Kysymys puolisonne perheestä

Tunnetko, että olet osa puolisosi perhettä/kuulut puolisosi perheeseen?

Minä en. En osaa selittää miksi. Yhdessä oltu 6v., meillä on lapsi jne. Minut on otettu ystävällisesti vastaan jne.

 

Minä, puoliso ja lapset ollaan perhe.

 

En tunne, enkä haluakkaan tuntea. Ihan ovat ystävällisesti ottaneet vastaan, lapsia on kohta meillä 2, mutta silti. Miksi pitäisi tuntea?

 

En tunne kuuluvani enkä halua kuulua. Mies, minä ja lapset ollaan perhe ja mun vanhemmat, sisarukset ym. on perheväkeä johon me kaikki tunnutaan kuuluvamme. Mies ei itsekään tunne kuuluvansa omaan syntymäperheeseensä joten...

 

No ei ne mulle mikään toinen perhe ole, vaikka hyvissä väleissä ollaankin.

 

Mies ja lapset on mun perhe.
Miehen perhe on mulle sukulaisia, oma perhe on mun kotiperhe.

 

En laske puolison äitiä ja siskoa tyttärineen meidän perheeksi; sukulaisiksi kyllä.
Välit on lämpimät ja hyvät.


Meidän perhe on minä, mies ja lapset.

 

Koin, että mut otetiin osaksi perhettä ja olin kovin tervetullut. Kerran sitten kävi niin, että vahingossa jouduin kuulemaan, mitä siellä minusta ja vanhemmmistani ajatellaan oikesti, kun luullaan, että olen kuulomatkan ulkopuolella. Se siitä lämmöstä sitten.

 

Anoppi ja appiukko on eronneet. Kumpikin ihan ok. En nyt kuitenkaan sanoisi kuuluvani heidän perheeseen. Ihan hyvät välit on ja toimeen tullaan.

 

Mies ja minä ollaan pieni "perhe". minua ei olla otettu vastaan ystävällisesti ja kaikennäköstä p'skaa tullut vaikka mitään pahaa en ole heille tehnyt ja tahtonut. Mies ei ollut halukas myöntämään asiaa ja perheensä ja suku sai rauhassa mollata ja olla ilkeitä, ei mies mitenkään puuttunut.

3 vuotta tuota jaksoin nyt en enää, en jaksa käydä heill'ä enkä mene enää tutustumaan uusiin sukulaisiin yms. Minun ei mielestäni tarvitsekkaan... Jos ois eri ääni kellossa niin mielellään.

 

En. Johtunee siitä, ettei miehellä ole mainittavaa perhettä eivätkä mitä ilmeisimmin itsekään koe olevansa järin kiinteä joukko.

Mies taas on mitä suurimmassa määrin osa mun puolen perhettä.

 

En tunne, enkä haluakkaan tuntea. Ihan ovat ystävällisesti ottaneet vastaan, lapsia on kohta meillä 2, mutta silti. Miksi pitäisi tuntea?

Ei mielestäni pidäkkään tuntea. Mietin vain miten muut tuntevat

Koen että me (minä, mies, lapsi) ollaan perhe, mutta kuulun myös lapsuuteni perheeseen ja se on minulle edelleen perhe.

Mä en koe miehen vanhempia ja sisaruksia edes oikeen sukulaisina itselleni. Lapselle kyllä.

 

[QUOTE="neito";26916198]Tunnetko, että olet osa puolisosi perhettä/kuulut puolisosi perheeseen?

Minä en. En osaa selittää miksi. Yhdessä oltu 6v., meillä on lapsi jne. Minut on otettu ystävällisesti vastaan jne.[/QUOTE]

minä, mies ja lapset ollaan perhe.
minun ja miehen suku on meidän sukulaisia. tunne kuuluvani anopin sukuun, siinä missä mies minun äitini ja isäni

 

Mä olen mun miehen ja meidän lasten kanssa perhe. Ja sit mun äiti ja siskot on myös perhettäni. Miehen perheeseen en oikein tunne kuuluvani, ainakaan sillain perheenjäsenenä... He ovat niin erilaisia elämänarvoiltaan ym. tavoiltaan... Ei ole vain oikein mitään yhteistä haeidän kanssaan.

 

minä, mies ja lapset ollaan perhe. Myös minä, vanhempani ja veljeni ollaan perhe. Mieheni perhe taas on mulle ihan vain miehen perhe ja lapseni sukulaiset, ei mikään oma perhe vaikka hyvin kaikkien heidän kanssa toimeen tulenkin ja tiedän heidän perheensä sisäisitä asioista joita ei perheen ulkopuolisille toitotella. Eli olen tavallaan puoliksi perhettä ehkä?

 

Kyllä tunnen kuuluvani, appivanhemmat ja miehen sisaret ovat ottaneet miut perheeseen
ja sukuun täysin.

 

En, miksi edes pitäisi? Mutta en tunne kuuluvani omaankaan lapsuudenperheeseeni (tai ei kai mitään perhettä olekaan, ei sisaruksia ja eronneet vanhemmat)

 

No en nyt oikeastaan. Tulin aika nopeasti kuvioihin (häät, lapsi) etteivät he oikein usko että tää on ihan oikeaa rakkautta.. Miehen kolme veljeä on kaikki seurustellut 4-10 vuotta tyttöystäviensä kanssa, eikä kukaan ole kihloissa tai edes lapsia. Mutta enpä tunne tervetulleeksi, vaikkakin kaikki on ystävällisiä ja mukavia, mutta tuntuu etten kuulu joukkoon

 

Minä ja lapset olemme puolisoni kanssa perhe, muita ei ole.

 

En, miksi edes pitäisi? Mutta en tunne kuuluvani omaankaan lapsuudenperheeseeni (tai ei kai mitään perhettä olekaan, ei sisaruksia ja eronneet vanhemmat)

Ei tarvitsekaan. Suomessa on aika yleistä, että vain saman katon alla asuvat kuuluvat perheeseen. Joskus olen miettinyt, kuuluuko tyttäreni enää mun perheeseeni, koska on muuttanut jo vuosia sitten omilleen. Ja muutunko perheettömäksi, kun kuopus aikanaan muuttaa omilleen. Onko perhe siis olemassa vain sen ajan, kun asutaan samaa taloutta?

Meillä perhekäsite on laajempi eli perheeseen kuuluu saman katon alla asuvien lisäksi myös muita. Kun esim vietän "perhejuhlia", niin niissä on mun ja kuopuksen lisäksi tyttäreni puolisoineen, mun vanhempani, siskoni tyttärineen sekä siskoni poika puolisoineen. "Sukujuhliin" kuuluu näiden lisäksi muitakin sukulaisia. Meillä on myös ollut tapana ottaa puolisot perheeseen.

*muoks* Lisään vielä, että esim englannissa sana "family" tarkoittaa sekä perhettä että sukua. Samoin espanjan sana "familia". Monissa muissa maissa ja kulttuureissa ei ole samanlaista tarvetta erottaa "perhettä" ja "sukua" toisistaan kuin Suomessa.

 

Meillä on kummallakin vahemmat eronneet, joten oikeestaan perheitä olis neljä. Mutta tunnen kuuluvani vain mieheni äidin perheeseen. Edes omien vanhempieni kanssa en tunne olevani perhettä.

 

En kyllä parhaalla tahdollanikaan voi sanoa tuntevani että anoppi lapsineen, miestä lukuunottamatta, tuntuisi perheeltä. Miehen sisarukset on kyllä tosi mukavia ja toimeen tullaan hienosti, mutta yleensä tavataan vain anopin luona ja anoppi on vähän... No,mutta ei ole anopin puolesta tervetullut olo perheeseen.

 

Kyllä mut on ihan ystävällisesti otettu perheeseen vastaan, mutta me ollaan miehen kanssa molemmat aika ulkopuolisia siinä suvussa. Meidän elämäntyyli on niin erilainen verrattuna muun suvun tyyliin, että siinä tulee jo ensimmäinen ero. Me ei myöskään juuri kuulla mitä siellä päässä tapahtuu, paitsi miehen siskolta joskus. Jos vaikka lähtevät jonnekin matkalle, me kuullaan siitä sitten kun ovat jo tulleet takaisin. Mies ja äitinsä eivät juuri soittele kuulumisia, eivät vaan ole sen tyyppisiä. Soittavat vain jos on jotain todella tärkeää asiaa. Mutta en mä näe asiaa kovin pahana, ihmiset on vaan kovin erilaisia. Eikä kukaan ole kuitenkaan mitenkään vihamielinen eikä kukaan syrji ketään, he vaan eivät ole niin paljon tekemisissä.

 

En kuulu. Meillä on pitkä välimatka ja kun nähdään korkeintaan pari kertaa vuodessa, niin mitään suurempaa sidettä ei ole päässyt syntymään. Hyvin tullaan juttuun silloin, kun nähdään. Miehen kanssa ollaan yksikkö, mutta kyllä mulle sana perhe tuo ensimmäinä mieleen omat vanhemmat ja sisarukset. Jos lapsia siunaantuu niin liene asia on toisin Mies tuntee kuulema kuuluvansa mun perheeseen, ollaan paljon tekemisissä, mökkeillään yhdessä ja muutenkin mies ja veljeni ovat tulleet hyviksi kavereiksi.

 

meilläkin on niin että mieheni, lapsemme ja minä olemme meidän perhe. Sitten on olemassa miehen suku ja minun sukuni.