Lähiaikoina PHKS synnyttäneitä? kokemuksia? fiiliksiä?

entä missä kohdin teillä ensikertalaisilla alkoi synnytysvalmennus (olen lahtelainen) ?
kävitte tutustumassa synnärille?

täällä viikkoja 23 ja olisi kiva kuulla ajatuksia, ensi viikon neuvolassa kysyn noista valmennuksista yms. mutta että utelenpa teiltäkin.. =)
 
Esikkoa odottaessa valmennus alko muistaakseni rv 28. Päksiin käytiin tutustumassa, kun viikkoja oli 34.
Kummakin lapsen kohdalla jäi sairaalasta hyvä mieli. Olivat kaikki kätilöt ja hoitajat asiallisia sekä mukavia.

Tsemppiä loppuun! :wave:
 
mutta henkilökunta mukavaa vaikkakin kiireistä aina välillä. Ei jäänyt mitään hampaankoloon vaikka synnytys vaikea ja ennalta-arvaamaton.
Siellä osastolla on sitten ihan oma maailmansa, jokaisella kätilöllä oma tyylinsa neuvoa ja opastaa; toinen sanoo toista.
 
Kolme lasta siellä synnyttänyt viiden vuoden sisällä ja ihan hyviä kokemuksia. Synnytyksessä ollut mukavat kätilöt ja sellaiset joista ammattitaito on oikein "huokunut" ulospäin. Kaks pitkää synnytystä, joissa sydänäänet laskenut vauvalla mutta ammattitaitoinen henkilökunta hoitanut kaiken hyvin, ja kaikki ok. Yksi erittäin nopea synnytys (1/2h sairaalassa) ja aivan mahtava kätilö, itse olin vähän paniikissa.
Hoitajat osastolla olleet mukavia, yhteen inhottavaan olen törmännyt. Toinen tosiaan voi sanoa toista mitä toinen, kiirettä välillä. Ainahan kemiat ei välttämättä pelaa ihmisten kesken, mutta ei mulla mitään huonoa sanottavaa ole.
Esikoisesta käytiin tutustumassa sairaalaan muistaakseni joskus 34 viikon tienoilla.
 
Meillä varattiin tutustuminen PHKS:in äitiyspolille siinä vaiheessa, kun raskausviikkoja oli 30 täynnä. Ja itse käynnillä oltiin sitten raskausviikolla 35. Perhevalmennus alkoi Launeen neuvolassa sillai, että olin raskausviikolla 32. Seki vähän vaihtelee sen mukaan, että miten niitä ryhmiä tulee.. se perhevalmennus saattaa olla tosi ajoissa tai sitten tosi myöhäänkin. Meillä sattu mielestäni aika kivaan saumaan.. Laskettu aika meillä on 28.11, eli vielä 9pv olis matkaa sinne. PHKS:n henkilökunnasta en siis sen enempää kommentoi, kun en ole siellä tutustumiskäynnin lisäksi vielä asioinut. :)
 
Minä synnytin siellä nyt marraskuun lopussa. Osasto oli han täynnä. Yhteen yöhoitajaan (mutta siis vain yhteen) meinasi hermo mennä, kun oli huoneessa kuin pyörremyrsky, laittoi isot valotpäälle, ajatteli ääneen, kolisteli laatikoita,törmäili sänkyihin jne. Ei edes YRITTÄNYT olla häiritsemättä. Muuten oli kaikki ok, suurin osa hoitajista oli vallan ihania. Apua sai kun pyysi/tarvitsi. Ruoka oli aika hyvää. Se mikäminua häiritsi ehkä eniten oli se, että osasto tosiaan oli tupaten täynnä -> yölläkin olo oli välillä kuin karjamarkkinoilla kun käytäviltä kuului melua. Toisen synnyttäneiden osaston käytävän alkupäässä on naistentautien potilaita. Siellä oli pari höppänää mummua jotka kulkivat yöllä käytävillä japuhuivat suureen ääneen. Ja hoitajat yrittivät parhaansa mukaan näitä hillitä -> lisää melua. Mutta jos ei melusta häiriinny, niin oikein mukava paikka se oli synnyttää ja olla. Huoneessa oli vaan kaksi äitiä, mikä oli mun mielestä hyvä juttu. Ja molemmat huonekaverit mitkä mulla ehti olla olivat oikein kivoja.
 
Täällä takana kaksi synnytystä kyseisessä sairaalassa (03 ja 05), nyt ihan näinä päivinä sitten kolmas tulossa. Kahdesta ekasta ei mitään valittamista, kaikki sujunut aina oikein moittteettomasti mitä nyt yksi outo yökkö sattunut kohdalle.

Nyt neuvolan terkka varoitteli että siellä on tosiaan yhdistettynä se naistentautien osasto samaan paikkaan (niinkuin Aubrieta sanoikin), ja on siitä johtuen aina aika täyden tuntuista :/ .

Mutta jospa siellä ei tällä kertaa tarvitsisi kauaa viihtyä :whistle:
 

Yhteistyössä