LA 8.3 mies juo...ja se väsyttää... ja raivostuttaa!!!

Moi

Rekisteröidyin tänne just tänään ku loma alkoi... laskettu aika 8.3 nyt ensin vuosilomia pois ja virallinen äippäloma alkaa 2.2!! Oon tehnyt mun raskauden ajan hirveesti töitä ja tammikuulle asti jopa kahta duunia. Nyt on tietysti helpottanu tammikuun ajan kun vaan yhtä duunia kerralla, mutta raskaus aika ollut tosi raskas henkisesti ja fyysisesti.

Nyt lähiviikkoina oon ruvennut kaipaamaan hirveesti seuraa. Mulla ei hirveesti ole kavereita ja niitä kaikonnut vielä enemmän kun oon tehnyt niin paljon töitä ja ei oikein jaksa enään liikkua minnekkään.

Mulla ja mun miehellä on ihan normaali arki. sekin tekee pitkää päivää ja iltasin ottaa muutaman oluen, siis kotona.
Mut perkele ku se viikonloppu koittaa ja se hakee sen ison lekan kossua alkosta ja rupee sitä kittaa! Mä rupeen jo alkuviikosta jännittää sitä tulevaa viikonloppua... kun haluaisin ite levätä ja tää yks ei ajattele mitään ku pullot auki ja popit soimaa!
En voi väittää etteikö mulle olis siideri maistunu ennen raskautta, mut mikä fiilis toisella on rällätä tollee ku toinen ei meinaa päästä sohvalta ylös ilman apua???

Tilanteen ymmärtäis joten kuten vielä jos kyseessä olis nuori mies jolle on tulossa eka vauva ja pelkäis, että elämä päättyy siihen ja sen takia rälläis jossain tuolla...
Äijä on koht 41v. ja ensimmäisestä liitosta 2 lasta, melkein aikusia mutta kuitenkin!
Baariinhan mun mies ei lähe eikä vieraissa käy (ainakaan en usko) Mutta toi juominen ja se kännimongerrus ihan oikeesti ottaa päähän! Lisäksi on tietysti muitakin ongelmia mitkä korostuu kun mies juo esim. taloudelliset ongelmat, miehen pelaaminen ja mustasukkaisuus... En haluaisi kaikesta puhua äidilleni ettei turhaan huolestu... Olen jopa joskus harkinnut eroa kun olen niin vihainen ja väsynyt, mutta toisaalta asiathan on kuitenkin ihan ok sitten taas ma-to... Mietin vaan, että mitä sitten kun tämä pieni syntyy ja sitä myötä oma jaksamiseni jos tää sama rumba jatkuu...
Oon nyt jo vähän masentunut ja itken usein ja herkästi (raskaushormonit?)...

Olis silti kiva kuulla edes yks asiallinen mielipide tai kokemuksia vastaavanlaisista... Kun oon jo vähän hukassa... Rakastan mun miestä, mutta missä menee raja?

 

Minusta sinun pitää mennä Neuvolaan puhumaan näistä asioista.

Mietin vain että miten tuo juominen jatkuu kun lapsi on tullut. Meinasitko sinä sitten itse ruveta kanssa siideriä ottamaan? Ei ole hyväksi lapsen nähdä juopuneita vanhempia.

Tsemppiä!

 

Toivottavasti kukaan ei saanut väärää käsitystä tekstistäni... Yritin puhua ongelmista kokonaisuudessa ja siitä, että mun jokainen päivä ei ole paska...
Ja kun sanoin, että mullekkin maistui siideri ennen raskautta, tarkoitin, että työviikon jälkeen rentouduin parilla lasillisella viiniä tai parilla saunasiiderillä. Joskus sinkkuna mennyt vieläkin lujempaa! Kun sain tietää olevani raskaana, ei todellakaan käynyt mielessä ottaa yhtään mitään ja tupakankin yritin lopettaa ja pikkuhiljaa onnistuin siinä! En todellakaan ole ajatellut juovani ja hoitavani lasta tai edes humaltuvani lapseni nähden! Olen itse katsonut äitini tissuttelua lapsena ja lapsi ei mielestäni sellaista ansaitse! Sitä suuremmalla syyllä moraalisaarnat mieheni juomisesta äitini suusta ärsyttävät, vaikka hän oikeassa onkin... On tavallaan kuitenkin mieheni puolella ja uskottelee, että kaikki muuttuu ja rauhoittuu kun vauvamme syntyy... siihenkin alkaa usko mennä vaikka olen itsekin aina puolustelemassa mieheni pelaamista ja juomista... ja sitä, että minun on vaikea tavata ihmisiä kodin ja työn ulkopuolella kun mieheni on niin mustasukkainen. Baanalle ei todellakaan ole hinku vaan aikuisten ihmisten kahvijuttuseuraa!

 

Kuulostaa tosi kurjalle toi tilanne. Ootko sä yrittänyt jutella asiasta miehelle, silloin kun hän on selvin päin? Melkein kuulostaa, että on jonkin sortin alkoholiongelma. Ja silloin sä et voi valitettavasti asialle mitään, jos mies ei itse halua muuttua ja myönnä ongelmaansa. Sulla on silloin kaksi vaihtoehtoa, hyväksyä elämä tuollaisenaan, niin, että vain osan aikaa menee hyvin tai sitten lähteä. Mä elin lievästi alko-ongelmaisen kanssa muutaman vuoden, mutta sitten päätin, että en halua itselleni enkä lapselleni sellaista elämää. Vaikka suurin osa päivistä olikin selviä ja ok. Mutta taustalla oli aina se pelko seuraavasta kerrasta, puolustelua, selittelyä, tekosyitä jne. Minä en halunnut sellaista, joten lähdin. Ja ratkaisu oli minulle se oikea. Tsemppiä sulle!

 

Samaa mieltä Leenuliinukan kanssa eli keskustele asiasta miehesi kanssa selvin päin. Humalaisen kanssa keskustelu hänelle epämieluisasta asiasta ei johda mihinkään. Jos hän ei keskustelujen jälkeenkään halua tai pysty muuttamaan alkoholinkäyttöään, juttele asiasta ihmeessa neuvolassa tai jollain psykologilla, koska tilanne on ongelmallinen sinulle ja varmaan jatkossa vauvallekin. Raskausaika on niin ainutlaatuinen ja monille jää elämässä niin harvaan kertaan, että olet ansainnut ja tarvitset enemmän onnea ja turvallisuuden tunnetta kuin sinulla nyt on. Neuvola ei ongelmia ratkaise, mutta saat puhua ja purkaa tunteitasi kuitenkin enemmän ammattilaisen kanssa kuin vain täällä nettipalstalla. Sen voin sanoa, että vauva ei parisuhdetta tule parantamaan eikä ongelmaa poista. Jos miehesi on alkoholiriippuvainen, sitä se on jatkokin ja ikä vain pahentaa ongelmaa. Jatkossa et voi antaa vahvasti päihtyneet miehesi hoitaa vauvaa, koska vaarana on vauvan tiputtaminen tai asiaton käsittely. Humalainen on myös arvaamaton, jos vauva on kovin itkuinen ja kiristää muutenkin hermoja. Viikonloppuisin joudut hoitamaan vauvaasi yksin. Toivottavasti miehesi tajuaa tämän ja haluaa olla vauvallesi isä eli olla läsnä vauvalle ja vastata tämän tarpeisiin. Jos ei, siihen en osaa vastata, mutta alkoholisti-isä ei ole lapselle paras paikka elää ja kasvaa, varsinkin jos ongelma pahenee ja mukaan tulee aggressiivisuutta. Usein alkoholismi jatkuessaan muutta ihmisen tunne-elämää, mikään muu kuin juominen ei kiinnosta eikä muilla ole mitään väliä etenkin jos holistin juomista häiritään.Vaimosta tulee nalkuttava akka ja lapsesta kiljuva hirviö!!! En pelottele, mutta olen nähnyt lähisukulaisissa alkoholistin elämää ja rankaa se on etenkin läheisille. Paljon onnea loppuraskaskauteen ja sitten vauva-arkeen! Nyt lepäät ja rentoudut ja teet vain sellaista josta nautit! Nyt elät vauvan syntymään asti vain itsellesi, että jaksat sitten vauva-arkea. Olet ansainnut lepoa ja onnellisuutta!!!

 

Kiitos ihan hirveesti vastauksista! Ei tullut hirveesti sellaista asiaa mitä en jo itse tietäisi, mutta kun joku muu kertoo sen, se tunuu uskottavammalta ja paremmalta. Tarkoitan siis, että se rohkaisee! Pitäis vaan nyt yrittää nauttii ja levätä, vaikka siihen onkin vähän totuttelua ku aina menny ja vouhottanu joka asiasta... Nyt lähen ihastelee äitiys pakkauksen sisältöä, parin tunnin päästä uskaltaa pistää pesukoneenkin päälle

 

Hei Äiti!

Jaksamista sinulle ja toivon että tilanne paranee! Itse olen todella yksin tämän raskauden kanssa, nyt menossa viikko 25. Mieheni on parin viikon välein normaali ja sitten taas alkaa puhumattomuus ja kotitöiden teko jää minulle. On aika raskasta välillä kun teen kaksivuoro työtä lähihoitajana. En saa hellyyttä eikä mies tee minun hyväkseni juuri mitään. Olisi mukavaa jos joskus olisi ruoka valmiina tai hän ehdottaisi esim. ravintolaan lahtöä.

Viikonloppuna olin töissä ja halusin lauantaina valmista ruokaa hakea picnic kahvilasta, johon mieheni vastasi että " jaa, taas pitää miettiä oma syömiseni " Hänellähän ollut kuitenkin viikonloppuna vapaata ja olisi voinut ajatella meidän kummankin parasta ja tehdä ruokaa valmiiksi.

Joudun luultavasti hakemaan sairaslomaa selkäkipujen vuoksi, pelottaa miten selviän yksin kaikesta kotityöstä, mutta täytyy muistaa välillä levätä ja ajatella ettei ne tiskit ja pölyt tuolta minnekkään katoa vaikka pitäisin välipäivän siivoamisesta. Jos asiat ei parempaan suuntaan mene, muutan lähelle sukulaisiani ja aloitan elmäni lapsen kanssa puhtaalta pöydältä.

Kumpa edes voisi keskustella miehen kanssa mikä on hätänä, mutta hän ei puhu. Minusta tuntuu, että hänellä on alkanut kaduttaa lapsen hankinta. Minua ei kaduta ja olen enemmän kuin onnellinen kun saamme lapsen ja tarvittaessa sisua löytyy kasvattaa hänet yksin.

Anoppi ei helpota elämää yhtään puuttumalla jokaiseen lapsentarvike hankintaan, mutta saa lähdöt elämästäni, jos uskaltaa vielä kommentoida vaunujen hankinta asiaa =) Kyllä se tästä vielä iloksi muuttuu!!

 

Hei

Toi kuulostaa tosi inhottavalta... Me sentään pystymme yleensä puhumaan asioista ja kun
on paljon arkielämään liittyviä ongelmia, niin se olisi suotavaa. Tein itse myös ihan hirveästi
töitä, jopa 60h/vko kahdessa eri työpaikassa. Mutta silloin mies teki enemmän kotona ja
suureksi osaksi ihan oma-alotteisesti. Nyt kun olen lomalla, ollut kohta viikon Olen nyt vasta
pystynyt keskittymään raskauteeni ja saanut nukuttua ja muutenkin levättyä kunnolla.
Nyt olen vain huomannut, että olen todella yksinäinen, kaverit on aika lailla jäänyt kun
kellään ei ole lapsia ja osa on vielä "radalla" vaiheessa ja kun tein niin paljon töitä koko syksyn
, niin jos minulla sattui olemaan iltaisin tai viikonloppuisin vapaata halusin todellakin vain
maata sohvalla... Äitini on tässä täysillä mukana, mutta äitikin paljon töissä ja vuorotyö...
Mieheni on alkanut taas pelata ja se vie ihan älyttömasti voimia kun taloudellinen tilanne on
muutenkin aivan peestä ja ukko herää vasta siten kun kaikki rahat on pelattu ja juotu, että oho,
mites tässä nyt taas näin kävi... Nii no just siten! ja nyt ei meikäläinen pääse korjailee
rahatilannetta tekemällä kahta duunia!

Onneksi, niin kuin sanoit. Aina voi lähteä jos tilanne todella menee niin pahaksi. Ei ole väliä
onko kyseessä seurustelusuhde, avo-, vai avioliitto. Yhteinen lapsi on kuitenkin tulossa ja lapsi
on AINA etusialla!

Tsemppiä sinne ja koita levätä! Se ei ole lainkaan yliarvostettua

 

Hei! Tuo kertomasi kuullostaa erittäin tutulta.. Itselleni syntyi poika 18.5.2011 eli on jo kohta 10 kuukautta vanha. Mieheni joi koko raskaus aikani, erittäin suuria määriä ja melkeimpä joka päivä. jouduimmekin jo minun raskausaikani puolivälissä sossun tarkkailun alaisiksi.
Luulen että osa tuosta kertomastasi itkuisuudesta johtuu stressistä josta luultavasti kärsit miehesi juomisen takia ja osittain jonkin asteinen pelko tulevasta. Ainakin itselläni oli niin.
No minun tilanteeni "helpottui" tai no ei helpottunut mutta ei tarvinnut ainakaan murehtia mieheni juomisesta ( koska mieheni menehtyi tapaturmassa 30.6.2011. eli pojan ollessa aika pieni.)
minäkin rakastin miestäni mutta olin suunnitellut ottavani hänestä eron juomisensa takia koska pelko lapsen huostaanotosta oli niin suuri.
Hyvin on pärjätty pojan kanssa kahdestaan, eihän se helppoa ole kuitenkaan olla yksin ja hiukan kaipaankin jo sitä toista rinnalleni mutta en tiedä uskaltaako enää luottaa miehiin koska kuitenkin kaksi pieleen mennyttä pitkää suhdetta takana ( väkivaltaisia.... ( ).
Laittele yv:tä jos haluat jutella voimia sinulle oikein paljon