Läpsimistä, läpsimistä...

Hei!

Meillä on ihana 2v2kk poika, jolla on ollut jo muutaman kuukauden ajan ikävä tapa läpsiä muista muksuja, erityisesti pienemmät joutuvat tulilinjalle. Myös sormella kasvoihin tökkiminen on pop. Poikamme on ollut kotihoidossa, mutta kyllä sosiaalisia tilanteita on päästy harjoittelemaan kavereiden, kerhojen ja rakkaiden serkkujen kanssa. Mutta tämä läpsimisvaihe on ollut tosi tuskastuttava, kun ei tosiaan tunnu enää mikään auttavan. Minua läpsii harvemmin, mutta isään kohdistaa läpsimisen usein.

Läpsimistä tulee tilanteissa, joissa kohdataan muita lapsia, esim. puistossa samalla hiekkalaatikolla tulee läpsittyä kavereita. Ei tarviste olla mitään erityistä riitatilannetta, välillä tuntuu että läpsii kun ei oikein muuta keksi. Toki usein on tilanne, että esim. satuttaa itseään ja tavallaan "kostaa" oman pahan mielen muille. Ja tietty se lelujen jakamisen vaikeus kärjistää käyttäytymistä, huolettaa kun poika on oikeasti tosi vihaisen tuntuinen näissä tilanteissa, aggressiivisesti hyökkää jos joku erehtyy samoille leluapajille. Tartun tilanteeseen aina kieltämällä tiukasti, pitämällä kiinni ja jälkeenpäin pyydetään anteeksi ja mietitään miten kaveria kosketaan mukavalla tavalla, silitetään tai halataan. Jäähypenkkiäkin ollaan kokeiltu, vaikka ei se näin pienellä ilmeisesti vielä oikein toimi. Olen myös pyrkinyt ennakoimaan tilanteita ja koittanut ohjata toimimaan eri tavoin; esim. "miten moikkaat kivasti kaveria?", eli ennenkuin ehtii mottaamaan, koitan ohjata vähän rakentavampaan tervehtimismalliin... Mutta ei tuo käytös juuri näytä laantumisen merkkejä.

Neuvolassa kommentoitiin olevan ikään kuuluvaa käytöstä, toisille se 2v on vain vaikeampaa kuin toisille ja kehotettiin olemaan tyytyväisiä kun ei sentään pure. Poika on tosi vilkas ja energinen, temperamentissa löytyy ja uhmaa, sitä meillä riittää myös.

Meille on kuukauden sisällä tulossa pikkukakkonen ja huolettaa jo etukäteen miten siitäkin sitten selvitään kun sisarus saa varmaan jatkuvaa kyytiä... :headwall:

Mutta kertokaa hyvät ihmiset onko vastaavia kokemuksia, ollaan miehen kanssa välillä tosi maassa kun tilanteet aina karkaa käsistä, mikään kielto ei tehoa ja anteeksi pyydellään tuhannennen kerran. Ruumiillinen kuritus on mielestäni väärä tapa, mies on välillä turvautunut luunappiin, josta ei ole kerrassaan mitään hyötyä, poika on vaan ihmeissään. Tietenkin syytetään myös itseämme, riitoja tulee ja vihaisella äänellä motkotetaan kun ollaan väsyneitä, reagoiko herkkä poika meidän käytökseemme ja heijastaa sitä omallaan? Ei kylläkään läpsitä, lyödä eikä muksita ja koitetaan myös näkyvästi sopia ja vastaavasti myös hellyyttä näyttää.

Vastauksista kiitollinen mammamaria!

 

Kirjoituksesi on aivan kuin meiltä. Meillä poika oli 2 v 2 kk, kun pikkusisarus syntyi. Tätä ennen oli juuri tuota läpsimistä, raapimista, tönimistä vaikka kuinka paljon eikä mikään auttanut. Lisäksi pojalla uhmaa tosi paljon. Kun pikkusisarus syntyi, poika jatkoi läpsimistä ja tönimistä eikä pikkusisaruskaan ole siltä säästynyt. Ollaan järjestelmällisesti kielletty poikaa ja poika on ollut myös jäähyllä lyömisistään. Samalla ollaan sitten aina kehuttu, kun on tehnyt asioita oikein ja hyvin ja hellitelty myös. Pikkusisaruksen kohdalla läpsiminen vähentyi, kun otettiin poika hoitamiseen mukaan ja on saanut tuntea, että saa auttaa pienemmän hoidossa. Nyt kun pikkusisarus on vähän yli vuoden ja poika reilu 3 v., läpsimistä ja tönimistä on enää todella vähän, oikeastaan vaan silloin, jos pienempi ottaa isommalta vaikka lelun. Tosi rasittavaa on, kun on pitänyt koko ajan vuoden verran vahtia vieressä, että isompi ei tee mitään pienemmälle. Tässä oli tosiaan vaan mun kokemus eikä varmaan hirveesti apua, mutta samanlaista tosiaan täälläkin ollut.

 

Tää ei o totta! Meillä ei oo siis ainoastaan tätä ongelmaa! Poika 2v8kk. Naapurissa lähes samanikäinen tyttö, jota aina halataan, kun nähdään. Halaus vaan pakkaa usein lopuksi muuttumaan lujahkoksi puristukseksi. Kesken leikin voi vaan tulla sellainen päähänpisto, että rutistanpa tuota neitiä poskesta...Uhreina on myös muut lapset, koolla ei ole väliä, isosisko 10v saa myös osansa. Mä olen ihan helisemässä, koska poika on tosi eloisa ja vikkelä. Välillä tuntuu, että "kyylääminen" ja asioiden ennakointi vaan pahentaa tilannetta. On kurjaa, kun koko ajan pitää olla varuillaan ja miettiä, että mitä poika taas keksii. Välillä menee pitkätkin hetket ihan sopuisasti, mutta ainakin nälkäisenä tai unisena "oireet" helpommin ilmaantuu. Mulla itsellä on tosi paha mieli, kun ei meilläkään kotona oo tapana rutistella ja tökkiä sormella toisia. Tulee vaan mieleen, että mitä on tullu tehtyä väärin tai mitä ollaan jätetty tekemättä. Poika lähtee hoitoon 3-vuotiaana, ja ajattelen jo kauhulla, että mitä siellä oikein tapahtuu... Mitä tälle tosiaan voisi tehdä? Ikävää se on pitää poikaa kokoaikaa neljän seinän sisälläkään tai vain äipän seurassa??? Kertokaa vinkkejä???

 

en tiedä, onko tää hyvä vinkki, mutta oletteko kokeillut sitä keinoa, että jos lapsi ei usko kielloista huolimatta, että ei saa läpsiä ketään esim. hiekkalaatikolla, niin viette pois tilanteesta ja kerrotte miksi lähdette pois. Tavallaan lapsi joutuu pois kivasta tilanteesta oman käyttäytymisen johdosta, niin voi olla että seuraavan kerran saattaa miettii asiaa tarkemmin ja on tekemättä samaa. Yksi idea vain.

 

Kiitos kovasti teille jotka tartuitte näppikseen. Tuntuu hyvältä kuullaa ettei olla yksin tämän ongelman kanssa, vaikka ei tuommoista ongelmaa kyllä kenellekään toivoisi! Tunnistan kyllä itsessäni tuon kokkimamin tunteen, että mitä on tullut tehtyä väärin, että tällä tavoin käyttäytyy. Mutta niinkuin minulle on sanottu, ehkä se vaan on niin, että joillekin se 2v on vaikeampi kuin toisille ja uhmaa on toisilla enemmän kuin toisilla. Itsekin olen miettinyt tuota, että jatkuva ennakointi ja kyttäily mahdollisesti pahentavat tilannetta, eli käytöksestä tulee tavallaan itseään toteuttava ennuste... Mutta kun ei voi oikein jättää vahtimattakaan, varsinkin kun on niin nopea, että vahtimisesta huolimatta nyrkki ehtii puhua. Mamiska03:n neuvo on hyvä ja sitäkin tässä varmaan tulee testattua, vähän tuohon tapaan on yritettykin että keskeyttää tilanteen ja leikin ja pitää jäähyllä, mutta kokonaan puistosta ei olla toistaiseksi lähdetty kun tämän mahan kanssa sinne pääseminenkin on kovan työn takana =) Aden kirjoituksesta tuli tunne että vaikka rankkaa on varmasti ollut heilläkin niin parempaan suuntaan menossa, eli valoa tunnelin päässä on nähtävissä. Sekin ajatus helpottaa mieltä. Kirjoitelkaahan vielä muutkin, jos samantapaisia kokemuksia ja niitä vinkkejä käytöksen katkaisemiseki jollakin on takataskussa!

 

Meidän 2v2kk neitokainen antaa eniten kyytiä (lyö ja läpsii sekä ajaa takaa) meidän rakkaalle ja ihanan kärsivälliselle koirallemme. Äidin hermot meinaa olla välillä riekaleina, kun tuntuu että kiellot eivät uppoa ja koiraparkaakin on varjeltava. Meillä tätä on kestänyt vasta vähän aikaa ja toivoakseni menisi ohi ennen uuden vauvan syntymää (2kk aikaa). :/ Kesä on ollut suht helppo kun asumme maalla ja koiruli paljon ulkona vapaana, mutta hirvittää syksy/talvi, kun koira sisällä silloinkin kun me olemme. Kauhulla ajattelen, mitä showta se tulee olemaan, kun vauvakin jo kuvioissa.

Lisäksi meidän prinsessa kokeilee rajojaan läpsimällä minua ruokapöydässä silloin tällöin. Eli nämä tilanteet tulee eniten esille silloin, kun olen kahden lapsen kanssa, ei juurikaan iskän läsnäollessa. Tyttö ollut kotihoidossa ikänsä ja uhmaahan kohdistetaan juuri niihin ihmisiin, joiden kanssa on eniten tekemisissä ja joihin lapsi luottaa. Uhmaa kyllä isälleenkin, mutta ei lyö.

Olen yrittänyt ottaa syliin, katsoa silmiin ja kieltää + lyhyt selitys miksi näin ei saa tehdä ja heti sen jälkeen kiinnittää lapsen huomion johonkin muuhun. (joskus esitän kiellon rauhallisesti ja joskus kiihtyneenä ja sekös lasta hymyilyttää..) Ja kehun paljon oikein toimimisesta ja otan mukaan koiran hoitamiseen.

Joskus on pakko laittaa jäähylle kun omat hermot riekaleina tai otan lelun pois, jos läpsii sillä. Jotenkin tuntuu, että tuo jäähy ei oikein toimi vielä tuon ikäisellä, enemmänkin rauhoittaa äidin hermoja. :ashamed:

Vinkkejä kaivataan täälläkin ja kokemuksia siitä, miten kauan tätä kestää. Harmittaa kun meidän niin suloinen, herttainen ja iloinen tyttönen on välillä niin raivostuttava. Mutta kuulunee ikään ja oman tahdon löytymiseen ja rajojen kokeiluun.

 

Ne opitaan vähitellen ja 2v:t ei osaa vielä leikkiä toisen kanssa vaan vieressä omaa leikkiänsä ja ovat kovia matkimaan toisia eli leikki pitää olla mieluusti juuri sama ja samanlainen kuin tosellakin lapsella mutta ihan oma ei siis voi vielä olla erilaisia rooleja tyyliin "sinä isä minä äiti."
Tästä sitten tulee usein sitä riitaa kun siihen tarvittais juuri se sama lapio tai muu lelu mikä on jo kaverilla kädessä.
Ja kun se omatahto on löytynyt ja niin vahva eikä oikeen vielä ole keinoja sietää pettymyksiä tai tehdä kompromisseja niin se ei sitten auta vaikka vieressä olis kasa erivärisiä lapioita kun se pitää olla juuri se punainen joka on kaverilla .
Eipä tästä pääsemiseen ole muuta keinoa kuin teidän kuvaamanne keinot opettaa lasta sosiaalisen kanssakäymisen hienouksiin toistamalla ja toistamalla ja pitämällä samat rajat että toisia ei lyödä ja kädestä ei oteta jne...Helpompaa 2v: on leikkiä vähän vanhempien kanssa mutta jos esim isompi sisarus antaa aina viedä kädestä jne... niin ei lapsi opi sääntöjä joita myöhemmin päivähoidossa jne... tarvitsee.Ei kannata saattaa 2vtä liian vaikeisiin tilanteisiin eli väsyneenä yhteen toisen 2vn kanssa tms. Leuja kannataa hommata hyvin samanlaisia kuin kavereilla ja opetaa kädestä repimisen ja tappelun sijaan "vaihtamista" jne.Toisen satuttaminen johtuu usein myös siitä ettei hahmota kunnolla toisen tunteita ja syy seuraus suhteita.Joskus on hyvä antaa lapsen saada"takaisin" eli toiselta lapselta lyöntiä lyönnistä nipistytä nipistyksestä jne..että oppii kokemuksen kautta miltä kipu tuntuu ja mitä seuraa kun lyödään nipistetään ym Kyllähän enenvanhaankin lapset tappeli eikä niitä aina kerinny aikuiset niin selvittää ja vaatia viimeisenpäälle oikudenmukaista raikaisua.Sosiaalistumisen tie on pitkä ja "kivinen" eikä oikopolkuja ole :headwall:

 

Puhuuko sun pieni hyvin? Meillä oli vähän erilaisia ongelmia just tossa reilu kahden vuoden iässä ja perheneuvolassa sanoivat että puheen kehitykseen kannattaa kiinnittää huomiota. Kun ei saa itseään puheella ymmärretyks käyttää muita keinoja. En kyllä tiedä miten sitä puhetta sit pitäis kehittää ... me käytiin siellä neuvolassa tasan kerran =) . Voi olla että tätä jo joku kysyikin, en jaksanu lukea kun sieltä täältä, mutta vois olla yks selitys epätoivotulle käyttäytymiselle.

 

Voi miten onnellinen olisin, jos meilläkin vaan läpsittäisiin... :| Meidän 3v4kk ikäinen poika kun moukuttaa 8kk ikäistä pikkusiskoa niin että mä ihan oikeesti pelkään jo tuon pienen hengen ja terveyden puolesta. Mä olen ihan helisemässä sen kanssa. Eilen mm. pikkusisko nukkui pihalla rattaissa ja mä olin sisällä vessassa, poika oli mummon kanssa ulkona ja mummon silmä vältti ehkä 10 sekuntia kun poika leikki hiekkalaatikolla ja mummo meni nostamaan sipulia maasta että aletaan kohta laittaa ruokaa, niin mitä tekee poika: nappaa hiekkaämpäriin räystästipun alta jääkylmää vettä ja kaataa sen rattaisiin siskon päälle! |O Mistä ihmeestä se senkin keksi!! Lähes päivittäin se potkii siskoaan, kävelee sen päällä kun pieni makaa lattialla (siis kävelee siskon yli sillä tavalla että astuu yhden askeleen siskon selän päälle ja ihan siis koko painollaan!), hakkaa legoilla päähän... Mä olen vielä yksin näiden kahden kanssa ja ihan oikeesti välillä itkua väännän kun ei uskalla edes vessassa tai suihkussa käydä kun saa pelätä että mitä tuo hullu keksii! Mä en tiedä miten mä selviän tästä!!

 

Hei taas!

Pikkasen taukoa on tullut tähän koneella istumiseen, mutta nyt pääsin ja huomasin ilokseni että läpsimiskeskustelu jatkuu edelleen. Eli samassa sopassa uidaan. Iltatähtien äipällä oli tosi hyvää juttua lapsen leikistä, eli hyvä ymmärtää tuo että niitä yhdessä leikkimisen taitoja ei vaan vielä 2-vuotiaalla niin runsaasti ole vaan leikki on rinnakkain leikkimistä ja ihan normaalia on se, että aina se toisen lelu on se paras lelu! Ja syiden ja seurausten ketjua mietin minäkin, meillä kokeillaan jäähypenkkiä enkä ole aina niinkään varma sen tehosta. Välillä tosin menee raukka itse sinne istumaan kun huomaa että tuli tehtyä kolttosia. Esim. piirteli mattoon uudet raidat ja meni sitten mummolle sanomaan, että menee jäähylle istumaan ja syykin sitten selvisi...

Miili kyseli puheen kehityksestä, meillä on pojaksi verraten aikaisin oppinut puhumaan, selvittää jo pitkät liturgiat asioita, laulaa pitkät viisut ja ymmärtää mielestäni puhetta hyvin. Puhui pitkiä lauseita jo ennen 2v synttäreitä. Joten luulen että sillä tavoin saa itseään ilmaistua jo melko hyvin, kuitenkin keinot vähissä noissa sosiaalisissa tilanteissa ja silloin puhuvat nyrkit. Tosi rankkaa kytätä peffassa kiinni koko ajan, että milloin taas lipsahtaa.

Sanna80 kirjoitukseen suhtaudun suurella myötätunnolla, en vaan osaa oikein hyvää neuvoa antaa kun ei tuon omankaan vesselin päähän mahdu ettei muita tönitä ja läpsitä. Saada nähdä kun tämä vauva syntyy (la 20.9) minkälaiseksi meno meillä käy. Jos olet vielä yksin kahden pienen kanssa, olet varmasti voimien äärirajoilla. Kannattaa varmasti kysyä neuvolasta neuvoja, pääsisikö keskustelemaan esim. perheneuvolaan asioista. Mielestäni hyvältä kuulostavat ne neuvot, joissa isompi otetaan mukaan pienen hoitoon, osoitetaan että isomman apu on tärkeä ja hän on hyödyksi ja avuksi. Jospa se helpottaisi mustasukkaisuutta pientä kohtaan?

Meillä on tosi rankka viikko takana ja mietin jo oikeasti onko jonkin sorttisesta ylivilkkaudesta kysymys, miehen kanssa välilä iltaisin vaihdettiin jo tosi epätoivoisia katseita. Tuntuu, ettei mitään positiivista kehitystä käytöksessä ole havaittavissa :/ Mutta huomattiin sitten semmoinen juttu, että käydäänpä nuhanenän korvat katsastamassa, kun sormet hakeutuu tämän tästä korviin, tulehdushan siellä oli ja putket irronneet. Eli ainakin tämän vkon hankaluudet selittyivät osittain sillä, että olo ollut varmasti huono korvakivussa ja unetkin olleet vähissä. Ehkäpä ajan kanssa kun järkeä tulee lisää, myös tuo läpsiminen vähenee ja leikit alkavat sujua. Toivossa on hyvä elää =)