Kysymys naisille kotitöistä

  • Viestiketjun aloittaja Ihmettelijä
  • Ensimmäinen viesti
Ihmettelijä
Täällä on usein puhetta siitä, että miehet eivät osallistu kotitöihin tai lasten kanssa puuhailuun. Monessa tapauksessa tämä näyttää olevan ainakin osasyy siihen, että liitto on kaatunut.

Minua ihmetyttääkin se, että miksi sitten olette tällaisen miehen kanssa perheen perustaneet? Tuskimpa se mies yhtäkkiä on laiskaksi muuttunut. Kyllä kait ennen perheenperustamista on ainakin jonkin aikaa ehditty asua kaksin, niin ehtiihän siinä huomata, osallistuuko se mies kotihommiin ja auttaako puolisoa eri asioissa.

Eli jos mies on alunalkaenkin patalaiska sohvaperuna, niin ette kai oleta, että se yhtäkkiä kotihengettäreksi muuttuu, joka siivoaa, laittaa ruokaa ja puuhastelee lasten kanssa?
 
Meillä mies puuhastelee lasten kanssa työpäivän jälkeen.
Eikä ollut alunperinkään patalaiska sohvaperuna, eikä sitä nytkään ole..
Painaa pitkää päivää duunissa, joten apu on aika vähäistä.
Mutta eikös kotiäidin tehtävänä muutenkin noin yleisesti ottaen ole pitää huolta lapsista ja kodista?
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja Ihmettelijä:
Minua ihmetyttääkin se, että miksi sitten olette tällaisen miehen kanssa perheen perustaneet? Tuskimpa se mies yhtäkkiä on laiskaksi muuttunut. Kyllä kait ennen perheenperustamista on ainakin jonkin aikaa ehditty asua kaksin, niin ehtiihän siinä huomata, osallistuuko se mies kotihommiin ja auttaako puolisoa eri asioissa.
?
itse asiassa kuuden vuoden yhdessäolon jälkeen, kun perheeseen tuli vauva, mies päätti että häntä kiinnostaa enemmän urehilu kuin kotona oleminen. ja kun oli kotona, pelasi tietokonetta eikä tehnyt mitään kotitöitä, ei edes laittanut omia vaatteitaan pyykkikoppaan tai käyttämäänsä margariinirasiaa takaisin jääkaappiin, koska minä olin kotiäitinä. Hänen mukaansa koska hän kävi töissä, hänen täytyy siksi saada levätä kotona ja rentoutua harrastuksissa.
 
No hei. Jos mies on asunu yksin monta monta vuotta ja asunto on ollu aina suht siisti ja tavarat paikoillaan ja joka toinen viikko on lapsilleen ruuat pöytään saanu ymym, ei kyllä tullu mieleen että ku mun "patojeni" ääreen pääsee nii sit loppuu totaalisesti kaikenlainen kotitöiden teko???

Mulla on kyllä tapana passata miehet ympäriltäni piloille. Kun en tekis sitä samaa virhettä kuin lasteni isien kans nii näiden omien poikieni kans....
 
muuttuu
ihan todella yleistä on, että liitossa, jossa kotityöt on tehty suht tasan, ne äitysloman aikana ajautuu naisen kontolle ja tilenne ei palaudu töihin paluunkaan jälkeen
 
ap
Alkuperäinen kirjoittaja chilitin:
Meillä mies puuhastelee lasten kanssa työpäivän jälkeen.
Eikä ollut alunperinkään patalaiska sohvaperuna, eikä sitä nytkään ole..
Painaa pitkää päivää duunissa, joten apu on aika vähäistä.
Mutta eikös kotiäidin tehtävänä muutenkin noin yleisesti ottaen ole pitää huolta lapsista ja kodista?
En puhunut aloituksessa mitään kotiäideistä. Vaan esitin kysymyksen näille, jotka valittavat ettei mies osallistu.
 
häh
Alkuperäinen kirjoittaja OmaTunto:
Mun mies painaa kanssa pitkää päivää töissä, mut on silti suureksi avuksi!!!Mut se onkin ihana mies, aina vaan paremmaksi tulee, yli 7v yhdessä :heart:
Ette vissiin edes lue ap:n teksiä läpi, kun teidän kommenttinne on ap:n kysymyksen kannalta ihan irrelevantteja.
 
Alkuperäinen kirjoittaja häh:

Luin kyllä, mulla on oikeus vastata mihin tahansa ketjuun..
 
Niin ja kiitos teitittelystä
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja Ihmettelijä:
Minua ihmetyttääkin se, että miksi sitten olette tällaisen miehen kanssa perheen perustaneet? Tuskimpa se mies yhtäkkiä on laiskaksi muuttunut. Kyllä kait ennen perheenperustamista on ainakin jonkin aikaa ehditty asua kaksin, niin ehtiihän siinä huomata, osallistuuko se mies kotihommiin ja auttaako puolisoa eri asioissa.
?
itse asiassa kuuden vuoden yhdessäolon jälkeen, kun perheeseen tuli vauva, mies päätti että häntä kiinnostaa enemmän urehilu kuin kotona oleminen. ja kun oli kotona, pelasi tietokonetta eikä tehnyt mitään kotitöitä, ei edes laittanut omia vaatteitaan pyykkikoppaan tai käyttämäänsä margariinirasiaa takaisin jääkaappiin, koska minä olin kotiäitinä. Hänen mukaansa koska hän kävi töissä, hänen täytyy siksi saada levätä kotona ja rentoutua harrastuksissa.
sama täällä. Mies olettaa, kun olen nyt vielä vanhempainvapaalla kotona, että hänen pitäisi saada rentoutua pelkästään kun tulee töistä kotiin. Olen ihmetellyt, että kun itse menen töihin niin kenenkähän sitten kuuluisi kotityöt tehdä? Mulla on vielä superstressava työ tai oikeastaan työpaikan ilmapiiri ja jännittää jo nyt miten jaksan töihin palata vuoden vaihteessa. Äitiyslomalle jäätyäni olin ylistressaantunut eikä tämä vajaan vuoden jokaöinen unettomuuskaan varmaan töihin paluuta helpota...

häh
Alkuperäinen kirjoittaja OmaTunto:
Alkuperäinen kirjoittaja häh:
Alkuperäinen kirjoittaja OmaTunto:
Mun mies painaa kanssa pitkää päivää töissä, mut on silti suureksi avuksi!!!Mut se onkin ihana mies, aina vaan paremmaksi tulee, yli 7v yhdessä :heart:
Ette vissiin edes lue ap:n teksiä läpi, kun teidän kommenttinne on ap:n kysymyksen kannalta ihan irrelevantteja.
Luin kyllä, mulla on oikeus vastata mihin tahansa ketjuun..
Juu, mutta onko järkeä vastata, jos ei ole mitään järkevää sanottavaa asian kannalta. Kysymys ei kuulunut, "osallistuuko sinun miehesi kotitöihin".
 
Just joo, sinäkö päätät onko järkevää
 
Täällä ei sitten saa aikaiseksi keskustelu ilman tätä ainaista piikettelyä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Petomamma:
No hei. Jos mies on asunu yksin monta monta vuotta ja asunto on ollu aina suht siisti ja tavarat paikoillaan ja joka toinen viikko on lapsilleen ruuat pöytään saanu ymym, ei kyllä tullu mieleen että ku mun "patojeni" ääreen pääsee nii sit loppuu totaalisesti kaikenlainen kotitöiden teko???

Mulla on kyllä tapana passata miehet ympäriltäni piloille. Kun en tekis sitä samaa virhettä kuin lasteni isien kans nii näiden omien poikieni kans....
Ja siis tarkennan vielä että molemmat ollaan töissä, mies vaan tekee tietokoneella töitä kotonaki. Pelailee nettipelejä ja välillä selailee ja tarkkailee työsivuja.... Nyt lomalla istuu edelleen vaan koneella.... |O
 
Nalkuttava talonmies
tiesin että ukko on siivoamisen suhteen patalaiska eikä ole erityisen lapsirakas. Mutta mä tosin en valita täällä sillä meillä käy siivooja ja munkaan ei enää tartte siivota. Oma lapsi on oma lapsi ja ukko tiesi että mä nalkutan jos ei hoida osuuttaan.

Mutta samaa mieltä olen kuin ap. Ei ihmistä voi muuttaa toiseksi...
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja chilitin:
Meillä mies puuhastelee lasten kanssa työpäivän jälkeen.
Eikä ollut alunperinkään patalaiska sohvaperuna, eikä sitä nytkään ole..
Painaa pitkää päivää duunissa, joten apu on aika vähäistä.
Mutta eikös kotiäidin tehtävänä muutenkin noin yleisesti ottaen ole pitää huolta lapsista ja kodista?
En puhunut aloituksessa mitään kotiäideistä. Vaan esitin kysymyksen näille, jotka valittavat ettei mies osallistu.
Mitä vit... Siis mullako sitten ei ole oikeutta valittaa edes pikkuisen koska olen kotiäiti? Puhuin nyt ihan itsestäni tuossa, ja viimeinen lausekkin oli lähinnä toteamus eikä kysymys :D
Noh, mutta siis en mä valita.. ainakaan paljon.. Olishan se tietty mukava jos sais apua enemmän, mutta ymmärrän hyvin ettei tuo puoliso ole virkeimmillään töiden jälkeen.
 
ent kotiäiti
Mun mies teki kyllä suhteen alkuvaiheessa ja vielä ennen lasten syntymää osansa kotitöistä, jopa enemmän kuin minä. Kun sitten itse jäin kotiin moneksi vuodeksi lasten synnyttyä niin ne kotityöt pikkuhiljaa kasautui minulle ja olihan minulla kotona ollessa aikaa niitä tehdä kun mies paiski pitkää päivää.

Nyt kun olen itsekin taas töissä, niin mies ei enää "osaa" ottaa vastuuta kotitöistä. Olisi kai pitänyt vaatia enemmän aikaisemminkin, mutta koin kohtuuttomaksi että mies työpäivän päätteeksi tekee vielä kotitöitä jotka vallanmainosti ehdin tehdä päivällä lasten kanssa.

Puhuttu tästä asiasta on moneen otteeseen mutta mitään pysyvää muutosta emme saa aikaan.
 
Joo.. No patalaiska mun mies ei missään tapauksessa ole, ei edes laiska. Mutta näkemykset meillä on todellakin alunalkaenkin olleet erilaiset tästä kodin kunnossa pidosta. Mä opetin sen kyllä ihan tavoille, mutta kun vaihtoi työpaikkaa ja alkoi olemaan enemmän pois, ilmeisesti unohtui millä mallilla meillä eleltäisiin.. ja nyt, kun ei ole ollut kotona vuoteen juurikaan, ei näytä muistavan enää mitään.
 
ap
Alkuperäinen kirjoittaja chilitin:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja chilitin:
Meillä mies puuhastelee lasten kanssa työpäivän jälkeen.
Eikä ollut alunperinkään patalaiska sohvaperuna, eikä sitä nytkään ole..
Painaa pitkää päivää duunissa, joten apu on aika vähäistä.
Mutta eikös kotiäidin tehtävänä muutenkin noin yleisesti ottaen ole pitää huolta lapsista ja kodista?
En puhunut aloituksessa mitään kotiäideistä. Vaan esitin kysymyksen näille, jotka valittavat ettei mies osallistu.
Mitä vit... Siis mullako sitten ei ole oikeutta valittaa edes pikkuisen koska olen kotiäiti? Puhuin nyt ihan itsestäni tuossa, ja viimeinen lausekkin oli lähinnä toteamus eikä kysymys :D
Noh, mutta siis en mä valita.. ainakaan paljon.. Olishan se tietty mukava jos sais apua enemmän, mutta ymmärrän hyvin ettei tuo puoliso ole virkeimmillään töiden jälkeen.
Siis tarkoitin, etten tätä kysymystäni kohdistanut pelkästään kotiäiteihin, vaan äiteihin yleensä :) ja toki on oikeus valittaa vaikka olisikin kotiäiti.
 
vieras
Mun mies yrittäjä ja on todella vähän kotona. harvoin auttaa kotihommissa, yleensä silloin kun vieraita tulossa ja talo pommin jäljiltä saan sen kaveriksi. En valita mutta oon sanonu miehelle että ei kärsi mulle alkaa valittamaan sotkuista ja tekemättömistä töistä. Jos joku häirittee niin ite saa tehdä.
Väliin kyllä olo että kaikki kaatuu niskaan kun yksin yrittää kuuden lapsen sotkuja siivota (on ne lapset joskus apunakin). Välillä vaan kaipais sitä toista aikuista kaveriksi. Miehellä vielä työn lisäksi kotona remontti hommia joten aika kohtuutonta ois vaatia itelle kaveriksi siivoaan tms. Joskus vaan miettii että mikä järki tässä kun kumpikaan ei ehdi puoliakaan siitä mitä pitäs.
 
ap
Alkuperäinen kirjoittaja chilitin:
Niin ajattelinkin että kuvittelit mun luulevan että olisi kotiäiteihin kohdistettu, mutta en luullut :)
Minä tarkoitin vaan sitä, että vaikka nainen olisi kotiäiti, niin olen kyllä sitä mieltä, että miehenkin täytyy edes jotenkin osallistua, sillä pelkkä pienten lasten hoitaminenkin menee jo työstä.
 
Yhteistyössä