Lähes kolmekymppiset ekakertalaiset toukokuussa

La Mer, onnitteluni ultrakuulumisista täältäkin!

Sokerirasitustestistä. Kävin viime viikolla testissä ja sokeriarvot olivat yli sallitun rajan, mutta eipäs tullut mieleenikään olla syömättä niitä herkkuja pari päivää ennen testiä.. Tietysti oli edellisenä iltana synttärit, joilla tuli herkuteltua vähän liiaksikin :(
Meillä testi oli sellainen, että ottivat kolme verikoetta käden taipeesta tunnin välein. Ja tietysti se kummallisen makuinen juoma... Kauhea olo siitä tuli, kun joutui olemaan 12 tuntia syömättä ennen testiä..
Nyt vain herkuttelut ehdottomasti jätetty sikseen ja yritetty kiinnittää huomiota ruokavalioon.

Täällä on voitu kyllä muutoin oikein hyvin ja energia taso on jostain syystä ollut korkealla, ehkä se on sitä kevättä vaan rinnassa :LOL:

Ele 16+5
 
Heips leidit pitkästä aikaa!
En ole (taaskaan) saanut kirjoitettua aiemmin, kun töissä saan tietokoneesta tarpeekseni ja illat on menneet sitten ihan muuten rentoutuessa. Kiva, että ootte kirjoitelleet aktivisesti ja hieno uusi pinokin on!

Täällä kaikki mallillaan. Rakenneultrassa olen käynyt. Kaikki ultrankin mukaan hyvin, vauvelin pää vaan oli niin alhaalla, että siitä ei saatu kaikkia mittoja. Mutta ei haittaa :)
Ja liikkeet on alkaneet tuntumaan, se on kyllä tosi mukavaa! Ja maha näkyy myös :)

Ensi viikolla saan neuvolasta ne viralliset paperit raskaudesta, jotka rosehip vastikään saikin. Minäkin menen luultavasti sokerirasitukseen, jokohan siihen ensi neuvolassa varataan aika. Voi olla melkoista olla noin pitkään syömättä ja juomatta!

Aurinkoisia toukokuun päiviä toivotellen,
Citrus + masukki 21+2
 
Ada samaa mielta viikot menee niiiiin hitaasti. Ja viela on viikko ultraankin. Voi rahma.

La Merille ja Citrukselle onnittelut ultrassa kaymisesta. Ihanat viralliset paperit raskaudesta Citruksella ja Rosehipilla. Kyllahan taallakin ne saa samoihin aikoihin.

Jannittaa jo niin Salmiksen puolesta! Onko teilla jo kaikki valmista?

Saikulla oleville paljon tsemppia. Toivottavasti olo paranee pian.

Taalla aitienpaiva oli jo maaliskuussa. Isainpaivaa vietetaan kesakuussa. Eli siis taysin eri aikoihin.

Sokerirasituksesta ei ainakaan ole viela mitaan tietoa. Katilon nakee vasta uudestaan rv 16. Pitaakin silloin kysya. Mulle ei onneksi makea oikein maistukaan. Sipsit kylla uppoaa, varsinkin juustonaksut. Onneksi taalla on semmosia pienia pusseja ja Painon Vartijat tekee naksuja. Niissa on vain yksi piste per pussi. Paino ei onneksi ole noussut ollenkaan. Laskenut melkein kaksi kiloa!

No nyt on vanhemmille kerrottu. Aiti oli ihan onnesta soikeana ja isa oli aika hiljaa. Aiti haluais vauvan jo huomenna. Aina kun aiti mainitsi vauvan niin isa pyoritti silmiaan. Kuka se sano huhtikuun ketjussa, etta nain tapahtuu. Olit siis aivan oikeassa. Oli muuten ihanaa kun joku muu teki ruoat. Mulla on aina kauhee ongelma iltaruoan kanssa, etta mita tekee kun tulee nalkaisena kotiin ja mitaan ei oikein tee mieli, mutta jos se ruoka on siina tehtyna niin kylla ma sita sitten syon.

Taalla kaikilla on jo ihania nimia masuilleen. Ma en ole keksinyt viela mitaan. Ja sit tyhma kysymys mita toi POKS tarkoittaa?
 
JoJo79 Me ollaan täällä poksuteltu silloin, kun uusi viikko tulee täyteen. Voinko minä kysyä, et missä maassa sinä oleilet? Ihana teidän äiti! :heart: Isä sit vähän ujona et juu - vai että minusta tulee pappa - vai niin... Meidän isä oli vauvauutisesta silloin aivan valtavan innoissaan. Sit se jo jossain vaiheessa soitti ja sanoi, että kai minun pitää tulla kotiin vatsaa näyttämään. Me asutaan 400 km päässä lapsuuden kotoa.

Mun matkasta kotiin - pääsin onnellisesti kotiin eilen! =) Yks tuttava oli menossa tänne suuntaan ja hänellä ei ollut kyytiä, niin minähän tarjosin hänelle mahdollisuuden lähteä minun kuskiksi. Ja pääsin kotini lähelle ja sain vielä autonkin matkaan! Mä oon niin onnellinen, että saan olla kotona!! Ihanaa! Ja mies on myös ensi viikon lomalla ja minä saikulla niin ollaan aivan jouluissamme!! :heart:

Mulla olo alkaa vähän parantumaan, mutta edelleen heikottaa. Huimaus on kadonnut, mut veto on välillä aivan poissa. Onneks lääkkeet alkaa vähän tehoamaan. Ens viikko aikaa sovitella lääketasapaino kuntoon.

Mukavaa vloppua kaikille masun kasvattajille! :heart:
 
Kiitos Nuutti79 :flower: Nyt kun katsoin viesteja taaksepain POKS oli aika selva juttu. :whistle: Ma oisin sit tanaan 10 POKS. Asun Englannissa. Sullahan kavi hyva tuuri matkojen suhteen. Viettakaa rentouttava viikko yhdessa miehen kanssa.

Jouduin tanaan olemaan kuusi tuntia ulkona toissa. Ja siis aivan hirvee tuuli! Taalla muutenkin tuulee enemman kuin Suomessa. Taa paiva oli jotain ihan jarkyttavaa. Ma siina ajan kuluksi katoin millasia rattaita oli liikkeella. :LOL:
 
kiitos, juu ihanaa on! =)

juu täytyy alkaa tosissaan tarkkailemaan tuota ruokavaliota, ettei mitä tahansa suuhunsa pistä!Onko teillä muuten kotona eläimiä? Meillä on pari kissaa ja en ole sitä sen kummemmin ajatellut, että tuskin niistä mitään haittaakaan vaaville on. Mites teillä?

Aika hurjaa tuo syömättä ja juomatta oleminen sokerirasituksessa, hyvänhän se on tietty tutkia.

Millä viikolla te olette alkaneet vapaasit kertomaan suuresta uutisesta ympäristöönne? Mä välillä lipsauttelen ja enkä vielä ole varma haluanko niin tehdä! :x

oikein kivaa viikonloppua! :)
 
Elektralla on selvästi menossa se energinen keskiraskaus! Olo on hyvä, virtaa riittää ja ulkoinen olemus on hehkuva. Nauti siitä! :)

La Mer, me kerrottiin tosiaan lähipiirille (perheet, parhaat ystävät) silloin nt-ultran jälkeen. Muille oon kertonut sitten, kun on sellainen sopiva tilaisuus tullut. En oo mikään "hei, kuulkaa kaikki, meille tulee vauva syyskuussa!!!" -tyyppi, vaan oon lähimmille työkavereille ja vähän kauempana asuville ystäville kertonut tilaisuuden tullen silleen ujosti. :) Viimeisimmät paljastukset tein tällä viikolla. Kaikki on olleet tosi yllättyneitä ja tosi iloisia. Mä oon vähän odotellut, että ihmiset alkais itse huomata, mutta tosiaan mun maha on edelleen niin pieni, ettei oikein kukaan osaa arvata sen olevan vauvamasu ja se piiloutuu normaalien vaatteiden alle hyvin huomiotaherättämättömästi. Mä luulen, että nyt ne ihmiset alkaa tietää, joille oon asian halunnut kertoa ja loput saa sitten huomata, kun ovat huomatakseen.

Meillä ei oo mitään eläimiä, kun tuo mies on allerginen. Mä itse oon kissaihminen ja jaksan aina haaveilla omasta kisusta, mutta sitä ei taida koskaan tähän talouteen tulla. :( Kyllähän kissatalouksissa vauvoja on ollut maailman sivu. Hiekkalaatikko kannattaa raskausaikana putsata kumihanskat kädessä ja pestä kädet jälkeenpäin huolellisesti. Vauvan kanssa tietysti kannattaa katsoa, etteivät kisut pääse nukkumaan vauvan sänkyyn. Tosin aika usein ne kai kiertävätkin tulokkaan vähän kauempaa ennen kuin tottuvat siihen.

Nuutille
ihanaa "lomaa" miehen kanssa! Nauttikaahan vapaasta yhdessä! :) Hyvä myös, että huippailu alkaa helpottaa.

Jojo meillä meni kans niin, että äiti oli ihan innoissaan ja isä sitten vaisumpi. Nyt sekin alkaa kyllä jo innostua, kyselee vointia jne. Ihanaa on, että välittävät! :heart:

Citrus, varmaan sullekin neuvolassa mainitaan siitä sokerirasituskokeesta, jos sut passitetaan sinne. Mulle yleensä neuvola varaa kaikki ajat, mutta tuonne sain soitella ihan itse. Kolmisen viikkoa siihen taitaa vielä olla. Se Salmiksen vinkki makeiden poisjättämiseksi pariksi päiväksi ennen koetta oli hyvä, eli kiitos siitä! Onnea vielä Citrukselle hyvin menneestä rakenneultrasta! Ja se liikkeiden tunteminen (ja näkeminen!) on tosiaan ihanaa. Me aina miehen kanssa iltasella makoillaan sängyllä ja tuijotellaan mun liikkuvaa masua. Se on niiiiin sulosta. :D :heart:

Täällä ollaan alettu tutustua vaunuviidakkoon. Sanon vaan, että huhhuh!!

Rosehip ja tasan 4 kalenterikuukautta laskettuun aikaan. :eek:
 
Ada
Moikka,

ihanasti aurinko alkaa tulla sadepilvien takaa. Tulin juuri pitkältä lenkiltä, jonka aikana tietysti tuuli ja satoi vaakatasossa. Ei se mitään, pääasia että sain itseni liikkeelle. Huh, se oli vaikeaa! Nyt on iskenyt ihme väsymys. Menin viime viikolla suoraan töistä tullessa nukkumaan. Aika outoa mulle. Ja koti on joutumassa sellaisen sotkun valtaan, että toivottavasti mun miehelle kohta tulee mieleen, että hänhän osaa myös siivota.

Onnea La Mer:lle hyvistä ultrakuulumisesta ja Rosehipille siitä että olet nyt virallisesti raskaana t. epävirrallisesti raskaana.

Mistä tuli mieleen 12. viikon maaginen paratiisinportti. Mulla tulee (toivon mukaan) 12. vko täyteen ehkä kaksi päivää lukukauden päättymisen jälkeen. Olisikohan mun syytä kertoa töissä viimeisen työviikon kokouksessa raskaudesta, vai menenkö ihan pokkana elokuussa (toivottavasti) pömppömahalla töihin. Tällaista tärkeää asiaa mietin valveilla viime yönä |O .

Onnea myös Citrukselle potkuista ja toivottavasti Pikikin pian tuntee niitä!


:hug: Sairaslomalaisille ja hyvää lauantai-iltaa kaikille mammoille :heart: !
 
Ada, olishan se aika hauska ylläri työkavereille syksyllä, jos tulisit masun kanssa töihin elokuussa. :) Toisaalta iloinen uutinen se nytkin olisi! Tossa ei varmaan oo väärää vaihtoehtoa. :) Mun työkaveri lähti pari vuotta sitten kesälomalle mahattomana ja palasi ihanan pyöreän vauvamasun kanssa vitsaillen, että tuli syötyä vähän liikaa grillimakkaraa kesällä.
 
mä itse meinasin yhdessä virkamiestyöryhmässä kertoa tästä, mutta en sitten jotenkin saanut aikaiseksi niin menen ihan pokkana ensisyksynä kokoukseen mahan kanssa! onpahan ylläri!

oon niin fiiliksissä tästä vauvahommasta että on aika vaikeaakin välillä olla kertomatta, mutta kun kertoo vähemmän läheiselle niin siitä tulee jotenkin syyllinen olo. Kummallista.

hyvää äitienpäivää tulevat mammat! meikä viettää äitienpäivän lisäopintokurssilla ja yksin :( ukkeli oman mammansa luona.

mutta ensivuonna sitten! :)
 
Hyvää äitenpäivää kaikille :heart:
Täällä vk 20 menossa, masu on alkanut kasvamaan kovaa vauhtia
=) Ekaa lasta odottelen ja olen 36-vuotias.
kiinnostais tietää missä vaiheessa te muut meinaatte jäädä äitiyslomalle ?
 
Ada
:flower: Hyvää äitienpäivää kaikille tuleville äideille!

La Mer, mä en uskalla kertoa melkein kenellekään tästä raskaudesta, koska mun on vaikea ottaa onnitteluja vastaan, sillä heti tulee toisen ilosta sellainen olo, että toivottavasti en joudu tuottamaan sinulle pettymystä. Se on kanssa aika kummallista.

Mä päätin viime yönä hankkia sellaisen dopperin... vai mikä se oli. Onko liian aikaista? Mikä olisi hyvä?

Moikka Aurinko, äitiyslomasta tiedän vaan sen, että sille pitää jäädä viimeistään kuukautta ennen kaskettua aikaa.
 
Hyvää äitienpäivää kaikille odottajille! :flower:

Kiitos ultra- ja potkuonnitteluista :) nyt on mieskin ekan kerran tuntenut liikkeet, ja nyt myös molemmat ollaan nähty liikkeitä vatsan päältä :) Hassu näky! Mukava raskaudenvaihe tämä!

Hei Aurinko, käsittääkseni äitiyslomalle jäädään 30-50 pv ennen laskettua aikaa. Itse jään 30 pv ennen, kun jos jää 50 pv ennen, niin sittenhän on vähemmän äitiyslomaa vauvan synnyttyä. Oon ajatellut, että pääseehän sitä sairauslomalle, jos on huonossa kunnossa ennen tuota 30 pv rajaa.

La Mer meillä on myös kissoja. Kissojen elämä tulee muuttumaan siten, että eivät jatkossa pääse enää makkariin. Meidän kissoista ei varmasti ole muuta vaaraa kuin se, että pitää huolehtia, etteivät mene vauvan sänkyyn nukkumaan. Siskon kissoja ei vauvan sänky/vaunut muuten olisi voinut vähempää kiinnostaa.
 
Hyvaa aitienpaivaa taaltakin! Ens vuonna se on meidankin vuoro. =)

Meilla on myos kaksi kissaa. He eivat yleensa ole kovin kiinnostuneita lapsista tai vieraista. Toivottavasti ei myos vauvastakaan... Tarkkana vaan pitaa olla.

En tiennyt, etta aitiyslomalle jaamisella on tommonen "pakkoraja". Ma en ainakaan ole sellaista taalla huomannut. Taalla saa jatkaa vaikka vauvan syntymaan asti. Taalla on alkuraja rv29, mut kuka jo silloin haluais jaada aitiyslomalle?!?

Ootteko huomannut, etta hikoilette/haisette enemman? :ashamed: Musta tuntuu koko ajan, etta deodorantti pettaa ja hiki haisee enemman. Pissa on aina ihan keltaista vaikka juonkin paljon. On mulla puheen aiheet. :LOL:

Taalla meidan lahikaupungissa ois tarkoitus aloittaa joku lapsiryhma ja myos lauantai/sunnuntai koulu suomalaisille lapsille!!!!!! Jee! Ma alan jo kouluttaa tata mun lasta :whistle: Raukalla ei ole muita mahdollisuuksia kuin menna!
 
Hyvää äitienpäiväiltaa kaikille tuleville äideille!! :heart:

JoJo79 Minä voisin ilmoittautua äitiyslomalle jo viikolla 29!! Oon ollut 26 viikon jälkeen joka viikko jonkun päivän saikulla ja nyt olen 1,5 viikon mittaisella saikulla. Huomenna poksuu 30. Voi olla, että jään saikulle kokonaan jo tässä vaiheessa. Mut vaivoja on erilaisia ja sit työn raskaus on erilaista. Mulla on suht. kevyttä sisätyötä, mut pitkät päivät yms. vaivat verottavat. Tuli kuitenkin ilmoitettua, että jään vasta 30 pvää ennen la äippälomalle, joka toisaalta nyt harmittaa - samoin kuin se, että en pidä kesälomia ennen äippälomaa. Mut sit on pitkät lomat (kahden vuoden lomat) äippäloman jälkeen, eikä tarvitse heti jäädä pienelle kotihoidon tuelle.

Mut nyt alkais olla mammojen nukkamaan menoaika! :wave:
 
Nuutti sori :ashamed: Ajattelin kylla heti kirjoituksen jalkeen, etta eihan se niin ajoissa kumminkaan ole. Ja kuten mainitsit monet asiat vaikuttaa milloin jaa lomalle. Ma mietin ensin mita kirjoitan seuraavan kerran. :whistle:

Jee kolme yota ultraan! =)
 
Nyt on vähän parempi ajankohta viestittää kuin eilen illalla...

Aurinko73 tervetuloa joukkoon! :flower:

Jojo Ei hätiä mitiä! =) En mä ollut ollenkaan loukkaantunut viestistäsi.
Ehkä en osaa vain hienostuneesti vastata sun viestiin. ;)
Siitä hikoilusta - mä en oo koskaan hikoillut itteäni "märäksi", mut nyt oon saanu senkin kokea, paidan kainalot voivat olla oikein ällömärät työpäivän aikana. :/ Ja Onnea ultraan - se on niin íhanaa!

La Mer ja Ada - teillähän olisi hauskoja ylläreitä työkavereille, kun palaatte kesäloman jälkeen töihin niin mitäs mitäs - varmaan monenkin suut loksahtavat auki että täh... Ite sais ainankin makea naurut! :LOL:

Nuutti ja Ville Vallaton poks 30
 
Hei kaikille,

Täällä ei mitään erikoista. Sanon miehelle joka ilta että huomenna aion tehdä sitä ja tätä, ellei lähdetä yöllä synnyttämään :D Olen henkisesti valmistautunut synnytykseen, mutta koitan olla miettimättä liikaa, koska enhän voi vaikuttaa siihen koska se tapahtuu. Välillä tuntuu hassulta sopia menoja kavereiden ja sukulaisten kanssa, kun miettii etten ehkä pääsekään jos olen synnyttämässä... Noh, tämä on tätä kai tämä loppuraskaus.

Tervetuloa Aurinko73 :flower:

Hikoilu kuulostaa tutulta, huh!

Kannatan tuota ettei kerrota raskaudesta työkavereille, vaan mennään sitten syksyllä mahakkaina töihin :D




turvonnut salmis ja vauhdikas massu 37+4
 
Käväisin taas lueskelemassa :)

Ada, mä kannatan myös tuota, että et vielä kerro mitään töissä. Yllättyvät sitten iloisesti syksyllä kun huomaavat mahan. Musta oli ihana mennä viime syksynä mahan kanssa kouluun (vaikka paremmat kaverit sieltä tietenkin tiesivät jo) B)

Tosta haisemisesta piti sanoa, että mä aloin haista loppuraskaudessa rintojen välistä ihan järkyttävälle ja se vaan jatkuu vieläkin! :eek: Puolenpäivän aikaan alan jo ite haistaa sen, vaikka käyn aamuisin suihkussa. Oonkin alkanut pestä rintojen väliä monta kertaa päivässä, siis se haisee ihan samalta kun vauvan kakka! Yök! Kaipa siihen jotenkin menee sitä maitoa ja se alkaa siksi haista..

Täällä on tyttö tänään tasan 12 viikkoa. Aika on mennyt ihan hujauksessa!!
Salmikselle tsemppi :hug: vikoihin viikkoihin/päiviin/tunteihin! Eipä sitä ikinä tiedä :p Mut kannattaa kyllä sopia niitä kaikkia tapaamisia, mä en jossain vaiheessa uskaltanut sopia kun ajattelin et en sit kuitenkaan pääse. Sitten mätänin vaan himassa ja olin pettynyt kun en ollut synnyttämässä. Sitten aloin taas täyttää päiviä kaikella mahdollisella ja viimein pääsin synnyttämäänkin :D
 
Okei Kvartti! Eli kannattaa kokeilla järjestää ohjelmaa niin pääsee ehkä pian synnyttämään ;) Mä olen sitä mieltä että vauva sais tulla jo. Kovasti oon kyselly siltä että eikö se jo tulis ja oon koittanu houkutella, että eikö olis kiva jo tavata äiti ja isä :D

 

Yhteistyössä