lääkkeellinen tyhjennys, mistä tietää onnistuiko?

Tein eilen kotona sairaalan ohjeilla keskenmenon lääkkeellisen tyhjennyksen ( sikiön kasvu pysähtynyt rv 7+5). Iltapäivästä iltaan vuosin lorahrellen aika reilusti (tunti per täysi side ja pyttyyn sitten isompia hyytymiä.) Aamupäivällä ulos tuli luutavasti sikiö ja sitten illalla klo 10 jälkeen luultavasti istukka, sellainen kananmunan kokoinen, osin sileäpintainen, klöntti. Siihen sitten vuotokin lakkasi miltei kokonaan, eikä sen koommin ole supistellut tai vuotanut kuin ihan vähän.
Onko muilla kokemusta, voiko kohtu tyhjentyä näin täysin? Enpä enää haluaisi kaavintaa tähän päälle.
 
Mulla on onnistuneesta lääkkeell. tyhjennyksestä aikaa nyt reilu kuukausi. Mulla vuotoa kesti n. kaks viikkoa tyhjennyksen jälkeen. Tyhjennys tehtiin kylläkin sairaalassa. Kävin jälkitarkastuksessa muutama päivä sit ja siellä ultrattiin, jossa näkyi, että kohtu oli tyhjä.
Vuodon määrä on toki varmaan aika yksilöllistä, mutta ainakin jälkitarkistuksessa kannattaa käydä, niin näkee, onko kaikki "tavara" tullut ulos.
 
Mulla tehtiin lääkkeellinen tyhjennys kk sitten ja nyt perjantaina yksityisellä jälkitarkastuksessa ja ei ollut tyhjentynyt, huomenna kaavintaan...ottaa päähän...voisi jo loppua tää.....
 

minä tein lääkkeellisen tyhjennyksen kotona ja vuodin 7 viikkoa verta ihan hullun paljon. tai kävi monesti mielessä että voiko tälläsestä vuodosta selvitä edes hengissä mutta seuraavassa keskenmenossa sitte vuodin vaan 4 päivää että kai se vähän vaihtelee.takana kolme keskenmenoa.
 

Yhteistyössä