Lapsella on oikeus ydinperheeseen

Ei olekaan. Tarkoitan tässä sitä lapsen näkökulmaa asiaan, etten varmasti ole ainoa lapsi joka haluaisi vanhempien olevan yhdessä, ja asua sekä isän että äidin kanssa.

Mutta lapset yleensä ovatkin kovin lojaaleja vanhemmilleen, silloinkin kun nämä eivät sitä lojaaliutta ansaitse.

 

Minun mielestä ei vaan voi sanoa mikä on parasta lapsille. Joskus se on isä ja äiti, joskus se on isä ja äitipuoli, joskus äiti ja isäpuoli, joskus isovanhemmat, joskus täti ja sen puoliso, joskus jotaki muuta. Ihannoida voi vaikka mitä mut nykymaailmassa onneksi on mahollisuus lapsilla onnelliseen lapsuuteen muutenki ko vain siinä ydinperheessä. No jooh, se on vaan minun mielipide.

Tottahan se onkin, että lapselle voi olla parhaaksi mikä tahansa perhe. Ei sitä voi kukaan kiistää. Tai voi varmaan...

Voi ja kiistää, ne joitten mielestä ainoa oikea on äiti ja isä. Jos minun esikoinen eläis ja oisin exän kans yhessä, voi että ois varmaan yhtä onnea ja auvoa ko isi hakkais äitiä aamusta iltaan ja illasta aamuun ja vetäis viinaa ym siinä samalla ja pitäis äitiä ja lasta ilman ruokaa jne kaikenmaailman hullutuksia. Se lapsi ois onnellinen tässä missä nyt olen, mie ja minun nykynen mies, joka ois sille isäpuoli. En usko että omaa isäänsä ennää kouluikäsenä kuitenki, haluais ees tietää.

Eih. Ei tollasessa liitossa tietenkään ole kenenkään hyvä olla, eikä silloin lapsen ole paras elää yhdessä isän ja äidin kanssa.

 

Voiko sitä lapselle parasta määritellä edes jotenkin yleismaailmallisesti. Ideaalikuvia toki on.
Mutta eikö lapsen paras, ole kuitenkin määritettävä ihan jokaisen kohdalla yksilöllisesti. Siis sehän on sidoksissa siihen, millaisessa tilanteessa lapsi elämäänsä elää. Ja elämässä ei edes aina ole sitä yhtä parasta vaihtoehtoa. Puhuttaessa lasten elämästä on toki tärkeää tavoitella sitä, että he saisivat elää elämäänsä ns, hyvän vaihtoehdon mukaisesti. Mutta hyvissä tai parhaissa vaihtoehdoissakin on varjopuolensakin.

 

Ei olekaan. Tarkoitan tässä sitä lapsen näkökulmaa asiaan, etten varmasti ole ainoa lapsi joka haluaisi vanhempien olevan yhdessä, ja asua sekä isän että äidin kanssa.

Mutta lapset yleensä ovatkin kovin lojaaleja vanhemmilleen, silloinkin kun nämä eivät sitä lojaaliutta ansaitse.

Tiedän. Mutta tää lähtee jo menemään sivuraiteille, enää ei puhuta aidasta vaan aidanseipäästä.

 

Omalla kohdalla äiti,mummu, eno ja serkku olivat mun ydinperhe. Siis se sellanen yksikkö mikä piirretään kerhon kuvaan kun käsketään piirtää perhe. Lisänä täti ja toinen serkku eli kummini.
Nämä aikuiset ja lapset takasivat mulle hyvän lapsuuden.
Mutta, ne eivät kukaan olleet mulle isä. Ja isää kaipaan edelleen elämääni. Minulle ei kuitenkaan kaikesta rakkaudesta huolimatta riittänyt kasvussani pelkkä tietoisuus isän nimestä. Olisin tahtonut sen mahdollisuuden tavata isäni tai tunnistaa omia piirteitäni hänessä. Mun isänpuoleinen suku on nykyään kyllä läsnä elämässäni, oli jo pienenäkin mutta edelleenkin puuttui se mikä kuitenkin kuuluu olla.
Sitä haluaa kuulua johonkin, tulla jostain ja olla osa jotakin.

 

No voi herttinen. Pystytkö asettumaan lapsen kenkiin tässä asiassa? Hän varmasti haluais äidin ja isän olevan onnellisia, ja asumaan heidän kanssaan. Jos lapsen olis mahdollista valita elämä yhdessä onnellisen isän ja äidin kanssa, tai elämä äidin kanssa, ei hän valitsisi elämää pelkän äidin kanssa.

Tuonkohan mä itteeni jotenkin huonosti ilmi. Todennäköisesti.
Kun mä haen tässä takaa sitä, että lähtökohtaisesti perhe-elämä isän ja äidin kanssa ovat lapselle parhaat. Lapsi saa luoda suhdetta molempiin vanhempiinsa, sekä turvata ja luottaa molempiin. Tämä vaatii tietenkin sitä, että molemmat vanhemmat ovat läsnä perheessään. Ja sellainen perhe olisi lapselle paras.

Toki siinä voi olla extrana mummoa ja kummia, mutta omat vanhemmat, ne on ne tärkeimmät.

Jos lapsi on kasvanut niin, että alusta asti on ollut äiti ja isä mukana kuvioissa päivittäin tai lähes päivittäin (eihän ydinperheessäkään vuoden jokaisena päivänä olla yhdessä koko jengi) mutta äiti ja isä eivät ole keskenään parisuhteessa eivätkä ole missään vaiheessa eronneet siis ja kaikki osapuolet ovat onnellisia ja tyytyväisiä eikä kukaan ulkopuolinen tuomitse heidän järjestelyjään niin oikeastiko lapsi välttämättä haluaisi heidän olevan parisuhteessa keskenään? Miksi?

 

Minun mielestä ei vaan voi sanoa mikä on parasta lapsille. Joskus se on isä ja äiti, joskus se on isä ja äitipuoli, joskus äiti ja isäpuoli, joskus isovanhemmat, joskus täti ja sen puoliso, joskus jotaki muuta. Ihannoida voi vaikka mitä mut nykymaailmassa onneksi on mahollisuus lapsilla onnelliseen lapsuuteen muutenki ko vain siinä ydinperheessä. No jooh, se on vaan minun mielipide.

Tottahan se onkin, että lapselle voi olla parhaaksi mikä tahansa perhe. Ei sitä voi kukaan kiistää. Tai voi varmaan...

Voi ja kiistää, ne joitten mielestä ainoa oikea on äiti ja isä. Jos minun esikoinen eläis ja oisin exän kans yhessä, voi että ois varmaan yhtä onnea ja auvoa ko isi hakkais äitiä aamusta iltaan ja illasta aamuun ja vetäis viinaa ym siinä samalla ja pitäis äitiä ja lasta ilman ruokaa jne kaikenmaailman hullutuksia. Se lapsi ois onnellinen tässä missä nyt olen, mie ja minun nykynen mies, joka ois sille isäpuoli. En usko että omaa isäänsä ennää kouluikäsenä kuitenki, haluais ees tietää.

Täytyy sanoa että mun poika ja sen tyttöystävä oottaa ihan kakaroita kummatkin toinen vielä alaikäinen ja tämä toinen eksynyt väärään porukkaan ja ties mitä aineita käytetään ja 18 täytettyään on poliisin putkassa ollut ties kuinka monta kertaa ja mun tietääksen 2 kertaa jo pidätyssellissä. Ja noilla menoil nytki on jossain mut päätin etten perään soittele ja saapi ettiä oman asunnon kun mun asunto ei oo mikään majatalo mis käydään nukkuus tai syömässä ja tulla tänne riehuun

 

Voiko sitä lapselle parasta määritellä edes jotenkin yleismaailmallisesti. Ideaalikuvia toki on.
Mutta eikö lapsen paras, ole kuitenkin määritettävä ihan jokaisen kohdalla yksilöllisesti. Siis sehän on sidoksissa siihen, millaisessa tilanteessa lapsi elämäänsä elää. Ja elämässä ei edes aina ole sitä yhtä parasta vaihtoehtoa. Puhuttaessa lasten elämästä on toki tärkeää tavoitella sitä, että he saisivat elää elämäänsä ns, hyvän vaihtoehdon mukaisesti. Mutta hyvissä tai parhaissa vaihtoehdoissakin on varjopuolensakin.

Mun mielestä voi.
Isä ja äiti, ehjä ja turvallinen koti (joka voi olla myös muunlaisessa perheessä, en edelleenkään sitä vastaan väitä ). Se etu, että lapsi saa avoimesti ja luottamuksellisesti olla molempien vanhempiensa kanssa, eikö se ole rikkaus?

Mikä varjopuoli siinä on?

 

Minun mielestä ei vaan voi sanoa mikä on parasta lapsille. Joskus se on isä ja äiti, joskus se on isä ja äitipuoli, joskus äiti ja isäpuoli, joskus isovanhemmat, joskus täti ja sen puoliso, joskus jotaki muuta. Ihannoida voi vaikka mitä mut nykymaailmassa onneksi on mahollisuus lapsilla onnelliseen lapsuuteen muutenki ko vain siinä ydinperheessä. No jooh, se on vaan minun mielipide.

Tottahan se onkin, että lapselle voi olla parhaaksi mikä tahansa perhe. Ei sitä voi kukaan kiistää. Tai voi varmaan...

Voi ja kiistää, ne joitten mielestä ainoa oikea on äiti ja isä. Jos minun esikoinen eläis ja oisin exän kans yhessä, voi että ois varmaan yhtä onnea ja auvoa ko isi hakkais äitiä aamusta iltaan ja illasta aamuun ja vetäis viinaa ym siinä samalla ja pitäis äitiä ja lasta ilman ruokaa jne kaikenmaailman hullutuksia. Se lapsi ois onnellinen tässä missä nyt olen, mie ja minun nykynen mies, joka ois sille isäpuoli. En usko että omaa isäänsä ennää kouluikäsenä kuitenki, haluais ees tietää.

Täytyy sanoa että mun poika ja sen tyttöystävä oottaa ihan kakaroita kummatkin toinen vielä alaikäinen ja tämä toinen eksynyt väärään porukkaan ja ties mitä aineita käytetään ja 18 täytettyään on poliisin putkassa ollut ties kuinka monta kertaa ja mun tietääksen 2 kertaa jo pidätyssellissä. Ja noilla menoil nytki on jossain mut päätin etten perään soittele ja saapi ettiä oman asunnon kun mun asunto ei oo mikään majatalo mis käydään nukkuus tai syömässä ja tulla tänne riehuun

Et jokseenki tulee mieleen sama tilanne nyt kun teillä on sillo edellisen miehen kanssa ollut mut tietääkseni poika ei oo päälle käynyt tyttöystävään toisin kuin hänen isänsä muhun

 

Tiedän. Mutta tää lähtee jo menemään sivuraiteille, enää ei puhuta aidasta vaan aidanseipäästä.

Ei se oikeastaan ole aidanseiväs, lapsi ei vaan itse aina kykene hahmottamaan sitä, että mikä on oikeasti hänen oikeutensa tai mikä on oikeasti paras ratkaisu.

Joka tapauksessa, oli lapsella sitten kaksi tai yksi vanhempaa saman katon alla, lapsi tarvitsee elämäänsä myös muita, jatkuvia, pysyviä ja tärkeitä aikuissuhteita. Pelkkä ydinperhe ei tähän riitä.

 

Voiko sitä lapselle parasta määritellä edes jotenkin yleismaailmallisesti. Ideaalikuvia toki on.
Mutta eikö lapsen paras, ole kuitenkin määritettävä ihan jokaisen kohdalla yksilöllisesti. Siis sehän on sidoksissa siihen, millaisessa tilanteessa lapsi elämäänsä elää. Ja elämässä ei edes aina ole sitä yhtä parasta vaihtoehtoa. Puhuttaessa lasten elämästä on toki tärkeää tavoitella sitä, että he saisivat elää elämäänsä ns, hyvän vaihtoehdon mukaisesti. Mutta hyvissä tai parhaissa vaihtoehdoissakin on varjopuolensakin.

Mun mielestä voi.
Isä ja äiti, ehjä ja turvallinen koti (joka voi olla myös muunlaisessa perheessä, en edelleenkään sitä vastaan väitä ). Se etu, että lapsi saa avoimesti ja luottamuksellisesti olla molempien vanhempiensa kanssa, eikö se ole rikkaus?

Mikä varjopuoli siinä on?

taidan olla liian synkeämielinen ihminen tätä perustelemaan.
En kyseenalaista sitä, etteikö lapsen olisi hyvä elää perheessä, jossa on isä ja äiti molemmat läsnä. Etenkin jos heillä on tasapainoinen hyvä parisuhde. En toki.
Ehkä elän liian epäideealisessa maailmassa, koska rupean jankkaamaan asioita.
Omat lapseni elävät ydinperheessä, samoin olen kasvanut sellaisessa itse.
Joten omakohtaista perspektiiviä eroperheessä kasvamisesta ei ole.
Mutta sellaiseen ydinperheen ylivertaisuuteen en jaksa uskoa.

 

Ei sellaista asiaa olekaan, kuin universaalisti paras mahdollinen perhemalli. Paras perhemalli on se, joka olosuhteiden, mahdollisuuksien ja omien mielipiteden perusteella parhaiten kullekin perheelle toimii. Jollekin se voi olla vaikka sellainen, että yhdessä asuu kolme sukupolvea, jollekin se voi olla sellainen, että kyläyhteisön naiset hoitavat yhdessä kaikki lapset, jollekin se voi olla isä, äiti ja lapset, jollekin äiti ja lapsi, jollekin kaksi äitiä ja lapset. On uskomattoman ylimielistä yrittää rajoittaa koko ihmiskunnan ja ihmiselämän luontainen moninaisuus yksiin kehyksiin, joihin kaikkien täytyisi pyrkiä.

No voi herttinen. Pystytkö asettumaan lapsen kenkiin tässä asiassa? Hän varmasti haluais äidin ja isän olevan onnellisia, ja asumaan heidän kanssaan. Jos lapsen olis mahdollista valita elämä yhdessä onnellisen isän ja äidin kanssa, tai elämä äidin kanssa, ei hän valitsisi elämää pelkän äidin kanssa.

Tuonkohan mä itteeni jotenkin huonosti ilmi. Todennäköisesti.
Kun mä haen tässä takaa sitä, että lähtökohtaisesti perhe-elämä isän ja äidin kanssa ovat lapselle parhaat. Lapsi saa luoda suhdetta molempiin vanhempiinsa, sekä turvata ja luottaa molempiin. Tämä vaatii tietenkin sitä, että molemmat vanhemmat ovat läsnä perheessään. Ja sellainen perhe olisi lapselle paras.

Toki siinä voi olla extrana mummoa ja kummia, mutta omat vanhemmat, ne on ne tärkeimmät.

Joko ilmaisin itseäni todella epäselvästi, tai sitten sinä et muuten vain ymmärtänyt pointtiani alkuunkaan. Yritin tuoda muutamalla esimerkillä esiin, kuinka monenlaisia eri perhemalleja maailmasta löytyy, ja kuinka hullua on olettaa, että vain tässä historian hetkessä parhaana pidetty olisi jotenkin absoluuttisesti se paras. Tottakai lapsi, joka on menettänyt isän tai äidin, kaipaa vanhempiaan ja haluaisi heidän elävän yhdessä. Mutta entäpä lapsi, joka on kasvanut pienestä asti vaikka kahden äidin kanssa? Toivoisiko sekin lapsi, ettei hänen toista sosiaalista vanhempaansa olisi olemassakaan vaan että siinä olisi isä? Tai lapsi, joka on kasvanut koko elämänsä jossain perinteisessä kyläyhteisössä Amazonin perukoilla, jossa ei tunneta käsitettä ydinperhe? Toivoisiko sekin lapsi, että sen sijaan hän asuisikin kolmestaan äidin ja isän kanssa jossain? Yritän vain tuoda esiin, että se ydinperhe, joka on itse asiassa melkoisen nuori ja käsittääkseni lähinnä länsimaille tyypillinen ilmiö, ei ehkä olekaan se ainoa tai edes ideaalin asemaa ansaitseva malli, vaan muitakin täysin toimivia perhemalleja löytyy.

 

Jos lapsi on kasvanut niin, että alusta asti on ollut äiti ja isä mukana kuvioissa päivittäin tai lähes päivittäin (eihän ydinperheessäkään vuoden jokaisena päivänä olla yhdessä koko jengi) mutta äiti ja isä eivät ole keskenään parisuhteessa eivätkä ole missään vaiheessa eronneet siis ja kaikki osapuolet ovat onnellisia ja tyytyväisiä eikä kukaan ulkopuolinen tuomitse heidän järjestelyjään niin oikeastiko lapsi välttämättä haluaisi heidän olevan parisuhteessa keskenään? Miksi?

Enhän mä tässä oo kumonnut erilaisia järjestelyjä ja perheitä, vaan puhunut siitä mikä on lapselle lähtökohtaisesti parhaaksi. Ei lapsi osaa haluta vanhempiensa olevan parisuhteessa (ainakaan pienet lapset), mutta rikkaus se hänelle olisi että saisi yhden läsnäolevan vanhemman sijasta kaksi.

Heitin vertauksen, jossa lapsi vois valita asumisen äidin tai äidin+isän kanssa. Onnelliset perheet molemmissa, ja vamasti lapsi valitsisi molemmat vanhemmat.

Ootko sä sitä mieltä, ettei oo lapsen etu kun omat vanhemmat asuu saman katon alla?

 

Joko ilmaisin itseäni todella epäselvästi, tai sitten sinä et muuten vain ymmärtänyt pointtiani alkuunkaan. Yritin tuoda muutamalla esimerkillä esiin, kuinka monenlaisia eri perhemalleja maailmasta löytyy, ja kuinka hullua on olettaa, että vain tässä historian hetkessä parhaana pidetty olisi jotenkin absoluuttisesti se paras. Tottakai lapsi, joka on menettänyt isän tai äidin, kaipaa vanhempiaan ja haluaisi heidän elävän yhdessä. Mutta entäpä lapsi, joka on kasvanut pienestä asti vaikka kahden äidin kanssa? Toivoisiko sekin lapsi, ettei hänen toista sosiaalista vanhempaansa olisi olemassakaan vaan että siinä olisi isä? Tai lapsi, joka on kasvanut koko elämänsä jossain perinteisessä kyläyhteisössä Amazonin perukoilla, jossa ei tunneta käsitettä ydinperhe? Toivoisiko sekin lapsi, että sen sijaan hän asuisikin kolmestaan äidin ja isän kanssa jossain? Yritän vain tuoda esiin, että se ydinperhe, joka on itse asiassa melkoisen nuori ja käsittääkseni lähinnä länsimaille tyypillinen ilmiö, ei ehkä olekaan se ainoa tai edes ideaalin asemaa ansaitseva malli, vaan muitakin täysin toimivia perhemalleja löytyy.

Ei vaan sä et oo ymmärtänyt mun pointtia.

Lapsi voi olla onnellinen missä tahansa perheessä, keskellä ei mitään. Mutta lapselle on etu, ja lähtökohtaisesti parasta asua oman äidin ja isän kanssa (JOS perhe on onnellinen ja kaikki asiat ok).

Missään en oo sanonut, etteikö muunlaiset perhemallit toimi, aivan varmasti toimii.

 

Joko ilmaisin itseäni todella epäselvästi, tai sitten sinä et muuten vain ymmärtänyt pointtiani alkuunkaan. Yritin tuoda muutamalla esimerkillä esiin, kuinka monenlaisia eri perhemalleja maailmasta löytyy, ja kuinka hullua on olettaa, että vain tässä historian hetkessä parhaana pidetty olisi jotenkin absoluuttisesti se paras. Tottakai lapsi, joka on menettänyt isän tai äidin, kaipaa vanhempiaan ja haluaisi heidän elävän yhdessä. Mutta entäpä lapsi, joka on kasvanut pienestä asti vaikka kahden äidin kanssa? Toivoisiko sekin lapsi, ettei hänen toista sosiaalista vanhempaansa olisi olemassakaan vaan että siinä olisi isä? Tai lapsi, joka on kasvanut koko elämänsä jossain perinteisessä kyläyhteisössä Amazonin perukoilla, jossa ei tunneta käsitettä ydinperhe? Toivoisiko sekin lapsi, että sen sijaan hän asuisikin kolmestaan äidin ja isän kanssa jossain? Yritän vain tuoda esiin, että se ydinperhe, joka on itse asiassa melkoisen nuori ja käsittääkseni lähinnä länsimaille tyypillinen ilmiö, ei ehkä olekaan se ainoa tai edes ideaalin asemaa ansaitseva malli, vaan muitakin täysin toimivia perhemalleja löytyy.

Ei vaan sä et oo ymmärtänyt mun pointtia.

Lapsi voi olla onnellinen missä tahansa perheessä, keskellä ei mitään. Mutta lapselle on etu, ja lähtökohtaisesti parasta asua oman äidin ja isän kanssa (JOS perhe on onnellinen ja kaikki asiat ok).

Missään en oo sanonut, etteikö muunlaiset perhemallit toimi, aivan varmasti toimii.

Millä perusteella se on lähtökohtaisesti parempi perhemalli kuin vaikkapa joku mainitsemistani?

 

Joko ilmaisin itseäni todella epäselvästi, tai sitten sinä et muuten vain ymmärtänyt pointtiani alkuunkaan. Yritin tuoda muutamalla esimerkillä esiin, kuinka monenlaisia eri perhemalleja maailmasta löytyy, ja kuinka hullua on olettaa, että vain tässä historian hetkessä parhaana pidetty olisi jotenkin absoluuttisesti se paras. Tottakai lapsi, joka on menettänyt isän tai äidin, kaipaa vanhempiaan ja haluaisi heidän elävän yhdessä. Mutta entäpä lapsi, joka on kasvanut pienestä asti vaikka kahden äidin kanssa? Toivoisiko sekin lapsi, ettei hänen toista sosiaalista vanhempaansa olisi olemassakaan vaan että siinä olisi isä? Tai lapsi, joka on kasvanut koko elämänsä jossain perinteisessä kyläyhteisössä Amazonin perukoilla, jossa ei tunneta käsitettä ydinperhe? Toivoisiko sekin lapsi, että sen sijaan hän asuisikin kolmestaan äidin ja isän kanssa jossain? Yritän vain tuoda esiin, että se ydinperhe, joka on itse asiassa melkoisen nuori ja käsittääkseni lähinnä länsimaille tyypillinen ilmiö, ei ehkä olekaan se ainoa tai edes ideaalin asemaa ansaitseva malli, vaan muitakin täysin toimivia perhemalleja löytyy.

Ei vaan sä et oo ymmärtänyt mun pointtia.

Lapsi voi olla onnellinen missä tahansa perheessä, keskellä ei mitään. Mutta lapselle on etu, ja lähtökohtaisesti parasta asua oman äidin ja isän kanssa (JOS perhe on onnellinen ja kaikki asiat ok).

Missään en oo sanonut, etteikö muunlaiset perhemallit toimi, aivan varmasti toimii.

Ja onko siis niin, että tässä ei loppujen lopuksi väitetäkään, että juuri ydinperhe olisi se paras, vaan vain että paras on se, että äiti ja isä asuu saman katon alla? Ydinperheeksihän sitä ei kai enää kutsuta, jos samaan perheeseen kuuluu muutakin sukua, kuin äiti, isä ja lapset.

Moni ihminen maailmassa voisi väittää, että äiti+isä+lapset on huonompi perhemalli kuin kolmen, neljän sukupolven perhe, jossa lapsi saa elää suvun keskellä. Ei se silti tee siitä sen huonompaa, vaikka joku erilaiseen perhemalliin tottunut niin väittääkin. Samoin kuin ydinperhettä ideaalina pitämään tottuneen väite siitä, että ydinperhe on paras, ei, onneksi, tee muista perhemalleista sen huonompia.

 

Millä perusteella se on lähtökohtaisesti parempi perhemalli kuin vaikkapa joku mainitsemistani?

Siksi että lapsi saa tutustua ja luoda tasapainoiset suhteet molempiin vanhempiinsa, äitiin ja isään. Jotka tuovat molemmat omanlaiset tavat ja piirteet arkeen, joilta lapsi oppii erilaisia käyttäytymistapoja esim. ongelmatilanteissa. Lapsi oppii näkemään parisuhteessa olevaa rakkautta ja arvostusta, kunnioitusta ja luottamusta, ja tuntee myös sen ohella itsensäkin tärkeäksi.

Sanoin jo aiemminkin, että extraa on jos asuu samassa talossa vaikkapa kummeja ja kaimoja, luotettaviin aikusiin on hyvä saada pysyviä kontakteja.

 

Ja onko siis niin, että tässä ei loppujen lopuksi väitetäkään, että juuri ydinperhe olisi se paras, vaan vain että paras on se, että äiti ja isä asuu saman katon alla? Ydinperheeksihän sitä ei kai enää kutsuta, jos samaan perheeseen kuuluu muutakin sukua, kuin äiti, isä ja lapset.

Moni ihminen maailmassa voisi väittää, että äiti+isä+lapset on huonompi perhemalli kuin kolmen, neljän sukupolven perhe, jossa lapsi saa elää suvun keskellä. Ei se silti tee siitä sen huonompaa, vaikka joku erilaiseen perhemalliin tottunut niin väittääkin. Samoin kuin ydinperhettä ideaalina pitämään tottuneen väite siitä, että ydinperhe on paras, ei, onneksi, tee muista perhemalleista sen huonompia.

Joo. Musta se on sit vaan hyvä lisä, jos asuu vaikkapa toinenkin sukupolvi samassa talossa.

 

Millä perusteella se on lähtökohtaisesti parempi perhemalli kuin vaikkapa joku mainitsemistani?

Siksi että lapsi saa tutustua ja luoda tasapainoiset suhteet molempiin vanhempiinsa, äitiin ja isään. Jotka tuovat molemmat omanlaiset tavat ja piirteet arkeen, joilta lapsi oppii erilaisia käyttäytymistapoja esim. ongelmatilanteissa. Lapsi oppii näkemään parisuhteessa olevaa rakkautta ja arvostusta, kunnioitusta ja luottamusta, ja tuntee myös sen ohella itsensäkin tärkeäksi.

Sanoin jo aiemminkin, että extraa on jos asuu samassa talossa vaikkapa kummeja ja kaimoja, luotettaviin aikusiin on hyvä saada pysyviä kontakteja.

Tutustua ja luoda tasapainoiset suhteet voi molempiin, vaikka molemmat eivät saman katon alla asuisikaan. Tutustua ja luoda tasapainoiset suhteet voi myös muihin rakastaviin ja huolehtiviin aikuisiin, kuin omiin biologisiin vanhempiinsa.

Niin sanoit, että se on sun mielestä extraa, mutta pointtini olikin, että jonkun muun mielestä se taas on perheen ja lapsen kasvamisen kannalta oleellista (tää on helppo ottaa esimekiksi, kun itse asuin muutaman vuoden e-amerikassa, jossa perhemallit oli useimmiten muuta kuin ydinperhe, joskin niitäkin oli ja oli myös yksinhuoltajia). Ja tästä taas kerran päästään siihen, että ei mitään universaalia totuutta asian suhteen olekaan, eikä mitään objektiivista ideaalia johon kaikkien tulisi mahtua, on vaan erilaisia tilanteita ja erilaisia perheitä.

 

Tässä ap sulle, tuli vähän myöhässä..

 

Tutustua ja luoda tasapainoiset suhteet voi molempiin, vaikka molemmat eivät saman katon alla asuisikaan. Tutustua ja luoda tasapainoiset suhteet voi myös muihin rakastaviin ja huolehtiviin aikuisiin, kuin omiin biologisiin vanhempiinsa.

Niin sanoit, että se on sun mielestä extraa, mutta pointtini olikin, että jonkun muun mielestä se taas on perheen ja lapsen kasvamisen kannalta oleellista (tää on helppo ottaa esimekiksi, kun itse asuin muutaman vuoden e-amerikassa, jossa perhemallit oli useimmiten muuta kuin ydinperhe, joskin niitäkin oli ja oli myös yksinhuoltajia). Ja tästä taas kerran päästään siihen, että ei mitään universaalia totuutta asian suhteen olekaan, eikä mitään objektiivista ideaalia johon kaikkien tulisi mahtua, on vaan erilaisia tilanteita ja erilaisia perheitä.

Suhteet ei kehity samanlailla, jos toinen vanhempi asuu erillään. Ei hän silloin ole antamassa ja opastamassa tarpeen tullen, ja antamassa omaa näkökulmaansa asiaan. Tasapainoiset suhteet voi varmasti luoda, vaikka toinen asuiskin muualla, mutta tasavertaiseksi suhde ei pääse häneen verrattuna, kenen luona lapsi asuu.

Miten lapsen kasvamisen kannalta ajateltuna on oleellista, että asuu erillään isästään tai äidistään?

On erilaisia tilanteita, on erilaisia perheitä, tiedän. Ja ne toimivat varmasti, lapsesta kasvaa tasapainoinen ja kunnon kansalainen, joo. Asia mitä en ymmärrä, enkä suostukaan ymmärtämään on se, että vähätellään toimivan parisuhteen tärkeyttä lasta ajatellen. Varsinkin omien vanhempien kesken.

 

Tutustua ja luoda tasapainoiset suhteet voi molempiin, vaikka molemmat eivät saman katon alla asuisikaan. Tutustua ja luoda tasapainoiset suhteet voi myös muihin rakastaviin ja huolehtiviin aikuisiin, kuin omiin biologisiin vanhempiinsa.

Niin sanoit, että se on sun mielestä extraa, mutta pointtini olikin, että jonkun muun mielestä se taas on perheen ja lapsen kasvamisen kannalta oleellista (tää on helppo ottaa esimekiksi, kun itse asuin muutaman vuoden e-amerikassa, jossa perhemallit oli useimmiten muuta kuin ydinperhe, joskin niitäkin oli ja oli myös yksinhuoltajia). Ja tästä taas kerran päästään siihen, että ei mitään universaalia totuutta asian suhteen olekaan, eikä mitään objektiivista ideaalia johon kaikkien tulisi mahtua, on vaan erilaisia tilanteita ja erilaisia perheitä.

Suhteet ei kehity samanlailla, jos toinen vanhempi asuu erillään. Ei hän silloin ole antamassa ja opastamassa tarpeen tullen, ja antamassa omaa näkökulmaansa asiaan. Tasapainoiset suhteet voi varmasti luoda, vaikka toinen asuiskin muualla, mutta tasavertaiseksi suhde ei pääse häneen verrattuna, kenen luona lapsi asuu.

Miten lapsen kasvamisen kannalta ajateltuna on oleellista, että asuu erillään isästään tai äidistään?

On erilaisia tilanteita, on erilaisia perheitä, tiedän. Ja ne toimivat varmasti, lapsesta kasvaa tasapainoinen ja kunnon kansalainen, joo. Asia mitä en ymmärrä, enkä suostukaan ymmärtämään on se, että vähätellään toimivan parisuhteen tärkeyttä lasta ajatellen. Varsinkin omien vanhempien kesken.

Suhteet voivat sitten kehittyä niihin ihmisiin, joiden kanssa lapsi asuu. Ne voivat olla biologisia vanhempia tai jotain ihan muuta. Ei minulla ole mitään ydinperheitä vastaan (tietenkään!) enkä pidä niitä mitenkään huonompina kuin mitään muutakaan perhemallia. Olen vain halunnut tuoda esille, että ne ovat yksi vaihtoehto monista. Ja kaiken lisäksi historiassa käsittääkseni uusi ilmiö, jota ei ole syytä nostaa jalustalle yli muiden. Nyt tämä on tosin ollut jo jonkin aikaa pelkän saman jankuttamista molempien puolelta, joten joku muu jatkakoon keskustelua, minä painun nukkumaan ja palaan asiaan vaikka huomenna. Kiitos kuitenkin keskustelusta.

 

Joko ilmaisin itseäni todella epäselvästi, tai sitten sinä et muuten vain ymmärtänyt pointtiani alkuunkaan. Yritin tuoda muutamalla esimerkillä esiin, kuinka monenlaisia eri perhemalleja maailmasta löytyy, ja kuinka hullua on olettaa, että vain tässä historian hetkessä parhaana pidetty olisi jotenkin absoluuttisesti se paras. Tottakai lapsi, joka on menettänyt isän tai äidin, kaipaa vanhempiaan ja haluaisi heidän elävän yhdessä. Mutta entäpä lapsi, joka on kasvanut pienestä asti vaikka kahden äidin kanssa? Toivoisiko sekin lapsi, ettei hänen toista sosiaalista vanhempaansa olisi olemassakaan vaan että siinä olisi isä? Tai lapsi, joka on kasvanut koko elämänsä jossain perinteisessä kyläyhteisössä Amazonin perukoilla, jossa ei tunneta käsitettä ydinperhe? Toivoisiko sekin lapsi, että sen sijaan hän asuisikin kolmestaan äidin ja isän kanssa jossain? Yritän vain tuoda esiin, että se ydinperhe, joka on itse asiassa melkoisen nuori ja käsittääkseni lähinnä länsimaille tyypillinen ilmiö, ei ehkä olekaan se ainoa tai edes ideaalin asemaa ansaitseva malli, vaan muitakin täysin toimivia perhemalleja löytyy.

Ei vaan sä et oo ymmärtänyt mun pointtia.

Lapsi voi olla onnellinen missä tahansa perheessä, keskellä ei mitään. Mutta lapselle on etu, ja lähtökohtaisesti parasta asua oman äidin ja isän kanssa (JOS perhe on onnellinen ja kaikki asiat ok).

Missään en oo sanonut, etteikö muunlaiset perhemallit toimi, aivan varmasti toimii.

Millä perusteella se on lähtökohtaisesti parempi perhemalli kuin vaikkapa joku mainitsemistani?

Sivusta seuranneena heitän tähän väliin kommenttini...

Sillä perusteella, että lapsi on isän ja äidin lihaa ja verta. Isän ja äidin piirteitä omaava ihmisenalku jota LÄHTÖKOHTAISESTI isä ja äiti rakastavat jos ja kun raskaus on ollut yhdessä suunniteltu. Mies ja nainen ovat tavanneet, rakastuneet, päättäneet vakiintua ja perustaa perheen. Jos nyt lähdetään murtamaan koko isä ja äiti -instituutio niin menee kyllä uusiksi koko yhteiskunta. Pitäis ensinnäkin lopettaa lobbaus noiden isän oikeuksien, mm. Hoitovapaa mahollisuuden puolesta ja antaa vaikka sille enolle oikeus pitää hoitovapaata sisarensa lapsen kanssa.

Mitä sitten pidettäisiin lähtökohtaisesti sopivana perhemallia lapselle ellei äitiä ja isää? Pelkkää äitiä? Äitiä ja äidin sukulaisia? Ei mitään? Jollekin tämä perhemallioletus vaan on LÄHTÖKOHTAISESTI sovitettava jotta yhteiskunta saadaan toimimaan. Poikkeuksissa sitten sovelletaan kuten tähänkin asti (ja aina joku on tyytymätön kuten tähänkin asti). Kun pari eroaa, isä (tai äiti) maksaa elatusapua sillä ei elä samassa taloudessa äidin (isän) kanssa ja osallistu sitä kautta lapsen elatukseen (oletus on että isä (äiti) asuu samassa taloudessa ja osallistuu lapsen elatukseen). Mun logiikan mukaan tämäkin asia pitäisi rukata uuteen uskoon jos nyt yhtäkkiä ei oletetakaan että lapsen perhe on jotain muuta kui isä ja äiti. Ymmärtääköhän nyt kukaan?

Muut perhemallit ovat varmasti toimivia ja jossain tapauksissa yhtäläisiä vaihtoehtoja periteisen perhemallin kanssa. Mä
en vaan ymmärrä miksi väen väkisin joku inttää että tämä "suhteellisen uusi systeemi" ei olisi se ensimmäinen vaihtoehto. Samalla logiikalla kavutaan takaisin puuhun kun "suhteellisen vähän aikaa ollaan täällä maan pinnalla tallusteltu". Ei nyt mitää eläimiä olla! En ymmärrä myöskään miksi joku ei näe (edes eettistä) ongelmaa siinä että perinteisen parisuhteen sijasta lapsi hankitaan tieten tahtoen parisuhteen ulkopuolelle (rajaan saateemkaariperheet tästä pois!). Miten esim. tämä toimisi ensisijaisena perhemallina...?

Mä oon jo väsy, ja ajatus katkesi monta kertaa tätä kirjoittaessa. Toivottavasti ymmärrätte pointin...

 

Ja tulihan sinne tuota puhelinkieltäkin väliin

en siis istu koneella eikä tää puhelimennäpyttely oikeen oo mun laji...

 

Mies ja nainen ovat tavanneet, rakastuneet, päättäneet vakiintua ja perustaa perheen.

Jos saa nyt vähän viilata pilkkua, niin itse asiassa tämähän on varsin erikoinen tapa toimia ainakin antropologisesta näkökulmasta, harvinaisuus maailman mittakaavalla ja historian aikajanassa. Ei siitä ole universaalin totuuden pohjaksi, sen enempää kuin vaikkapa järjestetystä avioliitosta.