea painetta jakamisesta.

En ole miettinyt lapsen yhteydeottoa ollenkaan, enkä odottamalla odota sitä. Jos hän ottaa yhteyttä niin ilman muuta vastaan ja olen kiitollinen siitä. Annan kohtalon kuljettaa meitä.

Loppuun haluan pyytää anteeksi, jos en osannut ilmaista tässä viestissä olevia asioita tarpeeksi 'hellävaraisesti' tai muotoilin lauseeni huonosti. Ymmärrän, että vastaanottaja on todella eri elämäntilanteessa kuin minä tämän kirjoituksen perusteella ja jotkut sanomiseni voivat olla vaikeita tai odottamattomia kuulla.

Rakkaudella :love:
 

Yhteistyössä