Lääkeaineallergiaa??

Tytöllä oli korvatulehdus, Amoxin kuuri loppui keskiviikkona. Kuurin lopussa nousi 3:n päivän kuume ja eilen eli lauantaina tuli keho täyteen punaisia näppyjä. Ne eivät ole koholla, ja vatsa- ja selkäpuolella on pintä syheröä, pieniä 2-5 millin kokoisia läiskiä. Käsissä ja jaloissa on ei ole niin paljoa eikä niin kiinnikkäin olevia näppyjä, vaan siellä täällä. Kahteen viikkoon tyttö ei oo syöny mitään eikä juuri juonutkaan. Yleistila melko väsynyt.

Eilen käytiin päivystyksessä, mutta nuori lääkäri ei osannut sanoa yhtään mitään! 2 tuntia jonotettiin, eikä saatu minkäänlaista vastausta. Te joilla/joiden lapsilla on ollut lääkeaineallergiaa, kertokaa millaisia oireita on tullut ja miten pian! Tyttö on muutenkin melko allerginen mm. monille ruoka-aineille.
 
rentunruusu harmaana
meillä esikoinen sai 2- vuotiaana mitä todennäköisemmin amoxin- lääkkeestä. Lääke määrättiin 10 päivän mittaisena korvatulehdukseen ja punkinpurema epäilyyn. Lääkettä kerettiin antaa 7 päivää, jonka jälkeen tuli oireina voimakas turvotus alkaen polvista lisääntyen aina kasvoihin saakka.Tytär ei kärsinyt moneen päivään edes kävellä. Lisäksi yli 40 asteen kuume viisi päivää. Kun oireiden jatkuessa käytin sairaalassa niin kovasti ihmettelivät miten tollasen lääkekuurin oli saanut, punkin puremaepäilyyn on ihan omansa! Sairaalassa myös labroilla tutkittiin tuo punkin pureman epäilys ja sitä se ei ollut.
 
En ole lääkäri, mutta kolme mahdollisuutta tässä kuulostaa olevan. Vaikea sanoa, kun ei näe lasta.

Kolmen päivän kuume eli vauvarokko. Oireet on juuri nuo, eli noin kolme päivää kuumetta, jonka jälkeen iholle nousee näppylöitä tai läiskiä. Siihen ei mikään lääke oikein auta, paitsi kuumeeseen kuumelääke. Se tulee ja menee sitten pois. Yksi tavallisimmista pienten lasten taudeista.

Viruksen aiheuttama ihottuma. Omalla tytölläni oli myös viime kesänä korvatulehdus. Siihen määrättiin myös antibioottia ja kun seuraavana päivänä tyttö oli näppyjä täynnä, se tulkittiin puhelimen kautta antibioottiallergiaksi. Antibiootti vaihdettiin, mutta seuraavana päivänä tytön iho oli vielä pahempi. Silloin päästiin uudestaan lääkäriin ja lääkäri totesi, että sama pöpö, joka aiheuttaa korvatulehduksen (adenovirus muistaakseni), aiheuttaa toisille myös ihottuman siihen perään ja se vaivasi myös tyttöä. Ihottuma paranee aivan itsestään.

Antibioottiyliherkkyys. Tämä ihottuma tulee mun mielestä aika nopeasti, pari päivää kuurin aloittamisen jälkeen, joten siksi en tähän mahdollisuuteen usko.

Mutta kuten sanoin, en ole lääkäri, tavallinen äiti vaan. Toki, jos lapsi on edelleen "nuupahtanut", niin ihan jo pelkästään sen vuoksi kannattaa vielä yrittää lääkärille pääsyä uudestaan. Tai ainakin voisit huomenna kysyä neuvolasta lisää.
 
meidän poika sai kanssa kunnon iho-oireet just tuosta amoxsiliinista. isoja punaisia laikkuja.

ja penisiliinistä hirvee ripuli,siis ikinä en ole sellasta nähny.

ja edelleenkin tuota amoxsiliinia tarjotaan,joka kerta.sitä annetiin sairaalassakin,sydänleikkauksen jälkeen.vaikka sanoin että on allerginen \|O luulis että jossain kohdaassa se näkyis??
 
allergisen äiti
\
Alkuperäinen kirjoittaja 02.04.2006 klo 14:26 hilu kirjoitti:
Tytöllä oli korvatulehdus, Amoxin kuuri loppui keskiviikkona. Kuurin lopussa nousi 3:n päivän kuume ja eilen eli lauantaina tuli keho täyteen punaisia näppyjä. Ne eivät ole koholla, ja vatsa- ja selkäpuolella on pintä syheröä, pieniä 2-5 millin kokoisia läiskiä. Käsissä ja jaloissa on ei ole niin paljoa eikä niin kiinnikkäin olevia näppyjä, vaan siellä täällä. Kahteen viikkoon tyttö ei oo syöny mitään eikä juuri juonutkaan. Yleistila melko väsynyt.

Eilen käytiin päivystyksessä, mutta nuori lääkäri ei osannut sanoa yhtään mitään! 2 tuntia jonotettiin, eikä saatu minkäänlaista vastausta. Te joilla/joiden lapsilla on ollut lääkeaineallergiaa, kertokaa millaisia oireita on tullut ja miten pian! Tyttö on muutenkin melko allerginen mm. monille ruoka-aineille.
Meillä tuli punaiset läiskät pari tuntia kuurin aloittamisen jälkeen. Amoxin lopetettiin, eikä sitä ole kukaan uskaltanut sen jälkeen määrätä. Meillä reaktioita myös muista lääkkeistä: oksentelua, ripulia jne. välittömästi kuurin alkamisen jälkeen. Tällöin katsotaan allergiaoireiksi. Jos tulee vasta muutaman päivän kuluttua, voi johtua muustakin. Aina, jos epäilet allergiareaktiota, keskeytä kuuri välittömästi, ja ota yhteys lääkäriin, voivat vaihtaa lääkkeen helposti. Meillä ovat soittaneet suoraan apteekkiin.

Meillä myös laajat ruoka-aineallergiat.

Teidän tapauksessa ei kuulostaisi allergialta, jos näpyt tulevat vasta kuurin loputtua. En tosin ole itse lääkäri (mutta aika kokenut näissä allergiajutuissa). Itse olen käyttänyt lasta sekä erittäin pätevällä yleislääkärillä, että lasten- että korvalääkärillä. TK-lääkäreihin luotto on mennyt tässä perheessä virhediagnoosien, hoitovirheiden jne. takia. Siksi emme käytä TK:ssa kuin ääritilanteissa. Ymmärrän kyllä, ettei kaikilla ja kaikkialla ole siihen mahdollisuutta.
 

Yhteistyössä