lapsen isäviikonloput

Minulla on 7-vuotias tyttö, joka isänsä luona joka toinen viikonloppu. Ollaan kumpikin tahoillamme naimisissa ja molemmilla uuden puolison kanssa lapsi tai lapsia. Erostamme on aikaa jo viitisen vuotta. Isä maksaa lapsesta minulle elatusta 1/3 ja kelalta tulee loput, eli saan tuon minimin, joka nykyään on sellaiset 150e. Kuljetukset hoidetaan puoliksi ja pääosin minä maksan vaatteet, isommat ja suuremmat hankinnat, harrastukset yms. Tämä on minulle ihan hyvin sopinutkin. Kun lapsi menee isälleen, pakkaan mukaan yhden vaatekerran kutakin päivää kohden. Lisäksi lämmintä lisävaatetta talvella. Loskakeleillä talvikengät ja kumpparit jne. Mielestäni olen tarkka noista vaatteista. Ostan hyvälaatuisia tuulen- ja vedenpitäviä mahdollisimman monikäyttöisiä, kun rahaa ei ole laittaa monia erillaisia. Lisäksi tyttö on kova leikkimään ulkona ja mielestäni, kun on asianmukaiset vaatteet, ei haittaa vaikka kura lentää :) Ulkovaatteita laitan sen yhden haalarin, kurahousut ja kurahanskat. No nyt oli isällään yhden yön viimeksi ja mukana vain nuo edellämainitut vaatteet ja vain kumpparit ilman vaihtokenkiä, kun mennessä satoi vettä. Sain sitten viestiä, että yllä pitää olla siistit ja puhtaat ulkovaatteet (mitä ne mielestäni olivatkin) ja lenkkarit, että kehtaa mennä kaupungille. Tästä sitten ärsyynnyin, koska mielestäni pakkaan ihan hyvin ja ylimääräisiä vaatteita en haluaisi mukaan hirveästi laittaa, kun ei koskaan ole takuita tulevatko vaatteet takaisin. Laitoin nyt sitten viestiä, että voivat hankkia kirpparilta jotain varavaatetta noiden lisäksi mikäli minun pakkamat eivät kelpaa. Hän on nyt sitä mieltä, että on minun tehtävä niitä ostaa, koska hän maksaa elarin... Eli onko nyt tosiaan näin, että minä menen tästä sinne kirpparille ja etsin isän luo varavaatteet jotka sitten vastaavat heidän makuaan? Todella stressaantunut, kun isä erittäin voimakas persoona ja en ihmettelisi vaikka olisi lastensuojeluilmoitusta seuraavaksi tulossa.
 
Heippa Millainen.

Minulla on edellisestä suhteestani leikki-ikäinen lapsi,
ja tahoillamme kumpikin olemme uusissa suhteissa olleet jo pitkän tovin.
Itse olen tässä "uudessa suhteessani" saamassa toisen lapseni pian.

Minun mielestäni sinä olet tuossa asiassa oikeassa..
Mikäli isä maksaa minimi-elatuksen ja sinä olet pitänyt huolen,
että lapsella on siistiä ja puhdasta vaatetta tarpeeksi mukanaan,
ei pitäisi olla valitettavaa.
Itse pakkaan myös lapsen isäviikonlopuille mukaan yhden vaatekerran per päivä, alusvaatteita vähän enempi kun meillä tapahtuu välillä öiseen aikaan vahinkoja.
Lisäksi seuraan säätiedotteita, ja mikäli on sade-/kurakeliä tulossa niin siihenkin varaudutaan.
Minä en voi laittaa lapselle vaatetta mukaan enempää,
sillä silloin kuin vielä vaivauduin, ja oli mukana "kyläilyvaatteet" yms erikseen,
ei vaatteista tullut kuin puolet takaisin vaikka isän luona niitä käytettyjä ei myöskään pesty. Ostin kirpputorilta isän luokse toisen kura-asun,
mutta ulkohaalarit/sisävaatteet/kengät liikkuvat lapsen mukana.
Yleensä vieläpä se haalari, joka on meilläkin ulkona rymyvaatteena sillä tiedän jo etukäteen missä kunnossa hienompi vaate tulee takaisin :D

Tämä kuitenkin on sopinut lapsen isälle oikein hyvin,
sovittu että ilmoittaa jos siellä päässä tulossa juhlia tms joihin minä pakkaan sitten erikseen vaatteet mukaan :)

Meillä lapsen isä maksaa enemmän elatusta, kuin minimin ja tästä johtuen olen itsekin tullut vastaan hänen luokseen tehtävissä hankinnoissa. Hän on myös valmis tulemaan vastaan isommissa tytön hankinnoissa tarvittaessa ja etukäteen sovittaessa, ihan siksi että on huomannut elarien tosiaan menevän lapseen. :)
Me erosimme lapsen ollessa vielä pikkuinen, ja elarit ovat koko ajan olleet yhdessä sovitut, ja summa otti huomioon minun pienen elatuskykyni kun hoidin lapsen kotona ja sen jälkeen tarkistimme keskinäisesti summan kun palasin työelämään :)

Oletteko te ihan keskusteluväleissä kuitenkin?
Voisitteko yhdessä laskea paljonko lapsen uusiin vaatekertoihin menisi rahaa,
jos isän luokse ostaisi joitain sisävaatteita/kengät/ulkovaatekerran?
Siitä saisi hyvän pohjan keskustelulle, josko kumpikin menisitte tuossa vastaan :)


Jos haluat jutella enemmänkin, laita yv :)
 
Tuossa oli paljon hyviä vinkkejä, yritän vielä vastata paremminkin kun ehdin. Lisäisin tähän vain vielä, että lähes aina isän luokse jää jotain vaatetta ja nekin mitä repussa on, on nurinpäin likaisena yhdessä mytyssä puhtaat ja likaiset sekaisin. Tästä syystä en pakkaa esim. kaksia ulkovaatteita, koska tarvitsen puhdasta kotonakin ylle eskariin jne. Ja tosiaan mielestäni nuo vaatteet mitä meillä on on hyvälaatuisia, ehjiä ja melko puhtaitakin. Ainakin pesen niitä ulkovaatteitakin ihan tarpeen tullen. Mutta nämä vaatteet eivät olleet sopivia heille, kun menivät kaupungille.
 

Yhteistyössä