Lähiöstä "maalle" muutto?

  • Viestiketjun aloittaja "vieras"
  • Ensimmäinen viesti
"vieras"
Asutaan ns. lähiössä, lähellä kaupunkia. Täällä on ihan rauhallista mutta tiheään asuttua. Haaveilen jatkuvasti muuttavamme johonkin maaseudulle päin, ei ihan syrjään mutta jollekkin pikkupaikkakunnalle (esim. pöytyä, paimio) Oma talo olisi ihana ja iso piha koirille ja lapsille. Halvemmat hinnat houkuttaa myös. Asumme nyt Turussa.

Kertokaa plussia ja miinuksia, ja kummassa itse viihdytte, kaupungissa vai maalla? Itse en hirmuisesti käytä keskikaupungin palveluja muuten, mutta työt minulla on kaupungissa.
 
Maalla, kaupungissa ei ole mitään hyvää minun mittapuullani.

:D

Mää olen asunut 4 vuotta kaupungin välittömässä läheisyydessä ja sieltä muutettiin peltojen keskelle enkä päivääkään ole katunut, puolentoista vuoden vuokra asumisen jälkeen toteutettiin yhteinen haave ja ostettiin omakotitalo, eikä juuri paremmin voisi pienellä ihmisille nyt asiat olla. :)
 
"vieras"
Maalla asutaan, eikä tästä pois ole tarkoitus koskaan muuttaakaan =) eläimiä saa pitää niin monta kuin pystyy hoitamaan, iso piha ja kasvimaa, puita saa isolta tontilta kaadella ja istuttaa mielensä mukaan, kaikki tuntuu niin omalta ja rauhalliselta =)

Olen ajatellut asian niin, että koska oma mielenmaisemani on metsissä ja peltojen keskellä, niin miksi pitäisi väkisin yrittää asua kaupungissa ja järjestää vain retkiä maaseudulle virkistäytymistarkoituksessa. Kun sen sijaan voin asua maalla ja käydä tarvittaessa kaupungissa kaupassa/lääkärissä/kirjastossa (mikään ostoskeskuksesta toiseen -shoppailijatyyppi en ole koskaan ollut), ja kaiken muun ajan olla siellä missä oikeasti viihdyn. Lapsemme viihtyvät myös, koskaan ei ole tekemisen puutetta. Harrastuksessa käytämme heitä kaupungissa (tosin 20km on himpun verran liian pitkä matka, 10km olisi parempi)
 
"vieras"
pikku kaupunki ison lähellä on hyvä, iso tontti ja oma rauha, silti kaikki peruspalvelut toimii ja ihana pieni koulu ja kerhot lapsille, isoon kaupunkiin vartin matka jos haluaa shoppailemaan.
 
vv
[QUOTE="vieras";24279455]Maalla asutaan, eikä tästä pois ole tarkoitus koskaan muuttaakaan =) eläimiä saa pitää niin monta kuin pystyy hoitamaan, iso piha ja kasvimaa, puita saa isolta tontilta kaadella ja istuttaa mielensä mukaan, kaikki tuntuu niin omalta ja rauhalliselta =)

Olen ajatellut asian niin, että koska oma mielenmaisemani on metsissä ja peltojen keskellä, niin miksi pitäisi väkisin yrittää asua kaupungissa ja järjestää vain retkiä maaseudulle virkistäytymistarkoituksessa. Kun sen sijaan voin asua maalla ja käydä tarvittaessa kaupungissa kaupassa/lääkärissä/kirjastossa (mikään ostoskeskuksesta toiseen -shoppailijatyyppi en ole koskaan ollut), ja kaiken muun ajan olla siellä missä oikeasti viihdyn. Lapsemme viihtyvät myös, koskaan ei ole tekemisen puutetta. Harrastuksessa käytämme heitä kaupungissa (tosin 20km on himpun verran liian pitkä matka, 10km olisi parempi)[/QUOTE]

Eikö kaupungissa tarvitse käydä töissä?
 
Mä en ole koskaan asunut maalla, mutta aina olen sinne kaivannut.. En näe montaakaan positiivista puolta tässä lähiöasumisessa, saati sitten jos joutuisi asumaan keskustassa. Nyt onkin sitten jo koko ajan vaikeampaa lähteä kun on lapset ja ero, ja lasten isällä työt tässä pk-seudulla.
 
"vieras"
Muutettiin lähiöomakotitaloalueelta maalle pienelle paikkakunnalle. Isompaan kaupunkiin n. 40km, jossa miehellä työt. Ei oo kaduttanut, peltoa, metsää, vettä, omaa rauhaa jnejne. Mulla ei oo mitään miinusta sanottavana =)
 
"aloittaja"
[QUOTE="vieras";24279455]Maalla asutaan, eikä tästä pois ole tarkoitus koskaan muuttaakaan =) eläimiä saa pitää niin monta kuin pystyy hoitamaan, iso piha ja kasvimaa, puita saa isolta tontilta kaadella ja istuttaa mielensä mukaan, kaikki tuntuu niin omalta ja rauhalliselta =)

Olen ajatellut asian niin, että koska oma mielenmaisemani on metsissä ja peltojen keskellä, niin miksi pitäisi väkisin yrittää asua kaupungissa ja järjestää vain retkiä maaseudulle virkistäytymistarkoituksessa. Kun sen sijaan voin asua maalla ja käydä tarvittaessa kaupungissa kaupassa/lääkärissä/kirjastossa (mikään ostoskeskuksesta toiseen -shoppailijatyyppi en ole koskaan ollut), ja kaiken muun ajan olla siellä missä oikeasti viihdyn. Lapsemme viihtyvät myös, koskaan ei ole tekemisen puutetta. Harrastuksessa käytämme heitä kaupungissa (tosin 20km on himpun verran liian pitkä matka, 10km olisi parempi)[/QUOTE]

Kuulostaa ihanalta :) Jos tuonne lähikuntiin peltojen keskelle muutettaisiin, niin matka kaupunkiin säilyisi melko kohtuullisena. Mieheni työmatka jopa lyhenisi, itse voisin hyvinkin löytää uuden työpaikan lähempää.. shoppailemaan olen kova, mutta ostokset teen netissä joten ne voi noutaa aina omasta postista. :p Lapsiakin olen miettinyt, matkat päiväkotiin ja kouluun tod.näk. pitenesivät, mutta kai siihenkin tottuu että kouluun pyöräillään tai kävellään, ei mennä bussilla ovesta oven eteen niinkuin kaupungissa... kavereitakaan ei olisi ihan joka nurkalla, mutta sen sijaan saisi juosta pelloilla ja metsillä, hoitaa meidän eläimiä yms. :) Ja saisin vihdoin toteuttaa unelmani hoitokoirien ottamisesta, kun olisi tilaa.

Miestä olen jo taivutellut ja miestäkin oma talo ja piha kiinnostaa, mutta vähän se vielä epäilee miten pärjää jos ei mikään palvelu ole 5 minuutin päässä. Me ollana täysin hemmoteltuja kaupunkilaisia nääs :p mutta aina olen haaveillut maalla asumisesta, ihan pienestä saakka.
 
Lapsuuteni asuin maalla, ja vihasin sitä. Lapsille ei ollut oikeen mitään erikoisempia. Kyllähän sitä oli tottunut siihen, mutta teini-iällä se oli ahdistavaa kun kaipasi jo enemmän kun oman äidin seuraa.

Nyt kaupungissa asunu 8 vuotta. Täällä tekemistä on ja kaikki palvelut lähellä, mikä on autottomalle plussaa. Julkinen liikenne kulkee hyvin.
Kerrostalossa asuessa se asuminen vain on paljon rajoitetumpaa. Joutuu asumaan paljon muidenkin mukaan. Hiljaisuus ajat ym.
Eihän sitä omakotitaloissakaan nyt koko yötä voi poppia jumputella, mutta ei tarvitse olla öisin käymättä suihkussa tai vetämättä vessaa, ettei vaan naapurit häiriinny.
 
"aloittaja"
[QUOTE="vieras";24279476]Maalla on vain 1 iso vika. Kaikki on omasta autosta kiinni. Eli joko menee hirveästi rahaa uuteen autoon tai on kamala huoli vanhan auton kunnossa pysymisestä.[/QUOTE]

Totta. Meillä on kyllä molemmilla omat, suht uudet autot eikä niistä meinata luopua. Bensakulutkin tietty kasvaa, toisaalta maalla asuminen on halvempaa kuin kaupungissa.
 

Yhteistyössä