Lapsen antaminen adoptioon

Onpa muuten tosi ajatuksia herättävä aloitus En osaa sanoa kantaa puoleen tai toiseen, mutta miten on mahdollista ettei teille tarjottu mitään terapiaa tjsp kun annoitte lapsen sijoitukseen? Vai onko se oikeasti noin "helppoa"? Jos ei jaksa, anna pois?

Toki siinä mielessähän Suomi on hyvinvointivaltio, että jossain toisaalla vauva olisi lentänyt roskikseen. Tai jossain muualla lasta oltaisiin pidetty vaan terhakkaana soturina...

 

Avohuollossa itkusuuden takia, ei mene jakeluun. Älä ihmeessä tee enää lapsia, lapsi rakas ja raukka; laitos elämä onkin varmasti lapselle hyväksi? EI TODELLAKAAN. Herranjestas, pistää vihaksi.
Toivottavasti lapsi saa rakastavat vanhemmat, teistä kun ei siihen näytä olevan.

 

Mieti tarkkaan. Sijoitus ei ole välttämättä pysyvä, mutta adoptio on. Keskustele sossusi kanssa asiasta.

 

siis ei toi voi olla mahdollista?!En kyllä tuollaista usko,että 2kk ikäinen sijoitetaan muualle itkuisuuden takia.
Onhan se hyvä,että ap on rehellinen,mutta lisää lapsia ei tuollaisen kannata hankkia.Niin ja ihan hyvällä tää.Lapset ovat viattomia itkivät tai eivät itkeneet aikuisen mielestä liian paljon.

 

Hänellähän on jo vanhempi lapsi. Ja itse ainakin tein toisen lapsen vaikka ensimmäisen annoin adoptioon elämäntilanteet vaihtuu.

 

Hei ap!

Tiedän, että ei välttämättä ole ollut helppo ratkaisu tuo sijoitukseen antokaan. Meillä huudettiin (siis lapsi) myös 4 kk:ta yötä päivää ja oltiin tod. väsyjä. Välillä tuli mieleen antaa pois Lapsi on temperamenttinen ja älykäs, joten joidenkin muiden tähän ketjuun vastanneiden perusteella veikkaan, että kyseessä on tosiaan aivojen kehittyminen ripeää vauhtia tms. juttu, jolle ei se vauva itse mitään, eikä kukaan mukaan mitään voi.

Vielä käyttäisin kuitenkin lääkärissä, että sulkisivat kaiken mahdollisen, esim. silent refluxin, suolistotukoksen ja kaikki mahd. allergiat pois.

Jos päädytty adoptioon, voisitteko harkita kenties ns. avointa adoptiota, jossa teillä olisi mahdollisuus olla mukana lapsen elämässä ilman ns. totaalista "luovutusta" (kauhea sana, mutta parempaa keksinyt)

 

Meidän esikoinen... Hänelle on sopinut kotihoito ja kärsivälliset vanhemmat. Meitä muita väsyttää, mutta mitä sitten.

Tälle ap:n lapselle ei sopinut kotihoito, ei häntä muuten olisi sijoitettu. Ja jos muita väsyttää, niin ei se ole vain "mitä sitten"-asia, vaan siitä voi seurata vaikka minkälainen perhetragedia. Parempi se on suosiolla tunnustaa että ne omat voimavarat ovat rajalliset, ihminenhän ap:kin vain on.

Hienaa BitchAl, että sinä olet kärsivällinen ja sinulla on selityksenä lapsen jatkuvalle huudolle sukuvika ja elävä malli millainen aikuinen pikku huutajasta kasvoi, mutta ap:llä ei ole mitään.

Hattua nostan ap:lle siitä että on hakenut apua, ja adoptioasiassa sanoisin että muista ajatella teidän perheenne hyvinvointia ykkösenä. Toivottavasti kaikki kääntyy parhain päin.

 

Tietysti jos vanhemmat ja koko perhe väsyvät täysin lapsen kanssa niin parempihan lapsi on sijoittaa jonenkin muualle kuin pitää kotona ja päätyä ehkä epätoivoisiinkin tekoihin. Sijaisperheeksi katsotaan varmaan sellainen perhe jolla on resursseja noin vaativaan lapseen.

Se vähän ihmetyttää miten jo 2kk ajassa koko perhe väsähti niin täysin että sijoitus nähtiin parhaana ratkaisuna, monilla ihan tyavallisilla vauvoilla nuo ensimmäiset kuukaudet voi olla todella rankkoja ja varsinkin jos on isompia sisaruksi voi vanhempien unet jäädä aika vähiin. Mutta varmaan ap tuntee itse parhaiten oman tilanteensa ja eiköhän tuo sitten ollut heille paras ratkaisu.

ja kenties se adoptio osoittautuu myös lapselle parhaaksi ratkaisuksi, kenties hän voi jopa jäädä siihen sijaisperheeseen missä on asunut.

 

että miksi ei olla puututtu taas vaihteeksi aikasemmin asiaan. Kun itse olin väsynyt, niin ei sitä jaksanut silloin iloita siitä lapsesta ollenkaan. Mutta kun väsymykseeni sain apua , niin jaksoin ne jatkuvat yöhuudot ja kitinät päivisin.

Mun mielestä on rohkeutta myöntää muille ettei jaksa. Ja maailma on aika surkea paikka jos vain näille "super-äideille" annetaan lupa lapsiin. Olen nyt vuosien jälkeen kiitollinen että lähipiiristämme löytyi ihmisiä jotka halusivat vapaaehtoisesti auttaa. He saivat minut ymmärtämään että apua lasten hoitoon ei kannata hakea viimeisillä voimillaan, vaan ehdottomasti etukäteen. Oma jaksaminen kannattaa varmistaa! En pidä sitä itsekkäänä että viemme lapsiamme usein hoitoon isovanhemmille ja ystäville. ja parisuhteen hoitaminen lasten ollessa pieniä on ehdottoman tärkeää. Sillloin on se turva ja tuki siinä vieressä. Kun sain apua väsymykseen, niin jaksan olla kotona se super-äiti, joka jaksaa itkut ja uhmat.

Surullista jos ap:n tilanne on mennyt noinkin pitkälle En tuomitsisi sitä että hän antaisi lapsensa pois(vaikka vain väliaikaiseen).. Tärkeintähän on että lapsi saa sen rakkaan aikuisen.

 

Avohuollossa itkusuuden takia, ei mene jakeluun. Älä ihmeessä tee enää lapsia, lapsi rakas ja raukka; laitos elämä onkin varmasti lapselle hyväksi? EI TODELLAKAAN. Herranjestas, pistää vihaksi.
Toivottavasti lapsi saa rakastavat vanhemmat, teistä kun ei siihen näytä olevan.

haista vittu kun et mitään mistään tiedä

 

Meillä lapsi huusi 4 vuotta yötä päivää. Nukkui max. puolituntia kerrallaan. Tutkittiin, tutkittiin ja tutkittiin. Mitään "vikaa" ei löytynyt. Täydet yöunet löytyi vasta 4,5 vuotiaana.
Voimia!! Minua ei otettu aluksi tosissaan!

Olisipa nyt nähtävillä se mitä lapsi sai vauvana ruoaksi/juomaksi. Vai oliko "vain" hajusteissa syy?