lapselle huutaminen

Mulla on kauhean huono omatunto. Olen kolmen päivän aikana huutanut 3-vuotialle lapselleni paljon - oikein karjunut. Olen 4.kuulla raskaana, meidän kämpässä on 34 astetta lämmintä - ilma ei kierra lainkaan, mulla on ollut hengitysvaikeuksia...

Mikään näistä ei tietenkään poisselitä pinnani lyhyytt. Mua harmittaa oma itseni. Onneksi mieheni otti tyttömme katsomaan ulos jalkapallopeliä illaksi ja ensi viikolla hänelläkin alkaa loma. Ja onneksi hän tukee minua ja on täysillä mukana perheen arjessa. Toisaalta se vain lisää omaa tuskaani: miksi minä kiukustun niin herkästi.

Yleensä pinnani on edes hiukan pidempi, mutta nyt helteillä ja rasakuden vaivoista ehkä johtuen, se katkeaa heti.

Tyttöni on todella temperamenttinen - aivan kuten minäkin. Olemme kai paha pari, vaikka rakastankin häntä aivan mielettömästi.

 

OLET INHOTTAVA ÄITI!!!!!
Lapsesi muistaa huutamisesi pitkään ja huutaa varmaan omalle lapselleen samalla tavalla

 

OLET INHOTTAVA ÄITI!!!!!
Lapsesi muistaa huutamisesi pitkään ja huutaa varmaan omalle lapselleen samalla tavalla

niin se periytyy suvussa

 

Ihmisillä on NIIN hakusessa intsekontrolli ja kärsivällisyys.

 

:hug:

Ymmärrettävää, kaikilla tuntuu olevan pinna kireellä. Et ole varmasti ainoa. Koita rauhoittua ja käy suihkussa. Sitten pihalle/parvekkeelle istumaan jalat kylmässä vesiämpärissä ja niskaan märkä paita/pyyhe. Juot ison lasin vissyä ja huokaiset.

 

no voi herranjumala. älä ap välitä noista pään aukojista, uskon että meillä kaikilla palaa pinna välillä ja tulee korotettua ääntä liianki kanssa. et oo varmasti yksin

 

no voi herranjumala. älä ap välitä noista pään aukojista, uskon että meillä kaikilla palaa pinna välillä ja tulee korotettua ääntä liianki kanssa. et oo varmasti yksin

No ehkäpä silloin tällöin mutta ei jatkuvasti

 

Tuollaiset huutopuuskat ovat ihan normaaleja. Kyllä niitä kaikille sattuu ennemmin tai myöhemmin. Ja huono omatunto niistä toki tulee, mutta elämää se vain on.

 

Huutaminen lapselle on yhtä paha kuin fyysinen pahoinpitely!

 

Lapsen kanssa paha pari - ennenkuulumatonta. Noin lyhytpinnaisena olisi kannattanut pitää pidempi tauko lapsien välillä, kun täytyy ihan naama punaisena karjua 3veelle. Aikuisen täytyy sen verran itseään tuntea. Itsekin ollut lyhytpinnainen ja aika pian asiani tapahtuvat edelleen mitä meinaan mutta itseni tuntien olen pitänyt reilut ikäerot ja ollut töissä välillä. Näiden viiden myötä ja vuosien saatossa on pinnanikin kasvanut, ikäkin varmaan tehnyt tehtävänsä.

 

Erehdyksistään voi yrittää oppia, sillä kukaan ei ole niin täydellinen etteikö joskus tekisi väärin jotain asiaa.

 

Täällä taas yhden, alle 2 veen lapsen äidit aloittavat syyllistämismollauksen.

Kertokaahan te, joilla on useampia lapsia ja jo isompiakin, miten olette pystyneet olemaan 10 vuotta ääntänne korottamatta.

 

Kyllä mäkin olen joutunut tänään mutuaman kerran karjasemaan ja sitä useammin motkottamaan, lapset on myös helteistä ihan sekaisin. Väsyneitä ja ja riehuu eikä usko mitään, joka asia ketuttaa heitäkin

 

Kyllä mäkin olen joutunut tänään mutuaman kerran karjasemaan ja sitä useammin motkottamaan, lapset on myös helteistä ihan sekaisin. Väsyneitä ja ja riehuu eikä usko mitään, joka asia ketuttaa heitäkin

Niin eikä mua edes kaduta eikä hävetä. Pakkohan mun on lapsen nimi karjasta kajauttaa kauempaa jos hän juoksee mm. autotielle tai järveen enkä ehdi perään niin kovaa. Se on ainoa joka lapsen "pysäyttää" siinä vaiheessa.

Kotona on tarvinnut enempikin motkottaa tänään vain, äänen volyymi ei nouse, muttei siitäkään hyvä mieli tule.

 

Täällä taas yhden, alle 2 veen lapsen äidit aloittavat syyllistämismollauksen.

Kertokaahan te, joilla on useampia lapsia ja jo isompiakin, miten olette pystyneet olemaan 10 vuotta ääntänne korottamatta.

Juuri kerroin! Tokihan jokainen joskus hermostuu mutta ei se voi päivittäistä olla, eikä se karjuminen mitään auta. Hyvin pieni ymmärtää jo puheen vaikka ei itse vielä puhuisikaan.
Huutamalla kun mennään lapsuus, jotkut läpsimisillä, tukistuksilla maustettuna, on murkkujen kanssa seinä edessä ja ollaan ilman puheyhteyttä. Onhan siitäkin moni täällä purkautunut kun ei saa 12veetä lähtemään kouluun aamulla.

 

Täällä taas yhden, alle 2 veen lapsen äidit aloittavat syyllistämismollauksen.

Kertokaahan te, joilla on useampia lapsia ja jo isompiakin, miten olette pystyneet olemaan 10 vuotta ääntänne korottamatta.

Juuri kerroin! Tokihan jokainen joskus hermostuu mutta ei se voi päivittäistä olla, eikä se karjuminen mitään auta. Hyvin pieni ymmärtää jo puheen vaikka ei itse vielä puhuisikaan.
Huutamalla kun mennään lapsuus, jotkut läpsimisillä, tukistuksilla maustettuna, on murkkujen kanssa seinä edessä ja ollaan ilman puheyhteyttä. Onhan siitäkin moni täällä purkautunut kun ei saa 12veetä lähtemään kouluun aamulla.

heh heh, joo kyllä on huono tulevaisuus edessä kun lapselle karjaset Ei se puhe aina mene jakaluun. Huom. aina. Yleensä menee, mutta päivässä on muitekin hetkiä valitettavasti kuin se "yleensä" .

Mon on oikeastaan nyt hyvin vaikea kuvitella tilanne, että joku oikeasti kokoajan lapselle karjuisi huutamalla. Ehkä Ap:lla on sellainen olo vaan, jos on joutunut tavallista enemmän korottamaan ääntä vaikka muuten on tyytynyt vaan motkotukseen.

itsellenikin kun saattaa jäädä sellainen olo, vakken olisi kuin 2-3 kertaa karjaissut =)

 

tiedän tunteen. mullakin meinaa mennä tässä kuumuudessa hermot lapsiin, jos vaan koko ajan kinastelevat eivätkä tottele mitään. enkä mä usko silti että lapsille mitään kauheita traumoja jää vaikka äidillä joskus pinna palaakin ja huutaa lapselle. vaikka parempihin se olis jos ei huutais, mutta mä en osaa olla niin täydellinen ettei ikinä menis hermot omiin rakkaisiin lapsiini

 

Täällä taas yhden, alle 2 veen lapsen äidit aloittavat syyllistämismollauksen.

Kertokaahan te, joilla on useampia lapsia ja jo isompiakin, miten olette pystyneet olemaan 10 vuotta ääntänne korottamatta.

Juuri kerroin! Tokihan jokainen joskus hermostuu mutta ei se voi päivittäistä olla, eikä se karjuminen mitään auta. Hyvin pieni ymmärtää jo puheen vaikka ei itse vielä puhuisikaan.

Olen samoilla linjoilla, joskin ymmärrän että oma kurja olo ja stressi voi purkautua siten, että huutaa lapselle (vaikka se ei saisi purkautua niin).

Kyllä meikäläinen korottaa ääntään ja komentaa, mutta varsinainen huutaminen on onneksi aika harvinaista. Usein tekisi mieli huutaa, mutta kun hillitsen itseni ja pysyn rauhallisena niin lopputulos on parempi.

 

Täällä taas yhden, alle 2 veen lapsen äidit aloittavat syyllistämismollauksen.

Kertokaahan te, joilla on useampia lapsia ja jo isompiakin, miten olette pystyneet olemaan 10 vuotta ääntänne korottamatta.

Juuri kerroin! Tokihan jokainen joskus hermostuu mutta ei se voi päivittäistä olla, eikä se karjuminen mitään auta. Hyvin pieni ymmärtää jo puheen vaikka ei itse vielä puhuisikaan.

Olen samoilla linjoilla, joskin ymmärrän että oma kurja olo ja stressi voi purkautua siten, että huutaa lapselle (vaikka se ei saisi purkautua niin).

Kyllä meikäläinen korottaa ääntään ja komentaa, mutta varsinainen huutaminen on onneksi aika harvinaista. Usein tekisi mieli huutaa, mutta kun hillitsen itseni ja pysyn rauhallisena niin lopputulos on parempi.

No moni, kuten minä otamme tuon pelkän äänen korottamisen siten, että nyt on sitten tullut huudettua lapsille. Vaikka ilmeisesti näissäkin ketjuissa moni käsittää sen asian karjumisena naama punaisena. Sitä en ole tehnyt koskaan.

Ja jotenkin mulla on aina jokapaikassa sellainen olo, että minä olen ainoa joka lapselle korottaa ääntä. Rannalla, kaupassa, missä vaan toisten vanhempien ääntä ei edes kuule vaikka lapset käyttäytyy miten käyttäytyy. Ja kamala morkkis iskee itselle kun minä en pysty katsomaan vierestä hiljaa vaan saattaa se äänenpaino nousta asteen ja alkaa säksätys lapsille.

 

Kiitos palautteestanne. Olo on jo parempi, kun sain nukuttua hiukan tuulettimen alla.

Harmittaa tietenkin edelleen, kun olen huutanut. Mieheni sanoi minulle juuri, että olen paras äiti lapsellemme ja palautti mieleen lukuisia esimerkkejä. Kylläpä tuntui hyvältä. Uskon kyllä siihen itsekin, vaikka täydellinen en olekaan.

Hyvää kesän jatkoa kaikille.

 

Huutaminen lapselle on yhtä paha kuin fyysinen pahoinpitely!

Vai niin. Työharjoittelupaikoissa(ls-laitos, pväkoti, koulu) kaikissa noissa jokainen huusi joskus. Se on inhimillistä, jos ei ole jatkuvaa ja ei sisällä nimittelyä.

 

no voi herranjumala. älä ap välitä noista pään aukojista, uskon että meillä kaikilla palaa pinna välillä ja tulee korotettua ääntä liianki kanssa. et oo varmasti yksin

Just näin. Peesi. Noilla jeesustelijoilla ei joko a)ole omaa muksua tai b) se muksu on esikoinen ja ikää 3kk..

 

vieras, kyllä niitä karjujia on. Töissäkin näkee kuinka monella suuria vaikeuksia hillitä itsensä lasta hakiessaan. Tekisi mieli huutaa ja lapsi ei usko kun sitä huutoa tai nappaisua ei tule. Kaduillakin kuultuna monesti pari vuotiaalle huudettuna "perkeleen pentu".

 

ja vaikka nyt tulis karjaistua monestikin päivässä lapselle, niin aina voi sen jälkeen selittää lapselle, että miksi huusin ja mistä se johtui ja halata lasta ja osoittaa, että hän on edelleen tärkeä ja rakas. Näin itse toimin kun suutun ja huudan lapselleni kun hän esim. yhtäkkiä puree mua jostain ja muhun sattuu!

 

Täällä taas yhden, alle 2 veen lapsen äidit aloittavat syyllistämismollauksen.

Kertokaahan te, joilla on useampia lapsia ja jo isompiakin, miten olette pystyneet olemaan 10 vuotta ääntänne korottamatta.

Juuri kerroin! Tokihan jokainen joskus hermostuu mutta ei se voi päivittäistä olla, eikä se karjuminen mitään auta. Hyvin pieni ymmärtää jo puheen vaikka ei itse vielä puhuisikaan.

Olen samoilla linjoilla, joskin ymmärrän että oma kurja olo ja stressi voi purkautua siten, että huutaa lapselle (vaikka se ei saisi purkautua niin).

Kyllä meikäläinen korottaa ääntään ja komentaa, mutta varsinainen huutaminen on onneksi aika harvinaista. Usein tekisi mieli huutaa, mutta kun hillitsen itseni ja pysyn rauhallisena niin lopputulos on parempi.

No moni, kuten minä otamme tuon pelkän äänen korottamisen siten, että nyt on sitten tullut huudettua lapsille. Vaikka ilmeisesti näissäkin ketjuissa moni käsittää sen asian karjumisena naama punaisena. Sitä en ole tehnyt koskaan.

Ja jotenkin mulla on aina jokapaikassa sellainen olo, että minä olen ainoa joka lapselle korottaa ääntä. Rannalla, kaupassa, missä vaan toisten vanhempien ääntä ei edes kuule vaikka lapset käyttäytyy miten käyttäytyy. Ja kamala morkkis iskee itselle kun minä en pysty katsomaan vierestä hiljaa vaan saattaa se äänenpaino nousta asteen ja alkaa säksätys lapsille.

Joillakin on kantavampi ääni, eikä se tarkoita huutoa.