Kysymyksiä!

Moi kaikki!
Kirjottelenpa tänne palstalle ekaa kertaa.Tuonne vauvakuume-osioon on tullu kyllä kirjoteltua

Oon 20-vuotias ja vauvakuume on kova. Mies ei oo vielä taipunu tekemällä tekemään,mutta mitään ehkäisyä ei ole kyllä ollutkaan pian 2 vuoteen.

Tulipa vaan mieleen että millasia teiän miehet olivat ennen kuin tulit raskaaksi?Ovatko muuttuneet mitenkään?Kuinka ottivat plussa-uutisen vastaan ja kuinka ovat isyyden ottaneet vastaan? Puuhastelevatko omia asioitaan yhtä paljon nyt kun ovat isiä vai onko omat hommat jääneet perheen myötä vähemmälle?
Näitä ihan mielenkiinnosta kyselen Pyörittelen mielessäni,että kuinkahan oma mieheni sitten muuttuu,vai muuttuuko kuinkaan.Mieheni siis ei ole mikään retku tms. Kunnon mies on ja olen aivan varma että hänestä tulee loistava isä lapsilleni kunhan se aika koittaa..toivottavasti pian! Onnea teille kaikkille lapsistanne! :flower:

 

Hei!Ajattelinpa vastata tuohon kysymykseen.Minun mieheni on ainakin
ollut todella mukana tässä jutussa raskauden alusta asti.En kyllä oikeastaan ajatellut että olenko valmis ihan 100 % tämän miehen kanssa lapsentekoon mutta oli niin kamala vauvakuume ja ajattelin
että hän varmaan tulee rakastamaan lastaan ja muuttuu
vaikeuksista huolimatta rakastavaksi isäksi.Riitojahan meillä siis tuota ennen oli.Raskauden alussa tapeltiin aika paljon ja mies meni aina
viikonloppuisin tai silloin kun oli minulle vihainen juomaan ja sehän ei passannut ollenkaan.Asuimme yhteisessä asunnossa ja koko ajan erottiin ja palattiin yhteen.Aloitus oli aina miehen ja ajattelin että
kyllä se sittenkin rakastaa minua...ja nyt poika on 4 kk ja koko ajan tappelemme mutta poika on niin pieni etten uskalla erota ja tavallaan haluan olla mieheni kanssa vaikka välillä tuntuu että ei kannata olla.Ei se kuitenkaan muutu ja tuntuu että aina minä yritän olla se joka yrittää olla mieliksi...Pitää tässä nyt vakavasti harkita eroa.Toivottavasti sinun miehesi osaa olla rakastava ja hyvä isä.Lapsen kanssa välillä pärjää hyvinkin ja on hyvä isä..välillä taas aika välinpitämätön..mutta isää tarvitaan,ehkä eroan kun lapsi kasvaa kun yksinkin on vaikeaa..Tämä oli vain yksi kertomus.Hyviä jatkoja!

 

moi

miun mies oli aika hulttio kun tapasimme, mutta pistin hänet valitsemaan ainaisen dokaamisen ja minun väliltä.. tietenkin yritin tukea häntä parhaani mukaan koska tiesin että elämänmuutos ei ollut helppo. kun poika syntyi mieheni paranti tapojaan edelleen ja hän on paras isä pojalle mitä voisin kuvitella... kyllä jotkut muuttuu... ja jotkut ei...

 

meillä mies oli enemmän innoissaan raskaudesta kuin minä, alku sujui paremmin kuin hyvin mutta mitä isommaksi maha kasvoi, sitä vähemmän mies oli kotona.. kavereiden kans ryyppäsi aina ku töiltään ehti.. pakko oli vaan kestää ku ei ollu "rohkeutta" muuttaa yksikseen asumaan.. nyt tyttö on 2 kk ja oon tosi onnellinen että jaksoin ukkoa katella, eli menee paremmin kuin ikinä!!

 

\

Hei!Ajattelinpa vastata tuohon kysymykseen.Minun mieheni on ainakin
ollut todella mukana tässä jutussa raskauden alusta asti.En kyllä oikeastaan ajatellut että olenko valmis ihan 100 % tämän miehen kanssa lapsentekoon mutta oli niin kamala vauvakuume ja ajattelin
että hän varmaan tulee rakastamaan lastaan ja muuttuu
vaikeuksista huolimatta rakastavaksi isäksi.Riitojahan meillä siis tuota ennen oli.Raskauden alussa tapeltiin aika paljon ja mies meni aina
viikonloppuisin tai silloin kun oli minulle vihainen juomaan ja sehän ei passannut ollenkaan.Asuimme yhteisessä asunnossa ja koko ajan erottiin ja palattiin yhteen.Aloitus oli aina miehen ja ajattelin että
kyllä se sittenkin rakastaa minua...ja nyt poika on 4 kk ja koko ajan tappelemme mutta poika on niin pieni etten uskalla erota ja tavallaan haluan olla mieheni kanssa vaikka välillä tuntuu että ei kannata olla.Ei se kuitenkaan muutu ja tuntuu että aina minä yritän olla se joka yrittää olla mieliksi...Pitää tässä nyt vakavasti harkita eroa.Toivottavasti sinun miehesi osaa olla rakastava ja hyvä isä.Lapsen kanssa välillä pärjää hyvinkin ja on hyvä isä..välillä taas aika välinpitämätön..mutta isää tarvitaan,ehkä eroan kun lapsi kasvaa kun yksinkin on vaikeaa..Tämä oli vain yksi kertomus.Hyviä jatkoja!

eikö noista asioista kannattaisi olla ihan sen 100% varma ennen kuin uuden elämän alun jollekin antaa??? vauvakuumeesta huolimatta, herranen aika! kyllä täytyy olla aivan varma näin vakavissa asioissa! Tuohan on ihan edesvastuutonta hankkia lasta tuollaiseen parisuhteeseen vain siksi kun tekee niin mieli.