"Lapselliset" - mitä teette huomenna?

  • Viestiketjun aloittaja mie
  • Ensimmäinen viesti
mie
Ja lasten iät kiitos :)

Meillä lapset 5v. ja 12v. Kotona ollaan (en jaksais lähteä mihinkään kun olen rv 28) ja syödään hyvin ja ammutaan muutama raketti alkuillasta.
 
6v ja 7kk. Ollaan kotona, vauvalla normaali nukkumaanmenoaika, esikoinen saa valvoa, käydään katsoo ilotulituksia tuossa mäen päällä puolilta öin. Mies aiko jäädä vauvan ja koirien kans sisälle siksi aikaa.
 
joop
Herkutellaan vähän, ammutaan parit raketit alkuillasta ja eipä sen kummempia. Lapset 1½, 5 ja 8 (ja yks mahassa täälläkin rv 26). Sama resepti ollut kaikilla uusilla vuosilla lasten ollessa olemassa.
 
salla
laitan aamupalan ja sitten löhöillään kotona.
vien lapset (3 ja 5) päiväkotiin ja palaan kotiin pikku torkuille.
lähden töihin.
palaan töistä ja totean lasten jo nukkuvan. keitän kahvit, syön iltapalaa ja menen nukkumaan että jaksan nousta aamuvuoroon ylihuomenna
 
vieras
Meillä on hääpäivä, joten käydään päivällä kahden syömässä. Ilta kotona lasten kanssa. Tehdään tortilloja ja poltetaan tähtisädetikkuja. Koiraa myös pitää rauhoitella.
 
Penskat 1v4kk ja 4kk, mennään isomummilaan, jätetään muksut mummille ja isomummille hoitoon siks aikaa että käydään ampumassa raketteja ulkona ukon kanssa, sen jälkeen takas... Ja sit tää isomummi lupasi tehdä vohveleita vaniljajätskillä ja mansikkahillolla :p
 
Kotona ollaan, ammutaan ensin muutamia raketteja täällä ja illemmalla mennään miehen siskon luo ampumaan lisää raketteja. Keskiyöllä vielä katsomaan kaupungin ilotulitus.

Lapset 2v11kk,1v6kk ja 3kk
 
4n äiti
käymme kaupassa. siivoillaan. ammutaan alkuillasta raketteja. laitamme nuotion pihalle, paistamme makkaraa siellä. ei valvota eikä valeta tinoja. kotona pienet lapset 1 ja 2 v. isot lapset Rukalla.
 
oon iltavuorossa töissä. Mies varmaan kokkaa jotain hyvää mitä syödään kun tuun kotiin. Sit ulos ampuun raketit ja sitten saunaan. Perinteisesti mies ja lapset nukkuu vuoden vaihtuessa ja mä töllötän telkkaria... :D
 
Ei mitään ihmeellistä. Lapset 2v ja 8v.

Kaupassa käydään, tortilloja syödään ja illaksi sipsejä. Tähtisädetikkuja ostetaan. Kotona ollaan lapset ja minä, mies töissä. En välitä rakettien paukuttelusta, ikkunasta niitä kyllä katsellaan :) Voisin varata illaksi itselleni jonkun leffan ja mietin jo miten 2v mahtaa mennä nukkumaan ja nukku ylipäätään. (viime vudesta muistan että tuossa vieressä tykkäsivät paukutella yötä myöten.. )
 

Yhteistyössä